Sivut

perjantai 28. joulukuuta 2012

Appelsiiniset ja suklaiset mannaryynipikkuleivät ja pient suolaiset piirakat

Ikihippi ystäväni Mary,joka talvehtii täällä ja muuten asuu Yhdysvalloissa,on taas tulossa vuoden ensimmäisenä päivänä.Emme ole tavanneet sitten viime toukokuun,ja odotankin innostuneena taas tapaamistamme pitkän tauon jälkeen.Olen viime päivinä valmistanut kaikenlaisia makeita ja suolaisia juttuja,jotka laitan herkkukoriin:tervetuliaislahja ystävälle. Mannaryynisten pikkuleipien ohjeen kehittelin kun mietin minkälaisiin pikkuleipiin voisin käyttää mannaryynipussin jämät. Mannaryyniähän käytetään itämaisissa maamoul-pikkuleivissä ,mutta nämä omani ovat erilaiset.Appelsiinin ja suklaan liitto on aina onnistunut ja niin myös näissä,ihanasti appelsiinille tuoksuvissa pikkuleivissä.

Appelsiiniset ja suklaiset mannaryynipikkuleivät
  • 100 gr voita
  • 1½ dl ruokosokeria
  • 1 kananmuna
  • noin 1 rkl raastettua appelsiininkuorta
  • 3/4 dl appelsiinituoremehua
  • 40 gr raastettua tummaa suklaata
  • 2 dl mannaryyniä
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • ½ dl riisijauhoa
  • 1 tl leivinjauhoa
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna sekä appelsiinimehu.Sekoita jauhot ja lisää appelsiinin kuoriraaste sekä suklaaraaste joukkoon. Sekoita kuivat ainekset märkien ainesten kanssa ja laita kulho jääkaappiin joksikin aikaa. Taikina on hieman löysähköä:ota taikinaa lusikalla ja asettele leivinpaperin päälle.Tasoittele hieman haarukan avulla. Paista pikkuleipiä 200 C-asteessa noin 20 minuuttia.Pikkuleivät ovat pehmeitä ja murenevia uunista tullessaan,mutta kovettuvat kylmettyään.
Tein uuden satsin edellisen postauksen blondisuklaata,ja tällä kertaa ilman voin lisäystä,mikä olikin ihan turhaa tässä kotitekoisessa dulcey-suklaassa.Tein sitten osasta konvehteja,joissa blondisuklaakuoresta tuli hieman liian ohut.Täytteenä oli kahvilla maustettu ganache tummasta suklaasta,mutta kerman sijasta ganacheen tuli kookoskermaa. Nämä ja muutama blondisuklaalevy menevät myös Maryn koriin.
Tein myös muutaman quiche-tyyppisen minipiiraan,joihin löysin tosi nätit paperiset piirakkavuuat torilta;käteviä jos piirakoita vie mennessään jonnekin.Taikina on tosi helppotekoinen ja erittäin helposti työstettävä.

Taikina pikku piirakoihin
  • 100 gr kylmää  voita
  • 150 gr jauhoa
  • 1 kananmuna
Laita kuutioitu voi sekä jauhot monitoimikoneeseen;käytä konetta kunnes seos on murumaista ja lisää kananmuna;käytä konetta kunnes taikina on tasaista.Laita taikina lepäämään jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi,jonka jälkeen se asetetaan jauhotetulle leivinpöydälle ja kaulitaan ohueksi taikinaksi.

Taikinaa riitti 6 pieneen piiirakkaan,ja sama määrä sopii myös yhteen isoon piirakkapohjaan.Pohjat olisi voinut esipaistaa etukäteen ,mutta laitoin täytteen päälle ilman esipaistoa ja ihan hyvä  pohjasta tuli ilman esipaistoakin.Täytteeseen tuli erilaisia juustoja,kananmunia,yrttimaustetta sekä paahdettua paprikaa.
Levittelin jauhoa alle ja päälle,ja taikinaa oli tosi helppo kaulia;
se oli elastinen ja helposti käsiteltävä taikina

Paistoin piirakat 200 C-asteessa noin 25 minuuttia.Piirakoista 2 jäi minulle,ja 4 kiedoin elmukelmuun ja laitoin pakkaseen.Mary voi sitten lämmittää piirakat miniuunissaan.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Erittäin onnistunut blondi suklaakokeilu ja granaattiomenaglögi

