Sivut

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Vadelmajuustokakku tofusta

Tofujuustokakku 1 Tein allaolevien juustokakkujen lisäksi juustokakun myös tofusta. Ja se oli ihan yhtä hyvä ellei parempikin kuin juustosta tehdyt juustokakut! Tein tästäkin vadelmaisen juustokakun,koska vadelmasosetta oli vielä jäljellä.Vadelmasose on muuten aivan ihanaa juustokakuissa!

Tofukakun valmistus

Tämänkin juustokakun  tein pieneen, 15 cm läpimitaltaan olevaan foliovuokaan, joten jos haluaa tehdä suuremman kakun, niin ainesten määrää pitää lisätä. Massan tein tehosekoittimessani ja sekoitin valmiiseen juustomassaan vadelmasosetta , niin että siihen tuli raitoja, aivan samalla tavalla kuin allaolevissa juustokakuissa.

Vadelmajuustokakku tofusta

  • 300 silken tofua tai pehmeää tofua
  • 2 dl sokeria
  • 1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 1 pussi kasvipohjaista vaniljavanukasjauhetta+ 1 rkl maizenaa
  • 1½ dl soijamaitoa
  • vadelmasosetta (katso edellinen postaus)

Hienonna ensin tofu täysin sileäksi tehosekoittimella tai sauvavatkaimella.Jos käytät silken tofun sijaan tavallista,pehmeää tofua, voi sekaan lisätä noin ruokalusikallinen rypsiöljyä.Näin tofusta saa aivan sileän massan. Lisää tämän jälkeen sokeri ja sitruunan mehu ja kuori, ja anna koneen käydä pari kierrosta.Lisää vaniljavanukasjauhe sekä soijamaito, ja sekoita kunnes sose on aivan sileää. En laittanut tähän juustokakkuun lainkaan pohjaa,mutta pohjan voi laittaa Digestive-kekseistä ja margariinista. Kaadoin tofujuustomassan vuokaan,lisäsin ja sekoitin massassa 1½rkl vadelmasosetta. Paistoin 170 C asteen uunissa noin tunnin tai kunnes kakku täysin hyytynyt. Kakku kannattaa uunin sammuttamisen jälkeen jättää uuniin jäähtymään, niin että luukku on hieman raollaan.

KUVAT 086 Kakusta ei tullut maailman kauneinta juustokakkua,  koska tässä ei ollut pohjaa lainkaan vaan pelkkää tofujuustomassaa.Yleensä vegaanisissa uunissa paistetuissa juustokakuissa käytetään Tofutti-juuston tapaista  juustoa, mutta näinkin tästä tuli tosi herkullinen! Ja todella helppotekoinen! 

perjantai 29. toukokuuta 2009

Vadelmajuustokakku

Juustokakkupala Täällä alkoi eilen Shavuot-juhla, josta olen kertonut enemmän kakkosblogissani.Silloin on tapana syödä meijerituotteita ja erityisesti juustokakut ovat silloin  suosittua tarjottavaa ja niitä näkyy kaikkialla. Vaikka syönkin erittäin harvoin maitotuotteita, niin juustokakku on sellaista herkkua mitä en pysty ainakaan tänä pyhänä vastustamaan,  ja koska olen tänään menossa illallisille, tarjoutuikin tilaisuus tehdä pari juustokakkua.Kananmunia en käytä lainkaan,mutta jos leivoin muille, niin silloin niitä ostan sitä varten. Pakkasessa oli pussi pakastevadelmia, joten päätin käyttää niitä tähän juustokakkuun.Juustokakkuni on myös kevyt juustokakku, sillä en käyttänyt siihen kermaa tai kermajuustoa (cream cheese). Täältä saa valkoista, rahkan tyyppistä, erityisesti  leivontaan tarkoitettua juustoa,joka ei  kuitenkaan ole rahkaa, sillä sen rakenne on pehmeämpi , mutta esimerkiksi Suomessa olen tällaiseen kevyeen juustokakkuun käyttänyt Lidlin rahkaa,joka sopii tähän kakkuun paremmin kuin suomalaisten meijereiden rahkat.

