Sivut

lauantai 28. helmikuuta 2015

Täytetyt pinkit kolmiopikkuleivät

Ensi keskiviikkona ja torstaina täällä vietetään taas Purim-juhlaa,joka onkin hauska juhla,sillä siihen kuuluu naamioitumiset ja hauskuttelut ja karnevaalityyliset kulkueet. Tuo juhla tosin alkaa jo paljon aikaisemmin,sillä lapset pukeutuvat naamiaisasuihinsa paljon ennen juhlapäivää. Purimina myös syödään kolmionmuotoisia,täytettyjä pikkuleipiä nimeltä Hamanin korvat .Olen edellisinä Purim-juhlina tehnyt joka vuosi erilaisen version näistä leivonnaisista,kuten tällaisia tai appelsiinilla maustettuja Hamanin korvia, mutta tänä vuonna päätin värjätä taikinan punajuurella ja tehdä pinkkejä Hamanin korvia! Pelkkä punajuurimehun lisäys ei riitä antamaan sopivaa värisävyä taikinalle,vaan tein kokoonkeitetyn punajuurisiirapin,jonka lisäsin taikinaan. Klassisin Hamanin-korva täyte on tehty unikonsiemenistä,mutta tällä kertaa näissä oli kaksi erilaista täytettä:yhdessä oli kookoskermapohjaista suklaaganachea ja toisessa valkosuklaamaapähkinävoitäyte. Purimina on myös tapana antaa ystäville ja tutuille ruokalahjoja,joten,ja nämä menevätkin muutamalle ystävälle.

Täytetyt pinkit kolmiopikkuleivät
Taikina:

  • 200 gr huoneenlämpöistä voita,kuutioituna
  • 100 gr tomusokeria
  • 300 gr +  yksi rkl vehnäjauhoa
  • 2,5 rkl punajuurisiirappia  *
  • 1 kananmunankeltuianen
Valmistin taikinan yleiskoneellani,mutta tämän voi myös muilla laitteilla.kuten monitoimikoneella tai sauvasekoittimella,ym. joskin monitoimikoneella taikinan saa helpoiten tehdyä. Voi ,sokeri,jauhot sekä punajuurisiirappi  lisätään koneen kulhoon,ja koneen annetaan käydä kunnes taikina on murumaista,jonka jälkeen lisätään kananmunankeltuiainen ja työstetään taikinaa vain kunnes kaikki ainekset ovat yhdistyneet.  Taikina kaulitaan litteäksi levyksi jauhotetun pinnan päällä,kääritään elmukelmuun ja annetaan levätä  jääkaapissa vähintään tunnin.
*Punajuurisiirappi: minulla ei tähän ole ihan täysin tarkkoja määriä,mutta kuorin ja paloittelin yhden ison punajuuren ja keitin ½ litrassa vettä kunnes punajuuripalaset olivat pehmentyneet,jonka jälkeen siivilöin ne pois nesteestä ,jota oli jäljellä ehkä noin 2 dl. Lisäsin punajuurinesteen 6 rkl ruokosokeria,ja keitin nestettä kokoon miedolla lämmöllä,kunnes siirappi oli kiehunut kokoon ja oli siirappimaista.
Taikinan levättyä (taikina on tässä vaiheessa tosi kauniin värinen) sitä kaulitaan jauhotetulla alustalla,(jauhoja myös taikinan päälle) puolen sentin korkuiseksi. Taikinasta otetaan ympyröitä lasilla tai muotilla,ja täytettä laitetaan ympyrän keskelle.Täyte voi olla mikä vaan;minulla oli kookoskermapohjainen ganache tummalla suklaalla,sekä valkosuklaata,(100 gr)johon lisäsin sulamisprosessin aikana muutaman ruokalusikallisen maapähkinävoita. Tumman kuorrutteen laitoin pursotinpussiin,koska se ehtinyt jähmettyä.Täytyy ihan kehua tuota valkosuklaamaapähkinäseosta:se on hurjan hyvää! Taikinaympyrän reunat taitetaan kolmioksi.Pinkkejä kolmioita paistetaan 15 minuuttia 170 C-asteessa,ja niiden annetaan täysin jäähtyä ennen syömistä.Ennen tarjoilua päälle sirotellaan tomusokeria. Näiden leivonnaisten taikina on ihanan murea:)
Toissa viikolla kävin kahvilla ja macaronsilla uudessa pikkuisessa konditoriakahvilassa,jonka perustaja Emil, piti pitkään salaista konditoriaa,eli teki kotonaan pikkuruisessa keittiösään  mitä upeampia leivoksia,joita ostettiin eri ravintoloihin.Emil uneksi omasta konditoriasta ja sillävälin maine kiiri kauas,ja monet olisivat halunneet ostaa hänen kauniita leivoksiaan. Emilin tuotoksia sai tilata myös hänen Facebook-sivunsa kautta,ja kun hänellä oli tarpeeksi seuraajia,uskalsi hän vihdoinkin avata oikean konditorian eli toteuttaa unelmansa ja avasi pikkuisen paikkansa kaupungin keskusta-alueelle. 