8 vuotta sitten  Frédéric Bau,tunnettu kondiittori ja Varlhonan suklaakoulun perustaja,unohti Valrhonan valkoista Ivoire-suklaata vesihauteeseen 10 tunniksi. 10 tunnissa suklaa oli muuttunut valkoisesta blondin(minä en tuota blondi nimitystä tälle suklaalle keksinyt...) väriseksi,eikä hän koskaan ennen ollut nähnyt sen väristä suklaata.Vesihauteeseen  unohtuneen suklaan aromi ja tuoksu oli ainutlaatuisen hyvä ja Baulle siitä tuli mieleen jotain lapsuudesta. Seuraavana päivänä hän teki siitä uuden satsin ja esitteli sitä innostuneena Varlhonan suklaamestareille,jotka hekin ihastuivat uuteen suklaaseen.Mutta,blondin suklaan valmistus kaupalliseen levitykseen osoittautuikin vaikeaksi.8 vuotta he kokeilivat ja kokeilivat,kunnes he vihdoinkin onnistuivat ja näin syntyi Dulcey,Varlhonan uusi suklaa,ns. 4. suklaamaku:tumman,valkoisen ja maitosuklaan jälkeen. Itse asiassa Dulcey on karamellisoitua valkoista suklaata,mutta siinä on myös aineksia,joita ei ole tavallisessa suklaassa ,kuten voita ja maitoheraa.

Kokeilunhaluinen kun olen ,mietin mitä tapahtuu jos minäkin "unohdan" valkoista suklaata vesihauteeseen.....Ja niinpä "unohdin" 250 grammaa valkoista suklaata (minulla ei ollut Varlhonaa vaan Callebautia,sekin ihan hyvää suklaata). Lisäsin suklaan sekaan myös parikymmentä grammaa kaakaovoita,ja koska tuossa Dulceyssä on myös voita,lisäsin jonkun ajan kuluttua ihan vähän voitakin,mutta vain hieman yli 10 grammaa,enkä ole ihan varma oliko se tarpeellinen tässä kotitekoisessa blondisuklaassa. Sitten vain "unohdin" suklaan sinne vesihauteeseen,kaikkein hiljaisimmalle lämpötilalle,moneksi tunniksi;toki muistin mennä välillä lisäämään vettä kattilaan....

Ja 8 tunnin jälkeen (tuo aika riitti minun suklaalleni) minullakin oli Dulceytä;ihanasti toffeelle ja paahdetulle maidolle tuoksuvaa ja maistuvaa   suklaata,joka toi mieleen hieman kokoon keitetetyn kondensoidun maidon,mutta tämä Dulceyn tapainen suklaa ei ole lainkaan niin äklön makea kuin Dulce de Leche,kokoon keitetty kondensoitu maito.Ja tuosta Dulce de Lechestä  taitaakin  Dulceyn nimi olla peräisin. Tämä oli tosi hyvää ja Dulcey (tai kotitekoinen blondi suklaa) kuulemma sopii hyvin  kahvin ja pähkinöiden kanssa sekä vähähappoisten hedelmien(banaani,mango) kanssa.Tämä blondi suklaa on kyllä niin hyvää että aion toistekin "unohtaa" valkosuklaata vesihauteeseen...
Viikonloppu alkoi talvisena ja  keitin vasta nyt ensimmäisen glögini.Olin aikonut ostaa marketista pakastemustaherukoita,joista keittää mehua glögiä varten,mutta en ehtinyt,joten teinkin granaattiomenan makuista glögiä,joka on tosi hyvää.Tein glögiä muutaman lasillisen annoksen.

Granaattiomena-punaviiniglögi

  • 2½ dl granaattiomenasta puristettua mehua (tai valmista granaattiomenamehua,sokeritonta)
  • 1 dl vettä
  • 2 rkl granaattiomenasiirappia(joko valmista tai tämän ohjeen mukaan tehtyä)
  • lisämakeutusta maun mukaan(granaattiomenan mehu on kirpeää ja vaikka siirapissa on makeutta,tarvitsee glögi vielä lisää makeutta.Laitoin ruokosokeria ja steviaa)
  • glögimausteita (minulla oli tällä kertaa Suomesta peräisin oleva glögimaustepussi)
  • 3 dl punaviiniä
Keitä granaattiomenamehua,vettä ,siirappia,mausteita ja lisämakeutusta kymmenisen minuuttia.Lisää viini ja anna lämmetä kiehumispisteeseen.Sammuta tuli ja anna glögin levätä kannen alla muutamia minuutteja.En pidä sattumista glögissäni eikä tähän sellaisia tullutkaan.Lämmitti ihanasti!

