Sivut

tiistai 29. syyskuuta 2015

Bataattikroketit sienitäytteellä +ruokaohjelmavinkki

Viime viikon sovituspäivänä    (jolloin ei ole televisiota,radiota ,liikennettä ym) aikana katselin tabletilla mukavasti  sohvalla istuen muutaman jakson matka-ja ruokasarjasta   Street Food, jonka huomasin nyt tulevan myös TV2:sta ja joka näkyy YLE Areenalla. Ohjelman vetäjä Ishai etsii parasta katuruokaa eri puolelta maailmaa ,ja samalla tulee myös pieni pläjäys kulttuuria siinä sivussa.Todella kivasti toteutettu sarja, vaikkakin superenerginen Ishai saattaa välillä olla hieman ärsyttäväkin;D  Amsterdamin jaksossa käytiin syömässä myös kroketteja. Olen vain kerran aikaisemmin  tehnyt kroketteja; silloin kun poikani oli vielä lapsi ja Espanjan-reissuilla hän ihastui kanakroketteihin niin syvästi että oli pakko tehdä niitä kerran kotonakin .  Sen jälkeen en ole kroketteja tehnyt ennenkuin Street Food ohjelman  Amsterdam-jakso palautti ne mieleeni.Hollannissahan niitä syödään paljonkin ja minäkin söin niitä muutaman kerran Hollannissa asuessa.Ohjeen tein Kayotic Kitchenin  indonesialaisten perunakrokettien pohjalta,vaikkakin eri aineksilla: omissani oli perunan sijaan bataattia ja lihan sijaan sieniä.

Bataattikroketit sienitäytteellä
  • 700 gr bataattikuutioita  (kuorituista bataateista
  • ripaus öljyä bataatteja varten
  • suolaa,ripaus chiliä,mustapippuria
  • 1 rkl vehnäjauhoa
  • 200 gr herkkusieniä (tai muita sieniä)
  • 1 reilun kokoinen sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ½ tl yrttimaustetta
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 2 rkl oliiviöljyä +10 gr voita paistamiseen
  • 1 rkl soijakastiketta
  • muutama dl vehnäjauhoa 
  • 2 kananmunaa
  • muutama dl korppujauhoa (käytin pankomuruja)
  • öljyä uppopaistamiseen
Alkuperäisessä ohjeessa perunat keitetään mutta koska bataatit ovat niin paljon parempia paahdettuina päätin tehdä muussin paahdetuista bataateista. Lisäsin bataattikuutioiden joukkoon hieman öljyä,chiliä sekä mustapippuria ja paahdoin niitä 200 C-asteessa kunnes bataattikuutiot olivat täysin pehmentyneet.Annoin bataattikuutioiden jäähtyä hetken .
Kun bataattikuutiot olivat jonkun verran jäähtyneet tein niistä kauniin väristä muussia. Kayn ohjeessa perunamuussiin lisättiin kananmuna mutta jätin sen pois, Sen sijaan lisäsin muussiin ruokalusikallisen vehnäjauhoa koska bataatissa on vähemmän tärkkelystä kuin perunassa.Tarkistin maun ja lisäsin hieman suolaa ja ripauksen lisää chiliä. Laitoin muussin jääkaappiin jähmettymään sillä välin kun tein krokettien täytteen.
Krokeiteistani ei tullut niin kauniita mutta olivat ainakin hyviä. Pankopinta sattui olemaan samanvärinen
kuin bataatti joten tuota eroa ei helposti kuvassa huomaa.
Silppusin sipulin sekä valkosipulin ja sienet pilkoin pieniksi neliöiksi. Lämmitin pannulla öljyä sekä voita ja ensin ruskistin sipulin muutaman minuutin ajan ja lisäsin sen jälkeen valkosipulin. Nostin lämpötilan korkeaksi sieniä varten ja lisäsin sienet paahtumaan pannulle sipulin ja valkosipulin kanssa aina välillä seosta käännellen. Kun sienet alkoivat kutistua lisäsin chilihiutaleita ,yrttimaustetta sekä mustapippuria ja soijakastikkeen. Paistoin sienitäytettä vielä muutaman minuutin kunnes se seos oli melkein karamellisoitunut. Otin kaapista 3 kulhoa:yhteen tuli 2 vatkattua kananmunaa,toiseen vehnäjauhoa ja kolmanteen pankomurut (tavallisetkin korppujauhot käyvät mutta pankolla tulee parempi pinta). Otin muussin jääkaapista.Bataattimuussi on aika tarttuvaa joten otin siitä muutaman ruokalusikallisen verran  jauhotetuilla käsillä ja yritin muovata siitä levyä,jonka keskelle tulee sienitäytettä.,Ei ihan kaikkein helpointa mutta jotenkuten onnistui..... Kroketit kieritellään ensin jauhoissa,sitten kastetaan kananmunaan ja lopuksi kieritellään  pankomuruissa.  Kay oli tehnyt muna-pankoprosessin kahteen otteeseen per kroketti,joten niin tein minäkin eli kastoin kroketin vielä kerran kananmunaseokseen ja kierittelin uudelleen pankoseoksessa. Lämmitin kattilassa öljyä (rypsi) kuumaksi  mutta ei kiehuvaksi ja uppopaistoin  kroketit kullanruskeiksi. Kroketeilla tulee olla todella rapea kuori ja pehmeä sisus. En käyttänyt ihan kaikkea muussia kroketteihin vaan jätin osan muussista  muuta käyttöä varten. 
Yksi kroketti meni omiin suihin ja 3 vein saman kadun naapurille. Mietin että oliskohan perunoilla ollut helpompi muotoilla kroketteja kauniimmaksi..,

