Sivut

lauantai 31. lokakuuta 2015

Ananasbananas ja jugurttijuustokakku ananasbananaksella

Onko teille hyvät lukijat koskaan sattunut niin että vaikka bussissa istuessanne päähän tulee kaikenlaisia tyhjänpäiväisiä asioita? Niin käy usein bussissa istuessani ja muutama päivä sitten päähän tuli sellainen ajatus että banaanista ja ananaksesta tulisi yhdessä hyvä hillo.  Nimenkin keksin sille heti samantien eli ananasbananas...Ja tein sitä pienen satsin koska hillon aineksia oli kotona.Ei se loppujen lopuksi ollutkaan niin tyhjänpäiväinen ajatus sillä hillosta tuli todella hyvää.Tässä oli mukana myös pieni tujaus rommia,mutta sen voi jättää poiskin.

Ananasbananas
  •  2 dl pieniä ananaspaloja
  • 2 dl banaania 
  • 1 dl ananasmehua
  • 1 dl ruokosokeria tai muuta tummempaa sokeria
  • 2 rkl limetinmehua
  • (rommia ruokalusikallinen)
Laita kattilaan kaikki ainekset mahdollista rommia lukuunottamatta .Keitä matalalla lämmöllä ilman kantta kunnes kaikki nesteet ovat haihtuneet pois ja seos hieman karamellisoitunut. Tämä on vain lievästi makeaa joten sokeria voi lisätä halutessa.Rommi lisätään vasta kun kattila otetaan pois liedeltä,Ananasbananas on ihanaa  vaikka jäätelön,jugurtin tai lättyjen kanssa ja sitä voi käyttää leivonnassa.

Ananasbananakseen käyttämäni banaanit olivat jo sellaisia ylipehmenneitä...
Ananasbananas antaa kivasti makua vaikka juustokakulle.En tosin tehnyt tavallista juustokakkua vaan täysin jugurttipohjaista uunissa paistettua kakkua ,josta tuli todella hyvää mutta hieman liian kosteaa, sillä  minun olisi pitänyt muistaa nyrkkisääntö mikä on paikallaan kun käyttää jugurttia tällaiseen eli  jugurtista pitää ensin siivilöidä liiat nesteet pois....Unohdin sen ja kakusta ei tullut kovin valokuvauksellista mutta oli kyllä todella hyvää ja raikasta ja kevyenkin makuista alhaisen rasvaprosentin johdosta (jugurtissani oli 4,5 % rasvaa)

Uunissa paistettu jugurttijuustokakku ananasbananaksella (15 sentin irtopohjavuoka)
Pohja:
  • 2 dl kookoshiutaleita
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 3 rkl hunajaa
Jugurttitäyte
  • 4½ dl siivilöityä  paksua (kreikkalainen jugurtti ym.) jugurttia
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 rkl Maizenaa
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 3 rkl ananasbananasta
Valmista ensin täyte: jauha kookos-ja kaurahiutaleet hienommaksi;lisää hunaja ja jauha kunnes seoksesta muodostuu taikinamainen. Vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla. Taputtele taikinaa kostein käsin pohjalle ja hieman reunoille. Kypsennä pohjaa  180 C-asteessa noin 20 minuuttia kunnes pohjan pinta saa hieman väriä mutta varo polttamasta pohjaa. Pohjan annetaan jäähtyä uunista tultuaan ja sen jäähtyessä valmistetaan täyte: vispaa jugurtti,kananmunat ja sokeri kuohkeaksi,Lisää Maizena pieneen määrään seosta ja sekoita jugurttiseokseen.Lisää lopuksi ananasbananas ja sekoita.Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Kakkuvuoka asetellaan suurempaan uunivuokaan jonka pohjalle kaadetaan muutaman sentin korkuinen kerros kiehuvaa vettä ja kakkua kypsytellään 180 C-asteessa noin tunnin tai  kunnes myös kakun keskiosa näyttää hyytyneeltä.  Kakkuvuoka on hyvä kietoa folioon ennen kuin se laitetaan isompaan uuniastiaan;näin ei vuoasta valu täytettä veteen. Kakun annetaan kunnolla jäähtyä vuoassa ja siirretään sen jälkeen jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai mieluiten yön yli,jonka jälkeen kakku poistetaan varovasti vuosta. Kakun tummempi pinta tuli kookossokerista jota sirottelin uunista tulleen kakun päälle.Kakku on vain lievästi makea joten täytettä kannattaa maistaa ja mahdollisesti lisätä sokerin määrää ennen pohjan päälle kaatamista jos siltä tuntuu.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Appelsiineja ja Hunajaa-blogi 7 vuotias! Kakkua siis sen kunniaksi!