Vadelmajuustokakku (kevyt) 3 pientä tai 1 iso

  • 750 gr valkoista pehmeää juustoa (Lidlin rahka Suomessa hyvä, täällä käyttämäni juusto 5% , joten jos haluaa juustomassasta kermaisemman, voi siihen lisätä vaikka  mascarponejuustoa)
  • 1 kreikkalainen jugurtti (2 dl)
  • 3 kananmunaa
  • 3½ dl sokeria
  • 4 rkl maizenaa
  • 1 rkl vehnäjauhoa
  • hieman vaniljauutetta /tuoretta vaniljaa/vaniljasokeria
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • vadelmacouliskastiketta (ohje alhaalla)

PohjatTein pohjat: yleensä olen aina ennen käyttänyt pohjaan keksejä, jotka olen hienontanut ja lisännyt siihen margariinia tai voita. Nyt kuitenkin ajattelin tehdä kookos+suklaapohjan, ja muistin,että parisen kuukautta sitten olin ostanut kokonaisia kuivia kookospähkinöitä, jotka olin raastanut, lisännyt siihen  kaakaota ja jauhettua kaakaopapua, ja sitten pakastanut. No,muisti petti ja pakastimessa ei sellaista ollutkaan eikä muutenkaan kookosta missään;olinkin käyttänyt aikaisemmin sen kookosmassan. Piti sitten keksiä jotain muuta koska keksejäkään ei ollut kotona. Tähän pohjaan jauhoin monitoimikoneessa saksanpähkinöitä, taateleita, kaurahiutaleita.lisäsin riisijauhoa ja hieman sokeria. Sitä tuli niin paljon ,että sain siitä pohjat 5 pieneen (15 cm läpimitta) foliopiirakkavuokaan.3 käytin tähän juustokakkuun ja 2 laitoin pakkaseen. Tarkkoja mittoja ei nyt ole, koska tämä oli täysin improvisoitu pohja.

Koneessa Laitoin koneeseen kananmunat ja sokerin ja vispasin (siis kone vispasi) vaahdoksi.Käytin tähän tätä konettani,mutta käsivatkain käy aivan yhtä hyvin. Vaahtoon lisäsin juuston, jugurtin, maizenan,jauhon, vaniljan, sitruunankuoren  ja sekoitin,kunnes kaikki ainekset olivat hyvin sekoittuneet.Juuston ja jugurtin olin muuten laittanut harsokankaaseen lävikköön, ja antanut valua tunnin. Sekä juustossa että jugurtissa on paljon nesteitä,ja parasta olisi antaa niiden olla lävikössä useita tunteja; yksi tunti oli kyllä hieman liian lyhyt aika.Ennen uuniaOlin sillä välin valmistanut vadelmacouliskastikkeen: sulatin kattilassa pienellä tulella 300 g pakastevadelmia, lisäsin pari tippaa sitruunamehua sekä 2½ rkl sokeria ,ja lämmitin,kunnes sokeri oli sulanut vadelmien joukkoon. Hienonsin vadelmat soseeksi sekä siivilöin soseesta siemenet pois. Kaadoin juustomassan pohjien päälle ja laitoin 1½ rkl vadelmakastiketta jokaisen keskelle.Lusikalla tein pyöriviä liikkeita juustomassaan ja sekoitin kastikkeen niin, ettei se koskenut pohjaa. Siirsin kakut uuniin (170 C astetta) alimmaiselle tasolle , ja paistoin niitä 50 minuuttia. Varmistin vielä lopussa, että ne olivat kunnolla hyytyneet uunissa.

Uunista En ottanut niitä heti uunista ulos, vaan uunin sammuttamisen jälkeen jätin kakut uuniin , uuniluukku hieman raollaan. Kakut saivat olla siellä kunnes uuni oli jäähtynyt;näin ne eivät myöskään läsähdä niin helposti.

Juustokakut 1 Halusin tehdä hyytelökerroksen juustokakkujen päälle. Mulla on leivontakaupasta hankittu kilon pussi kasvipohjaista hyytelöimisainetta, ja joko vadelmien happamuus vaikutti tai sitten en laittanut tarpeeksi hyytelöimisainetta, mutta pinnasta ei ihan hyytelöä tullut.Mutta se jämähdytti kuitenkin vadelmacouliskastikkeen niin, ettei se minnekään valu , vaikka kakkua heiluttelisi….

KUVAT 086 Lopputulos: Yksi kakku jäi tänne, ja tietenkin sitä piti maistaa, eihän sellaista muuten voi vieraille viedä..Juustomassa ja vadelmasose maistuivat ihanalle;vadelman kirpeys sopi loistavasti yhteen juustomassan kanssa.  Juustomassaa (juustoa ja jugurttia) olisin voinut siivilöidä kauemmin, sillä juustomassa oli hieman liian kostea. Pohjaan olin pettynyt: se oli jäänyt pehmeäksi, tosin maku oli hyvä. Olisi pitänyt varmaan ensin antaa sen olla uunissa jonkun aikaa, ja sitten vasta kaataa juustomassa päälle.Mutta herkullinen tämä juustokakku kuitenkin on!

maanantai 25. toukokuuta 2009

Seesaminamuset

Seesaminamut 1 Sain yhtenä päivänä maistaa tosi hyviä seesaminamusia eräässä terveyskaupassa.Ne eivät olleet ällöttävän makeita kuten yleensä tällaiset namuset vaan tosi namin makuisia. Teki sitten kotona mieli tehdä samantapaisia:muistin ainekset jotenkuten.

