Sivut

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Herkkuviikunat

Kesä on täällä  viikunoiden aikaa, mutta tällä viikolla viikunoita on näkynyt monessa torikojussa. Pian ovat viikunat väistyneet muiden hedelmien tieltä, joten ostin kilon kauniita viikunoita. Osan söin tuoreena  ,  ja lopuista valmistui ihana viikunajälkiruoka. Tämän voisi valmistaa myös kuivatuista viikunoista.  

Herkkuviikunat
Minulla ei ollut appelsiineja eikä appelsiinimehua, joten laitoin pelkästään vettä nesteeseen, Mieluummin olisin laittanut  appelsiinimehua, sillä siirapista tulee vieläkin parempaa niin, joten suosittelen käyttämään 2 dl vettä + 2 dl appelsiinimehua.
Sekoita kattilassa vesi + appelsiinimehu , kaneli, sokeri ja vanilja sekä pomeranssinkuori. Pomeranssinkuorta voi laittaa vähemmänkin kun nesteessä käytetään appelsiinimehua. Anna nesteen kiehua kunnes sokeri on sulanut. 

Lisää viikunat varovasti kattilaan. Keitä matalalla lämmöllä  , kannen alla , kunnes viikunat ovat täysin pehmenneet.  Keittoaika riippuu viikunoista:  jos ne ovat hyvin kypsiä niin keittoaika on lyhyempi. Keitin viikunoita noin 20 minuuttia; kuivia viikunoita käytettäessä  30 minuuttia on varmaankin sopiva keittoaika. 

Kun viikunat ova pehmenneet, poista ne varovasti kattilasta lastalla tai reikäkauhalla.  Anna viikunoiden jäähtyä.

Keitä lientä  kokoon, kunnes se muuttuu siirappimaiseksi. Viikunoista tulee keitettäessä makua siirapille, joka on tosi maukas.
Viikunat tarjosin  jugurtin kanssa  , ja päälle  kaadoin keitinliemestä tehtyä siirappia,  joka on ihanaa vaikka jäätelön kanssa. Jugurtti oli paksua, koska olin ensin valuttanut siitä nesteitä pois. Jugurtin tilalla tässä maistuisi myös kermavaahto, tai jäätelö, tai kookoskerma jos haluaa tehdä vegaanisen version .
Käyttämäni viikunat olivat tällaisia.  En erityisesti tunne eri viikunalajikkeita.
Torilla näkyi myös kaktusviikunoita.  Näissä onneksi ei ole piikkejä:  toisin kuin kotini viereisen kaktuspuiston tummanpunaisissa kaktusviikunoissa. Viime kuussa  kävin puistossa,  ja näytti siltä että muutama hedelmä oli ilman piikkejä,  joten poimin muutaman ja laitoin taskuuni. Mikä virhe!  Käteni olivat muutamia päiviä täynnä pikkuruisia piikkejä,  ja housuntaskun  kankaaseen tarttuneita piikkejä oli vaikeaa saada pesussa pois...
Guavatkin olivat kypsyneet.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Jugurttiset tattariletut

Tässä teille helppotekoiset gluteenittomat letut, jotka valmistuvat nopeasti. Ohjeen olen löytänyt joskus en muista mistä,  mutta olin kirjoittanut ainekset ylös.   Tattari on kyllä mainio aines kaikenlaisiin lettuihin ja kakkuihin ja muuhunkin. Tähän olin itse jauhanut tattarijauhon tattariryyneistä, mutta valmista tattarijauhoa pitäisi löytyä helposti markettien hyllyiltä. Jugurtti vaikuttaa kivasti lettujen rakenteeseen, ja tekee niista kuohkeita. Hunaja ei kuulunut alkuperäiseen ohjeeseen, mutta lisäsin sitä taikinaan makua antamaan.   

