Sivut

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Appelsiininen porkkanakakku

Taannoisessa porkkanapostauksessani laitoin kuvan porkkanakakusta,ilman ohjetta ja kun minulta kysyttiin ohjetta päätin tehdä kakun uudestaan.En ollut nimittäin kirjoittanut ohjetta muistiin sitä tehdessä;se oli vähän sellainen  ex-tempore-kakku,mutta ainekset olivat vielä hyvin muistissa joten tulipahan ohje kirjoitettua ylös,etenkin kun kakku on niin mehevän herkullinen:)

Appelsiininen porkkanakakku(laktoositon)
  • 1,2 dl oliiviöljyä
  • vajaa 2,7 dl muscovadosokeria
  • 1 tl kanelia
  • ripaus vaniljaa
  • hyppysellinen muskottipähkinää
  • 3 kananmunaa
  • 1 appelsiinin kuoriraaste
  • 2 dl appelsiinimehua
  • 3,5 dl vehnäjauhoa
  • 2 dl kookosjauhoa
  • 10 gr leivinjauhetta
  • 3 dl hienoksi raastettua porkkanaa
Sekoita hyvin sokeri ja öljy ja lisää joukkoon kananmunat,vatkaten. Lisää mausteet,appelsiininkuoriraaste sekä appelsiinimehu ja sekoita hyvin.Sekoita kuivat ainekset sekä porkkanaraaste erillisessä astiassa ja lisää ne käännellen kosteaan seokseen,Sekoita kunnes taikina on tasaisen näköistä.Öljyä kakkuvuoka ja sirottele kookoshiutaleita pinnoille. Kaada kakkutaikina vuokaan ja paista kakkua 180 C-asteessa noin 50 minuuttia tai kunnes kakkuun isketty tikku tulee kuivana ulos. Anna kakun täysin jäähtyä ennenkuin poistat sen vuoasta. Kuorrutin kakun tomusokerin ja appelsiinmehun sekoituksella ja päälle sirottelin kuivaamaani pomeranssijauhetta.
Tumma sokeri antaa kakulle makua ja olen molemmilla kerroilla käyttänyt muscovadosokeria.
P.S.Kakku on vielä parempi seuraavina päivinä...
Aiemmin olen postannut täällä gluteenittomasta porkkanakakusta

Viime päivinä en ole flunssan vuoksi käynyt torilla enkä muuallakaan mutta viime viikolla kävin taas torilla lempihummuspaikassani syömässä hummusannoksen.Suolakurkut sopivat tosi hyvin hummuksen seuraksi.Juuri ennen flunssaa (miten tämä flunssa tulikin nyt eikä talvella....) ehdin kuitenkin käydä ihanalla aamiaisella  ihanassa paikassa:)
Herneitäkin saa vielä.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Banaani colada-juoma ja puikot +muutama torikuva

Ai miten ihanan herkullinen juoma syntyy kun yhdistää banaania,ananasta ja kookosta. Pakastetut banaanipalat tekevät normi Piña Coladasta vieläkin paremman ja ihanan paksun juoman:)

Banaani Colada (alkoholiton ,1 annos)
  • 1 pakastettu banaani paloina
  • 1 dl ananasmurskaa mehuineen(ilman lisättyä sokeria)
  • 1 dl kookosmaitoa
Ainekset sekoitetaan sileäksi blenderissä tai sauvasekoittimella. Rommin lisäys tekee tästä tietenkin vieläkin paremman;D Mielestäni makeutta tulee tarpeeksi banaaneista ja ananaksesta,joten muuta makeuttajaa ei tässä tarvitse.
Samasta juomasta saa tehtyä myös ihanat mehujäät:)
Tapasin ystävän lähellä toria ja menimme pienelle torikierrokselle. Nämä papaijat olivat valtavia.Ostan yleensä pienempiä,Ystäväni,Colombiasta alunperin ,rakastaa näitä lapsuudestaan tuttuja hedelmiä.
Persilja juurineen...
 Carmella-kojun luomuosasto viehättää aina.
Parsat olivat  kauniita mutten ostanut
Kylmäkaapissa oli punajuuria ym,
sekä erivärisiä porkkanoita.
Sitten katseeni osui nähin perunarasioihin...varhaisperunoita! En ole täällä ennen nähnyt varhaisperunoita joten oli ihan pakko ostaa rasiallinen sekä vielä nippu tilliäkin. Pikku varhaisperunatkin olivat luomua.
Ja kyllä nämä olivat niin hyviä voilla ,suolalla ja tillillä maustettuna.Tosin suomalaiset varhaisperunat ovat parhaimpia...Nämä kyseiset varhaisperunat ovat Ratte-lajiketta,jota pidetään erittäin hyvänä.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Shakshuka pinaattipedillä