Seesaminamuset

  • 2 dl seesamin siemeniä
  • 2 dl mantelilastuja (tässä voisi yhtä hyvin käyttää vaikka murskattuja saksanpähkinöitä)
  • 2 rkl hunajaa
  • 2½ rkl tahini seesamitahnaa
  • vaniljauutetta tai aitoa vaniljaa maun mukaan
  • hyppysellinen suolaa

SSeesami ennen uuniaekoita kaikki ainekset. Laita uunipellille tai reunalliseen uuniastiaan leivinpaperin päälle ja tasoita lastalla tasaiseki levyksi.Suorista lastalla myös reunat.  Tämä massa muuten on äärettömän paloherkkää, eli se tulee valmistaa nopeasti ja alhaisessa lämpötilassa. Valmistin tämän miniuunissani, 110 C asteessa uuniluukku hieman raollaan, ja jo 10 minuutin kuluttua huomasin reunojen alkaneen ruskistua vähän liikaa, joten poistin sen uunista. Tavallisessa uunissa tämä ei ehkä pala yhtä nopeasti, mutta siis nopeasti ja alhaisessa lämmössä tulee valmistaa, ja on hyvä tarkistaa ettei seos pala. Uunista oton jälkeen annetaan levyn kunnolla jäähtyä, ja sen voisi sen jälkeen vielä laittaa joksikSeesaminamutin aikaa jääkaappiin tai vaikka pakkaseen hetkeksi, jolloin se jähmettyisi kunnolla. Sen jälkeen siitä voikin leikata palasia. Kuten kuvista huomaa, en ollut tarpeeksi kärsivällinen enkä jaksanut odotella että levy jähmettyisi kunnolla, joten paloistani ei tullut kovin kauniita.Olisi pitänyt olla kärsivällisempi.Mutta nämä ovat tosi herkullisia! Nam!

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Parsa on ihanaa!

Parsasalaatti Laitoin parisen viikkoa sitten tuoretta parsaa ,joka oli niin hyvää, että pakko oli ostaa uusi nippu vihreää parsaa ja tehdä siitä jotain.Sitäpaitsi Prinsessakeittiössä on viime aikoina syöty ahkerasti parsaa erilaisissa salaateissa, ja niin teki sitten munkin mieli salaattia,jossa on parsaa!

Ostin parsanipun, joka tällä kertaa oli tasaisen kokoista, toisin kuin viime kerralla, jolloin nipussa oli sekä paksuja että ohuita varsia. Puumainen osa oli niin pieni, että aivan vähän vain piti katkaista pois.

Parsa 1 Keitin parsaa noin 4 minuuttia ja huuhtelin kylmän veden alla.Pilkoin ne palasiksi ja laitoin ne marinaadiin jossa oli:

  • Oliiviöljyä
  • balsamietikkaa
  • 1 valkosipulin murskattu kynsi
  • chilihiutaleita
  • suolaa, pippuria

Salaatti

Annoin parsojen maustua marinaadissa parisen tuntia. Laitoin sitten aivan tavallisen salaatin, johon tuli vihreää tammenlehväsalaattia, tomaattia sekä kevätsipulia. Kaadoin päälle hieman tavallista vinaigrettekastiketta ja sitten parsapaloja sekä myös hieman marinointilientä. Päälle raastoin hieman lampaanmaitofetaa. Olipa hyvää salaattia! Sääli että parsan sesonki on niin lyhyt!

Mansikat Tuli muutenkin herkuteltua tänään. Luulin että mansikka-aika täällä oli jo ohi,mutta eipäs ollutkaan! Torilla oli vielä mansikoita ja kilon sai eurolla , tosi halpaa. Lisäksi nämä olivat tosi makeita.Täällähän on tosi pitkä mansikkasesonki;enimmäkseen ne ovat kauniita ja vähemmän makeita, mutta näissä oli tällä kertaa paljon makua!