Huomenna on kulunut tasan  7 vuotta siitä kun laitoin tämän blogin pystyyn ,ja välillä tuntuu kuin tätä olisi tehnyt jo ikuisuuden;niin ettei meinaa muistaa aikaa ennen sitä;D Blogista  on tullut rakas harrastus joka on antanut paljonkin ja minustakin tuntuu että vielä on paljon annettavaa myös blogille ,toivottavasti...

Mutta syntymäpäivän kunniaksi pitää saada kakkua ja tällä kertaa kakkuna on amerikkalainen suosikki Neiman Marcus-kakku;ihanan kostea ja herkullinen juustokakun tapainen leivonnainen,joka on kai aikoinaan ollut Neiman Marcus-tavaratalon kakkuvalikoimisssa,mutta nyt sitä ei kuitenkaan enään siellä näy.Neiman Marcus-kakun ohjeita on netissä montakin ja lähes poikkeuksetta siinä  käytetään valmista kakkuseosjauhetta ,johon lisätään kananmunia ja voita(tämä on tuhti kakku...),mutta minulla ei tuollaista kakkujauhetta ollut joten tein sen alusta pitäen itse.Ohjeesta tulee vähintään  20 annosta,jonka voi halutessaan puolittaa. Neiman-Marcus-kakku on  alunperin myös todella makea ,joten olen vähentänyt sokerin määrää ja lisännyt reilusti limettimehua,mitä tekee tästä vieläkin paremman.

Neiman-Marcus-kakku limetillä höystettynä
Kakkukerros:
  • 170 gr huoneenlämpöistä voita
  • 4,8 dl sokeria (käytin ruokosokeria)
  • 4 suurta kananmunaa
  • 1,7  dl hapankermaa (kermaviili käy hyvin)
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 1 limettisitruunan raastettu kuori
  • ½ dl limettimehua
  • 4,8 dl vehnäjauhoa
  • ripaus suolaa
  • 3/4 tl leivinsoodaa
  • 0,6 dl maizenaa
Juustokerros
  • 180 gr pehmeää kermajuustoa (Philadelphia ym.)
  • 2 kananmunaa
  • 5 rkl limettimehua
  • 5½ dl tomusokeria 
Valmista ensin kakkupohja:Vaahdota voi ja sokeri,mieluiten sähkövatkaimella. Lisää kananmunat,yksitellen,sitten hapankerma(kermaviili),vanilja,limetinkuori -ja mehu. Sekoita toisessa astiassa jauhot,maizena,suola ja leivinsooda. Sekoita kuivat ja kosteat ainekset joko käsin tai sähkövatkaimen hitaimmalla nopeudella toisiinsa .Älä sekoita liikaa mutta kuitenkin niin että seos on täysin tasaista .


Kaada kakkuseos matalaksi kerrokseksi voideltuun vuokaan.Tähän sopii parhaiten pitkä,neliskulmainen uunivuoka kuten tämä. Tein omani metallireunaisessa silikonivuoassa,josta tuli yksittäisiä kakkusia.

Valmista juustoseos: Vatkaa kermajuusto,limettimehu,kananmunat ja tomusokeri tasaiseksi seokseksi ja kaada kakkupohjan päälle.Alkuperäisissä ohjeissa tomusokerin määrä on huikean suuri,ja tarkoituksena on saada sokerinen kerros pinnalle,joten lähes puolitin tomusokerin määrän.

