Tänään ei pitänyt laittaa ruokaa ollenkaan, ja kaikista vähiten vielä pizzaa, koska kiloja pitäisi vähän pudotella, mutta suunnitelmat muuttuivat hieman.Täällä alkoi nyt illalla kaatuneitten muistopäivä, jatkuen huomiseen iltaan, jolloin se vaihtuu itsenäisyyspäivään. Suuri kontrasti;ensin surraan ja sitten juhlitaan. Juuri ennenkuin aloin tätä kirjoittamaan, kaikui sireeni kaatuneittein muistoksi koko maassa.Silloin kaikkii pysähtyy;autot, ihmiset, kaikki..
Olin sopinut meneväni tänään pohjoiseen entiseen kotikaupunkiini, ja olla siellä tuttavien luona perjantaihin asti, mutta viime hetkellä tulleiden pikkuhommien takia siirsin matkaa huomiseksi. En ollut sitten viime viikon ostanut mitään kotiin kun ajattelin että kuitenkin olen poissa osan viikkoa,mutta iltapäivällä kauhea nälkä yllätti. En ollut syönyt mitään koko päivänä ja jääkaappi oli melkoisen tyhjä. Avasin kaappeja ja löysin pari bataattia,jotka muutenkin piti jo käyttää loppuun, jääkaapissa oli vähän chevre-vuohenjuustoa sekä palanen Reggianoa, pieni pala tuorehiivaa ja pari kirsikkatomaattiakin löytyi.Näistä sitten syntyi pieni pizza,joka ei ollut lainkaan hullumpi!
Kuorin ja pilkoin ensin bataatit kuutioiksi ja keitin niitä kannen alla miedolla lämmöllä,kunnes kuutiot olivat pehmenneet niin, että niistä sai tehtyä sosetta.Sekoitin puolikkaan hiivapalan desiin haaleaa vettä,johon olin lisännyt ½ tl sokeria,Annoin sen seistä jonkun aikaa,kunnes se alkoi kuplia. Isossa kulhossa sekoitin 4 dl vehnäjauhoja , desin täysjyväjauhoja, desin mannaryynejä (mannaryynien lisääminen pizzataikinaan tekee taikinasta kivasti rapean sekä helposti käsiteltävän) 2 rkl öljyä, suolaa sekä 3 dl bataaattisosetta. Tähän lisäsin vielä nesteeseen liuenneen hiivaseokseen. Sekoitin taikinaa puulusikalla:taikina on löysää ja sitä ei tarvitse vaivata, vain sekoittaa hyvin. Lisäsin taikinaan vielä 2 dl jauhoa, sekoittaen hyvin.Annoin taikinan seistä huoneenlämmössä peitettynä parisen tuntia kunnes taikina oli kunnolla noussutTämän taikinan voisi tehdä aamulla, jättää se huoneenlämpöön koko päiväksi,jolloin se olisi vielä parempi.
Taikina oli edelleenkin löysähköä;en lisännyt jauhoja vaan otin taikinasta palasen öljytyin käsin ja taputtelin sen ohueksi leivinpaperin päälle.Ajattelin että vuohenjuusto sopisi hyvin hieman makeahkon taikinan päälle,lisäsin myös kirsikkatomaattien puolikkaita sekä basilikaa ja oreganoa yrttitarhastani, ja riputtelin päälle vielä kuivattua oreganoa runsaasti sekä parmesaania.Paistoin 200 C asteessa 15 minuuttia. Taikina oli hyvää:hieman makeahkoa ja rapeaa pinnoiltaan.Olen aikaisemmin tehnyt taikinoita, joihin olen sekoittanut runsaasti yrttejä tai pinaaattia, tämä bataattinen oli myös hyvää.