KUVAT 094 Laitoin pienen satsin raakasuklaata, eli kylmäpuristettua kookosöljyä, kaakao sekä carobjauhetta, hieman suolaa, vaniljaa ja agavesiirappia. Dippasin osan mansikoista suklaaseen.Tosin se oli niin paksua ,että piti lastalla vähän tasoittaa pintaa. Raakasuklaata onYlimuulikin viime aikoina valmistellut.

torstai 21. toukokuuta 2009

Kotitekokoinen quinoa-riisipasta

Quinoariisipasta

Ennen tykkäsin tehdä tosi usein kotitekoista pastaa, ja osaksi se johtui siitäkin, että poikani rakastaa pastaa. Oli tosi kivaa ottaa silloin tällöin pastakone esille ja leikkiä “pastatehdasta”. Kaikenlaisia kokeiluja tulikin tehtyä.Pastakone mulla on edelleenkin,mutten ole pitkiin aikoihin ottanut sitä esille, vaikko joskus onkin tehnyt mieli.

Pari päivää sitten näin että Kimi seuraamastani Nourishing Gourmet-blogista oli tehnyt kotitekoisia sobanoodeleita,joihin ei tullut lainkaan muita jauhoja tattarijauhon lisäksi. Ohje vaikutti helppotekoiselta, joten tietenkin innostuin ja kaiken lisäksi vielä pidän sobanuudeleista. Mutta koska tätä piti tehdä heti tässä nyt, ja kotona ei ollutkaan tattarijauhoja, niin näistä tulikin quinoariisinuudeleita. Quinoariisipastaa olin ostanut pari kertaa orgaanisesta marketista ja pitänyt siitä; ja kotonakin oli sekä quinoa-että riisijauhoa, joten siitä vain pastaa laittamaan!  Yritin seurata mahdollisimman paljon Kimin reseptiä, vaikka jauhot olivatkin erilaisia.Mutta quinoa, riisi ja tattari eroavat kaikki tavallisesta viljasta;ensinnäkin ne eivät ole viljaa eivätkä sisällä gluteenia, ja niiden rakennekin on erilainen kuin tavallisen viljan. 

Pastan valmistus

Taikinaan tuli seuraavat ainekset:

  • 1 dl quinoajauhoa
  • ½ dl riisijauhoa
  • ½ dl vehnäjauhoa
  • ½ dl vettä’
  • ½ rkl omenaviinietikkaa

Sekoita jauhot. Laitoin etikkaa koska Kimikin sitä laittoi, en oikein tiedä mikä rooli sillä oli tässä taikinassa. Sekoitin ainekset. Taikina sekoittui oikein hyvin ja ihan pikkuisen jauhoa lisäämällä sain tehtyä siitä pallon, Laitoin sen astiaan , peitin astian muovikelmulla,jonka päälle vielä laitoin kostutetun pyyheliinan, ja jätin sen keittiönpöydälle yön yli. Tämäkin Kimin ohjeiden mukaan:;siemenet ja viljat tulevat liottaessa ravintoarvoiltaan paremmin sulaviksi ja niiden ravintoarvot ovat silloin muutenkin korkeammat.Minäkin yleensä liotan siemeniä ja pähkinöitäkin usein ennen käyttöä.

Aamulla taikinapallo oli hieman erilainen kuin illalla: se oli kostea ja tarttuva, kuten ensimmäisessa kuvassa tuossa kollaasissa näkyykin.Laitoin sen jauhotetulle leivonta-alustalle,ja lisäsin siihen sekä quinoa –että  vehnäjauhoa,kunnes se ei enään ollut sormiin tarttuvaa.Lisäsin myös hieman rypsiöljyä ja suolaa taikinaan.  Kaulin taikinaa (sain lisätä jauhoja taikinan  päälle tässä vaiheessa) ja leikkasin pizzaleikkurilla vähän tagliatellen muotoiseksi pastaksi. OlisQuinoa Riisipastain halunnut kokeilla pastakonetta, mutta taikina on hieman liian hajoavaa siihen tarkoitukseen.  Keitin pastaa vedessä ,johon olin lisännyt suolaa ja hieman öljyä, noin 6 minuuttia. Lisäsin valutetun pastan päälle suolaa, pippuria, hieman öljyä ja pestoa. Oli ihan hyvää:pastassa tuntui  selvästi quinoan maku,mutta jos tykkää quinoasta, niin tykkää tästäkin.Ajattelin ensi kerralla kokeilla tehdä tätä aivan ilman vehnäjauhoa, siis gluteeniton versio.Kiinnostaa kokeilla  miten se pysyisi koosssa.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Pähkinäiset vegaaniset omenakanelipikkuleivät