Jugurttiset tattariletut
Sekoita kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta   tasaiseksi taikinaksi joko sauvasekoittimella tai blenderissä.  Anna taikinan levätä puolisen tuntia ennen paistamista.
Lämmitä öljy pannulla, ja lisää taikinaa sen verran kun pannuun mahtuu. Kun letun yläpuoli alkaa kuplia  on se merkki siitä että  lettu pitää kääntää.  Anna toisenkin puolen saada väriä. Paista letut keskilämmöllä.
Valmiit letut ovat vain lievästi makeita, joten lirauttelin päälle hieman  tiivistettyä omenamehua, ja lisäsin päälle hieman jugurttia . Kuorijalla otin omenasta ohuita siivuja, jotka lisäsin lettujen päälle, mutta lettujen päälle voi lisätä mitä haluaa. vaikka marjoja .
Usein kävelen  Agadir-hampurilaisketjun  pisteen ohitse torin viereisellä  kävelykadulla, ja ihmettelin tuota  isoa punaista kylttiä jossa väittävät että heidän hampurilaisensa on yksi 10 parhaasta hampurilaisesta maailmassa. Sitähän piti tutkia...  Olivat tosiaankin olleet Business Insiderin top 10-listalla vuonna 2013... Itsehän en syö lihaa,  joten en voi todeta ovatko nuo hampurilaiset tuolla tosiaankin niin hyviä, vaikka heidän listassaan on kuulemma tosi hyvä vegeburgerikin. Ovat myös tällä listalla, joten kaiketi ne hampurilaiset ovat hyviä.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Pähkinäinen taatelitahna ja juutalaisen uuden vuoden symboliset ruuat

Tein hurjan hyvää tahnaa taateleista , omenasta ja pähkinöistä. Tahna  maistuu ihanan toffeiselta.    Se ei  ole ehkä ihan kuvauksellisin tahna   , mutta on todella herkullinen.
Tahnaan ei tullut monta ainesta; tästä kuvasta puuttuu vielä yksi aines , eli kookosöljy
Pilko omena pieneksi (voi jättää kuorimatta).  Pilko myös taatelit pieneksi.   Sekoita kaikki ainekset , kookosöljyä lukuunottamatta ,  monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella , karkeahkoksi tahnaksi. Lisää kookosöljy, ja jauha tahna hieman hienommaksi. Jos tahna tuntuu liian paksulta, lisää hieman taatelin liotusnestettä.

Tahnassa on toffeemainen maku , ja on  ihana sellaisenaan,  mutta myös vaikka kakun kuorrutteessa,  jäätelön kanssa,  leivän päällä  ym. 
Rosh HaShana , eli juutalainen uusi vuosi alkaa täällä keskiviikko-iltana, jolloin perheet kokoontuvat juhlaillalliselle.  Juutalaiseen uuteen vuoteen kuuluu tiettyjä ruokia,  joilla symbolinen merkitys. Mitkä niistä näkyvät juhla-aterialla  riippuu siitä ovatko juhlijat askenasi- tai sefaradijuutalaisia.  Rosh Hashana-aterian juuret löytyvät Babylonian Talmudista  300-luvulta. 

Granaattiomena :  kuuluu niihin 7  lajikkeeseen   jotka on mainittu juutalaisessa Raamatussa.  Ja uutena vuotena toivotaan että hyviä tekoja olisi tulevana vuotena yhtä monta kuin granaattiomenassa siemeniä.  Granaattiomenasta on blogissa tehty herkkuja esim.  täällä ja täällä.
Kurpitsa : Kurpitsan arameankielinen nimi "karaa", kuulostaa samantapaiselta kuin heprean sana "repäistä rikki" .  Kurpitsa symbolisoi pahojen asetusten rikki repimistä,  ja  että ansiot luetaan Jumalan edessä.
 Kurpitsasta on blogissa tehty ruokia montakin, esim.  täällä , täällä ja täällä.
Purjo  : Purjon arameankielinen nimi viittaa hepreankieliseen sanaan "leikkaa". "Hävitä ne jotka meitä vihaavat".  Tämä voi kuulostaa ihan  kamalalta, mutta Menahem Meiri, Kataloniassa 1200-1300 luvulla elänyt rabbi sanoi että tällaisten toiveiden tarkoitus on taistella omia ennakkoluulojamme  ja pahoja aikeitamme vastaan,  eikä varsinaisia vihollisia vastaan. 
Purjosta on blogissa tehty mm.  ihana salaatti kikherneillä ja purjolla.
Porkkana:  Porkkanan syömisellä halutaan ilmaista halua että Jumala mitätöi kaikki negatiiviset päätökset meitä kohtaan. 
Porkkanasta on blogissa tehty esim.  tätä , tai tätä.
Taateli: Taateli on yksi 7 lajikkeesta,  ja kun Vanhassa Testamentissä mainitaan "Maa joka tulvii maitoa ja hunajaa"  , niin hunajalla tarkoitetaankin taatelihunajaa eli taatelisiirappia. Kuvassa keltaiset barhi-taatelit, jotka maistuvat ihanan toffeisilta vasta sen jälkeen kun ovat viettäneet ainakin vuorokauden pakastimessa.