torstai 20. joulukuuta 2012

Tomaatilla maustettua ,uunissa paahdettua sinitaskurapua

Valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni taskurapua..Sen sijaan muut täällä helposti löytyvät äyriäiset, kuten katkaravut ja mustekalat,ovat ennestään tuttuja.
Kaikki alkoi siitä kun noin pari viikkoa sitten kävelin Jaffan satamassa. Perjantaisin siellä näkee useita miehiä virveleineen ja onkineen kalastamassa.Yksi heistä oli onnistunut pyydystämään tosi suuren taskuravun.
Kun sitten päivälehteni ruokatoimittaja kirjoitti viime viikolla sinitaskuravuista,ajattelin että jos satun menemään kalakaupan ohi ja siellä on sinitaskurapuja,ostan muutaman ja kokeilen niitä. Eräässä torin kalakaupassa oli niitä ja ostin niitä vajaan kilon.
Sinitaskuravut eivät ole hinnalla pilattuja,sillä kilo maksoi tuolla 8 euroa.Otin 5 kappaletta eli vajaan kilon. 
Sinitaskurapu on kotoisin Atlannnin valtameren länsireunalta  ja se on kaupallisesti merkittävä erityisesti Yhdysvalloissa.Välimereen ne ovat joutuneet ihmisen huolimattomuuden eli laivojen painolastin tyhjennyksen takia.Sinitaskurapua on kuulemma tavattu myös Itämeressä.
Tässä kaunokaiset ovat matkalla uuniin...
Toisin kuin eurooppalaisilla taskurapulajikkeilla;sinitaskuravun raajoissa ja saksissa ei ole oikeastaan mitään syötävää vaan kaikki liha on vatsan kohdalla.Naaraan vatsa on korkea ja uroksen matalampi. Käytin tähän päivälehteni ruokatoimittajan ohjetta ,joka oli niin helppo että uskalsin tätä kokeilla näin ensikertalaisena.Ohjetta voi käyttää myös muihin taskurapuihin.Ohje oli 10 taskuravulle;vähensin määrää niin että se sopi viidelle taskuravulle.

Tomaatilla maustettua (sini)taskurapua
  • 5 taskurapua
  • noin 30 gr voita
  • muutama tomaatti
  • 2 rkl oliiviöljyä 
  • suolaa,mustapippuria
  • kourallinen tuoretta oregaanoa(minulla ei ollut ,joten käytin kuivattua oregaanoa)
Katkaravut asetetaan leivinpaperin päälle uunipellille,vatsapuoli ylöspäin. Voi kuutioidaan ja asetetaan taskurapujen päälle. Lisätään suolaa ja reilusti mustapippuria. Oliivöljyä tiputellaan taskurapujen päälle.Halkaise tomaatit ja purista niiden sisäosa rapujen päälle,siemenineen. Lisää lopussa oreganon lehdet(tai kuivattu oregano). Laitoin jäljelle jääneet tomaatin osat myös uunipellille taskurapujen seuraksi.Ohjeessa uuni lämmitettiin 200 C-asteeseen ja taskurapuja kypsennettiin 10 minuuttia ,mutta johtuukohan se uunistani sillä kokeilin yhtä rapua eikä se mielestäni vielä ollut täysin kypsä joten laitoin koko pellin takaisin uuniin vielä noin 5 minuutiksi. 
Tässä ne sitten ovat uunin jälkeen;saksien sininen väri on muuttunut oranssin punaiseksi.Sinitaskurapujen maussa tuntuu hieman makeutta sekä miedon suolaista meren makua (yhdessä oli hieman hiekkaa....).Sinitaskuravun lihan rakenne on pehmeä ja miellyttävä.Saksista ja jäljelle jääneistä kuorista keitin liemen,sillä ajattelin seuraavan kerran käyttää näitä johonkin merelliseen keittoon.
Eilen olin tosi ahkera:tein noin 200 piparkakkua vapaaehtoispaikkani lapsille.Tänä vuonna tein piparit Dan Sukkerin helpon piparkakkuohjeen mukaan,mutta minusta tämä viime vuonna käyttämäni ohje on parempi.Samanlaista siirappia kuin Suomessa ei täällä ole,joten korvaan sen taatelisiirapilla,joka toimii hyvin. Näistä puuttui hieman makeutta ja aika oli kortilla eilen,joten tein pikaisesti vähän liian löysähkön tomusokerikuorrutuksen 2 värillä ja levitin sitä siveltimellä jokaisella piparille..Tosi kauniita niistä ei sitten tullut mutta pääasia on että lapset tykkäsivät;D

