Sivut

torstai 4. syyskuuta 2014

Panellets eli mantelipikkuleivät Kataloniasta

Espanjan keittiö on ihanan runsas mitä tulee leivonnaisiin,ja muutaman kerran tuo keittiö onkin täällä blogissa innostanut leipomaan:esimerkiksi suussa sulavia polvoroneja tai herkullisen  Santiagon tortun. Tällä kertaa leivoin  panelletseja ,joita syödään etenkin Kataloniassa Pyhäinpäivänä.Panellets-ohjeita on netissä monta erilaista;useimmiten ne ovat pyöreitä,ja kieritetty pinjansiemenissä,mutta minulla oli ohje,jossa ne näyttävät aika lailla pikkuleiviltä,Panelletsit tehdään mantelijauhoista ja niiden erikoisuutena on taikinaan lisätty peruna tai bataatti;joskus myös kastanja. Minä lisäsin näihin bataattia ja tosi hyviä näistä tulikin;koska näissä ei ole jauhoa vaan manteleita tuovat panelletsit mieleen marsipaanin. Näistä tuli tosi herkullisia,mutta sellaisia,joita syö yhden kerrallaan,sillä  ovat aika makeita;minusta näistä tulee mieleen pikkuleivän ja makeisen välimuoto.

Panellets eli mantelipikkuleivät bataatilla
  • 115 gr keitettyä bataattia
  • 225 gr jauhettua mantelia
  • 200 gr sokeria (käytin ruokosokeria)
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • 1½ tl vaniljauutetta (tai tuoretta vaniljaa)
  • 1 kananmuna (taikinaan tulee vain keltuainen;valkuainen tulee panelletsien päälle)
  • voita tai öljyä leivinpaperin päälle
  • muutama ruokalusikallinen murskattuja pistaasipähkinöitä 
  • 2 pinjansiementä per panellet
Kuori ja kuutioi bataatti ja keitä se pehmeäksi.Soseuta bataatti ja lisää mantelijauho,munankeltuiainen,sokeri ,vanilja ja sitruunankuori raaste.Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja laita taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.Bataatti kannattaa kuivatella kunnolla ennen soseuttamista,sillä tämä taikina on muutenkin aika löysää. 
Lämmitä uuni 200 C-asteeseen.Ota taikina jääkaapista ja ota siitä lusikalla noin lusikallinen ja laita voidellun leivinpaperin päälle.(näistä saa laktoosittomat  jos voin korvaa öljyllä),Ohjeen mukaan tehty taikina oli aika löysää ja levisi jo ennen uunia,joten kannattaa jättää reilusti tilaa  väliin etteivät panelletsit tartu toisiinsa.  Munanvalkuainen vispataan kevyesti ja valkuaista sivellään panelletsien päälle. Laitoin jokaisen panelletsin päälle  2 pinjansiementä ja teelusikallisen murskattua pistaasipähkinää. Ohjeessa pähkinöitä laitettiin enemmän päälle ja ripoteltiin vielä sokeriakin päälle,mutta en halunnut liikaa pähkinöitä päälle kun itse panellets on tehty pähkinöistä ja tuota ylimääräistä makeutta eivät nämä kaivanneet.
Panelletseja paistetaan uunissa 10-15 minuuttia,kunnes ne ovat saaneet väriä (myös alapuolelta). Panelletsien annetaan täysin jähmettyä ennenkuin niihin kosketaan ,sillä ne menevät lämpiminä helposti rikki.   
Kullankeltaiset panelletsit ovat rapeita reunoista ja pehmeitä keskeltä. Herkulliset panelletsit kannattaa  säilyttää jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa. Ensi kerralla kun teen näitä (minulla on ystävä joka pitää tällaisistä erittäin paljon;D) ,aion lisätä appelsiinikuoriraastetta.

Ja panellets-pikkuleivät ovat minun panokseni kuukauden ruokahaasteelle,jota emännöi la Andalusiana;D

13 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen resepti! En ole näitä maistanut vaikka joskus katalonian suunnalle hetken asuinkin.. Tai sitten en vain tiennyt näitä syöneeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipa olla että olet nähnyt,sillä yleensä nuo ovat pyöreitä.Mulla oli kuitenkin yhdessä kirjassa tämä ohje,jossa ne ovat enemmän pikkuleipämaisia.

      Poista
  2. Kuulostaa ihanilta! Ihan kohtahan on kastanja-aika, joten täytyykin pistää ohje mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulkurinpuutarha,tosiaankin luin että näitä joskus tehdään myös kastanjoilla,mutta itseani kiinnost tuo bataattiversio,ja hyvin se sopikin näihin,siinä kun on vielä sitä omaa makeuttakin.Mielenkiintoista millaisia näistä tulee kastanjoilla!

      Poista
  3. Aivan uusi tuttavuus tämä bataattia pikkuleivissä! Varmasti kiva lisä mun gluteenittomaan ruokavalioon.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta,bataattia olen käyttänyt kakuissa ja jälkkäreissä(täällä blogissakin...) mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun sitä päätyi pikkuleipiin,ja hyvää oli:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hovkonditorn,tack ,de är faktiskt jättegoda:)

      Poista
  5. Oi miten herkullisen kuulloisia ja näköisiä pikkuleipiä. Näitä teen heti huomenna näitä ja taidan lisätä tuota appelsiininkuortakin.
    Oikein upeaa viikonloppua sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta,kiitos:) oli tosi hyviä ,ehkä hieman makeita mutta jos ottaa vain yhden kerrallaan niin ok. Ja appelsiini todellakin antaisi kivasti lisämakua näille:) Kiitos,samoin sinulle oikein ihanaa viikonloppua!

      Poista
  6. Oi että, minä varmasti tykkäisin!
    Mukavaa viikonloppua Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenaminttu:varmasti tykkäisit:) Ja kiitos samoin sinulle Hannele:)

      Poista
  7. Heidi,kiitos ja ihania ovatkin .Nämä tosiaankin maistuvat kahvin kanssa,tuli kokeiltua;D

    VastaaPoista