Cookies 1

Täällä on nyt hurjan kuuma, kuten jo mainitsin aikaisemmassa smoothiepostauksessa.Tänään on lähes 40 astetta,ja eilenkin oli tosi kuumaa. Huomenna pitäisi lämpötilan jo normalisoitua,kun aavikolta puhaltelevat kuumat tuulet jatkavat matkaansa jonnekin muualle. Keittiössä ei tee tietenkään mieli tehdä mitään,mutta eilen illalla teki ihan kauheasti mieli jotain makeaa ja mitään valmista sellaista ei ollut. Mutta raaka-aineita sellaista varten kyllä riittää, sillä jääkaappi on täynnä pähkinöitä (pidän niitä jääkaapissa lämpimän ilman koittaessa) ja kuivia hedelmiä ja sen sellaista löytyy myös kaapeista. Halusin myös hieman pienentää pähkinävalikoimaani, sillä niitä oli kertynyt aika paljon ja nekin pitää tietyn ajan kuluessa käyttää pois. Pähkinöitä tykkäänkin käyttää kaikenlaisiin tarkoituksiin,kuten pähkinämaitoon, kermaan ,tahnoihin ja tietenkin leivontaan.

Aikaisemmin olen tehnyt useasti pähkinäisiä pikkuleipiä elävän keittiön oppien mukaisesti (elävän keittiön opettajani soittikin eilen ja kysyi tulenko seuraavalle kurssille, mutta pahus kun se on juuri samaan aikaan kun joogatuntini, niin oli pakko kieltäytyä), ja nytkin tein etupäässä pähkinöitä sisältäviä pikkuleipiä, jotka myötäilevät elävän keittiön kursseilla oppimiani namusia.

Pähkinäiset omenakanelipikkuleivät

  • 2 dl saksanpähkinöitä
  • 2 dl kuorittuja manteleita
  • ¾ dl kookoshiutaleita
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • ½ dl pellavansiemenrouhetta
  • 2 rkl tahini seesamitahnaa
  • 4 isoa medjoul taatelia tai vastaava määrä pienempiä taateleita
  • ½ rkl kanelia
  • 1 omena paloiteltuna(käytin vihreää hapokasta Granny Smith omenaa)
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl vaahterasiirappia, taatelisiirappia tai muuta siirappia (itse käytin pelkästään omenista tiivistettyä siirappia)
  • 1 ½ rkl sokeria (käytin ruokosokeria)

Jauha ensin pähkinät monitoimikoneessa, lisää kookos, kaurahiutaleet, pellavansiemenrouhe, ja anna käydä kunnes kaikki on hienontunut. Lisää tahinitahna, taatelit,anna käydä muutaman kierroksen kunnes taatelit ovat hienontuneet ja lisää muut ainekset..Anna käydä kunnes tuloksena hieno massa.

taikinavuokaKäytin tähän silikonivuokaani,jossa kukanmuotoiset kolot 15 isolle pikkuleivälle .Yhtä hyvin voi massasta ottaa lusikalla ja muotoilla ne leivinpaperin päällä.Massa tosin on hieman tarttuvaa,joten kostuttele hieman käsiä kun muotoilet ne. Koska massa sisältää enimmäkseen pähkinöitä, jotka palavat herkästi, tulee pikkuleipiä paistaa ihan miedossa lämmössä.. 120 C astetta noin 20-30 minuuttia uunista riippuen ja uuniluukun on hyvä olla hiCookies 2eman raollaan. Tarkista myös välillä etteivät pikkuleivät pala reunoistaan. Tein nämä miniuunissani,ja paistamisen aikana puhuin puhelimessa jolloin unohdin ne hieman liian pitkäksi aikaa uuniin, ja kuten kuvasta näkyvät, tuli niihin pikkuisen liian paljon väriä.Erittäin hyviä ovat kuitenkin! Pikkuleipien tulee antaa jähmettyä ja sen jälkeen säilyttää kylmässä. Nämä ovat todella energiapitoisia ja sopivat hyvin välipalaksi vaikka urheilusuorituksen jälkeen.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Kuuman ilman pelastus

Kurkkusmoothie Täällä on tänään ihan hurjan kuumaa, ja kuumin on vielä edessä:huomenna kuumenee lisää ja maanantaina pitäisi olla kaikkein kuuminta kun aavikkotuulet taas puhaltelevat kuumia tuuliaan. Tiistaina on sitten luvassa helpotus. Itse kestän kuumuutta aika huonosti ja yli 25 C menevä lämpötila on minulle jo liian kuumaa. Parasta olisi päivällä sellainen 20 C  +- lämpötila, joka illalla laskisi alle 20 asteeseen.Mutta sellaista on täällä vain alkukeväällä;nyt on jo paljon lämpimämpää…

En jaksa häärätä edes keittiössä ja eilen en myöskään löytänyt tuuletintani, minneköhän olin senkin työntänyt….Ilmastointi on vain osassa asuntoa eikä se tule esimerkiksi tähän huoneeseen, missä tietokoneeni on.

