maanantai 25. lokakuuta 2010

Melkein chevicheä kyssäkaalista...

Kävin tänään lounaalla suomalaisen ystäväni E:n kanssa Carpaccio Barissa Tel Avivissa.Viimeksi kävin tuossa paikassa maaliskuussa,ja siitä lähtien teki mieli tulla takaisin,mutta aika pitkä aika vierähti käyntien välissä.




Otimme liikelounaan,johon kuului pieni vihreä salaatti,juoma, pieni kasviscarpaccio ja sitten pääruoka. Valitsimme kummatkin vasemmalla näkyvän kurpitsacarpaccion,jossa kurpitsat olivat ohuen ohuina siivuina,päällä vinaigretteä,nigellansiemeniä,basilikanlehtiä,kurpitsansiemeniä ja vuohenjuustoa;ihanan raikas annos.Saispa omalla giljotiinileikkurilla  noin ohuita siivuja!Siivut oli marinoitu jonkun aikaa,jonka aikana ne olivat pehmentyneet.

Pääruoaksi otimme kummatkin paikan chevichen,joka oli aivan ihana! Kalana siinä oli käytetty grey mullettia eli juovakelttiä,joka kuulemma sopii graavikalaksikin.Annoksen ihanin osa oli kuitenkin ohuiksi nuudeleiksi leikattu kyssäkaali,ja ihana tomaatinsiemenvinaigrette. Annoksessa oli lisäksi jäävuorisalaattia,persiljaa, puoliksi kuivatettuja kirsikkatomaatteja sekä vuohenjugurttia. Paahdetut leipäpalat jätin ihan suosiolla pois...Tuossa linkin takaa näkyy taas miten hyvin monet täkäläiset ravintolat ilmoittavat myös annosten ainekset,joten niitä onkin sitten helpompi kokeilla myös kotona. Englanninkielisiltä sivuilta (linkin takaa)en löytänyt tätä annosta;se löytyi hepreankielisiltä sivuilta,joten ovat varmaan vaihtaneet ruokalistaa ja unohtaneet päivittää englanninkieliset sivut.


Koska tuo annos oli niin ihana,niin piti heti toteuttaa se kotona,tosin raw-versiona tälla kertaa. Kyssäkaalin sain nuudelimaiseksi spiraalileikkurilla,mutta  kaalin voi myös raastaa tavallisella raastimella. Okriina teki joku aika sitten spiraalileikkurilla  kyssäkaalista spagettia. Carpaccio Barin annoksessa käytettiin tomaatinsiemenvinaigrettea,mutta en tiedä mitä siinä tarkalleen oli,joten heitin vinaigretin joukkoon pari kirsikkatomaattia,siemenineen. Osittain kuivatut kirsikkatomaatit korvasin aurinkokuivatuilla kirsikkatomaateilla.Omassa annoksessa korvasin persiljan mintulla koska oli sitä muttei persiljaa.Sopi ihan hyvin sekin.


Melkein kyssäkaalicheviche
  • 1 iso kyssäkaali
  • tomaatinsiemenvinaigrette (tein sen näin;2/3 hyvää oliiviöljyä,1/3 osaa luomuvalkoviinietikkaa,2 kokonaista kirsikkatomaattia,teelusikallinen Dijon-sinappia,suolaa,mustapippuria,muutama tippa steviaa)
  • muutama lehti jäävuorisalaattia
  • persiljaa suikaleiksi leikattuna (tai mínttua)
  • puoliksi kuivattuja kirsikkatomaatin puolikkaita(tai aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja.
Valmista vinaigrette.Raasta tai spiraloi kyssäkaali.Yhdistä kyssäkaali ,vinaigrette,minttu tai persilja  ja kuivatut kirsikkatomaatit.Anna marinoitua joitakin tunteja.Lisää lopuksi jäävuorisalaatin repäistyt lehdet joukkoon ennen tarjoilua.

10 kommenttia:

  1. Minusta on hassua kun kaikenlaisia vihannesviipalelautasia kutsutaan nykyaan carpaccioksi. Vanhanaikaisesta mielestani se akuperainen liha-annos vain on carpacciota.
    Cevichea olen maistanut vain kerran, enka tykannyt ollenkaan. Ehka se oli huonosti tehty.

    VastaaPoista
  2. Anu;Niin alkuperäinen taitaakin olla lihasta tehdyt carpacciot,mutta tuolla on kivasti myös kasvissyöjät otettu huomioon:-) Sitäpaitsi koko paikankin nimi kertoo,että annokset tehdään tuohon tyyliin.Anu,et vaan ole saanut kunnon chevichea! Kun olin Perussa söin joka päivä chevichea sellaisessa pikku paikassa,enkä saanut tarpeekseni,oli niin hyvää! Suomessa käytin lohta chevicheen. Ja tuo Carpaccio Barin erilainen cheviche oli aivan ihana!

    VastaaPoista
  3. On teillä siellä vaan ihana ravintola! Oliko tuo kurpitsa-carpaccio tehty raakana marinoidusta kurpitsasta?
    Olen itse tykästynyt kovasti kyssäkaalinuudeleihin, että olen tehnyt niitä jo useamman kerran.

    VastaaPoista
  4. Okriina;tuo ravintola (on tosi pieni muuten..)on todellakin ihana.Kurpitsa oli raaka tuossa annoksessa,Viimeksi söin siellä punajuuricarpaccion;siinäkin punajuuri oli raakana marinoitu.

    VastaaPoista
  5. Ooh, tuo taitaa mennä kyllä kokeiltavien listalle!

    VastaaPoista
  6. Kermaperse:Tosi hyvää oli näin laitettuna,suosittelen.Ja sen kyssäkaalin saa ihan hyvin pastaksi myös raastamalla.

    VastaaPoista
  7. Tekisi mieli kokeilla tuota kurpitsajuttua hokkaidokurpitsasta, kun vaan keksisi, miten saisi ohuet siivut aikaan, ehkä naapurin sähköisellä leivänleikkurilla, leikataanhan sillä ilmakuivattua kinkkuakin. Cevichea olen joskus tehnyt kalasta.

    VastaaPoista
  8. Allu:Kalaahan yleensä tuleekin chevicheen,ja tuossa ravintolan annoksessa sitä olikin.Sillä naapurin laitteella varmaan saat siitä kurpitsasta siivuja jos kerran ilmakuivattua kinkkuakin sillä voi ohueksi leikata.Tuo ravintolan annos oli ihanan raikas ja herkullinen,Simppeli mutta ihana!

    VastaaPoista
  9. Vesi kielellä täällä kuvia katselen. :)

    VastaaPoista
  10. Unelma;Kiitos,ja kyssäkaali on tosi hyvää:-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...