Kakkua paistetaan 180 C-asteessa 30-35 minuuttia;kunnes pinta saa hieman väriä.







Minulla sattui olemaan limettisitruunankuorijauhetta,joten sirottelin sitä päälle
Kakun(kakkujen) annetaan kunnolla jäähtyä ennenkuin siitä leikataan paloja Parasta tämä on kun se on saanut jähmettyä jääkaapissa.Koska niin rakastan limetin makua,purisitin mehua vielä kakkujen päälle niiden ollessa lämpimiä. Näistä tuli tosi hyviä,ehkä juuri tuon limettilisäyksen vuoksi joka tasoitti makeutta . Kakkuset menevät terveluliaislahjaksi ystävälle,joka saapuu tänne pitkän poissaolon jälkeen.
Samalle ystävälle menee myös suolainen piirakka,jonka piirakkapohjassa on käytetty rahkavoitaikinaa;Valion hyväksi todetulla ohjeella.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Jänniä aineksia

Maniokkia.Valitan puhelimella otettujen kuvien huonoa laatua....
Toissa viikolla Markon @gaayanen täälläpäin  vielä vieraillessa  ajattelin että täällä vierailevan on hyvä nähdä myös kaupungin takapihaa,josta voi löytyä mielenkiintoisiakin juttuja. Aloitimme kiertelyn Shapira-kaupunginosassa ,jossa asuu paljon pakolaisia ja vierastyöläisiä  ja jolla ei ole ihan parhain mahdollinen maine,mutta itse pidän aluetta aina välillä vierailun arvoisena ja siellä on muutenkin muutos meneillä kun nuorempia ihmisiä muuttaa alueelle.
Shapiran alueella on muutamia  buharalaisia ravintoloita,ja muistin että siellä on myös buharalainen leipomo.Leipomossa leivotaan buharalaista leipää sekä sieltä saa tällaisia uppopaistettuja piirakoita. Olivat kaikki lihalla täytettyjä joten en kokeillut mutta Marko sanoi että ovat samanlaisia kuin muissakin kaukasialaisissa leipomoissa.Jatkoimme kiertelyä kohti Neve Shaananin aluetta,jolla on vieläkin huonompi maine kuin Shapiralla mikä tekeekin siitä todella kiehtovan.Neve Shaananin kävelykadulla on vihanneskauppa,josta löytää erikoisempia tuotteita kuten vesipinaattia ja nyt siellä oli myös ensimmäisen kuvan maniokkia, Maniokki,tärkkelyspitoinen juuri,on kotoisin Etelä-Amerikasta ja Venezuelassa asuessa se tuli tutuksi,tosin en ole itse siitä mitään koskaan tehnyt.Maniokistahan valmistetaan muun muassa tapiokaa.  Luin joku aika sitten että eräs Intiasta alunperin kotoisin oleva maanviljelijä viljelee täällä maniokkia,joten nuo maniokit olivat varmaankin hänen tilaltaan.
Kerroin Markolle että olin jo muutaman vuoden halunnut mennä kiinalaisen pariskunnan pitämään pieneen paikkaan jossa tehdään kuulemma kaupungin aidoimmat dim sumit.  Muutaman kerran olen mennyt ohitse mutta se on aina silloin ollut kiinni mutta nyt ei ollut.Yksinkertaisessa paikassa oli sivupöydässä  iso rýhmä aasialaisia nuoria naisia ,joilta sain selville miten tuota nyyttiä kutsutaan kiinaksi,mutta olen sen jo unohtanut....Keittiössä,jossa oli kaasuliekeillä 4 suurta wokkia,hääräili kiinalainen nainen joka puhui huonosti sekä hepreaa että englantia mutta ymmärsi mitä tarkoitin kun kerroin haluavani nyytin ilman lihaa.Hetkessä hän valmisti täytteen ,otti palan taikinaa ,teki siitä nyytin johon tuli täytettä,ja sitten nyytti meni höyrystimeen. Markolle tuli lihalla täytetty nyytti. Kuten kuvasta huomaa niin nyytti on aika suuri ja taikina on tehty vehnästä eikä riisijauhosta tai muusta vastaavasta kuten kaupungin lukuisissa Dim Sum-paikoissa.  En tiedä mitä nainen laittoi täytteeseen mutta se oli mielettömän hyvää. Ja koko nyytti maksoi vain puolitoista euroa.
Kukapa olisi uskonut että näin vaatimattomassa paikassa tehdään jotain niin hyvää....
Samalla reissulla menimme myös Neve Shaanan -kadun kalakauppaan jossa mietin ostanko sinirapuja. En ostanut mutta muutama päivä myöhemmin tulin sinne kylmäkassin kanssa.Siniravut ovat nyt juuri todella halpoja mutta jo muutamassa päivässä oli hinta mennyt jonkun verran ylös.Ostin muutaman,
Siniravut,jotka ovat erittäin suosittuja Yhdysvalloissa;etenkin Chesapeakenlahden alueella,ovat jossain vaiheessa päätyneet myös Välimereen. Ne ovat myös lisääntyneet erittäin ahkerasti ja ovat ainakin täällä itäisen Välimeren alueella jo se kaikkein yleisin rapulajike,mikä ehkä selittää niiden edullisen hinnan. Muistin myös miksi ostin näitä viimeksi 3 vuotta sitten sillä näiden kanssa touhuilu ruokaa varten vie aika paljon enemmän aikaa kuin esimerkiksi kalmarien kanssa touhuilu.Onnistun myös pistämään sormeni ikävästi ravun terävillä saksilla.Siniravut pilaantuvat noperasti  kuoltuaan;nämä oli pyydystetty aamulla ja pidetty jäissä;minulla oli mukana kylmäkassi ja rapujen päälle laitettiin vielä suuri pussi jäätä.
Tarkoitus oli tehdä sinirapucurryä: kookosmaitoa,punaista currytahnaa,kalakastiketta,chiliä,korianteria,sipulia,,,,ja laitoinkin ravut kiehumaan  curryliemeen.
Mutta miten ollakkaan;näpräsin puhelimellani ja unohdin kokonaan tarkistaa mitä kuuluu curryliemelle. Se olikin kiehunut kokoon ,mikä ei lainkaan ollut tarkoitus,mutta rapuannos oli kuitenkin hyvää,eikä ihme sillä sinirapu on erittäin herkullinen äyriäinen.Myös muista äyriäisistä saa tehtyä hyvän curryn kunhan muistaa sammuttaa  tulen ajoissa......