Shakshukaa teen usein viikonloppuna aamiaiseksi ja yleensä ihan normiversion tomaateilla ,sipulilla ja ehkä paprikallakin,mutta välillä tulee kokeiltua myös muita versioita.Pinaattipeti-shakshouka on yksi lempiversioistani . Menin tosin ronkkimaan omaani hieman ennen kypsymistä,joten tästä shakshukasta tuli vähän sottaisen näköistä mutta tämä on niin hyvää! Täällähän shakshuka on  suositumpaa kuin missään muualla ja niinpä shakshukaa löytyy myös monen kahvilan/ravitolan aamiaislistalta.Pinaattishakshukoistakin on olemassa eri versioita;tässä omani.

Shakshuka pinaattipedillä (2 annosta)
  • 4 kananmunaa
  • 1 keskikokoinen tai puolikas isompi sipuli
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • noin 250 gr tuoretta pinaattia
  • muutama kirsikkatomaatti,puolitettuna
  • 100 gr fetajuustoa
  • suolaa,mustapippuria
  • chilihiutaleita ripaus
Pinaatin voi tässä shakshukassa valmistaa kahdella tavalla:joko niin että pinaatinlehdet pehmitetään muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä tai sitten niin että pinaatti pilkotaan pieneksi ja paistetaan yhdessä sipulin ja tomaattien kanssa ,Tässä shakshukassa pehmitin pinaatinlehdet kiehuvalla vedellä. Kuten kuvasta huomaa käytin sipulin sijaan purjoa joka nyt on täällä parhaimillaan ja jota tulee käytettyä usein tavallisen sipulin kanssa.Kokeilkaapa purjon kanssa;tosi hyvää. Sipuli (tai purjo) pilkotaan ja ruskistetaan hieman pannussa öljyn kuumennettua.  Lisätään kirsikkatomaattipuoliskot ja paistetaan kunnes ne alkavat pehmentyä. Sipulin ja tomaattien pinnalle lisätään pinaattia kerrokseksi ja päälle mustapippuria,chilihiutaleita ja hieman suolaa(ei liikaa koska juustossa on suolaa). Pinaatin annetaan vielä pehmentyä muutaman minuutin jonka jälkeen munat rikotaan pinaattipedin päälle.Fetaa murennetaan päälle.Minulla ei ollut fetaa vaan puolikovaa lampaanjuustoa mutta feta sopii tähän parhaiten. Pinaattishakshukan annetaan kypsyä miedolla lämmöllä joitakin minuutteja kunnes kananmunat ovat jähmettyneet ja juusto hieman sulanut.Tarjotaan heti.
Kevät on keittiömielessä ihanaa aikaa Välimeren puolella sillä vihannestarjonta on tosi runsasta. Litteät vihreät pavut ovat suosikkejani.
Kaikenlaiset kaalit ovat kevättalvella ja keväällä niin hyviä.
Ja eräässä ravintolassa olivat voiannokset kuin karamelleja;D

torstai 16. huhtikuuta 2015

Porkkananasta on moneksi......