perjantai 14. joulukuuta 2012

Punajuurifalafelit,suklaakokeilua ja aamupala torilla

Tein viime kuussa falafeleita,ja koska silloin tein aika suuren falafelitaikinan,laitoin jäljelle jääneen taikinan pakkaseen.Muutamaa viikkoa myöhemmin otin taikinan esille sulamaan ja lisäämällä niihin punajuurta muuttuivat ne punajuurifalafeleiksi.Punajuuri on kiva lisäys falafeleihin,mutta kaikista parhaimpia punajuurifalafelit ovat silloin kun taikinaa jo tehdessä joukkoon lisätään punajuurta.

Punajuurifalafelit
  • Minulla oli 4½ dl falafelitaikinaa,jonka ohje on täällä
  • 1 keskikokokoinen,kuorittu ja paloiteltu punajuuri
  • suolaa,mustapippuria
  • 2 rkl täysjyväjauhoa(tai muuta jauhoa)
  • öljyä paistamiseen.
Hienonsin ensin punajuuripalat monitoimikoneessa,jonka jälkeen lisäsin sulaneen falafelitaikinan. Uutta falafelitaikinaa tehdessä kikherneet voi jauhaa yhdessä punajuuren kanssa. Sekä punajuurissa että sulaneessa falafelitaikinassa oli sen verran kosteutta ,että lisäsin 2 ruokalusikallista täysjyväjauhoa.Lisäsin myös suolaa ja reilusti mustapippuria. Annoin taikinan levähtää jääkaapissa puolisen tuntia,jonka jälkeen paistoin osan öljyssä ja osan taas tein uunissa:asettelin falafelit (pidän litteistä) öljytyn leivinpaperin päälle ja sivelin öljyä myös päälle.Kypsensin falafelit uunissa noin 15 minuuttia 200C-asteessa,jonka jälkeen käänsin falafelit ja kypsensin toista puolta vielä noin 10 minuuttia.Yläkuvassa näkyvät uunissa tehdyt falafelit vasemmalla ja paistetut oikealla. Molemmat maistuivat samalle,mutta öljyssä paistetut olivat rapeampia. Suosin kuitenkin kevyempia uunissa tehtyjä punajuurifalafeleita.Falafelit maistuivat yhdessä yrttisen tahinin kanssa,jossa oli sekä persiljaa että tuoretta korianteria.
Viime kuussa alkaneen ,3. kauden MasterChef-ohjelman ensimmäisessä pudotusohjelmassa kilpailijat joutuivat valmistamaan todella vaikean jälkiruuan nimeltä Atlas,jonka on suunnitellut täkäläinen kondiittori Eran Shwartzbard.Atlas-jälkiruuassa on 9 kohtaa,ja muutama kilpailija onnistui toteuttamaan tuon vaikean jälkiruuan ihan kokonaan,kun taas toiset ehtivät tehdä sen osittain. Ihan harjoittelun vuoksi kokeilin tehdä siitä yhden osan,eli suklaapallon ja jotenkuten siinä onnistuinkin,vaikka suklaapallojeni kuorista tuli vähän liian paksut. Ja koska tämä oli vain kokeilu enkä edes aikonut tehdä palloihin tulevaa alkuperäistä suklaakreemiä,laitoin näihin jo aiemmin valmistamaani raw-torttuun tekemääni verigreippikreemiä.
Tässä alkuperäinen Atlas (MasterChefin versiossa oli myös punainen macaron)Kuva on jälkiruuan luoneen kondiittorin FB-sivuilta. Sen jälkeen kuin olin saanut pallojen puoliskot kiinnitettyä toisiinsa(ei suinkaan täydellisesti kuten kuvista huomaa..) yritin puhkaista suklaakuoriin noita reikiä.Ohjelmassa siihen käytettiin pursotustylliä,joiden  leveää puolta lämmitettiin niin,että niillä sai sulatettua reiän suklaakuoreen.Yritin ja yritin ja ainoa mitä onnistuin oli polttaa näppini....Eli jos joskus yritän tällaista vieraille tarjota,niin pitää kyllä kunnolla harjoitella ensin.Täkäläinen leivontabloggaaja Natalie oli onnistunut luomaan täydellisen version tuosta jälkiruoasta....
Eilen tein vuorellisen joulutorttuja suomalaisen kirjaston eilisiä itsenäisyyspäiväjuhlia varten. Luumusoseen joutuu täällä tekemään itse,sillä valmista sellaista ei ole.
Eräänä aamuna söin aamiaisen torilla.Tässä mukava kokki on juuri tuomassa annostani.
Balkan shakshuka,jossa oli tomaattisessa kastikkeessa kypsennettyjä kananmunia,munakoisoa ja fetajuustoa.Annokseen kuului myös salaattia,pieni tahinikippo ,chimichurria sekä pestoa ja ciabattaa,jonka jätin väliin.
Syödessä on samalla mielenkiintoista katsella mitä torilla tapahtuu..