lauantai 24. lokakuuta 2015

Sieni-tofucurry


Sieni-tofucurry : lämmittävä ja herkullinen ruoka,joka niin sopii syksyyn.Täällä tosin vieläkin hellettä mutta olen huomannut että aasialaiset maut maistuvat helteelläkin....

Sieni-tofu curry 
  • 3 pilkottua  valkosipulin kynttä 
  • 2 rkl öljyä
  • 1 rkl punaista currytahnaa
  • 2 sentin pituinen pala inkivääriä,hienonnettuna
  • 100 ml kookosmaitoa
  • 300 gr paloiteltuja  herkkusieniä (muitakin sieniä voi käyttää)
  • 250 gr kiinteää tofua
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 2 tl sokeria
  • 8 puolitettua kirsikkatomaattia
  • korianterin lehtiä koristeeksi
Lämmitä öljy wokissa,ja paista pilkottua valkosipulia noin minuutin verran.Lisää punanen currytahna ja sekoittele vielä puolen minuutin ajan.Lisää tämän jälkeen sienet ja inkivääri ,paista käännellen muutaman minuutin, lisää sen jälkeen kookosmaito,sekoittaen,Lisää nyt sitruunamehu,soijakastike,sokeri ,puolitellut kirsikkatomaatit ja tofu,Paista keskilämmöllä kunnes tomaatit ovat pehmenneet .Lisää lopuksi korianterin lehtiä koristeeksi ja mausteeksi.Maista ja lisää suolaa jos siltä tuntuu. Sieni-tofucurry on hyvää riisin tai kvinoan ym. kanssa tarjottuna.
Nam nam:)
Salakuva marketin seitan-tarjonnasta.Huomasin että tarjonta kasvaa koko ajan,tässäkin vain osa siitä.