Tällaisena päivänä viilentävät smoothiet ovat parhaimpia vilvoittajia. Ja tälläista tuli tähän smoothieen:

Vilvoittava smoothie

  • ½ pitkä kurkku
  • pari sellerinvartta (laitoin myös lehtiä)
  • palanen inkivääriä
  • 1 veri-tai tavallinen greippi (poistin kuoren ja kalvoja mahdollisimman paljon, ja laitoin koko hedelmän tehosekoittimeen)
  • kourallinen minttua
  • loraus kevytmehutiivistettä (laitoin ihan pelkästään omenista tiivistettyä mehua,jossa ei ole mitään muita aineksia)
  • vettä

Kuori kurkku, inkiväärinpalanen, leikkaa sellerinvarret pienemmiksi, kuori greippi ja katso,ettei siinä ole siemeniä ja poista kalvoja mahdollsimman paljon.Laita kaikki tehosekoittimeen, ja lisää myös mintunlehdet. Käytä konetta ensin ilman vettä:hyvä tehosekoitin pystyy hajoittamaan kasvisten soluseinämät ja murskaamaan kasvikset ilman ekstra nesteitä. Lisää tämän jälkeen vettä ja anna koneen käydä kunnes seos on aivan hienontunut. Tästä annoksesta tuli pari isoa lasillista.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Aasialaistyylinen kurkkusalaatti

Salaatti

Aasialaistyyliset salaatit maistuvat mielestäni aina hyvältä.Tästä salaatista  tuli vähän “mitä löytyy jääkaapista” tyylinen salaatti.

Aasialaistyylinen kurkkusalaatti

  • 1 kokonainen kurkku (täällä ei Suomessa myytäviä pitkiä kurkkuja ole, vaan pieniä kurkkuja.Käytin tähän 4 täkäläistä kurkkua)
  • 1 keskikokoinen porkkana
  • ½ punasipuli
  • pieni palanen inkivääriä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 2 arkkia norimerilevää (voi käyttää myös hijakia tai muita merileviä)
  • Kastike:
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl makeata chilikastiketta
  • 1½ tl seesamiöljyä
  • päälle seesaminsiemeniä (ja maustettua noria)

RaaSiivilassasta kurkku, ja valuta se hyvin siivilässä, purista kaikki mahdollinen neste pois.Leikkaa noriarkit suikaleiksi ja kaada lämmintä  vettä päälle;anna niiden olla vain hetken vedessä niin että ne pehmenevät , jos pidät niitä vedessä liian kauan tulee niistä mössöä. Muita merileviä liotetaan kauemmin.Siirrä kurkkuraaste sekoitusastiaan.Lisää siivilöity merilevä, raastettu porkkana, ohueksi suikaleiksi leikattu punasipuli. Raasta inkivääri ja valkosipuli joukkoon. Sekoita kastikkeen ainekset, jaMerileva kaada salaatin joukkoon. Ripottele päälle paahdettuja seesaminsiemeniä. Lisäsin päälle myös hienoksi suikaleiksi leikattua maustettua noria,jota en ollut liottanut.Maustettu nori on pienissä kerta-annos pakkauksissa, ja sitä voi napostella ihan sellaisenaan. 

torstai 14. toukokuuta 2009

Pariloitua parsaa vinaigrettekastikkeella

Parsa valmis Viime aikoina on monessa ruokablogissa valmistettu parsaa, ja kun törmäsin siihen torilla niin pakkohan sitä piti saada! Olen parsaa valmistanut aikaisemmin vain pari kertaa,ja ihan keittämällä, mutta nähtyäni muutamissa blogeissa paistettua parsaa ajattelin itsekin tehdä samoin. Yöllä näin unta että paistoin parsaa ja lisäsin siihen  balsamietikkkaa ja se oli hurjan hyvää! (kyllä ,joskus reseptit ilmestyy mulle unissa…;-) Mutta koska olen kuitenkin aika noviisi parsan suhteen,turvauduin nettiin ja sieltä löytyikin tällainen video, jossa valmistettiin paistettua parsaa balsamiviinietikan kanssa höystettynä.
KUVAT 091

Ostin parsapaketin torilta enkä silloin edes katsonut mitä sain. Kotiin tullessani huomasin ,että nippu  oli erittäin runsas, mutta parsat olivat kovin epätasaisen kokoisia: neljäsosa aivan ohkaisia parsoja ja toinen neljäsosa  hieman paksumpia, kun taas puolet parsoista olivat paljon paksuvartisempia.Käytin tähän parsareseptiin puolet parsoista;toisen puolen eli ne paksummat  keitin salaattia varten.Supermarketissa olisi ollut tasaisen kauniita parsanippuja.
Folio ja kastike