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ihanan herkulliset kanelintuoksuiset omenalatkesit

Tänä iltana täällä alkaa taas 8 päivää kestävä  hanukka eli valonjuhla,jonka ruokapuoleen kuuluvat kaikenlaiset öljyssä paistetut ruuat,kuten peruna-tai muut kasvispihvit  tai munkit,joita tähän aikaan vuodesta näkeekin joka paikassa.En ole munkkien ystävä,mutta pidän kaikenlaisista kasvispihveistä. Makean version voi tehdä omenista ja tämä onkin todellinen herkku!  Näitä öljyssä paistettuja pihvejä kutsutaan latkeseiksi ja pari vuotta sitten tein niitä bataatista,jotka myös olivat erittäin herkullisia,mutta jos minun pitäisi valita suosikkini,niin se olisi kyllä tämä omenainen latkes.Yritin muuten etsiä suomenkielistä sanaa "fritter"-tyyppiselle kasvispihville,mutten löytänyt.Mikäköhän se voisi olla,fritteri?

Etsin omenalatkeseille sopivaa ohjetta ja löysinkin  sellaisen Smitten Kitchen-blogista. Koska tein nämä oikeastaan hetken mielijohteesta eikä kaapista löytynyt ihan samoja aineksia,jouduin muuttamaan jonkun verran Debin ohjetta, mutta näistä tuli muutoksillakin sen verran herkullisia,että tekisin nämä uudelleenkin juuri tällä ohjeella.

Herkulliset kanelintuoksuiset omenalatkesit
  • 2 suurta tai 3 pienempää Granny Smith omenaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 6 rkl täysjyväjauhoa
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 1/4 tl kanelia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 kananmuna
  • öljyä paistamiseen(käytin riisinkuoriöljyä)
Kuori ja raasta omenat kulhoon. Laita raaste sideharsopussiin tai tiheään siivilään ja purista raasteesta pois mehu mahdollisimman hyvin.Lisää sitruunamehu raasteen joukkoon.Näiden omenaherkkujen sivutuotteena siis tulee vastapuristettua omenamehua ja minun omenani olivat sen verran mehukkaita,että mehua tuli suuri lasi jonka join heti tuoreena,nami! Sekoita pienessä kulhossa jauhot,sokeri,kaneli ja leivinjauhe ja lisää se raasteen joukkoon niin,että jauhoseos tarttuu  
 raasteen pintaan.

Sekoita muna kulhossa ja lisää se raasteen joukkoon.Tästä tuli sen verran kiinteä taikina,että sain siitä helposti muodostettua sopivan kokoisia omenapihvejä. Deb oli omissa omenalatkeseissaan käyttänyt paistamiseen voita mutta minä käytin öljyä. Lämmintä öljy paistinpannussa ja anna sen kuumentua kunnolla.Paista pihvejä molemmin puolin niin että niiden pinta on rapea. Sirottelin päälle tomusokeria ,mutta näitä voi tarjota vaikka jugurttisen kastikkeen kanssa.Näihin tulee himo!


Edit.Tein näistä myös vegaanisen version,jossa vaihdoin jauhon täysjyväriisijauhoksi ja munan korvasin seoksella,jossa oli 3 tl psylliumjauhetta ja 3/4 dl vettä. Muuten tein samalla tavalla kuin nuo ylemmät.Nämä olivat ihan hyviä mutta jäivät sisältä hyvin pehmeiksi ja laitonkin ne joksikin aikaa vielä uuniinkiin kypsymään.Tuo riisijauho yksinään ei ehkä ollut ihan paras vaihtoehto,mietin että olisi voinut ehkä laittaa puolet sitä ja puolet jotain muuta,ehkä mantelijauhoa tai tattarijauhoa.Pinnasta tosin tuli riisijauholla kivan rapea!