Emil valmisti hyvän espresson ja harmitteli että leivosvitriini oli tyhjä .Otin kahvin kanssa pienen ja herkullisen persikkamacaronsin.

Emilin suklaapiirakoita

Macaronsit
Katse kadulle kahvia juodessa

tiistai 24. helmikuuta 2015

Toffeelle vivahtava kahvijäätelö ja vierailu kahvipaahtimossa

Viime viikonlopun aloittanut vierailu kahvipaahtimossa inspiroi kehittämään toffeelle vivahtavan kahvijäätelön,josta tuli syntisen hyvää.  Kuvassa näkyy hieman sulanut jäätelö;sattui niin että viileiden päivien jälkeen oli lämmin päivä just kun halusin kuvata jäätelöä,joka sulikin aika nopeasti;D Tähän jäätelöön tuli käytettyä viimeiset rippeet Dansukkerin glukoosisiirapista,joka on kyllä niin hyvä tuote;jätskin rakenne pysyi pehmeänä eikä kristallisoitunut lainkaan. Täytyy odottaa kesään että saan taas ostettua tuota siirappia,sillä täällä myytävä glukoosisiirappi ei toimi ihan samalla tavalla....Jäätelön pohjana on myös kookoskermaa ,joten tämä on sekä laktoositon että gluteeniton jäätelö.Toffeinen maku tulee tummasta sokerista,joka antaa maulle paitsi tuota toffeisuutta niin myös syvyyttä ja muita sokereita käyttäen ei tähän saa samanlaista ihanaa makuvivahdetta,joten tähän kannattaa ehdottomasti käyttää  tummaa sokeria.Tätä tehdessä aloin miettimään että mitä tämä käyttämäni tumma ,ei prosessoitu sokeri vastaa;onko se kuin fariini-tai muscovadosokeri? Sokerini väri on hyvin tummaa ja se on kosteaa ja erittäin aromikkaan tuoksuista,joten kallistun fariinisokerin puolelle,mutten nyt muista onko fariinisokeri hyvin tummaa?

