Sivut

lauantai 31. elokuuta 2019

Vegaaninen banaanijäätelö

Edellisen postauksen banaanikakun päälle tulevasta  banaanisiirapista sain idean että se voisi sopia vegaanisen banaanijäätelön pohjaksi.  Ja niin se sopikin:)  Kuvissa se ei tosin näytä niin kauniilta, sillä kuumassa asunnossani (ilmastointi ei toimi, ja olen tuulettimien varassa) piti tehdä kaikki niin nopeasti , sillä jäätelö suli ihan hetkessä. Mutta tästä tuli aivan ihanaaaaa!

Vegaaninen banaanijäätelö
  • 3 banaania
  • 1.5 dl Muscovado-sokeria
  • 1 dl vettä
  • ripaus vaniljaa, ripaus suolaa
  • 1 dl kookosmaitoa  
  • 1 dl kauramaitoa (tuli mieleen että tämän voisi tehdä pelkästään kauramaidolla, eli ilman kookosmaitoa)
  • 0,75 dl kookosöljyä
  • 1 tl ksantaania
  • (1 rkl rommia)
Banaanipalat lisätään sokeriseokseen

Kuori ja leikkaa banaanit palasiksi. Laita sokeri , vanilja,  ripaus suolaa ja vesi kattilaan,  ja kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää banaanipalat, ja keitä seosta miedolla lämmöllä, aina välillä sekoittaen,  kunnes banaanit ovat täysin pehmenneet ja seos muuttunut hieman siirappimaiseksi. Anna seoksen jäähtyä.
Laita jäähtynyt seos tehosekoittimen kulhoon,  tai muuhun kulhoon, jos käytetään sauvasekoitinta. Lisää kookos/kauramaito,  ksantaani ja kookosöljy,  Jos sinulla on jäätelökone, laita seos jäätelökoneeseen ,  ja valmista jäätelö  koneen ohjeiden mukaan. Minulla ei ole enään jäätelökonetta, joten sekoittelin jäätelömassan tasaiseksi sauvasekoittimella.  Lisäsin lopuksi rommipulloni jämät jäätelömassaan; rommia oli hieman yli ruokalusikallinen,   ja rommihan sopii tähän jäätelöön paremmin kuin hyvin:)  Ennen sekoittamista kannattaa vielä tarkistaa jos jäätelöpohjassa on tarpeeksi makeutta, ja lisätä makeutta tarpeen mukaan. Itse pidän vain lievästi makeasta, joten en lisännyt.
Hyvää oli:)

maanantai 26. elokuuta 2019

Gluteeniton banaanikakku Venezuelasta

Kauan sitten törmäsin venezuelalaiseen banaanikakkuun nimeltä "torta  colonial" ,  eli kakku siirtomaa-ajalta,  jota en maistanut Venezuelassa vaikka montaa kakkua siellä maistoinkin. Joku aika sitten muistin tuon kakun ,  ja  pari viikkoa sitten leivoin kakun,  joka kuulemma oli Simon Bolivarin , venezuelalaisen  vallankumousjohtajan,  lempikakku.   Kakku on gluteeniton,  ja sen erikoisuutena on paahdettu maissijauho.  Kakkuun tulee myös juustoa, kuten moneen venezuelalaiseen kakkuun, mikä tekee tästä kakusta sekä  makean että suolaisen, ihana kombo:)  En ole ihan varma  miten tuo maissijauhon paahtaminen vaikuttaa kakkuun, ehkä hieman makuun.  Sen sijaan vehnäjauhon paahtaminen vaikuttaa leivonnaisiin paljonkin, kuten tuli todettua Polvorones-pikkuleipiä leipoessa. Kävin läpi muutaman  venezuelalaisen ohjeen (niitä ei ollut niin montaa)  ja tein kakun,  pikkuisen muunnellen , tämän ohjeen mukaisesti.