Ja tässä se Amsterdamin jakso,missä syötiin myös kroketteja....

lauantai 26. syyskuuta 2015

Paahdettua myskikurpitsaa ja inkivääritomaatteja à la Nopi

"Nopi:The Cookbook" on äskettäin ilmestynyt  Ottolenghin uusi  keittokirja,jonka hän teki tällä kertaa Nopi-ravintolansa keittiömestarin Ramael Scullyn kanssa. Kirjassa on yli 100  ohjetta joissa kohtaavat Ottolenghin lähi-itäinen  sekä Scullyn aasialainen tausta ja hienosti ne siinä kirjassa kohtaavatkin. Aiemmin postaamani ihanan herkullinen,Plenty More-kirjasta peräisin oleva myskikurpitsa jugurtilla -resepti on Nopi-kirjassa saanut pienen aasialaisen twistin ja voi miten hyvää tämäkin versio oli tuosta ihanasta annoksesta:) Ja annoksessa on myös  niin kauniit värit:)

Paahdettua myskikurpitsaa,inkivääritomaatteja ja limejugurttia

  • noin 800 gr myskikurpitsan viipaleita
  • 6 isoa luumutomaattia (käytin kirsikkatomaatteja,niitä  oli 20 kpl)
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 3 sentin palanen inkivääriä
  • 1 punainen chili,josta siemenet poistettu
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 30 gr tummaa sokeria 
  • suolaa,mustapippuria
  • 120 gr kreikkalaista jugurttia
  • puolikkaan limen raastettu kuori
  • 1/4 tl jauhettua kardemummaa
  • 1,5 rkl limetin mehua
  • tuoreen korianterin lehtiä
  • (paahdettuja cashewpähkinöitä tai mantelilastuja)
Kuori myskikurpitsa,puolita ja poista siemenet. Leikkaa puolikkaat viipaleiksi. Alkuperäisessä ohjeessa kurpitsaa ei kuorita mutta itse tykkään kuoria kurpitsaviipaleet ennen uuniin menoa. Lämmitä uuni 240 C-asteeseen.  Laita palaset kulhoon ,lisää päälle 2 rkl oliiviöljyä, 2 tl suolaa sekä mustapippuria.Käännä palasia niin että öljyä on niiden pinnoilla.Asettele kurpitsanpalaset uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda kurpitsaa noin 40 minuuttia,kunnes palaset ovat pehmenneet ja saaneet väriä. Kurpitsan paahtuessa uunissa esivalmista tomaatit: ohjeessa käytettyjen isojen luumutomaattien sijaan käytin kirsikkatomaatteja. Tomaatit puolitetaan,ne asetellaan uunipellille ja niiden päälle ripotellaan suolaa ja 1 rkl oliiviöljyä. Kun kurpitsat ovat kypsyneet uunin lämpötilaa alennetaan 170 C-asteeseen ja tomaatteja paahdetaan ohjeen mukaan 80 minuuttia...mutta koska käytin kirsikkatomaatteja jotka kypsyvät isoja tomaatteja  nopeammin, olivat tomaattini uunissa vähemmän aikaa;kunnes ne olivat pehmenneet. Tomaattien paahtuessa uunissa sekoita hienoksi pilkottu chili,murskattu valkosipuli ja hienoksi raastettu inkivääri sekä tumma sokeri tahnaksi.Minä hienonsin nuo ainekset vähän sileämmäksi tahnaksi  ja ripottelin tahnaa  tomaattien päälle. Tämä tahna on se aasialainen twist ja antaa tomaateille aivan ihanasti makua;niistä tuli kuin karamelleja:) Annoin kirsikkatomaattien olla uunissa vielä puolisen tuntia kunnes seos oli karamellisoinut tomaatit. 
Valmista limejugurtti: lisää jugurttiin limetin kuoriraaste ,mehu ,kardemumma sekä hieman suolaa.
Kokoa annos: asettele kurpitsapalaset laakealle lautaselle,lisää tomaatteja niidne väliin.Ripottele päälle limejugurttia  ja korianterin lehtiä. Ottolenghin ohjeessa päälle lisättiin vielä paahdettuja cashewpähkinöitä;olisin mieluummin laittanut paahdettuja mantelilastuja rapeutta antamaan  mutta nyt niitä ei ollut keittiössäni, 

torstai 24. syyskuuta 2015

Herkullinen tofukulho sienillä ja riisinuudeleilla

Herkullisen tofuaterian ohje on peräisin "What's cooking Thai"-kirjasta,jossa on monta hyvää  ja helppoa thaimaalaisen ruuan inspiroimaa ohjetta,mutta mikään autenttisen thairuuan kirja se ei kyllä ole. Muutin ohjetta itselleni paremmin sopivaksi.