Toffeelle vivahtava kahvijäätelö (2 annosta )
  • 4 dl vahvaa kahvia (käytin tuohon Nestlen Red Cup-instantkahvia,niin että jokaista desiä kohti tuli reilu  kahvimitallinen kahvia)
  • 7 rkl tummaa fariini-tai muscovadosokeria
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 1 dl glukoosisiirappia
  • 2,5 dl kookoskermaa (se kermainen osa,joka jähmettyy kun kookosmaitoa laittaa kylmään)
Kiehautin vettä kahvia varten ja sekoittelin siihen kahvijauheen. Kahvin tulee olla tosi vahvaa. Kahvia,kaakaota ja sokeria keitetään kattilassa, miedolla lämmöllä,niin että se kiehuu kokoon ja paksunee siirappimaiseksi. Minulle tuosta 4 desilitrasta jäi hieman yli 1½ dl kahvisiirappia.Kahvisiirapin hieman jäähdyttyä  siihen lisätään  glukoosisiirappi sekä kookoskerma. Seos sekoitetaan tasaiseksi ja jäätelön annetaan jähmettyä pakastimessa.Sekoitin jäätelöä jäätymisen aikana pari kertaa,mutta luulen että se ei edes ollut tarpeellista. Tarjottaessa jäätelö otetaan pakastimesta muutama minuutti ennen tarjoilua.
Mmm,niin hyvää...
Perjantaina kävin siis mielenkiintoisessa kahvitapahtumassa Cafelix-kahvila-kahvipaahtamon tiloissa Jaffassa. Tilaisuuden oli järjestänyt Instagramin kautta tutuksi tullut ,kahvista ja kahviloista instagrammaava nuori nainen,joka tunnisti minut yhdessä kahvilassa joskus viime syksynä!.Meitä oli 7 hengen ryhmä,mutta minä olin ryhmän ainoa ruokabloggaaja,muut ovat pelkästään Instagramissa.
Cafelix-ketjun perusti joitakin vuosia sitten kaiken kahvista Saksassa opiskellut saksalainen Philipp Schefer,joka tuli tänne täältä kotoisin olevan vaimonsa kanssa.Cafelixissa käytetään aina tuoreimpia mahdollisia papuja,ja kerralla paahdetaan vain pieni määrä papuja.  Tämä Jaffassa oleva ensimmäinen Cafelix ,entinen varastotila,on ketjun pääpaahtimo,mutta muutamassa vuodessa ketju on jo laajentunut 5 kahvilaan,joissa kaikissa toimii myös pieni kahvipaahtimo.Asiakkaalta kysytään,millaisesta kahvista hän pitää ja pavut kahviannokseen valitaan sen perusteella.
Monet ovat sitä mieltä että Cafelixin kahvi  on kaikkein parasta tässä maassa,ja hyvää se onkin.
Kahvista meille kertoi omistajapariskunnan toinen osapuoli;ihastuttava Yael Schefer.
Saimme kuulla mistä Cafelixin kahvi tulee;miten niitä paahdetaan ja mitä eroavaisuuksia on eri pavuilla. Pidin erityisesti Papua Uudesta Guineasta kotoisin olevista pavuista valmistetusta kahvista,jolla oli ihanan pehmeä ja täyteläinen aromi.
Maistelimme eri tavoin valmistettua kahvia ja keskustelimme makujen eroavaisuuksista.Kuvassa kahvinsuodattimien klassikko;Chemex.
Sitten menimme kuuntelemaan miten toimii iso kahvinpaahtajalaite. Tämän laitteen on valmistanut Coffee Tech Engineering,joka yllätyksekseni on täkäläinen yritys,jonka kahvipaahtimia myydään ympäri maailmaa. Kuvassa ei näy koko laitetta,sillä kahvipavut käyvät myös laitteessa,joka poistaa papujen seassa olevat kivet. Kahvipapusäkeissä tulee papujen mukana usein kiviä ja muuta ylimääräistä,ja jos kahvilan tai kodin kahvikoneeseen joutuu kivi,on se koneen loppu.
Cafelixin "single origin" kahvipusseissa on hauskat etiketit.
Kahvipapusäkkejä.
Kahvisäkeistä valmistetaan erilaisia tuotteita,joista jokainen on uniikki. .Yael löysi tuotteita varten vammaisia työllistävän yrityksen.

Kaiken kahvi-infon jälkeen talo tarjosi meille vielä kahvit,jotka menimme ulos juomaan sillä luvatun sateen sijaan olikin aurinkoista.
Jaffan Cafelix sijaitsee kauniilla Sgula-aukiolla.
Kauniilla  aukiolla oli miellyttävää juoda kahvit ja tarkkailla ympäristöä.