Videon ohjeita mukaillen vuorasin laakean neliskulmaisen astian kahdella kerroksella foliopaperia ,jonka keskelle kaadoin korkillisen balsamietikkaa,2ruokalusikallista kylmäpuristettua oliiviöljyä, pienen sitruunan mehun, suolaa sekä pippuria.Sekoitin kastikkeen ainekset
KUVAT 093
Paiston parsaa parilapannulla, jonka olin kevyesti voidellut öljyllä. Kääntelin parsoja koko ajan paistaessa, kunnes ne alkoivat pehmetä.
Foliopaketti Siirsin parsat astiassa olevaan foliopaperiin, jossa kastike jo odotti. Suljin folion tiiviiksi paketiksi ja annoin parsojen kypsyä paketissa kastikkeineen vielä noin 8 minuuttia. Avasin paketin ja laitoin lautaselle.  Jauhoin vielä vähän suolaa ja pippuria päälle. Videossa lisättiin päälle vielä parmesaanin suikaleita, tämä oma versioni oli vegaaninen.Hyvää oli parsa tällä tavalla valmistettuna, voisin ihan ottaa tämän uusiksi nyt kun on parsasesonki…..

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kumkvatti-suklaakakku

Kakkupala Viime kuussa ostin isomman määrän kumkvatteja, joista lopuksi laitoin sosetta.Soseen laitoin sitten pakkaseen siksi aikaa kun keksisin siitä jotain tehdä.Niistä olisi varmaan tullut hyvä raaka-aine jäätelöön tai jäädykkeeseen, ja suunnittelinkin tekeväni kumkvatti –ja suklaajäätelöyhdistelmän;suklaa ja kumkvatti kun kuulemma sopivat hyvin yhteen.

Jäätelöstä ei sitten kuitenkaan tullut mitään,lähinnä  pienen pakastimeni tilanpuutteen takia. Pikku pakastin oli täynnä mansikoita ja raparperia ja muuta sellaista, mitä täälläpäin ei oikein saa kesäisin, eli siis ihan päinvastoin kuin Suomessa. Kakusta tein vegaanisen ja resepti oli seuraavanlainen:

Kumkvatti-suklaakakku

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl kaurajauhoja (jauhoin kauraryynit hienoksi jauhoksi)
  • 2½ tl leivinjauhetta
  • 1 tl leivinsoodaa
  • 3 dl sokeria
  • 1½ dl rypsiöljyä
  • 3½ dl kumkvattisosetta
  • 1½ dl appelsiinimehua
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • noin 75 gr tummaa suklaata raastettuna

Kumkvattikakku

Sekoita ensin kuivat jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Vispaa sokeria ja öljyä, lisää siihen appelsiinimehu, omenaviinietikka, kumkvattisose ja sekoita hyvin. Yhdistä jauhojen kanssa ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi raastettu suklaa sekoittaen. Paista uunin alimmassa kerroksessa 190 C asteen lämmössä noin 50 minuuttia, tai kunnes kakku on täysin kypsä.Kokeile tikulla keskeltä, jos tikku tulee kuivana ulos, on kakku valmis.

uunista

Kakusta tulee aika suuri tällä reseptillä. Anna kakun kylmettyä ja siirrä se sitten jääkaappiin ennenkuin irrotat sen kakkuvuosta. Tein kakulle suklaisen kuorrutuksen sulattamalla 150 gr tummaa suklaata ja lisäämällä siihen ruokalusikallisen öljyä sekä 1½ dl paksuhkoa mantelimaitoa. Halusin tehdä päälle suklaaganachen, ja vegaanisessa ganachessa kookoskerma tai maito korvaa hyvin tavallisessa ganachessa käytettävän kerman. Mutta kotona ei ollutkaan kookosmaitoa, joten tein äkkiä satsin mantelimaitoa ja käytin sitä kuorrutukseen.Ihan hyvää, vaikka kookosmaidolla se olisi ollut vielä parempi. Kakusta tuli todella hyvää: kumkvattisosKUVAT 111e oli hieman kitkerää, mutta kakussa se ei tullut lainkaan esille vaan sen sijaan siinä tuntui miellyttävä kumkvatin ja appelsiinin maku:luulen että taikinaan raastettu suklaa sekä muut ainekset tasoittivat kitkeryyttä niin ettei sitä lainkaan tuntunut.Koska kakku oli iso, pakastin puolet siitä saaden sen juuri ja juuri mahtumaan pieneen pakastimeeni, ja loput tarjoilen viikonloppuna tuleville vieraille. Kauhean kaunis kakusta ei tullut mutta se maistui erittäin hyvälle ja sitä kehtaa tarjota vieraille….

