torstai 14. toukokuuta 2009

Pariloitua parsaa vinaigrettekastikkeella

Parsa valmis Viime aikoina on monessa ruokablogissa valmistettu parsaa, ja kun törmäsin siihen torilla niin pakkohan sitä piti saada! Olen parsaa valmistanut aikaisemmin vain pari kertaa,ja ihan keittämällä, mutta nähtyäni muutamissa blogeissa paistettua parsaa ajattelin itsekin tehdä samoin. Yöllä näin unta että paistoin parsaa ja lisäsin siihen  balsamietikkkaa ja se oli hurjan hyvää! (kyllä ,joskus reseptit ilmestyy mulle unissa…;-) Mutta koska olen kuitenkin aika noviisi parsan suhteen,turvauduin nettiin ja sieltä löytyikin tällainen video, jossa valmistettiin paistettua parsaa balsamiviinietikan kanssa höystettynä.
KUVAT 091

Ostin parsapaketin torilta enkä silloin edes katsonut mitä sain. Kotiin tullessani huomasin ,että nippu  oli erittäin runsas, mutta parsat olivat kovin epätasaisen kokoisia: neljäsosa aivan ohkaisia parsoja ja toinen neljäsosa  hieman paksumpia, kun taas puolet parsoista olivat paljon paksuvartisempia.Käytin tähän parsareseptiin puolet parsoista;toisen puolen eli ne paksummat  keitin salaattia varten.Supermarketissa olisi ollut tasaisen kauniita parsanippuja.
Folio ja kastike

Videon ohjeita mukaillen vuorasin laakean neliskulmaisen astian kahdella kerroksella foliopaperia ,jonka keskelle kaadoin korkillisen balsamietikkaa,2ruokalusikallista kylmäpuristettua oliiviöljyä, pienen sitruunan mehun, suolaa sekä pippuria.Sekoitin kastikkeen ainekset
KUVAT 093
Paiston parsaa parilapannulla, jonka olin kevyesti voidellut öljyllä. Kääntelin parsoja koko ajan paistaessa, kunnes ne alkoivat pehmetä.
Foliopaketti Siirsin parsat astiassa olevaan foliopaperiin, jossa kastike jo odotti. Suljin folion tiiviiksi paketiksi ja annoin parsojen kypsyä paketissa kastikkeineen vielä noin 8 minuuttia. Avasin paketin ja laitoin lautaselle.  Jauhoin vielä vähän suolaa ja pippuria päälle. Videossa lisättiin päälle vielä parmesaanin suikaleita, tämä oma versioni oli vegaaninen.Hyvää oli parsa tällä tavalla valmistettuna, voisin ihan ottaa tämän uusiksi nyt kun on parsasesonki…..

19 kommenttia:

  1. Hyvä kun muistutit parsasesongista! Nyt onkin riennettävä parsaostoksille, nam! Itsekin tykkään niistä eniten balsamicon kanssa...
    Kiva blogi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sarona ja kiva kun kävit kommentoimassa!

    VastaaPoista
  3. no empä ole kokeillut balsamicon kanssa mutta viikonloppunapa kokeilen. varsinkin kun Pastis raportoi tuovansa tänä iltana pohjois-Italiasta tuota herkkua. Kiitos vinkkauksesta!

    VastaaPoista
  4. Heh, Hesarin luku on minulla kesken - Siinä on juuri parsa-artikkeli auki :) Ja edellisellä aukeamalla ravintola Lasipalatsin mainos että parsaviikot jatkuvat 31.5. asti.

    VastaaPoista
  5. tulin kurkistamaan tännekin ;) siippa on meillä pari kertaa valmistanut parsaa juuri tuolla tavoin paistamalla ja tosi hyvältä se tosiaan maistuu, tykkään ehkä jopa enemmän näin valmistettuna!

    VastaaPoista
  6. Valmistaisin tuoreen parsan juuri näin, jos sitä söisin, mutta jotenkin nää Suomeen tuotavat parsat tökkii.. Toi balsamietikka on kivan kuuloinen lisä!