perjantai 20. helmikuuta 2015

DIY Bountyt tietyllä twistillä

"Et ole vähään aikaan tuonut minulle mitään makeaa"  ,sanoi saman kadun varrella asuva koiranomistaja,jonka kanssa olemme viime aikoina ulkoiluttaneet koiriamme iltaisin.Aiempi koiranomistajaseurani ,vanhempi naishenkilö,vei koiransa tyttärelleen koska vilkas koira saattoi yhtäkkiä pingahtaa juoksuun,ja E.  oli lähellä kaatua muutaman kerran. Onneksi löytyi  jo ennestään tuttu toinen koiranomistaja iltaisille lenkeille koiran kanssa,ja pian huomasin että hänhän pitää kaikesta mitä teen keittiössäni,etenkin makeista leivonnaisista. Minä olen saanut häneltä suoraan puista poimittuja sitrushedelmiä;muutaman kerran avokaadojakin,ja minä sitten vuorostani olen vienyt hänelle leipomisiani.Mutta olen nyt tainnut pilata hänet pois,sillä vastahan viikko sitten vein hänelle näitä....Tällä kertaa hän sai sitten Bounteja,mutta ei ihan tavanomaisia,sillä kookosmassa sai värinsä punajuuresta.... Eilen vein nämä hänelle ja hän soitti minulle pian sen jälkeen:" voi että olivat hyviä". Kiva kun maistui:)

DIY Bountyt punajuurella
  • 1 punajuuri
  • noin 0.7 litraa vettä
  • 6 rkl sokeria (käytin ruokosokeria,kuten lähes aina)
  • 6 dl kookoshiutaleita
  • 2 rkl tiivistettyä kondensoitua maitoa
  • 300 gr tummaa suklaata
  • 15 gr kaakaovoita (ei välttämätön)
Ensin kuorin punajuuren ,jonka leikkasin kuutioiksi.Laiton punajuurikuutiot kiehumaan veteen,ja niiden pehmennettyä vettä oli kiehunut kokoon sen verran että   jäljellä oli noin 4 dl punajuurilientä. Siivilöin punajuurikuutiot(jotka menivät salaattiin..) ja lisäsin sokerin liemeen.Keitin lientä miedolla tulella niin että se kiehui kokoon  ja muuttui hieman paksummaksi,.Lopuksi jäljellä oli ehkä  hieman alle 3 dl punajuurilientä.  Sekoitin kookokset liemeen,ja annoin seoksen olla vielä tulella  kunnes kaikki neste oli imeytynyt kookokseen. Annoin seoksen hieman jäähtyä ,ja  lisäsin sekaan kondensoitua maitoa.
Painelin kookosmassaa noin parin sentiin korkuiseksi kerrokseksi vuokaan,jonka olin päällystänyt elmukelmulla. Merkitsin palaset veitsellä ,jonka jälkeen vuoka meni pakastimeen.Bounty-massan tulee olla jäätynyttä kun se upotetaan sulaan suklaaseen,muuten Bounty-patukat murenevat suklaaseen.. Sulattelin suklaata vesihauteessa,jonka jälkeen temperoin sitä,ja suklaan ollessa sulaa otin kookosmassapalaset pakastimesta;erottelin palaset toisistaan ja kastoin patukat sulaan suklaaseen kahden haarukan avulla. Laitoin patukat jähmettymään ensin ritilän päälle ,ja kun ne olivat jähmettyneet siirsin ne varovasti jääkaappiin.Osista jäi hieman pohjaa ritilään,joten ehkä olisi pitänyt laittaa leivinpaperia alle. Näistä tuli kyllä ihan niiden Bountyjen makuisia,mutta ehkä vähän vielä parempia ja olihan tuossa vielä punajuurtakin mukana!
Sienivati ravintola Clarossa. En ole vieläkään käynyt tuolla,mutta ystävä halusi tutkia ruokalistaa,ja kuvasin sienivatin lasioven kautta. Sienet ovat pääosassa helmikuun menussa.
Ja tämän täytyy kyllä olla yksi Tel Avivin parhaimmista diileistä:Cofixilla,jossa kaikki maksaa saman eli hieman yli euron,on myös baarin ja kahvilan yhdistämiä paikkoja,ja eilen söin siellä soppalounaan valkoviinilasillisen kanssa,yhteishintaan 2,28 eur tämän päivän kurssin mukaan.Tuo viinilasillinen(hyvää puolikuivaa valkoviiniä) samoin kuin  linssisoppa,maksavat kaikki saman hinnan,eli hieman yli euron.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Yrttiset tofupaistikkaat ja aika kiva torikierros