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Mustikkakookos-smoothie

Mustikkasmoothie T'änään on harmaata ja lämmintä. Lämpötila on nyt , vaikkei aurinko edes ole näkyvissä, 28 astetta ja huomiseksi on luvattu melkein 40 astetta! Silloin ei kyllä jaksa kokkailla mutta smoothiet ovat aina vilvoittavia ja paikallaan juuri tällaisen ilman koittaessa.Harmaus ja kuumuus johtuvat kuumista aavikkotuulista, joita täälläpäin kutsutaan sharaviksi. Sharav on keväisin usein tapahtuva ilmiö; onneksi se yleensä kestää vain päivän tai pari.

HarmaataTässä näkymä ikkunasta tänä aamuna.Taivas on ihan harmaa.

Tein mustikkasmoothien johon käytin viimeisen pakastetun nuoren kookospähkinäni. Ikävä kyllä marketista sanottiin,etteivät he enään tuo näitä valikoimiinsa. Mutta olen joskus laittanut tätä samaista smoothieta kookosmaidolla ja silloin se itse asiassa maistuu vielä paremmalta;kookosvesi vaan on terveellisempää. Eli mustikoita, kookosmaitoa, pala pakastettua banaania, makeutusainetta tehosekoittimeen, nam! Tosin mustikkani eivät olleet lainkaan mustikan makuisia vaan pikemminkin mustien viinimarjojen makuisia, vaikka pussissa selvästi luki “blue blueberries”. Täällä löytyy venäläisten kaupoista mustia viinimarjoja, mutta ihan pakastemustikoihin en ollut aiemmin törmännyt ja ilahduin nähdessäni nämä jättimarketissa,jossa valikoimat ovat upeita.Kuvittelin jo tekeväni niistä mustikkapiirakan.Kiinasta tuodut mustikat eivät kuitenkaan maistuneet mustikoilta enkä näitä enään ostakaan! Odotan jo kovasti Suomen reissua, ja kunnon pakastemustikoita, sillä visiittini aikana ei vielä ole mustikka-aika.

Ananassalvia

Ananasalviani kukkii ja sen kukat ovat fuksianpunaisia. Steviakin näyttää pian kukkivan.Kuvassa näkyvät lehdet ovat mintunlehtiä;ananassalvia vaan on työntänyt kukkivan oksansa niitä kohti.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Syrnikit eli venäläiset rahkalettuset

Syrnikit Menneellä viikolla Siskot kokkaa blogissa tehtiin rahkalettuja ja Tsajut-blogissa tehtiin taas raejuustolettusia. Eilen ollessani pohjoisessa entisessä kotikaupungissani sain nauttia syrnikeistä, eli venäläisistä rahkaletuista,jotka hieman erosivat yllämainituista letuista. Näitä valmisti Marina, ystäväni D:n ukrainalainen tuontivaimo. Olivat hurjan hyviä ja niinpä laitan tänne reseptin.Ihan tarkkoja määriä ei minulla ole, mutta eiköhän tästä tule selville miten näitä tehdään.

Marinan syrnikit eli venäläiset rahkaletut

  • 250 gr kuivaa rahkaa tai rahkaa ja pienirakeista raejuustoa sekoitettuna (tässä käytettiin tvorog-juustoa, jota saa täällä venäläisten kaupoista.Tvorogia kutsutaan Yhdysvalloissa Farmer¨s Cheeseksi, ja se on venäläisten keskuudessa erittäin suosittua.Sitä saa täällä naturellina tai makeutettuna rusinoiden kanssa. Sitä on helppo myös valmistaa kotona )
  • 2 rkl lämpimässä vedessä pehmennettyjä rusinoita
  • pari tl vaniljasokeria tai vanilja uutetta
  • 1 muna
  • 3-4 rkl jauhoa
  • jauhoja leivittämiseen
  • sokeria maun mukaan
  • öljyä paistamiseen

SSyrnikien valmistusekoita ainekset massaksi.Marinan mielestä mitä vähemmän jauhoja massaan laittaa, sitä parempia syrnikit ovat. Laita jauhoa lautaselle ja ota massasta lusikalla palasia,joita kieritellään jauhoissa ympäriinsä.Tämän jälkeen niitä voi muotoilla käsin pyöreiksi. Paista öljyssä keskilämmöllä kunnes molemmat puolet ovat kullanruskeita. Marina tarjosi lettuja hillon kanssa,mutta minusta ne olivat hyviä ihan yksinään.

Kuvassa Marina laittaa lusikallisen massaa jauhojen joukkoon ja leivittää sen ympäriinsä sekä muotoilee siitä sitten pyöreän paksuhkon lettusen.