P.S.Vielä tänään ehtii äänestää Appelsiineja ja Hunajaa -blogia Indiedaysin Blog Awards-kisassa,täällä.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

2 x pesto + ihanan rapea täytetty pitaleipä

Vähintään kerran ja joskus kaksikin kertaa viikossa on yrttifriikin pakko tehdä suuresti rakastamiaan yrttitahnoja,jotka sopivat niin hyvin kaikenlaiseen maustamiseen ja muuhunkin.Pyrin tekemään pari erilaista tahnaa kerralla;kätevämpää niin,joten hankin samalla ostosreissulla erilaisia yrttejä.  Tällä kertaa tein 3 erilaista pestoa:  taaimmainen on tavanomainen pesto,tosin vegaaniversio jossa oluthiivahiutaleet korvasivat juuston,keskimmäinen on sitruunainen persiljapesto ja edessä meksikolainen kurpitsansiemen-korianteripesto.
Sitruunainen persiljapesto
  • 4 dl silputtua persiljaa
  • 1,5 tl sitruunankuoriraastetta
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 valkosipulin kynttä
  • puolikas vihreä chili,ilman siemeniä
  • mustapippuria
  • vajaa 1 dl oliiviöljyä
Sitruunainen persiljapesto on ehkä suosikkini nykyään;sitruuna raikastaa ihanasti tätä tahnaa ja tahna on hyvää kalan kanssa,leivän päällä,kvinoaan (tai riisiin) sekoitettuna ja moneen muuhun,Kaikki ainekset laitetaan monitoimikoneen kulhoon ja öljy lisätään lopuksi.Jauhetaan tasaiseksi tahnaksi. Suolaa en tähän lisää ja sitruuna hieman korvaa suolan,mutta tähän voi tietenkin lisätä suolaa jos siltä tuntuu.  Miten kauan tällainen tahna säilyy? En tee tämän suurempia määriä kerralla   mutta sanoisin että viikon tai hieman yli.Minulla tosin nämä tahnat loppuvat paljon nopeammin..... Tahna säilyy paremmin jos sen pinnalle jätetään pieni öljykerros.
Meksikolainen korianteripesto on myös hurjan hyvää.Sen pohjana ovat paahdetut kurpitsansiemenet ja herranjestas miten hyvä tahna tämä on;kerrassaan taivaallisen hyvää esim. pastan kanssa:) Meksikossa tähän pestoon laitetaan yleensä Cotija-juustoa,joka  on kuivaa,murenevaa ja hyvin suolaista. Cotija muistuttaa fetajuustoa ja käytin tähän kuivahkoa ja suolaista vuohenmaitofetaa,mutta yhtä hyvin tähän voi käyttää tavallista fetaa mutta ei liian pehmeää sellaista.En lisännyt tahnaan suolaa koska käyttämäni juusto oli tarpeeksi suolaista mutta vähemmän suolaista juustoa käyttäessä suolaa laitetaan maun mukaan