Tässä postauksessa on taateliresepti, ja taatelista on  postattu täällä blogissa esim.   ihanista  taateli-granolapatukoista.
Punajuuri:  Punajuurillakin toivotaan vihollisten häviämistä, mutta väitetään että alunperin punajuuren tilalla olikin pinaatti, ja että punajuuri olisi tullut kuvaan vasta myöhemmin aterialla.
Punajuuresta on blogissa postattu esim, kuvassa näkyvästä ruuasta   sekä tästä   ja tästä 

Näiden ruokien lisäksi uuden vuoden aterialle kuuluvat mm.  hunaja, omenat, mustasilmäpavut, kalanpää (symbolisoi eteenpäin menosta), pyöreä challah-leipä, ym.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Taatelia kastikkeessa

Kun taannoin valmistin seitan pepperonia, käytin osan vegaanimakkarasta  vihannespataan, jonka juju on kastikkeeseen tuleva taateli.  Vegaanimakkaran sijaan voi tietenkin käyttää tofua  tai muuta vastaavaa,  mutta kastike sopii hyvin myös esim. kanalle. Taateli,  yhdessä muiden kastikkeeseen tulevien ainesten kanssa, antaa vihannespadalla kivasti makua.

Taatelia kastikkeessa 
1.  Seitanmakkara, tofu tai vastaava kuutioidaan palasiksi.  Punainen paprika, porkkana,  herkkusienet  sekä varsiselleri paloitellaan . Lämmitä  öljy kattilassa  , ja lisää  seitan/ tofu ym. Kuullota vihannesseosta noin 5 minuutin ajan keskilämmöllä,  aina välillä sekoittaen.

2. Sillä välin kun vihannekset  pehmenevät kattilassa, laita kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen (tai käytä sauvasekoitinta)  ja jauha ainekset tasaiseksi kastikkeeksi.  Jos taatelit ovat kuivia,  liota niitä ensin lämpimässä vedessä muutama tunti,  ja poista siemenet. Käytä liotusvesi ohjeen nesteenä (taatelit + 1½ dl vettä).

3, Kaada kastike vihannesten päälle, sekoittele ja kypsennä vihannespataa  miedolla lämmöllä ,kannen alla, (7-8 min)  kunnes kastike muuttuu paksummaksi. ja vihannekset  ovat pehmeitä.  Tarjoile pataa vaikka riisin tai kvinoan kanssa.
Hyvää vaikka riisin kanssa.
Täällä syödään aika paljon kaikenlaisia  snakseja.  Lähiseudun jättimarketin snaksiosasto on koristeltu aika hauskasti,  ja valikoima suuri. Itse en kyllä erityisesti välistä sellaisista.
Mutta falaffelin makuiset pretzelit.... En ole varma kokeilisinko;D

lauantai 9. syyskuuta 2017

Enemmmän kuin pikkuleipiä

Muutama päivä sitten Ottolenghiltä ilmestyi taas uusi kirja,  tällä kertaa leivontakirja.  Oli jo aikakin että häneltä ilmestyy myös leivontaan .liittyvä kirja,  sillä  Ottolenghin  kulinaarinen ura alkoi leipomon puolella. Sweet leivontakirjan  Ottolenghi on kirjoittanut  yhdessä hänen kanssaan jo pitkään työskennelleen Helen Gohin kanssa.  Minulla ei vielä ole tätä kirjaa,  mutta muutama ohje uudesta kirjasta löytyy netin puolella,  ja kun näin ohjeen pikkuleivistä joissa on banaania, suklaata ja pähkinöitä, tiesin heti että siinä ohje jota on pakko kokeilla.  Nämä pikkuleivät ovat oikeastaan enemmän kuin pikkuleipiä:  ihanan suklaisia herkkupaloja,  jotka käyvät melkein makeisista. Ihan pikkuisen muuttelin ohjetta :  taikinapallot  ohjeessa pyöriteltiin pekaani-tai saksanpähkinämurskassa,  mutta minä käytin siihen jauhamaani mantelimurskaa.

Enemmän kuin pikkuleipiä ( 24 kpl)
Ottolenghi tekee nämä suklaiset herkkupalat yleiskoneella (litteä vatkain), mutta minä tein nämä tavallisella käsikäyttöisellä  sähkövatkaimella ,  ja hyvin onnistui.