Ja kuten joka vuosi; leipomot ovat taas luoneet uusia munkkimakuja täksi pyhäksi. Roladin-konditoriakahvilaketjun tämän vuoden kokoelmaan kuuluu mm.Tiramisu-munkki , Creme Brulee-munkki,Black Forest-munkki tai vaikka valkosuklaamunkki.Nuo ovat kyllä aika koristeellisia;D

perjantai 7. joulukuuta 2012

Kiwi-lime-chiajuoma ja aamiainen satamassa

Pidän tosi paljon chiapohjaisista juomista ja tällä kertaa tein kiwihedelmäisen ja limellä maustetun juoman.Terveellisten chiasiemenien ansiosta juomista tulee täyteläisempiä  ja täyttävimpiä.

Kiwi-lime-chiajuoma
  • 3 kuorittua ja halkaistua kiwihedelmää
  • 1 limesitruunan mehu
  • makeutusta (käytin steviaa)
  • vettä sen verran että se täyttää litran lasipullon....
  • 2 rkl chiasiemeniä
Laita kaikki ainekset chiasiemeniä lukuunottamatta tehosekoittimeen ja kaada pulloon.Lisää chiasiemenet joukkoon ja laita pullo jääkaappiin yön yli.Heiluttele pulloa muutaman kerran,jotta siemenet eivät asetu pohjalle,Nauti ja juo seuraavan aamuna vaikka aamiaiseksi.

Inspiksen tähän juomaan ja muihinkin  sain Mamma Chia-sivuilta.
Täällä perjantai vastaa Suomen lauantaita ja aamiaisen syönti kahviloissa on silloin erittäin suosittua. Melkein jokaisessa kahvilassa on jonkinlainen aamiainen joka usein koostuu muutamasta kananmunasta halutulla tavalla,pienistä juusto-tai tahna-ja hillokipposista ,kahvista ja/tai tuoremehusta,usein salaatista ja leivästä. Tänä aamuna söin aamiaista ystävän kanssa Jaffan sataman Rokachyam-paikassa,ja istuimme syömässä sitä avokeittiön edessä olevan baaripöydän äärellä,jossa samalla pystyimme katsomaan keittiössä työskentelevien puuhia.Tähän aamiaiseen kuului kahvi,focaccia-leipää, salaatti,muutama pieni juustoannos sekä oliiveja,ja shakshuka-annos,joka laitettiin lautaselle kun taas monessa paikassa se tuodaan pöytään pienessä paistinpannussa.Aamiainen oli herkullinen ja täyttävä,mutta meidän mielestämme 12 euron hinta oli siitä liian korkea,sillä monessa paikassa aamiainen maksaa vähemmän ja tarjontaakin on usein enemmän.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Tomaattiset tofupiirakat hieman erilaisella piirakkataikinalla

Näin täkäläisessä nettilehdessä kiinnostavan piirakkataikinan ohjeen,joka ei sitten minusta oikein toiminutkaan,mutta sovelsin ohjetta erilaiseksi,muuttamalla ainesten mittasuhteita ja lisäten joitakin aineksia,ja sittenhän se toimikin!  Piirakkataikinassa on tahinia,joka sopii erinomaisesti makeisiin leivonnaisiin,kuten superhyviin tahinipikkuleipiin,mutta myös tässä piirakkataikinassa se toimi kivasti. Täytteeksi tuli tomaattinen tofutäyte.

Tomaattiset tofupiirakat
Taikina:
  • 5 dl jauhoa (käytin 2 dl vehnäjauhoa ja 3 dl täysjyväjauhoa)
  • 1 ½ dl tahinia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ dl pellavansiemenjauhetta+1 ½ dl vettä
  • ruususuolaa 
Sekoita ensin pellavansiemenjauho veden joukkoon ja anna sen turvota. Lisää leivinjauhe sekä suola jauhojen joukoon ja lisää  sen jälkeen tahini ja turvonnut pellavansiemenseos jauhojen joukkoon.Sekoita tasaiseksi taikinaksi.Anna taikinan levähtää jonkun aikaa ja paina taikinaa piirakkavuokien pohjalle ja reunalle.Taikina riitti muutamalle hieman isommalle tartelettivuoalle tai sitten yhdelle normaalinkokoiselle piirakalle.