Rakastan Ottolenghin ja Tamamin "Jerusalem"-kirjan yrttimangoldipaistikkaita,joita olen tehnyt niin monta kertaa etten edes muista kuinka monta kertaa !.Tosin olen ne yleensä tehnyt kirjasta poiketen uunissa paistaen,ja ihan yhtä hyviä ne ovat silloinkin olleet. Mutta jo pitkään on mielessä ollut tehdä niistä juustoton versio versio,ja viikonloppuna syntyikin sellainen.  Näissä oli samat vihreät ainekset,eli tilliä,persiljaa,korianteria ja mangoldia,mutta juusto vaihtui näissä tofuksi,kananmuna psylliumiksi ja jauho riisijauhoksi,joten nämä olivat myös gluteenittomat. Ja näistäkin tuli tosi herkullisia;ihanan rapeita päältä. Mitä enemmän näihin laittaa yrttejä sitä parempia näistä tulee ja minusta makua näille (ja niille juustoisille yrttipaistikkaille)  antaa eniten tilli,joten sitä kannattaa laittaakin nähin reilusti.
Yrttiset tofupaistikkaat n. 15 kpl  (uunissa)
  • 2½ dl yrttejä(tilliä,korianteria,persijaa) ja mangoldia (mangoldin sijaan voi käyttää pinaattia)
  • vajaa 300 gr  kiinteää tofua
  • 2 rkl riisijauhoa
  • 3 rkl oliiviöljyä + öljyä uunipellille ja paistikkaiden päälle
  • mausteita (käytin suolaa,pippuria,paprikaa,hienonnettua ja kuivattua auringossa paahdettua tomaattia)
  • 2 valkosipulin kynttä murskattuna
  • 1 rkl psylliumia + noin 6 rkl vettä
Silppua yrtit. Jos käytät mangoldia,poista vihreä lehtiosat lehtiruodista ,ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna seista kuumassa vedessä pari minuuttia ja siivilöi.Purista mangoldista kaikki mahdollinen vesi pois. Jos käytät pinaattia tee samoin. Laita yrtit ja mangoldi monitoimikoneeseen,lisää öljy sekä vedessä turvotettu psyllium.Jauha hienoksi.Kaada yrtti-mangoldi silppu kulhoon  ja raasta sekaan tofu raastimen hienolla terällä. Lisää valkosipuli ja mausteet. Lisää lopuksi riisijauho ja sekoita hyvin.Muodosta massasta litteitä pyöryköitä ja asettele ne uunipellille öljytyn leivinpaperin päälle. Sivele myös yläpinta öljyllä. Lämmitä uuni  200 C asteeseen ja anna paistikkaiden kypsyä 15-20 minuuttia ,niin että sekä ylä-että alapinta ovat saaneet hieman rapeutta ja ruskistuneet.Anna paistikkaiden jäähtyä ja tarjoile.Nämä ovat herkkua ihan sellaisenaan,sekä lämpiminä että kylminä.
Koirani rakastaaa näitä....
Sattumalta osuin eilen  sitten torilla kohtaan,jonne oli pystytetty väliaikainen ravintola;tv-ohjelman kuvausten ajaksi.Keittiössä hääri täkäläinen julkkiskokki,Segev,jolla on omien ravintoloittensa lisäksi myös suosittu tv-sarja.
Ravintolassa istui ihmisiä syömässä. Syöjien piti suostua siihen,että ovat mukana tv-ohjelmassa.

Tuotantotiimistä minulle kerrottiin,että Segev lähtee pian torikierrokselle,ja voin seurata mukana kuvaamassa.Odotin ja odotin,mutta Segev vain kokkaili,joten luovutin.(täällä asuville tiedoksi;tuo ohjelma tulee telkkarista perjantaina iltapäivällä tai  illalla,en ole ihan varma).Lähdin sitten itse torikierrokselle,ja maailma on pieni,sillä törmäsin pariinkiin suomalaiseen tuttuun siellä....
Lämpimiä maustettuja lupiinin siemeniä.Niitä syötäviä lupiineja....