Meksikolainen kurpitsansiemen-korianteripesto
  • 3 dl hienonnettua korianteria
  • noin ½ dl  oliiviöljyä
  • ½ dl paahdettuja kurpitsansiemeniä
  • ½ vihreä chili,ilman siemeniä
  • 2  murskattu valkosipulin kynttä
  • 2 rkl limetin mehua
  • ½ dl kuivaa fetajuustoa
  • (suolaa)
Murskaa ensin kurpitsansiemenet monitoimikoneessa;lisää sen jälkeen muut ainekset öljyä lukuunottamatta. Jauha ainekset karkeaksi tahnaksi ja lisää öljy loppuvaiheessa.
Tavallisesta pitaleivästä saa hurjan hyvän herkun kun siihen tehdään pieni aukko,ja aukon kautta lisätään yrttitahnaa;tässä tapauksessa sitruunaista persiljatahnaa,kirsikkatomaatin viipaileita (kaadetaan aukon kautta pitaan) sekä juustoa. Pitaleivän molemmat puolet sivellään kevyesti öljyllä ja hellalla lämmitetaan kannellinen pannu kuumaksi.Kun pannu on oikein kuuma;pitaleipä laitetaan pannulle,lämpötila lasketaan matalaksi ja kansi  laitetaan päälle. Annetaan paistua  kunnes alempi puoli on saanut väriä ja rapean pinnan,jonka jälkeen käännetään toinen puoli alas,ja annetaan senkin paistua rapeaksi kannen alla. Pitaleipä  on tämän jälkeen tosi kuumaa ,joten kannattaa odotella hetkinen ja sen jälkeen leikata pita kahdeksi puolikkaaksi.Lämmin rapea pitaleipä,sulanut juusto,yrttitahnaa....syntisen hyvä herkku!
Tuota rapeaa täytettyä pitaa teki mieli sen jälkeen kun kävin viime viikolla illallisella Achim(Brothers)-ravintolassa  täällä vierailleen Markon kanssa.Annoksessani oli täytteenä pinaattia ja ehkä parasta fetan tapaista juustoa mitä tässä maassa saa. Simppeli pieni annos mutta niin hyvää! Marko sen sijaan söi  lammashampurilaisen,joka oli kuulemma tosi hyvää.
Jaoimme kolme alkupalaa,joista yksi oli tämä tajuttoman hyvä punajuuriannos missä oli punajuurta,saksanpähkinöitä,jurgurttia ja kevätsipulia.Niin yksinkertaista mutta niin hyvää. Punajuuren lisäksi söimme paahdettua munakoisoa ja grillattuja  kevätsipuleita ihanalla vinaigretillä;hyviä nekin.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Tonnikala-savulohipihvit ja muita kalajuttuja

Savulohi,etenkin kylmäsavustettu,on niin hyvää mutta harvoin sitä tulee täällä ostettua koska se on kallista .Muutenkaan en erityisesti pidä täällä savustetusta lohesta: se on ihan hyvää leivän päällä ja salaateissa mutta jos sitä maistaa sellaisenaan niin se ei mielestäni ole ihan yhtä hyvää kuin mihin olen tottunut. Eilen löysin  keskustan herkkukaupasta tarjouksessa olevaa norjalaista Puolassa savustettua kylmäsavulohta,ja tietenkin sitä tuli ostettua. Osa siitä päätyi näihin kalapihveihin joissa oli myös purkkitonnikalaa ja savulohi tosiaankin kruunasi pihvit! 

Tonnikala-savulohipihvit
  • 2 purkkia öljyyn säilöttyä tonnikalaa
  • 100 gr kylmäsavulohta
  • runsaasti tilliä
  • ripaus chiliä
  • mustapippuria
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl riisijauhoa
  • öljyä paistamiseen
Siivilöi tonnikala.Tässä voi tietenkin käyttää myös veteen säilöttyä  tonnikalaa,mutta siivilöinnin jälkeen tonnikalaan jää vielä öljyä joka tekee näistä paremmat kuin jos käyttäisi veteen säilöttyä tonnikalaa.  Hakkaa savulohi pieneksi veitsellä ja sekoita tonnikalan joukkoon. Lisää kananmuna,tilliä,mausteet ja riisijauho ja sekoita hyvin.  Lämmitä öljy paksupohjaisessa pannussa ja ota seoksesta ruokalusikallinen  per pihvi ja paista litteähköt pihvit ruskeiksi ja rapeiksi molemmin puolin. Pihvitaikina on löysähköä joten on parasta lisätä pihvit lusikalla pannulle ja hieman tasoitella niitä paistuessa. 
Nam,niin hyvää!
Eräänä iltapäivänä kävelimme  täällä vierailevan @gaayanen eli Markon kanssa  pitkin Bograshov-katua  (joka on aikamoinen katuruokaparatiisi)  kun silmiimme osui tämä upea sushiannos Kanki-nimises japanilaisesssa ruoka-ja sushipaikassa. Aivan mielettömän nätti annos ja päällä on kuivattuja bataattisuikaleita.
Kankin tarjoilijatyttö maistatti meille myös friteerattua sushia lohella,joka oli tosi hyvää.
Kävimme myös eräässä kalakaupassa lähellä Tel Avivin pääbussiasemaa. Sinitaskurapuja oli runsaasti ja ne olivat tosi edullisia enkä ole kuin kerran tehnyt niistä jotain. Nyt on niiden aika täälläpäin joten pitäisi mennä tuonne kylmälaukun kanssa...
Sain Markolta Reissumies-paketin,ja viimeinen pala päätyi tähän.....Harvinaista herkkua ja voi kun se on hyvää!