Täyte:
  • noin 300 grammaa tofua 
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl oluthiivahiutaleita
  • noin 250 gr kirsikkatomaatteja (tai tavallisia tomaatteja)+muutama tomaatti piirakoiden pohjalle
  • muutama auringossa kuivattu tomaatti
  • suolaa,mustapippuria maun mukaan
  • noin 1 rkl kuivattua oreganoa
  • 2 valkosipulin kynttä ,murskattuna
Laita ainekset monitoimikoneeseen tai käytä sauvasekoitinta.Täyteseokseen voi tarvittaessa lisätä hieman vettä. Sekoita tahnamaiseksi.Leikkaa muutama kirsikkatomaatti tai tomaatti viipaleiksi ja asettele ne piirakkapohjan päälle.Kaada täyte piirakkapohjiin.Paista 180 C-asteessa 40-45 minuuttia.Nämä ovat hyviä sekä kylminä että lämpimänä.Etenkin täyte oli hurjan hyvää!


Kävelin Karmel-torin sisäänkäynnin lähellä olevan the Bun-ravintolan ohitse,jossa juuri oltiin esivalmistamassa höyrytettyjä aasialaisia  sämpylöitä.The Bun tarjoaa modernia mutta ei kovin monimutkaista  aasialaista ruokaa ja sen perustivat 2 veljestä,jotka olivat ennen ravintolan avaamista työskennelleet Ranskassa Michelin-tähditetyissä ravintoloissa.Pyysin saada kuvata ja sain luvan.En ole tuolla vielä  syönyt,mutta creme caramel misolla kuulostaa mielenkiintoiselta....
Kävin torilla ostamassa vihreää salaattia sekä yrttejä.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Torilla

Mansikoiden aika on jo koittanut.Vielä ovat sen verran tyyriitä että ostan vasta sitten
kun halpenevat
Tällä kertaa ei ruokaohjetta,vaan muutama kuva torilta,jossa kävin aikaisin perjantaiaamuna. Rakastan Karmel-toria ja käyn siellä vähintään kerran viikossa.
Ruokapaikka,jossa perjantaisin myydään ruokaa myös kotiin ostettavaksi. Ruoka tässä paikassa tripolilaista(Libya)
Sen viereisessä kaupassa on mausteita.
Halvaa ja turkkilaisia loukum-makeisia,joista en pidä...
Vesimeloneja on vieläkin,vaikka ollaan jo  lähellä loppuvuotta
Erään juustokaupan tiski.Pidän noista kuvassa näkyvistä kuutioista:vuohen-ja lampaanmaidosta tehdyjä juustoja.
Oliiveja ja tahinia
Maustekauppa ,josta saa myös hyvää oliiviöljyä
Torilla voi myös poiketa syömässä,on valinnanvaraa
Tässä kävin juomassa espresson ja samalla katselin menoa torilla
Istuessani kahvilla selkäni takana oli iso tiski itämaisia leivonnaisia.Ennen pidin paljon,nyt ovat aivan liian makeita minulle.

torstai 29. marraskuuta 2012

Kahvilla maustetut financier-kakkuset

Nämä financierit tehtiin kurssilla.Olivat niin hyviä että tuo mascarponevaahto oli melkein turhaa
Lokakuun alussa kävin petit fours-kurssilla ja siellä tekemistämme herkuista pidin eniten kahvilla maustetuista  financier-kakkusista,jotka olivat mielettömän ihania.Financierit ovat pieniä ranskalaisia kakkusia,jotka perinteisesti on tehty suorakulmion muotoisissa muoteissa,mutta muutkin muodot käyvät,kuten kuvassa näkyvät financierit,johon käytimme muffinivuokaa.Financier-kakkusen nimen sanotaan tulleen suorakulmaisesta muotista,joka muistuttaa kultaharkkoa.Toisen teorian mukaan kakkusesta tuli suosittu Pariisin pörssin alueella.
Tässä sitten kotona tekemäni financierit.Kauniit päältä,mutta mokasin näitten kanssa.Financierit ovat herkullisia,kosteahkoja kakkusia,ja niiden herkullinen maku tulee manteleista ja beurre noisettesta,eli ruskistetusta voista. Käytin samaa ohjetta,jonka mukaan teimme kahvifinancierit kurssilla,ja joidenka valmistukseen osallistuin osittain,mutta kotona tein kohtalokkaan virheen:en sekoittanut taikinaa kunnolla ja tuloksena oli täydellinen pinta ja pohja,mutta muuten rasvat ja muut ainekset eivät olleet sekoittuneet kunnolla,joten omien financierieni koko keskus oli rasvaista sotkua.Eli roskiin meni (leikkasin tosin onnistuneet pinnat sitä ennen pois..) . Kurssilla sekoittelimme taikinaa yleiskoneessa ja jos ei sellaista ole,niin ainakin kunnolla käsivoimin tulee tuota taikinaa sekoittaa eikä vain hutiloiden,kuten minä tyhmä tein.Näiden piti mennä tuliaisina illalliselle,johon olin kutsuttu,mutta eipäs näitä voinutkaan sitten ottaa mukaani.Seuraavan kerran sekoitan sitten kunnolla tuon taikinan,sillä kahvilla maustetut financierit ovat todella herkullisia.