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi sekä tavallinen sokeri (tomusokeria käytetään lopussa)  kuohkeaksi, lisää kananmuna ja jatka vatkaamista kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin.

2. Sekoita erillisessä astiassa  jauhot, leivinjauhe, kaakao, kaneli sekä suola. Lisää jauhoseos  kosteiden ainesten joukkoon,  ja vatkaa seosta  pienellä teholla 15 sekunnin ajan. 

3. Sekoita suklaahiput (tai pienet suklaapalat) sekä banaanimuussi taikinaan kunnes kaikki ainekset ovat hyvin sekoittuneet.   Laita  taikina jääkaappiin jähmettymään vähintään 2 tunniksi. Taikina on tässä vaiheessa pehmeää,  mutta jähmettyy hyvin käsiteltäväksi jääkaapissa olon aikana. 
Herkkupalat ennen uuniin menoa.

4. Kun taikina on jähmettynyt ,  muotoile siitä 24 pientä palloa.  Pistä pähkinämurska (pekaani, tai saksanpähkinä, itse käytin mantelimurskaa) kulhoon,  ja pyörittele siinä pallosia kunnes pähkinämurskaa on tarttunut niiden pinnoille.  Litistin myös hieman pallosia tässä vaheessa.

5. Asettele pikkuleivät  leivinpaperilla vuoratulle leivinpellille,  ja laita pelti jääkaappiin vähintään tunniksi.

6. Lämmitä uuni 190 C asteeseen.   Laita tomusokeria kulhoon , ja kierittele pikkuleipäherkkupaloja tomusokerissa, niin että sitä tarttuu  niiden pinnoille.

7. Paista pikkuleipiä  10 minuuttia. Pikkuleivät ovat erittäin pehmeitä uunin jälkeen, mutta jähmettyvät vähitellen,  joten kannattaa odotella ennen maistamista. 
Parhaiten nämä maistuvat jääkaappikylminä.  Nämä ovat tosiaankin enemmän kuin pikkuleipiä: kiinteitä päältä ja hieman fudgetyyppisiä sisältä. Täyteläisiä niin että yksi riittää kerralla.   Ottolenghin mukaan nämä kannattaa syödä pois vuorokauden sisällä,  mutta nämä kyllä säilyvät jääkaapissa muutamia päiviä. 

lauantai 2. syyskuuta 2017

Vielä hieman kesäkurpitsaa

Edellisessä postauksessa listasin kesäkurpitsaohjeitani,  mutta tässä tulee vielä yksi ohje tuolle kurpitsalle, joka itsessään ei maistu oikein miltään, mutta jota voi käyttää  niin moneen ohjeeseen. Tein tätä eilen,  ja hyvää oli.  Paistetut kesäkurpitsakuutiot saivat  päälleen tahinijugurttikastikkeen.

Jugurttikuutioita  tahinijugurttikastikkeessa
1.  Kesäkurpitsa pestään ,kuivataan  ja leikataan kuutioiksi. Minulla on joku mieltymys kuutiomaiseen ruokaan,  mutta toki nämä voi myös leikata ihan tavallisen pieniksi paloiksi.
2. Öljy lämmitetään pannussa mahdollisimman kuumaksi, ja kuutioita paistetaan , aina välillä käännellen,  kunnes suurin osa kuutioista on saanut väriä pintaansa.  Öljyn tulee olla tosi kuumaa.
3.  Jugurtti, tahini, valkosipuli,sitruunamehu ja persiljasilppu sekoitetaan tasaiseksi kastikkeeksi.  Maistellaan, ja lisätään suolaa &mustapippuria maun mukaan.   Jugurtti raikastaa kastikkeen makua.
4. Kun kesäkurpitsakuutiot ovat jäähtyneet,  kastike sekoitetaan kuutioiden joukkoon.  Tarjoillaan kylmänä.
Hyvää on:)
Yksi asia mitä ruokakaupoissa täällä on tosi paljon , ovat kaikenlaiset tahnat.  Minä teen tahnat yleensä aina itse, mutta näistä saa joskus inspiksiä:D 
Myös taatelisiirappeja on paljon.  Suosin sellaista mihin ei ole lisätty sokeria; suurin osa näistä on sellaisia. mutta onneksi myös 100 prosentin taatelisiirappia löytyy hyvin.  Sokerilla terästettyä  taatelisiirappia käytän kyllä joskus,  eli silloin kun leivon pipareita  , koska täällä ei ole samanlaista siirappia kuin Suomessa.    Oletteko käyttäneet taatelisiirappia?