torstai 15. lokakuuta 2015

Italian herkkuja Viini,ruoka & hyvä elämä-messuilla

Ei nyt mutta seuraavana viikonloppuna 22-25 lokakuuta Helsingin Messukeskuksessa vietetään Suomen suurinta ruokaan,viineihin ja ruokakulttuuriin liittyvää tapahtumaa. Messuilla on myös aika monta Italian ruokaan keskittyvää  osastoa,joiden järjestelyistä vastaa veljeni ,joka luotsaa italialaisten elintarvikkeiden ravintolatukkua.Osa hänen osastoistaan on vuokrattu muille italialaisen ruuan edustajille.Veljeni on tuossa kuvassa hymyilevä ,vasemmalla oleva mies,joten messuille menijät saattavat törmätäkin häneen;D
Sain häneltä kuvia äsken päättyneiltä Turun messuilta,joten samaa ja vielä parempaa on odotettavissa Helsingin messuilla.
Italialaista käsintehtyä suklaata
Juustoja
Parman kinkkua

Italialaista jäätelöä
Ja Casa Italia on avaamassa myyntipisteen Turun Kauppahalliin!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Bataattileipä

Keittiönpöydällä olevia nahistuneita bataatteja katsellessa tuli mieleen että voisin taas kokeilla tehdä bataattileipää ,joka viime kerralla oli vähän epäonnistunut kokeilu:tässä leivässä nimittäin tuo bataatin määrä on hyvin tärkeä;jos sitä on liikaa  niin leivästä tulee aivan liian pehmeää... Pehmeää tämän leivän kuuluukin olla mutta nyt tuntuu siltä että sain tämän leivän laitettua niin että mittasuhteet siinä ovat juuri ne oikeat.

Bataattileipä
  • 200 gr hienoksi raastettua bataattia
  • 11 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl sokeria
  • 3 rkl leipämallasta
  • suolaa maun mukaan
  • 1,5 rkl soijakastiketta
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • ½ litraa lämmintä vettä
Tein taikinan monitoimikoneellani koneen taikinakoukkua käyttäen. Ensin laitoin kulhoon jauhot,hiivan,sokerin ja mallasjauheen sekä lämpimän veden ja soijakastikkeen.Annoin koneen käydä ja kun seos oli taikinamaista lisäsin bataattiraasteen sekä suolaa. Soijakastike taikinassa ei tunnu maussa mutta minusta  soijakastike on tosi hyvä makupari bataatille ja laitan sitä lähes aina kun paahdan bataattia uunissa ja soijakastiketta on ollut mm. näissä bataattiohjeissa.  Bataattiraasteen lisäyksen jälkeen taikinaa vaivataan koneella vielä niin kauan kunnes bataatti on hyvin sekoittunut taikinaan.
Tein taikinasta 3 matalaa leipää;itse asiassa tämä taikina sopiikin parhaiten tällaisia matalempia leipiää varten. Annoin taikinan kohota jauhotetussa astiassa (jauhoa myös taikinan päälle) liinan alla muutaman tunnin,sen jälkeen iskin taikinan matalemmaksi  ja annoin kohota uudelleen. Taikina on tarttuvaista joten muovailin siitä kostutetuin käsin 3 matalaa limppua uunipellille.Taikinasta voi myös tehdä sämpylöitä. Annoin leipien kohota pellillä liinojen alla ja paistoin leivät 225 C-asteessa kunnes leivät olivat saaneet kunnolla väriä pintaan. Bataattileivän kypsyminen uunissa kestää hieman kauemmin kuin normileivän. Bataattileipien kannattaa antaa jäähtyä täysin ennen leikkaamista.