Herkullinen tofukulho sienillä ja riisinuudeleilla (kaksi annosta)
  • puolikas pakkaus riisinuudeleita (125 gr)
  • 100 gr tofua 
  • 2 valkosipulin kynttä pilkottuna
  • 2 rkl öljyä paistamiseen¨'
  • 2 sentin pala inkivääriä,hienonnettuna
  • 4 pilkottua kevätsipulin vartta
  • 100 gr herkku-tai muita sieniä(käytin herkkusieniä) paloiteltuna
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl tummaa ruokosokeria
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl  maapähkinävoita
  • 1 rkl chilikastiketta 
  • muutama basilikan lehti
Laita ensin nuudelit kulhoon ,ja kaada päälle kiehautettua vettä. Anna nuudeleiden pehmentyä noin 15 minuuttia. .  Huuhtele kylmässä vedessä ja laita lävikköön kuivumaan. Lämmitä öljy wokissa ja paista valkosipulia,inkivääriä ja kevätsipulia muutaman minuutin. Lisää paloitellut herkkusienet ja paista vielä muutama minuutti .Lisää nyt tofu.
Sekoita soijakastike,sokeri,kalakastike,chilikastike ja maapähkinävoi kastikkeeksi ja kaada wokkiin,.Lisää nyt nuudelit ja paista ruokaa vielä muutaman minuutin ,käännellen.  Kaada ruoka kahteen kulhoon ja leikkaa päälle basilikaa ohuina nauhoina.
Keittiössäni tapahtui kamala katastrofi muutama viikko sitten kun avasin erään keittiökaapin oven ja siellä ollut parsakaalin siemeniä sisältänyt rasia putosi niin että kansi irtosi.Parsakaalin siemenethän ovat pienen pieniä ja niitä pääsi kaikkialle: lattialle,keittiötasolle, altaaseen,kaappiin ja ties minne.Yritin pelastaa niistä niin monta kuin mahdollista ja laitoin ne itämään.Olin ihan unohtanut koko rasian ja miten hyviä parsakaalin idut ovatkaan.
Siitä lähtien olenkin idättänyt niitä vähän väliä ja kohta ovat siemenet jo loppu....

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kokeiluja gluteenittomien taikinapohjien kanssa...