Viimeisen puolentoista viikon aikana on tullut syötyä paljon porkkanaa.....
Kaikki alkoi siitä kun pääsiäisviikon aikana (Pesah eli juutalainen pääsiäinen kestää viikon) kävin eräässä tapahtumassa jossa maaseutu tuli kaupunkiin vierailemaan.Tapahtumassa myös myytiin vihanneksia paperikasseissa.Kasseissa oli noin 5 kiloa kasviksia ja en kassia ostaessa katsonut tarkalleen miten paljon oli porkkanoita ,perunoita ja sitruunoita kutakin.Koska kassit olivat niin halpoja,ostin vielä toisenkin kassillisen.Kassien halpuus johtui siitä että kasvikset myytiin ilman voittoa ja se taas liittyy sapattivuoteen,joka on joka 7.vuosi.Yhden perunapussin annoin pois,mutta kun tulin kotiin huomasin että minulla oli lähes 5 kiloa porkkanaa, puolitoista kiloa  perunaa ja puolitoista kiloa sitruunaa. Melkein 5 kiloa porkkanaa on paljon! Puolentoista viikon aikana porkkana on ollut pääaines salaateissa ja tein myös suuren satsin marokkolaista porkkanasalaattia.. Muistin että olen joskus laittanut ohjeen blogiin,mutta en vaan löytänyt sitä ,joten laitetaan ohje nyt tänne koska salaatti on niin  hyvä.Tässä ohje minkä mukaan tein ylimmässä kuvassa näkyvän marokkolaisen porkkanasalaatin.

Marokkolainen porkkanasalaatti
  • noin kilo porkkanoita,paloiksi leikattuna
  • 3 rkl  oliiviöljyä
  • 4 rkl sitruunamehua
  • suolaa,mustapippuria
  • 1 tl jeeraa
  • 1 tl chiliä (tai pari tl chilitahnaa)
  • muutama ruokalusikallinen hienonnettua persiljaa tai korianteria (minulta puuttui tuo mutta yleensä laitan jompaakumpaa tai molempia yhdessäkin)
Keitä porkkanat mutta niin että porkkanapalat ovat pehmeitä mutta eivät liian pehmeitä. Sekoita mausteet,oliiviöljy  ja sitruunamehu ja kaada kastike lämpimien porkkanapalojen päälle. Sekoita yrttisilppua porkkanoihin. Tämä on todella hyvää sekä lämpimänä ja kylmänä ja vaikka olenkin tätä syönyt jo....no 4 päivää niin maistui tänäänkin,jolloin söin sen loppuun;D
Porkkanaa tuli tehtyä paljon myös uunissa paahdettuna.Tässä kukkakaalin kanssa,ja lisänä oli oliiviöljyä ,suolaa sekä Garam masala-maustesekoitusta,josta tuli sekä ihana tuoksu että maku.
Appelsiinista porkkanakakkuakin tuli tehtyä......
Lopulta porkkanat alkoivat hieman nahistua.Jostain syystä en tehnyt niistä mehua mutta päätin kokeilla millainen lopputulos tulee jos hieman muuttelen tätä parasta focacciaohjetta. Eli tein taikinan lähes samalla tavalla kuin linkin takana olevassa ohjeessa,mutta lisäsin 2½ dl hienoksi raastettua porkkanaa. Vaihdoin focaccian jauhomäärästä  (510 gr) 2 dl ruisjauhoiksi. Koska porkkanan lisäys teki taikinasta kosteamman  lisäsin muutaman ruokalusikallisen jauhoa mutta muuten prosessi oli ihan sama kuin focacciaohjeessa ja ihana taikinapohja siitä tulikin.
Samasta taikinasta tuli vielä tehtyä muutama porkkanasämpyläkin.Toimii loistavasti myös  näissä.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Koukuttavan hyvät rosmariinikeksit Yrttiherkut-kirjasta

Kun kuulin Omenaminttu-blogin Hannele Kojon kirjoittavan yrteistä kertovaa keittokirjaa,odotin sitä innostuneena sillä rakastan yrttejä! Viime viikolla sain kirjan ja voi miten upean kirjan Hannele onkaan kirjoittanut! Kirjassa esitellään 20 erilaista tuoreyrttiä:jokaisesta yrtistä on paljon tietoa ja jokaisen yrttiesittelyn jälkeen löytyy ohjeita joissa käytetään kyseistä yrttiä.Lisäksi Hannele kertoo kirjassaan yrttien kasvattamisesta sekä hoidosta;samoin kuin sadonkorjuusta ja säilömisestä. Tämä on kyllä jokaisen yrttifanin unelmakirja! Kirjaa selatessa tekee heti mieli laittaa yrttejä ruukkuihin kasvamaan,...
Kirjan visuaalinen ilme on erittäin kaunis ja kaikki kirjan upeat kuvat ovat Hannelen valokuvaamia. 
Olen korvamerkinnyt kirjasta jo useita ohjeita ja ensimmäiseksi tein rosmariinikeksejä.Rosmariini on yrtti jota käytän aivan liian harvoin vaikka sitä kasvaa tässä ihan asuintaloni alla ja voin sitä sieltä poimia ilmaiseksi. Rosmariinikeksit olivat niin hyviä ja helppotekoisia että tästä lähtien rosmariinia tulee varmaankin kerättyä useamminkin......Kirjan muutkin ohjeet ovat houkuttelevia ja helppotekoisia:)

