maanantai 20. syyskuuta 2010

Tomaattiwrapit

Tomaatti on sallittua tämän ensimmäisen jakson aikana,mutta rajoitetusti,sillä siinä on hiilihydraatteja enemmän kuin monessa vihreässä kasviksessa.Mutta ei kuitenkaan niin paljon ,ettei sitä voisi syödä 1 kappale per 5 tunnin jakso.
Tein pitkästä aikaa tomaattiwrappia kuivurissa,ja olisin voinut jättää tästä pellavansiemenjauhon pois,sillä vaikka rullan maku oli ihanaa,niin se meni helposti rikki.Pelkillä tomaateilla pienellä öljymäärällä lisättynä siitä tuli nahkeaa,eikä tällaista rapeaa.

Hieman rapeat tomaattiwrapit
  • 4 keskikokoista tomaattia (4 3/4 dl sosetta)
  • 3 rkl pellavansiemenjauhoa(tämän voisi jättää pois)
  • 1 rkl raakatahinia
  • ruususuolaa
Jauha tomaatit hienoksi,kuorineen.Lisää pellavansiemenjauho,raakatahini sekä suola,ja asettele kuivuriin(öljyän kuivurin kiinteän pohja-osan kevyesti öljyllä,jotta "tomaattinahka" helpommin irtoaa siitä) Kuivata kunnes tomaattisoseen pinta on kuivahkoa ,käännä se ylösalaisin ja kuivaa hetki myös toista puolta.Kuivattu tomaattirulla on ihanaa,sillä kuivuessa tomaatin maut tiivistyvät ihanalla tavalla.

Täytin rullat(jotka siis hajosivat jonkun verran...)avokaadolla,vihreällä salaatilla ja tahinikastikkeella,namskis.
Lounaspaikan hauskat suola-ja pippurimyllyt

12 kommenttia:

  1. Namskis, indeed:)

    Hassut nuo suola-ja pippurisirottimet.

    VastaaPoista
  2. Ai ihanuutta. Nämä pääsevät heti huomenna kuivuriin. Ilman pellavansiemenjauhoa ilmeisesti siis. Olen ennättänyt kuivatella ihan peruskräkkereitä vasta, mutta suunnitelmissa on kyllä vaikka mitä!

    VastaaPoista
  3. Rita;joo namskis.Ja tuossa paikassa oli joka pöydässä eri väriset suola-pippurihahmoparit!

    Okriina;odottelenkin mitä sillä kuivurillasi saat aikaiseksi.Nämä olivat ihanan makuisia,mutta eivät taipuisia kuin jos pellavansiemenet jättää pois.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hauskat veitikat siellä säilyttävät sisällään suolaa ja pippuria. :)

    VastaaPoista
  6. Unelma:aika herttainen pariskunta tosiaankin;D

    VastaaPoista
  7. Hei nyt vasta huomasin kurkata tännekin - en tiennytkään että olet VHHlla. Mäkin karppaan, mutta en syö minkään tietyn dieetin tai aikataulun mukaan, vaan ihan vaan yleisenä elämäntapana. Migreenit on vähentyneet, iho on puhdistunut, hiukset ja kynnet voi hyvin, jaksaa paljon paremmin, ja painoakin on pudonnut normaalipainon sisällä. En siis ole palaamassa entiseen ihan heti :).

    VastaaPoista
  8. Athelas:kiva kun kurkkasit tännekkin.Tämä VHH on minulle vielä uusi asia,joten teen tällaisen johdatetun kuurin matkalla kohti pysyvämpää muutosta.,Lihosin niin parin viime vuoden aikana eikä mikään ole auttanut,joten nyt sitten tämä VHH,ja hyvin on lähtenyt käyntiin.Kivasti sulla on mennyt parempaan suuntaa VHH ruokavalion avulla:-)Olen vuosia syönyt erittäin terveellisesti ,mutta kiloaja kertyi kuitenkin...

    VastaaPoista
  9. Sulla on aivan ihania kuvia näistä karppiherkuista.

    Pitäisikö tässä nyt sitten hankkia kuivuri, vai luuletko, että onnistuisi uunissa kuivattamalla, 50 astetta ja luukku auki?

    VastaaPoista
  10. Hoover:kiitos:-)Kyllä se aika hyvin onnistuu myös uunissa,kun näitä tekee alhaisella lämpötilalla uuniluukku raollaan.Tein näin ennen kuivuria....

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...