Kookos-kaura-mantelipohja
Elokuussa tein muutaman kerran gluteenittomia ja maidottomia torttuja kotikadun naapurin tyttärelle,joka on herkkä sekä gluteenille että maitotuotteille. Silloin tuli pariinkin kertaa tehtyä hieman kokeiluja näiden torttupohjien kanssa . Harmikseni ensimmäinen  torttupohja oli kaikkein paras:ihanan murea ja hyvä mutten kirjoittanut aineksia muistiin. Muistin kuitenkin suurin piirtein mitä olin pohjaan laittanut joten toisella kerralla  kirjoitin ainekset ylös vaikkei pohjasta tullut täysin yhtä mureaa  kuin ensimmäisellä kerralla, mutta oli kuitenkin herkullinen torttupohja..Opetus:kirjoita aina kaikki muistiin! Piirakat ovat maidottomia ja gluteenittomia,mutta eivät vegaanisia koska käytin kananmunia. Korvaamalla kananmunat vaikka psylliumilla näistä saa vegaaniset piirakat.
Gluteeniton ja maidoton limetorttu
Torttupohja:
  • 1 dl tattarijauhoa
  • 1 dl riisijauhoa
  • 1 dl perunajauhoa
  • ½ dl mantelijauhoa
  • ½ dl tummaa riisijauhoa
  • ½ dl durrajauhoa (tämän voi varmaankin korvata riisijauholla jos ei löydy)
  • 1 rkl tapiocajauhoa
  • 3/4 tl ksantaania
  • 2 kananmunaa
  • 1½ dl tomusokeria
  • 1 dl öljyä
Täyte:
Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään. Vispaa kananmunat ja öljy ja sekoita jauhoseoksen kanssa nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kauli levyksi,laita elmukelmuun ja anna taikinan olla jääkaapissa noin tunnin ennen leivontaa.Lisää muutama rkl jääkylmää vettä jos taikina tuntuu liian kuivalta. Tee sillä välin täyte: kaikki ainekset blendataan tasaiseksi seokseksi. Taikina otetaan jääkaapista,pöydälle/leivinalustalle levitetään hieman riisijauhoa ja taikikina kaulitaan noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Taikinani oli todella helppokäyttöinen eikä mennyt rikki,ja vuorasin sillä helposti pienet piirakkavuoat ,jotka olin ensin öljynny kevyesti. Täytettä kaadetaan päälle ja piirakat paistetaan 175 C-asteessa 20-25 minuuttia kunnes torttupohjan reunat ovat saaneet väriä ja täyte on hyytynyt. Piirakoiden annetaan jäähtyä ,mielellään jääkaapissa yön yli,ennenkuin ne leikataan.
 Tein vielä yhden piirakkasatsin,jonka täytteessä oli mustaherukkaa (ensimmäinen kuva).Ja taas tein sen virheen etten kirjoittanut pohjaa ylös.....Mutta siinä oli ainakin kookosta,gluteenitonta kauraa ja mantelia ,ja oli  todellä hyvä pohja,vaikkakin hieman mureneva. Tätä pohjaa pitää vielä kehitellä paremmin....Täytteen tein (pienemmän määrän)kuten  edellisessä ohjeessa mutta täytteeseen tuli myös mustaherukoita. Silken -tai pehmeästä tofusta tehty täyte on todella hyvää:)
Näiden lisäksi tuli tehtyä myös gluteenittomia ja vegaanisia suklaamuffineita,ja arvaatkaas mitä? En kirjoittanut tämänkään ohjetta ylös vaan nämä olivat sellaiset kaapintyhjennysmuffinit  joihin tuli vähän sitä ja tätä, mutta ainakin kookosjauhoa,kaakaota,perunajauhoa,psylliumia,tummaa sokeria,carobjauhetta,oliiviöljyä,kookosmannaa,chiliä,vaniljaa ja porkkanaa......Kuorrutus oli kaakaolla maustettua kookoskermaa.Löysin ihanan kesäiset muffinivuoat halpiskaupasta ja kun menin hakemaan niitä lisää olivat ne jo loppuneet.Eivätkö olekin herttaisia?
Viime sunnuntaina vietettiin täällä juutalaista uutta vuotta ja siihen kuuluvat mm.omenat ja hunaja,jotka symbolisoivat makeaa vuotta. Toin mukanani tortun,jossa oli tosi hyvä klassinen murotaikinapohja,sen päällä kerros kookos-mantelimarsipaania,sitten kookoskreemiä ja lopuksi kuivurissa hunajalla ,vaniljalla ja tiivistetyllä omenamehulla pehmennetyt pienet omenakuutiot.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Simppeli salaatti mutta niin hyvä

Simppelistäkin salaatista saa tosi näyttävän kun sen asettelee kauniisti. Tämän ihanan raikkaan porkkana-omenasalaatin kokosin keoksi lautaselle.

Simppeli porkkana-omenasalaatti(2 annosta)
  • 1 porkkana
  • 1 Granny Smith-omena tai muu hapokas omena
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • muutama tippa seesamiöljyä
  • 3 rkl limetin mehua  (sitruunakin käy)
  • 1 rkl hunajaa
  • mustapippuria,chilihiutaleita 
  • persiljan lehtiä
Kuori porkkana. Kuori omena osittain niin että se jää raidalliseksi.Jos tässä  ei käytä luomuomenaa kannattaa omenan kuoriosa ensin pestä kunnolla.Ota kuorijalla ohuita litteitä suikaleita sekä porkkanasta että omenasta ja asettele suikaleet kauniisti keoksi lautaselle.Ripottele  päälle oliiviöljyä,limetti -tai sitruunamehua,seesamiöljyä ja lopuksi hunajaa.Ripottele  päälle mustapippuria ja chilihiutaleita.Lisäsin tähän chilihiutaleita vasta kuvaamisen jälkeen ja ne kyllä antavat salaatille makua.Minusta tämä ei kaivannut suolaa  joten en lisännyt sitä  tähän. .Leikkaa persiljanlehtiä päälle. 
Herkullisen raikasta!
Limettien lyhyt sesonki loppui täällä ja viimeisen kiloni puristin mehuksi ja säilöin mehun jääpalapussiin ,joka meni pakastimeen. Kuoripuolikkaissa oli jäljellä hedelmälihaa ja hieman mehuakin ja keksin keittää niitä  myskikurpitsakuutioiden kanssa. Limetinkuorista ,hedelmälihasta ja mehustahan irtoaa paljon makua sekä myös pektiiniä,joka hyytelöittää hillon,Tästä ei tosin tullut hilloa ,vaan paksussa liemessä olevia  limetin ja vaniljan sekä piparimausteen makuisia kurpitsakuutioita,josta varmaan olisi tullut myös hilloa jos  olisin käyttänyt enemmän sokeria (tummaa..)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tofua rapealla kvinoakuorella

Tiesittekö että keitetystä kvinoasta tulee ihanan rapeaa kun sitä paistaa öljyssä  korkeassa lämpötilassa? Siitä tulee niin hyvää että olen melkein  koukkuuntunut rapeaan kvinoaan.Tällä kertaa keitetty ja kuiva kvinoa pääse antamaan rapeutta tofulle.