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista, että saat "resepti-ilmestyksiä" unissa! :-) Saisinpa minäkin...

    En ole itsekään kovin montaa kertaa parsoja tainnut pannulla paistaa. Täältä Intiasta saa semmoisia tosi ohuita, lyijykynän paksuisia parsoja, joita en ole Suomessa nähnyt. Ne sopisivat tämmöiseen valmistustapaan varmaan tosi hyvin. Täytyy kokeilla - kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  8. Hyppysellinen: suora parsalähetys Italiasta,vau!Oli ihan hyvää näin valmistettuna.

    Rita:katoppa,sattuikin se Hesarin artikkeli juuri sopivasti.Onkohan netissä niitä reseptejä...

    Juanita: Paistettu parsa oli hyvää ja se,että laitoin ne paistamisen jälkeen pakettiin kastikkeen kanssa antoi sen lopullisen maun.

    Okriina:Mikä niissä Suomeen tuotavissa parsoissa oikein tökkii? Laitoin kai vain kerran ja se oli vielä valkoista parsaa ,ei vihreää.Itse asiassa tämä oli ensimmäinen kokeilu vihreän parsan kanssa. Tuo paketoiminen kastikkeen kanssa on se, joka teki siitä tosi hyvän.

    Hippu:Joskus tulee unissa tuollaisia "ilmestyksiä" .Itse asiassa nuo parsat jotka paistoin oli juuri sellaisia lyijykynän paksuisia.Puolet mun parsanipusta oli sellaisia ja puolet normaalin kokoisia.Eli ne mitkä teilläpäin on sopivat hyvin tähän reseptiin.

    VastaaPoista
  9. Jael, kiva saada tämä parsan paistamisvinkki! Se keitttäminen on tuntunut ihan henkimaailman hommalta. Olisikohan vielä niin, että tässä säilyisi kuitenkin maku paremmin...Parsa on yksi herkullinen syy odottaa kevättä.

    VastaaPoista
  10. Nami, taytyypa kokeilla! Muutama vuosi sitten retkeilimme Turkissa Cappadocian alueella ja nain siella villia parsaa kasvamassa. Harmi kun ei ollut kokkausmahdollisuutta hotellissa. Mahtaakohan se taallakin kasvaa luonnossa jossain? Kysynkin S.n luotoblogista.

    VastaaPoista
  11. Leena>Paistamista oli kokeiltu parissa muussakin blogissa, mutta tuo pakettiin laittaminen oli vähän uusi juttu.Tykkäsin kovasti parsasta tällä tavoin.

    Anu: Pohjoisessa on joku villiparsa, Asparg Hahoresh, mutta en muista onko se syötäväksi kelpaava.

    VastaaPoista
  12. Täytyypä kokeilla. Parsaan en kyllästy koskaan.

    VastaaPoista
  13. älskar sparris! har velat äta vit sparris i flera månader nu....

    VastaaPoista
  14. Ciao

    ottimo piatto !!! deliziosi grazie

    ciao army

    VastaaPoista
  15. Allu:Parsa tosiaankin on hyvää ja erityisesti kun sitä harvoin saa.

    Sara:Sparris är faktiskt gott.

    Army: Grazie! Mi dispiace di non parlare italiano.....Me piace ti blog!

    VastaaPoista
  16. Paistamista on kokeiltu, mutta tuo paketointi täytyy vielä tehdä. Vaikuttaa ihanalta.

    VastaaPoista
  17. Voi rakastan parsaa, nyt täällä saa jo paikallistakin kaupasta. Italialaista olen jo ostanut, mutta tehnyt vaan ihan keittämällä. Tätä on pakko kokeilla, kiitokset :)

    VastaaPoista
  18. Yaelian: ei kun balsamicolähetys :)

    VastaaPoista
  19. Nemo>paketointi kypsytti ihan kivasti lisää tuota parsaa ja maut imeytyivät paremmin

    Marjut:-) Kokeile ihmeessä!

    Hyppysellinen:-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...