Rosmariinikeksit
  • 100 gr voita
  • 1½ dl ruisjauhoja
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3/4 tl suolaa
  • 2 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
  • 2-3 rkl kylmää vettä
  • (pinnalle suolahiutaleita)
Kuutioi kylmä voi kulhoon. Lisää jauhot,leivinjauhe,suola ja rosmariini. Sekoita taikina murumaiseksi.Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi.Sekoita mahdollisimman vähän. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle.Ripoittele pintaan jauhoja ja kauli ohueksi levyksi,  Painele muotilla taikinasta ympyröitä tai muita kuvioita. Siirä pellille leivinpaperin päälle,pistele haarukalla  ja ripottele halutessasi pinnalle suolahiutaleita.  Paista uunin keski-tai ylätasossa noin 10 minuuttia.
Omat keksini olivat vähän vaaleammat sillä ruisjauhot loppuivat kesken ja vehnäjauhojen määrä oli hieman ohjeen määrää suurempi suhteessa ruisjauhoihin, 

Kirja saatu arvostelukappaleena.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Säilötty sitruuna vieläkin parempana+käyttöohjeita

Pari viimeisen vuoden aikana olen hurahtanut säilöttyyn sitruunaan.Se on ihana maustaja monessa ruuassa ,salaatissa ym. 
Viime viikolla kävimme täällä vierailevan A. kanssa lounaalla torin viereisessä pienessä ruokapaikassa. Pöytään tuotiin myös kippo jossa oli punaisessa öljykastikkeessa olevia säilötyn sitruunan palasia.Se oli niin hyvää että söimme  kipon tyhjäksi ja meille tuotiin sitä uusi kippo. Kotona tein sitten samaa (ylempi kuva). Tämä tehdään niin että säilötyt sitruunaviipaleet laitetaan reilusti paprikalla,hieman chilillä ja valkosipulilla maustettuun öljyyn ja niiden annetaan maistua siinä jonkun aikaa.Suolaa voi lisätä jos siltä tuntuu. Sitruunoista valuu kastikkeeseen hapokkuutta,sitruunat saavat makua paprikasta ja muista mausteista ja tuloksena on herkku,joka maistuu sellaisenaan mutta on  ihanaa esim. voileipien täytteissä..
Missä tämä maistuu niin hyvälle?
  1. Esimerkiksi tunisialaistyyppiseen voileipään,jossa leivän (patongin) väliin laitetaan kovaksi keitettyä kananmunaa,tonnikalaa,mustia oliiveja,tätä maustettua säilöttyä sitruunaa,vihanneksia  (tomaattia ,salaatinlehti,kurkkua,kevätsipulia) ja perunaa.Tonnikalan voi vaihtaa sardiineihin ja perunan voi jättää pois,ja on silti erinomaisen hyvää.
  2. Kokeilkaapa lisätä tätä pilkottuna vaikka linssi-ja papusalaatteihin.Säiötystä sitruunasta salaattiin tulee raikkautta ja hyviä makuja.
  3. Kalan kastikkeeseen
  4. Kaalisalaattiin:kokeilkaapa seuraavanlaista kastiketta:muutama lusikallinen maustettua säilöttyä  sitruunaa pilkottuna,1½  tummaa sokeria (tai hunajaa),2 rkl soijakastiketta, 3 rkl oliiviöljyä,muutama rkl vettä .
  5. Liha-tai kalapulliin
  6. Tosi hyvää myös voileivässä jossa fetajuustoa,tomaattia,paprikaa ,salaatinlehtiä ja tätä säilöttyä maustettua sitruunaa.
  7. Antaa lisämakua salaateille pieneksi pilkottuna.
  8. On hyvää ihan sellaisenaankin...
Säilötyn sitruunan (ja valkosipuli-säilötty sitruuna-tahnan ) ohje löytyy täältä. Postauksen ohjeessa on käytetty myös hieman sokeria,mutta sen voi jättää pois.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Gluteeniton appelsiinikakku ja pieni pyrähdys ihanassa viinikellarissa