Tofua rapealla kvinoakuorella
  • 250 gr kiinteää tofua
  • 1 dl kvinoaa ,keitettynä
  • öljyä paistamiseen
  • muutama rkl soijakastiketta
  • ½ dl riisijauhoa
  • chiliä,mustapippuria
Leikkaa ensin tofu palasiksi ja laita se joksikin aikaa astiaan jossa on öljyn ja soijakastikkeen sekoitusta.Keitä kvinoa kypsäksi ja täysin kuivaksi kattilassa. Mausta kvinoa chilillä ja pippurilla tai sellaisilla mausteilla mistä pidät. Marinoin tofua öljyn ja soijakastikkeen sekoituksessa kun ajattelin että kvinoa tarttuu pintaan paremmin sillä tavalla mutta huomasin ettei se ihan niin ollutkaan,joten kierittelin kosteat tofupalat riisijauhossa,ja silloin kvinoa tarttuikin paljon paremmin tofun pintaan.Paistinpannu lämmitetään hyvin kuumaksi ,lisätään 3-4 rkl öljyä (käytin riisinleseöljyä ,jolla korkea paistolämpötila). Tofupaloja paistetaan kuumassa öljyssä muutaman minuutin molemmin puolin,kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja kvinoapinta on rapeaa. Tarjoillaan vaikka soijakastikkeen ja chilikastikkeen kanssa. Tämä on ihanaa! Ja keittämättömästä kvinoasta voi tehdä kvinoapopcornia.,
Kvinoaa jäi vielä hieman yli ,joten lämmitin hieman öljyä kuumaksi,maustoin kvinoaa haluamillani mausteilla ja paistoin kvinoan super rapeaksi,välillä sekoitellen.Kun öljy on kuumaa tähän ei mene kauan mutta rapea kvinoa on niin hyvää että sitä haluaa lisää! On todella hyvää salaateissa tai sitten ihan vain sellaisenaan syötynä.
Ystävä tarjosi minulle synttäriaamiaisen Cafe Nimrodissa. Tämä ns. maalaisaamiainen oli todella runsas;itse asiassa niin runsas ettemme jaksaneet syödä siitä kuin osan.Aika näyttävä se oli pöytään tullessa. 

torstai 10. syyskuuta 2015

Polentaa,tomaattia ja kalaa

Ostin tarjouksessa olleen yli kilon painoisen paketin tuoretta maissia ja kotiin tullessa mietin että mihin sitä oikein käytän. Ostamani maissi oli ihanan makeaa ja hyvää myös ihan sellaisenaankin,mutta yli kilossa oli muistaakseni 6 maissintähkää eli siitä piti tehdä muutakin kuin  syödä raakana tai laittaa salaattiin. Puolet siitä meni sitten tuorepolentaan,jota tein samalla tavalla kuin täällä,paitsi että jätin fetan pois. Tämän voisi tietysti tehdä myös polentaryyneistä mutta jos vaan saa käsiinsä tuoretta maissia niin kannattaa nähdä vähän vaivaa ja valmistaa tuorepolentaa,sillä se on niin hyvää:). Pakastimessa oli paketti tarjouksessa ollutta kampelakalaa,jota täällä kutsutaan nimellä "sole" but en ole läheskään varma  siitä että onko kyseessä meriantura... Itse asiassa tässä käyttäisin mielelläni hieman lihaisempaa kalaa kuten vaikka lohta,sillä vaikka tuo käyttämäni kala on hyvää niin se oli hieman hajoavaa. Eli tällainen annos syntyi mietinnän jälkeen.

Polentaa,tomaattia ja kalaa
  • tuorepolentaa 3 maissintähkästä  (ohje täällä,tehty tällä kertaa ilman fetaa)
  • ½ kiloa kalafileetä (lohta ym.)
  • 3 tomaattia,kaltattuna
  • 0.25 dl valkoviiniä
  • ruokalusikallinen tuoretta oreganoa,josta osa koristeeksi.
  • 1 rkl voita+2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa,pippuria
  • 1 rkl sitruunamehua
Tein ensin tuorepolentan aiemmin käyttämäni ohjeen mukaan,mutta jätin fetan pois.Mutta yhtä hyvin tässä käy tuo fetalla maustettu versio..Vierittelin kalafileet hieman vehnäjauhoissa ja paistoin pinnat molemmin puolin hieman ruskehtaviksi kuumalla pannulla.Laiton fileet syrjään  ja leikkasin kaltatut tomaatit suuriksi kuutioiksi.Lämmitin toisella pannulla voita sekä öljyä ja kaadoin sinne tomaatinpalat,valkoviiniä ,suolaa,pippuria  sekä puoli ruokalusikallista silputtua oreganoa.Kun tomaatit olivat pehmenneet ja nestettä haihtunut,lisäsin kalafileet kastikkeeseen ja lämmitin niitä kastikkeessa muutaman minuutin. Polentaa levitellään lautaselle;päälle kalafilettä ja kastiketta ja koristellaan tuoreella oreganolla. Päälle ripottelin vielä hieman sitruunamehua ja muutaman tipan oliiviöljyä. .Oli todella herkullista:)