Ja Appelsiineja ja Hunajaa-blogi on ehdolla Indiedaysin  inspiroivin ruokablogisarjassa.Jos blogini on inspiroinut niin 

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Taateliset energiapatukat ja vähän kuvia

Kuumana kautena täällä (tänään tuli ensimmäinen sade lähes puoleen vuoteen!) kuiviin aineksiin tulee helposti kaikenlaisia epätoivottuja vierailijoita ja sen vuoksi pidänkin mahdollisimman monet kuivat ainekset jääkaapissa kunnes viilenee.Myös taatelit ja muut kuivahedelmät kuuluvat siihen joukkoon. Taatelit olivat kuitenkin menneet vähän koviksi joten päätin tehdä niistä energiapatukoita joista tuli aika hyviä,toffeemaisia herkkuja eikä näissä edes ollut paljon aineksia.En laittanut aineksia ylös joten tässä tulevat ainekset suurin piirtein.Patukat ovat semiraakoja,koska näissä on paahdettua hirssiä ja kvinoaa ja kaakaona oli puolet raakakaakaota ja puolet luomukaakaota.

Taateliset energiapatukat
  •  15 taatelia
  • 3 rkl taatelisiirappia
  • ½ dl raakakaakaota
  • ripaus suolaa
  • hieman aitoa vaniljaa 
  • 3 rkl carobjauhetta
  • paahdettua hirssiä tai kvinoaa tai molempia reilu määrä.
Koska taatelini olivat jääkaapissa päässeet kuivahtamaan ja kovettumaan,pehmitin niitä ensin lämpimässä vedessä.Siivilöin nesteen pois (neste on hyvän makuista juomaa) ja jauhoin taatelit taatelisiirapin kanssa tahnaksi. Lisäsin kaakaon ,carobin suolan  ja vaniljan ja sekoitin hyvin.Lopuksi lisäsin reilun määrän paahdettua kvinoaa sekä hirssiä. Laitoin massan muottiin joka meni pakastimeen ja valmiit patukat laitoin kuivuriin muutamaksi tunniksi. Sen jälkeen laitoin patukat jähmettymään jääkaappiin.
Tuli melkein suklaatoffee mieleen...
Tämä on lahoh,jota syödään Somaliassa,Djiboutissa ja Jemenissä.Tänne se on tullut Jemenin juutalaisten mukana .Lahoh on jonkinlainen lätyn ja leivän välimuoto joka tehdään fermentoidusta taikinasta. Kävin eilen täällä Suomesta vierailevan @gaayanen (Instagramissa) kanssa syömässä tätä HaTikva-torilla Tel Avivissa. Tässä lahoh-lätyssä oli myös kananmunaa eli toiselle puolelle levitettiin kananmunaa ja  lahoh paistettiin  pannussa kansi päällä niin että kananmuna hyytyi,  Tarjolle se tuotiin tomaattiraasteen ja zhug-tahnan kanssa. Hyvää oli ja tosi täyttävää.
Tietysti oli käytävä myös Sarona Marketissa. 
Sarona Marketissa oleva valaistus tekee puhelimella kuvaamisen vähän haastavaksi.Tässä Max Brennerin piste.Huomatkaa nuo suklaalla täytetyt isot injektioruiskut;ruiskun saa mukaansa ja se onkin aika kätevä vaikka kakun koristelussa;D
Hedelmäsalaattipiste
Yksi hallin ruokapaikoista
The Gelato Factoryn jäätelöitä.
The Gelato Factoryn kaupassa oli jänniä yksityiskohtia kuten nuo seinällä näkyvät rataspyörät jotka liikkuivat.Ja katon tuntumassa kiersivät punaiset jäätelöastiat.