Taas yksi appelsiinikakku;D Tänne blogiin olen laittanut varmaan jo sen verran appelsiinikakkuja,että niille pitäisi avata ihan oma tagikin;D Täällä alkoi eilen illalla Pesah,eli juutalainen pääsiäinen jolloin ei käytetä lainkaan vehnäjauhotuotteita ja tämä kakku täyttääkin pyhän vaatimukset.Kakku on myös laktoositon. Pesah on keliaakioiden lempipyhä täälläpäin sillä silloin myynnissä on normaalia  enemmän gluteenittomia tuotteita.Tein 3 pientä kakkua joista 2 meni ystävälle ja kolmas eli edessä näkyvä pikkuinen kakku jäi minulle.Takana olevat pienet kakut ovat korkeampia kuin tämä.

Appelsiinikakku (G&L)
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl öljyä
  • 2½ dl sokeria (mieluiten tummaa,käytin ruokosokeria)
  • 2 dl appelsiinimehua (jos mahdollista,appelsiinimurska mukaan)
  • 1½ dl mantelijauhoa
  • 1 appelsiinin kuoriraaste
  • 2 dl kookosjauhoja
  • 1½ dl perunajauhoa
  • 10 gr leivinjauhoa
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Sekoita öljy sekä appelsiinimehu vaahtoon.Jos käytät itse puristettua appelsiinimehua niin laita mahdollinen appelsiinimurska mehun sekaan.Sekoita jauhot ,appelsiinikuoriraaste sekä leivinjauhe erillisessä astiassa . Lisää jauhot kääntäen nesteen joukkoon ja sekoita kunnes kaikki ainekset sekoittuneet hyvin. Taikinasta tulee joko yksi normi kakku tai 2½ pienempää kakkua ja uunissaoloaika riippuu siitä tekeekö suuren kakun vai pienemmät kakut.Kypsensin pieniä kakkujani 180 C-asteessa vajaa puoi tuntia, kunnes sisälle laitettu tikku tuli 
kuivana ulos, mutta normikokoinen kakku paistuu uunissa  40-45 minuuttia.
Nam,oli hyvää tykkäsi myös kakkujen saaja..Lasipurkissa on aiemmin kuivattamaani pomeranssinkuorta,joka antoi hieman ekstra makua kakuille.
Nämä eivät olleet mnulle sillä en syö lihaa,mutta sattuivat olemaan juuri edessäni(takanani)
Tapasin taas täällä Suomesta  Israelissa vierailevan A:n,jonka kanssa teimme pitkän ja herkullisenkin kierroksen Tel Avivin keskusta-alueella. Illansuussa menimme Saronaan ja menimme alas Tasting Roomiin,jossa en ollut aiemmin ollut mutta josta olin kuullut.Tasting Room,kuten nimikin kertoo,on viinikellari jossa voi maistella viinejä,mutta se on myös viinibaari josta saa syötävää sekä viinikauppa.Tasting Roomissa on satoja viinejä joista 60 % täkäläisiä ja loput ulkomaisia.
Systeemi tuolla toimii niin että (pahoittelen kuvien huonoa laatua) että kassalta saa sirukortin.Yksi viinikellarin seinistä on täynnä jo avattuja pulloja;yläpuolelta otetaan lasi  ja jokaisen viinin kohdalla lukee siitä kaikki mahdollinen tieto.
Kun viini on valittu työnnetään sirukortti seinään,valitaan haluttu määrä eli maisteluannos,puoli lasillista tai täysi lasillinen.Painetaan nappia ja laitetaan lasi hanan alle.Kun viiniä haluaa lisää työnnetään sirukortti taas seinään. Lopussa sirukortti viedään kassalle ja maksetaan.Koska meillä oli aikaa hyvin rajallisesti  otin  vain maisteluannoksen;Lueria Wineryn Rose Blendistä joka maistui sen verran hyvältä että pitää juoda tuota joskus enemmänkin tai tulla Tasting Roomiin juomaan kokonainen  lasillinen;D