maanantai 7. syyskuuta 2015

Vesimelonista kaikki talteen + hävikkiviikkovinkkejä

Kuivurissa puoliksi kuivattua vesimelonia.Päältä kuivaa ja sisältä vielä kosteaa.
Tällä viikolla Suomessa vietetään hävikkiviikkoa (7. -13.9) ja koska tuo teema on niin tärkeä ja minuakin  kiinnostava niin laitan tässä muutaman siihen liittyvän vinkin ja ohjeen. .Ensin kuitenkin  hieman hävikkifaktaa: 

- Suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa hukkaan vuosittain yhteensä 500 miljoonan euron arvosta. Se vastaa 100 000 keskivertoauton hiilidioksidipäästöjä.
- Henkeä kohti kotitalouksissa roskiin joutuva ruoka tarkoittaa rahassa keskimäärin 125 euroa. Niinpä neljän hengen perhe hukkaa vuodessa jopa 500 euroa.
- Suomalaisten keittiöissä ruoka-aineista eniten pilaantuu vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa.
- Koko ravitsemusalan (kotitaloudet, teollisuus, kauppa ja ravitsemispalvelut) yhteenlaskettu ruokahävikki on noin 335-460 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä on noin 10-15 prosenttia kulutetusta ruoasta.
- Noin viidennes kaikesta ravintolaruoasta päätyy Suomessa jätteeksi.
- Maailmanlaajuisesti ruokaa menee tuotanto- ja kulutusketjun eri vaiheissa hukkaan vuosittain yhteensä 1300 miljoonaa tonnia, joka vastaa noin 25-30 prosenttia kaikesta maapallolla tuotetusta ruoasta. On arvioitu, että tällä määrällä voitaisiin ruokkia jopa kaksi miljardia ihmistä.

Tuosta listasta huomaa miten paljon hävikkiä syntyy kotitalouksissa,Omassa keittiössäni yritän välttää hävikkiä parhaani mukaan ja ostankin suurimman osan kuivaruuista irtopainona eli juuri sen verran mitä tarvitsen lähiaikoina.Vihanneksista ja hedelmistä yritän käyttää myös  sellaiset osat joita monet heittävät roskiin. Esimerkkinä vaikka  vesimeloni,jonka painosta iso osa on kuorta.Valkoisesta kuoriosasta ,jonka yleensä heitämme pois,voi vaikka valmistaa hilloa...

Vesimelonikuorihillo
  • 400 gr vesimelonin valkoista kuoriosaa
  • 1 limetti kuorineen
  • 2 tl kuivattua minttua
  • 3½ -4  dl sokeria (käytin tummaa sokeria mikä vaikutti hillon väriin)
Minulla oli pieni vesimeloni,joka kuitenkin painoi pitkälti yli kilon.  Ensin kuorin uloimman vihreän ja kovan kuoren.Kuten huomaatte,se uloin kuori on loppujen lopuksi  aika ohut ja sen kuorii helposti tavallisella kuorimaveitsellä. Sen jälkeen  vesimeloni leikataan ja punainen hedelmäosa ja valkoinen kuoriosa erotellaan toisistaan. Valkoinen kuoriosa  leikataan kuutioiksi ja koska valkoisessa kuoriosassakin on paljon nestettä laitetaan kuorikuutiot muutamaksi tunniksi lävikköön kuivumaan.
Tämän jälkeen kuutiot laitetaan kattilaan,limetti leikataan lohkoiksi (kuorineen) ja lisätään sokeri. Hilloa keitetään matalalla lämmöllä välillä sekoittaen (tähän meni jonkun verran aikaa) kunnes  kuutiot ovat läpinäkyviä ja suurin osa nesteistä haihtunut. Lopuksi sekoitetaan kuivattu minttu hilloon. Limetti antaa makua mutta toimii myös hillon hyydyttäjänä:jäähdyttyään jäljellä  oleva neste oli muuttunut hillohyytelöksi. Tästä tulee makea ja herkullinen hillo. Limestä jää keitettäessä jäljelle vain kuoret,jotka voi poimia pois  mutta niissäkin on paljon makua.
Vesimelonin kuoriosia voi myös pikkelöidä mutta tästä tulikin keittiöfiasko....Kävin läpi useita täkäläisiä ohjeita ja joissakin oli jätetty myös vihreä kuoriosa jäljelle. Jos tekisin tätä uudelleen niin kuorisin pois sen vihreän kuoriosan kuten tein hillon  kanssa. Eräässä ohjeessa luki että purkin kansi kannattaa jättää hieman raolleen pikkelöintiprosessin ajaksi mutta se ei tainnutkaan olla hyvä idea sillä kolmantena päivänä pinnalla oli hometta ja  niinpä tämä kokeilu päätyi roskakoriin. Myöhemmin huomasin ettei se minun käyttämäni ohje olikin vähän puutteellinen...Mutta pikkelöidyt vesimelonin kuoret ovat kuitenkin hyviä ,jos ne valmistaa oikein,joten tässä hyvä ohje täkäläiseltä TV-kokilta:

Pikkelöityjä vesimelonin kuoria
  • puolikas vesimeloni
  • tillinippu
  • 8 kokonaista ja kuorittua valkosipulin kynttä
  • 4 sitruunalohkoa (kuorineen)
  • muutama punainen chilipippuri
  • muutama ruokalusikallinen kokonaisia mustapippureita
  • muutama ruokalusikallinen sinapinsiemeniä
  • suolaa + vettä (keitetään suolavettä ; 1 rkl suolaa per kuppi vettä)
  • oliiviöljyä
Kuoresta poistetaan kuorimaveitsellä uloin vihreä osa.  Valkoinen kuoriosa leikataan  3 sentin kuutioiksi. Kuoriosiin voi jättää hieman punaista hedelmäosaa:näin pikkelöidyistä kuorista tulee vieläkin parempia. Purkkien pohjalle laitetaan  kerros tilliä,jonka jälkeen purkki täytetään kuorilla,sitruunalohkoilla ja chilillä. Päälle tulee vielä kerros tilliä. Purkki täytetään lähes pintaan suolavedellä ja ihan pinnalle tulee vielä kerros oliiviöljyä.Purkki/purkit suljetaan kannella  ja kuorien annetaan pikkelöityä huoneenlämmössä 3 päivää.Koska purkkeihin voi syntyä  painetta kannattaa purkit laittaa pikkelöinnin ajaksi pesualtaaseen. Tämän jälkeen purkit siirretään jääkaappiin.Pikkelöidyt kuoret maistuvat vaikka kalan tai kanan kanssa tai pilkottuna salaateissa. Muistakin kuorista saa tehtyä kaikenlaista: sitruksen kuorista voi tehdä hillottua kuorta tai hilloa ja banaaninkuorista vaikka kakkua.
Vesimelonin hedelmäosasta syntyi jäätelöä,johon sain idean  eräästä äsken päättyneestä MasterChefin jaksosta:siinä eräs kilpailija  valmisti vesimelonijäätelöä joka oli oikeastaan sorbetin ja jäätelön välimuoto. Ainesten määriä ei ollut mutta jäätelöön tuli vesimelonia,kondensoitua maitoa sekä minttua.Vesimelonihan rakastaa minttua ja sitä oli myös vesimelonikuorihillossa.
Oma jäätelöni oli kuitenkin vegaani ja keitin kondensoitua maitoa kookosmaidosta.Muutin alkuperäistä ohjetta muutenkin paremmin itselleni sopivaksi. Käyttämäni tumma sokeri vaikutti kondensoidun kookosmaidon väriin.

Vesimelonijäätelö
  • 400 gr vesimelonia
  • 2 tl limetinkuoriraastetta
  • ½ dl limettimehua
  • 1½ dl kondensoitua maitoa (joko tavallista tai kookosmaidosta keitettyä
  • vajaa 1 tl ksantaania
  • ½ rkl kuivattua minttua
Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai blendaa tasaiseksi sauvasekoittimella.Jätä hieman minttua koristeluun.Valmista jäätelö joko jäätelökoneessa tai ilman ;niin että jäätelöä sekoitellaan jäätymisen aikana muutaman kerran.Koristele jäätelö kuivatulla tai tuoreella mintulla.


Ja vesimelonihan on niin hyvää myös kuivattuna. Kuivasin vesimelonia niin että pinta oli kuivaa mutta sisus vielä jonkun verran pehmeää ja pilkoin siitä palasia salaattiin. Todella hyvää:) Vesimelonin maku syvenee kuivattaessa mutta myös sen koostumus muuttuu erilaiseksi.Jopa niin erilaiseksi että täkäläinen vegaaniravintola (josta kirjoitin muutama kuukausi sitten) kehitti vesimelonista tehdyn hampurilaispihvin,joka ei kuulemma lainkaan muistuta vesimelonia ja  jonka koostumus tuo mieleen hampurilaispihvin.

Hävikkiviikkoon liittyen torstaina 10. syyskuuta Helsingissä ,Turussa,Tampereella ja Kuopiossa tarjoillaan 6000 ilmaista lounasta,jotka on valmistettu kaupan ja tuottajien ylijäämäkasviksistal. Siitä lisää täällä.




sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Lime&sitruunaruohojuoma (raikas drinkkipohja)

Tällaista ihanan raikasta juomaa olen välillä tehnyt;etenkin kun thairuokainnostukseni johdosta olen usein ostanut sitruunaruohoa,jota jää sitten yli.Ihanan raikas juoma ihan sellaisenaan mutta toimii myös erinomaisena drinkkipohjana;vaikka  vodkalle.