Parsat näyttivät hyviltä.
Torin varrella myös asutaan.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Vaihteeksi raakaleivoksia ,punaisilla kookoshiutaleilla

Tuli taas ostettua nuori kookospähkinä ja aina kun ostan sellaisen niin nuoren kookospähkinän sisuksesta  tulee tehtyä jotain makeaa raakaherkkua;oli se sitten jäätelöä tai raakakakkua. Varmaan ostaisin nuoria kookospähkinöitä useamminkin ,ellei niiden putsaaminen ja avaaminen ja sen pehmeän sisuksen poistaminen olisi niin pirun vaivalloista....Tähän ei tullut lainkaan pähkinöitä( en miellä kookospähkinää pähkinäksi) ,eikä minulla ole määriä ,mutta kirjoitin sentään ainekset ylös. 

Raw kookos-banaani-suklaa-leivokset
  1.  Pohja: pohjan tein taateleista ,raakakaakaosta sekä kookoshiutaleista.Laitoin aiinekset monitoimikoneeseen ja kaulin taikinan tasaiseksi kahden leivinpaperin välissä. Otin taikinapohjasta lasilla  ympyröitä,joita kuivattelin kuivurissa sen verran kuivaksi,että pysyivät hyvin koossa.Tuo raakakaakao-taateli-kookostaikina on muuten hurjan hyvää:)
  2. Tumma kerros: tähän tuli banaania,raakakaakaota,kermaista kookosmaitoa,kookosöljyä,kaakaovoita ja vaniljaa.Makeutin massan itse tehdyllä carobsiirapilla,mutta muukin makeutus käy tähän hyvin. Laitoin muottiin ensin kerroksen tumman kerroksen  massaa,ja laitoin pakastimeen jähmettymään.
  3. Vaaleammassa kerroksessa oli nuoren kookoksen hedelmälihaa,kermaista kookosmaitoa,kookossokeria,lucumaa ja kookosöljyä. Tämä kerros meni edellisen kerroksen päälle muotissa.Kun tämäkin kerros oli jäätynyt;otin kerrosleivokset muotista ja laiton pohjaympyrän alle.
  4. Koristelin leivokset punajuurella värjätyillä ja maustetuilla  kookoshiutaleilla,jotka eivät kyllä ole raakoja.Ne tein keittämällä punajuuripaloja vesitilkassa,siivilöin nesteen ja lisäsin sekaan hieman kookossokeria.Keittelin hieman kokoon ja lisäsin kookoshiutaleita,jotka imivät nesteen itseensä.Paahdoin kookoshiutaleita kattilassa matalalla tulella kunnes ne olivat kuivuneet. Olivat sekä kivan näköisiä että makuisia:)
Nam:)
Olispa näiden käsittely helpompaa!

torstai 12. helmikuuta 2015

Mustia linssejä,munakoisoa ,tahinia ja jugurttia

Bongasin päivälehden nettisivuilta telavivilaisen ravintolan keittiöpäällikön ohjeen,jossa oli sellaisia aineksia mitä itsekin käytän usein,kuten mustia linssejä ja munakoisoa,mutta ¨hieman eri tavalla. Sitä piti ehdottomasti kokeilla ja hyvää siitä tulikin.Muuttelin määriä jonkun verran;eikä minulla ollut ihan kaikkia aineksia ja munakoisonkin tein eri tavalla,mutta tosi hyvää tästä tuli niinkin. Keittiömestarin annos oli tarjottu ihan kulhosta,minä hiukan hifistelin;D Ohjeessa munakoisoa kypsennettiin  kaasuhellan tulella,joka antaa munakoisolle hieman savumaista makua,mutta koska suurimmalla osalla tätä blogia lukevista ei ole kaasuhellaa;halusin kokeilla minkälainen annoksesta tulee jos kypsennän munakoison uunissa.Ja ihan hyväähän siitä tuli.Annos on täyttävä ja sopii ihan pääruuaksikin.