Kahvilla maustetut financierit

  • 100 gr hienoksi jauhettua mantelia
  • 100 gr vehnäjauhoa(siivilöityä)
  • 300 gr tomusokeria 
  • 250 gr munanvalkuiaisia
  • (350 gr voita)250 gr ruskistettua voita *
  • 4 gr instant kahvijauhetta
Kahvi sekoitetaan ruskistetun voin kanssa. Manteli,sokeri ja jauhot sekoitetaan yleiskoneessa ,ja munanvalkuiset lisätään joukkoon vaiheittain.Tämän jälkeen lisätään ruskistettu voi,vaiheittain. Taikinan annettaan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia ,jonka jälkeen sitä laitetaan pursotuspussiin ja pursotetaan muotteihin. Kypsennetään 200 C asteessa noin 10 minuuttia. Tämän voi tehdä myös käsin niin,että kuivat ainekset siivilöidään kulhoon ja sekoitetaan;munanvalkuiaisia vaahdotetaan jonkun verran ja lisätään joukkoon,jonka jälkeen lisätään voi,sekoittaen todella hyvin,jotta ei kävisi kuten minun financiereilleni.
Voi ennenkuin se ruskistui..
* Ruskistettu voi:
Financierien herkullinen maku tulee ruskistetusta voista,eli beurre noisettesta(suora käännös:hasselpähkinävoi) Ruskistettu voi ei ole samaa kuin kirkastettu voi,vaan siinä voita sulatetetaan alhaisessa lämpötilassa ,jolloin rasva ja maidon valkuaiset erottuvat toisistaan.  Voin annetaan hiljalleen ruskistua,maidon valkuaisosat painuvat pohjaan ja ruskistuvat,jonka jälkeen voi otetaan pois hellalta ja siivilöidään.Voista tulee tuossa prosessissa hieman pähkinäisen makuinen.
Voin sulaessa siitä  haihtuu osa pois,ja kun tuo ohjeessa on 250 grammaa voita,tarkoittaa se sitä,että alunperin voita tulee olla 350 grammaa.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Gluten free and vegan orange cake

A few years ago I came up with this delicious  orange scented cake,which has become one of my favorites,and that of my friends too.  Besides being gluten free, it is also vegan and would serve as  a wonderful treat for those avoiding gluten and animal products at the Christmas table.

Gluten free  and vegan orange cake
  • 1,3 cups (US cups) of finely  ground green buckwheat 
  • 2,1 cups ground coconut
  • 0,4 cups of almond flour
  • 0,4 cups of oil( olive oil is fine here)
  • 1,6 cups of cane sugar
  • 1 tbl + 1 tsp of psyllium fiber
  • 8 tbl water
  • about 1,4 cups of orange juice
  • 1 tbl grated orange zest
  • 1½ tsp baking powder
  • 50 grams of grated dark chocolate(optional,but makes the cake even more delicious..)




Mix all the  dry ingredients in a bowl ( I like to grind the coconut as fine as possible for this cake). Mix the psyllium fiber with the water,oil and orange juice and let the mixture stand for at least 10 minutes.Add the orange zest to the dry ingredients and mix well. Add the thickened psyllium mixture  to the dry ingredients and mix well.This cake batter is enough for 2 small cakes like in my picture,or for one regular size cake. Bake at 180 C (356 F) for 40-45 minutes.
Minua pyydettiin osallistumaan Lexiophilesin kansainväliseen adventtikalenteriin,ja siksi englanninkielinen postaus tällä kertaa.Tämän vuoden joulukalenteriin pääsee täältä.

Postauksen pitäisi avautua kalenterissa luukussa 11 joulukuussa.Tämän kakun ohjeen olen julkaissut aiemmin suomenkielisenä täällä.Nykyisessä ohjeessa on pieni muutos:en enään ole laittanut taikinaan pellavansiemeniä vaan ainoastaan psylliumia,1 rkl +1 tl.