Lime&Sitruunaruohojuoma (kahdelle)
  • 2 limettiä
  • 1 sitruunaruohon pehmeämpi osa
  • 3 rkl tomusokeria
  • jääkuutioita
  • vettä 1 dl 
  • soodavettä 
  • (vodkaa)
Leikkaa limetit puolikkaiksi ja sitten vielä 4 osaan. Poista sitruunaruohosta ulommaiset kovat kerrokset ja leikkaa pehmeä osa palasiksi. Laita limetit (kuorineen) ,sitruunaruoho,vesi,muutama jääkuutio  ja tomusokeri tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi muutaman minuutin ajan mutta ei  kuitenkaan liian kauan sillä  muuten juomasta tulee kitkerä. Jos et käytä luomulimettejä niin pese ensin limetit hyvin. Siivilöi nesteet jauhetusta seoksesta  ja lisää muutama desi soodavettä ja vodkaa,halutessa.



perjantai 4. syyskuuta 2015

Kurpitsa-ja tomaatticurry +vesipinaatin kypsennys

Kurpitsa (etenkin myskikurpitsa) rakkauteni on suuri ja nyt kurpitsaa tuli käytettyä herkulliseen curryyn.  Tässä  oli taas niitä niin rakastamiani thaimaalaisia makuja.Ihanan lämmittävä ja herkullinen ruoka.

Kurpitsa&tomaatticurry
  • 800 gr kuorittua ja paloiteltua kurpitsaa 
  • 1 sipuli
  • 4 keskikokoista tomaattia
  • 1 vihreä chili
  • 400 ml kookosmaitoa
  • 1 rkl punaista currytahnaa
  • 2 rkl öljyä paistamiseen
  • 8 kaffirlimen lehteä
Valmista ensin vihannekset curryä varten:kuori ja pilko sipuli, kalttaa ,kuori ja paloittele tomaatit ja poista chilistä siemenet. Jos kurpitsakuutiot on keitetty etukäteen niin curry valmistuu nopeammin. Paista sipuli,lisää kurpitsapalat (keitetyt tai keittämättömät),tomaatit sekä chili. Kuullota seosta muutaman minuutin ja lisää currytahna ,kooskosmaito ja kaffirlimen lehdet. Kypsennä matalalla lämmöllä kunnes kurpitsapalat ovat täysin  pehmeitä ja kastiketta  haihtunut ja se on muuttunut paksummaksi.Jos kurpitsat on kypsennetty etukäteen menee kypsennykseen 20 minuuttia ; muuten jonkun verran kauemmin.Curry on ihanaa perunamuussin,tai riisin ja kvinoan kanssa ;omaani lisäsin kvinoaa.
Kuvassa on vesipinaattia eli Morning glorya,jota ostan täällä Tel Avivin eteläisestä osasta missä asuu vierastyöläisiä ja mistä voi löytää hieman erikoisempiakin aineksia.Tätä löytyy ainakin pääkaupunkiseudulta ViiVoanista ,ja varmaankin muualtakin aasialaisen ruuan kaupoista Suomessa. Vesipinaatista käytetään kaikki eli sekä lehdet ja varret.Täällä vesipinaattia kasvatetaan pienimuotoisesti ja tiedänkin vain yhden paikan  mistä sitä löytyy.Samasta vihanneskaupasta,joka on sopivasti aasialaisen ruokakaupan lähellä,löytyy muitakin mielenkiintoisia kasviksia.

Valmistin vesipinaatin näin:
  • pese ja kuivaa vesipinaatti
  • leikkaa varret pienemmiksi 
  • pilko muutama valkosipuli
  • poista siemenet pienestä punaisesta chilistä ja paloittele se
  • lämmitä muutama ruokalusikallinen öljyä wokissa.Wokin lämpötilan tulee olla tosi korkea vesipinaattia paistaessa.
  • paista valkosipuli muutaman sekunnin ,lisää chilipalat.Lisää  nyt vesipinaatti ja kääntele seosta Lisää 1 rkl osterikastiketta,1 rkl soijakastiketta sekä ½ rkl seesamiöljyä.Sekoittele muutaman minuutin kunnes lehdet ja varret ovat hieman pehmenneet. Vesipinaattia ei pidä  paistaa pitkään  sillä sen maku todella kärsii pitkään kypsyttämisestä,Eli tämä on todellinen pikaruoka;D
Ostin vesipinaattia kokonaiset kaksi nippua.
Karvaskurkkuja.Kerran ostin yhden ja en oikein tiennyt miten käyttää sitä,.Mutta varmasti tästäkin saa tehtyä jotain hyvää....
Samasta vihanneskaupasta löytyy aasialaiseen keittiöön sopivia munakoisoja.Nämä tosin olivat jo aika väsähtäneitä....
Pitkiä ja hoikkiakin munakoisoja löytyi kaupasta.