Mustia linssejä,munakoisoa ,tahinia ja jugurttia (3 annosta)
  • 1 suurehko munakoiso
  • 2 dl mustia,muutaman tunnin ajan  liotettuja linssejä (ennen keittämistä)
  • pieneksi kuutioituja kasviksia(minulla oli sipulia,kevätkurpitsaa,varsiselleriä ja porkkanaa,mutta alkuperäisessä ohjeessa oli sipulia,juuriselleriä ja purjoa)
  • 1 valkosipulin murskattu kynsi
  • noin 4 dl vettä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • ½ dl valkoviiniä
  • 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • ½ tl suolaa ja mustapippuria
  • 1 rkl sitruunaa
  • 1 rkl hienonnettua säilöttyä sitruunaa
  • peni kourallinen korianterin lehtiä
  • 3 rkl tahinia
  • 3 rkl vuohenmaitojugurttia
  • 1 rkl sitruunamehua tahini-jugurttia varten
  • 3-4 kirsikkatomaattia,puolikkaiksi leikattuna
  • 1 murskattu valkosipuli (säilöttyä sitruunaa varten)
  • 4 rkl  oliiviöljyä (säilöttyä sitruunaa varten)
Leikkaa ensin juurekset ja kasvikset pieniksi kuutioiksi. Puolita munakoiso ja vedä siihen viiltoja veitsellä.  Sivele päälle oliiviöljyä ja paista munakoisot 200 C -asteessa 35-40 minuuttia,kunnes munakoison sisus on täysin pehmentynyt ja pinta saanut väriä. Munakoisopuolikkaiden kypysyessä uunissa valmista linssit: kuullota kasvisikuutioita oliiviöljyssä (3 rkl ) muutaman minuutin ja lisää sen jälkeen murskattu valkosipuli.Seosta sekoitetaan hyvin ja päälle lisätään siivilöidyt linssit .Seosta paistellaan puolisen minuuttia ,jonka jälkeen päälle kaadetaan valkoviini. Annetaan paistua kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut,minkä jälkeen lisätään vesi.Mausteet lisätään vasta loppuvaiheessa. Linssejä ja kasviksia kypsennetään matalalla tulella kannen alla kunnes linssit ovat pehmentyneet ja lähes kaikki neste haihtunutta.Nestettä voi lisätä jos siltä tuntuu. Linssien kiehuttua lisää suolaa,jeeraa  ja mustapippuria.Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.  Munakoisojen kypsennettyä anna niiden hetken jäähtyä ja leikkaa munakoison keskeltä varovaisesti neliön kokoinen osa. Purista munakoisopuolikkaiden päälle sitruunamehua.
Sekoita hienoksi pilkottu säilötty sitruuna murskatun valkosipulin ja oliiviöljyn kanssa. Asettele linssejä lautaselle/kulhoon ja lusikoi päälle säilötty sitruuna-öljyseosta. Siirrä munakoisoneliö varovaisesti linssien päälle. 2 munakoisopuolikkaasta tulee 2 munakoison sydäntä eli se keskiosan neliö,ja loppu-ja alkupäästä saa yhdessä kolmannen annoksen. Lusikoi myös munakoison päälle säilötty sitruuna-öljyseosta. Tahini ja jugurtti vaahdotetaan kuohkeaksi yhdessä sitruunamehun  ja vesitilkan kanssa (en lisännyt suolaa mutta voi lisätä jos siltä tuntuu).  Tahini-jugurttiseosta levitellään munakoison päälle ja annos koristellaan kirsikkatomaattien puolikkailla sekä korianterin lehdillä. Mustia linssejä kannattaa kerralla kypsentää suurempikin määrä,sillä ne ovat niin ihania (ja näyttäviä) monissa salaateissa .
Ja  tahini-jugurttiseos sekä jäljelle jäänyt säilötty sitruunaseos ,maustavat kivasti muutkin salaatit,kuten tämän simppelin salaatin,jossa oli porkkanaa,kesäkurpitsaa ,vihreää salaattia ja kirsikkatomaattteja.