keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Taas lounaalla urbaanissa ekoasunnossa

Kävin tänään lounaalla,jo kolmatta kertaa,Citytree-asunnossa,joka on urbaani ekologinen keskus.Mukaani lähti ystäväni Mary,joka on elinikäinen kasvissyöjä,muttei ollut aiemmin ollut Tamin luona raakalounaalla.
Heti ensimmäiseksi joimme kuvassa näkyvät juomat,joissa oli ainakin paprikaa,punajuurta,sipulia,mantelimaitoa ja muutakin,mutten muista mitä.Juomien väri oli upea ja maku hyvä ja raikas;juuri sopiva lämpimään säähän.
Pöydän antimet näyttivät taas herkullisilta ja houkuttelevilta.
En voinut olla ihailematta tuon alemman vahvan värisen,paprikaisen pähkinätahnan upeaa väriä. Takana nigellan siemenillä koristeltua cashew-juustoa.
Nämä vihreät ihanuudet olivat ihan edessäni(kaikki luomua)joten niitä tulikin paljon popsittua ja etenkin söin tahnoilla täytettyjä salaatinlehtiä.Kuvassa näkyvä portulakka on villiä;sitä kuulemma kasvaa juuri nyt,vaikken ole sitä missään nähnyt;ehkä kaupungin ulkopuolella tai  keskuspuistossa voi sitä löytää.
Punajuuricarpaccion päälle oli ripoteltu villisinapin siemeniä.Punajuuret ovat tähän aikaan vuodesta todella hyviä.
Jälkiruoka oli taas kerran taivaallisen hyvää. Mantelimaitopohjaista mansikka-vesimelonijäätelöä,jonka päällä ihanaa tattari-pitango-granolaa,cashewkermaa,taatelikastiketta ja jonkinlaista hedelmä-rolluppia.Olisin voinut ottaa toisenkin annoksen...Pitangoa oli muutenkin tarjolla,ja säästin siemenet,jos niistä vaikka kasvaisi jotain...
Olen nauttinut näillä aterioilla paitsi ruuasta myös mielenkiintoisesta seurasta ja keskusteluista. Tällä kertaa vieraina oli myös 2 amerikkalaista naista New Jerseystä,joista toinen oli entinen luomuviljelijä ja nykyinen ympäristöaktivisti ja toinen johtaa jonkinlaista ekokeskusta.Molemmat olivat pitäneet kotikoulua lapsilleen ,ja oli mielenkiintoista kuunnella heidän mietteitään siitä. He mainitsivat usein myös Eliot Colemanin,joka on tunnettu luomuviljelijä,ja myös kirjoittanut useita kirjoja luomuviljelystä.
Matkalla takaisin , vanhan kaupungintalon aukion lähellä olevaa portaikkoa,huomasimme mulperipuun.Valkoiset,vielä kypsymättömät marjat olivat ihan ulottuvilla,mutta ylempänä oleviin tummiin,kypsiin marjoihin emme ylettyneet....

15 kommenttia:

  1. Nayttaapa herkulliselta kaikki syotavat!!! En yhtaan ihmettele, etta olit siella jo kolmatta kertaa ;).

    VastaaPoista
  2. Tuula ,oli aivan ihanaa,ja tuolla on aina niin mielenkiintoista seuraa,aina erilaista.Viimeksi kuulemma oli ollut 2 suomalaista,jotka olivat löytäneet paikan blogini kautta! Nyt kesällä pidän tauon,mutta syksyllä menen varmasti tuonne taas lounaalle.

    VastaaPoista
  3. Kato, siinähän sitä portulakkaa taas on. :-)

    En kyllä lakkaa ihmettelemästä, mitä kaikkea herkkuja asiastaan innostuneet ihmiset keksivätkään! Näyttäisi vielä, että tuolla on ollut joka kerta aivan erilaiset ruoat, vai olenko ihan väärässä? Vaihtuuko siellä menu ihan päivittäin? Tuo jälkkäri... oih ja voih, kun mäkin saisin tuota. ;-)

    Hienoa että muutkin ovat löytäneet paikan vinkkiesi perusteella!

    VastaaPoista
  4. Hippu:joo portulakkaa kuulemma kasvaa nyt ihan villinäkin.Oman ostan viljeltynä ja siinä ne lehdet ovat suuremmat.Pidän siitä hurjasti. Tuolla tosiaankin Tamilla on aina eri juttuja joka lounaalla,joka muuten on kerran viikossa,keskiviikkoisin. Ja yleensä ruoat tuolla menevät myös vuodenaikojen mukaisesti ja sen mukaisesti,mitä juuri silloin kasvaa.Oli aika kiva kuulla,että muut olivat löytäneet tuonne blogini perusteella:;D

    VastaaPoista
  5. Menyy on tosi vaihteleva. Taas ihan erilaista, vaikka olit jo kolmatta kertaa. Mahtava paikka!

    VastaaPoista
  6. Uskomattoman hienoja ruokia, hyvä, että söin juuri, muuten tulisi nälkä.

    VastaaPoista
  7. Okriina:Menyy olikin tosi vaihteleva,en ehtinyt edes kaikkea kuvata.Ja joka kerta tosiaankin on ollut erilaisia juttuja:) Tuonne tulen kyllä menemään jatkossakin aina silloin tällöin.

    Allu:Raakaruoat ovat tosi hyviä,etenkin jos kasvikset ovat luomua.Tykkäsin tosi paljon taas tänään:) Harmi vaan,ettei yletetty mulperipuun kypsiin marjoihin,,,

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka ihana ruokailupaikka.

    Nyt tuli useita minulle vieraitakin aineksia vastaan.

    Miten ne punajuuret olivat valmistetut, olivatko raakoina tarjolla?

    VastaaPoista
  9. Unelma;Tosi ihana paikka ja tuonne tulen menemään uudelleenkin.
    MItkäköhän ainekset olivat vieraita? Pitango varmaankin...
    Punajuuret olivat ohuiksi leikatut,raakana oliiviöljyssä ja sitruunamehussa marinoitu.

    VastaaPoista
  10. Ihanan inspiroivaa lounasymparisto ja tarjonta!

    VastaaPoista
  11. Maria:Ehdottomasti,ja tuonne on aina tosi mukava mennä:)

    VastaaPoista
  12. Tuota punajuurta ehkä yritän kokeilla. Haluaisin käyttää enemmän punajuurta, mutta en ole oppinut mitään reseptejä.
    Jouluna on se rosolli ja sitten etikkapunajuuret. Punajuurikeittoa olen tehnyt, jotain muuta pitäisi vielä keksiä, kun pian saadaan jo ihanaa uutta satoa toreille ja kauppoihin.

    VastaaPoista
  13. Unelma;:Punajuuri on todella monikäyttöinen ja herkullinen.Esimerkiksi täällä
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com/2010/03/punajuuricarpaccio.html
    olen tehnyt todella herkullista punajuuricarpacciota,suosittelen!

    VastaaPoista
  14. Voi tuota värien yltäkylläisyyttä!! Kaikkea haluaisin maistaa - olen itse laiska kokeilemaan ja tekemään työläämpiä juttuja. Ehkä se kuitenkin olisi palkitsevaa... ;-D

    VastaaPoista
  15. Äitiliini:Tuorekasveissa /raakaruuassa värit ovat kyllä ihania! Monet raakaruoka-annokset ovat kuitenkin erittäin helppotekoisia:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...