Gluteeniton banaanikakku Venezuelasta
  • 5 suurta banaania (4 kakkutaikinaan ja 1 banaanisiirappiin)
  • 4  kananmunaa
  • 100 gr sulatettua voita
  • 250 gr fetajuustoa raastettuna
  • 1 tl kanelia
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • 1/4 tl muskottipähkinää
  • 10 gr (1 rkl) leivinjauhetta) 
  • 2.5 dl maitoa (käytin kauramaitoa)
  • 175 gr paahdettua maissijauhoa  (huom. ei Maizenaa)
  • 100 gr muscovado-sokeria  
  • Kakun päälle:  4 rkl muscovado-sokeria, 1 banaani, ½ dl vettä
Kuori banaanit ja  pilko ne palasiksi, Sekoita  banaanit kananmunien ja sokerin  kanssa,   joko tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää  maito,  ja jatka sekoittamista kunnes seos on tasaista. Alkuperäisessä ohjeessa oli sokeria vähemmän, mutta mielestäni juuston suolaisuus ja kakun makeus eivät olleet tasapainossa, joten kakkuun pitää lisätä vähintään 100 gr muscovado-sokeria. Muscovadon sijaan voi käyttää  muutakin tummaa sokeria,  mutta muscovadosta tulee kakkuun paljon enemmän makua.
Sekoita maissijauhoa pannulla, keskilämmöllä,  välillä  sekoittaen,  kunnes jauho alkaa tuoksua hieman paahtuneelta. Varo etteivät jauhot pala.pohjaan.

Kun jauhot ovat  hieman jäähtyneet, lisää ne hyvin sekoitellen märkien ainesten joukkoon. Lisää myös  leivinjauhe, mausteet ja sitruunankuoriraaste.   Lisää tämän jälkeen sulatettu voi, ja lopuksi fetajuustoraaste.  Sekoita taikina tasaiseksi.
Kakku ennen ja jälkeen uunin.
Voitele kakkuvuoka  ja levittele pinnoille maissijauhoa. Maissijauhon lisäksi levittelin reunoille myös hieman kookoshiutaleita.

Kakkua paistetaan 180 asteen lämmössä 50-60 minuutin ajan,  kunnes kakun pinta on saanut väriä ja sisus on kuiva. Kakun annetaan jäähtyä kunnolla ennenkuin se poistetaan kakkuvuoasta.
Ei niin kaunis kakku mutta hyvää. Naapurikin tykkäsi
Sillä välin kun kakku jäähtyy,  tai uunissa olon aikana,  valmistetaan kakun päälle tuleva  banaanisiirappi.  Kattilaan laitetaan 4 rkl muscovado-sokeria, ½ dl vettä  sekä 1 banaani pilkottuna.  Seosta keitetään keskilämmöllä,  kunnes  banaanit ovat täysin pehmenneet ja seos muuttunut hieman siirappimaiseksi.  Jäähtynyttä banaanisiirappia valutetaan jäähtyneen kakun päälle.
Kakussa yhdistyvät jännästi suolaiset ja makeat maut:)  Ja kakkuhan on täysin gluteeniton.
Venezuelassa  tässä kakussa käytettäisiin pieniä pulleita banaaneja nimeltä topocho.   Nämä pienet pulleat banaanit näin Tel Avivin latinomarketissa,  La Tiendassa, mutta en ole varma ovatko nämä topocho-banaaneja.  Käyttämässäni ohjeessa sanottiin että tavalliset banaanit käyvät aivan hyvin tähän kakkuun.
Kaupassa oli myös  purppuraa maissia, jollaista näin viimeksi Perussa, mutta nyt sitä kasvatetaan täälläkin , pienimuotoisesti.  Perussa purppurasta maissista tehdään juomaa nimeltä chicha morada.
La Tienda-kaupassa kolumbialainen myyjä taisi osata vain espanjaa... Kuvassa näkyy kaktuksen lehtiä, eli nopalia, jota käytetään meksikolaisessa keittiössä,   Lehdistä on piikit poistettu.
La Tiendassa kaikki on espanjaksi. "Hymyile, se on ilmaista" :)
Kävin La Tienda-kaupassa  kolumbialaisen ystäväni kanssa,  ja ostimme kaupan omia jäätelöitä, joissa on käytetty vain hedelmää ja maitojauhetta. Minä otin tuon keltaisen,  eli passionhedelmäjäätelön,  ja kolumbialainen ystävä tuon valkoisen , jossa oli annoona-hedelmää.  Olivat tosi hyviä,  ja niissä maistui hedelmä:) Minusta tosin annoona ei maistu paljon millekkään, mutta kolumbialainen ystäväni on hulluna tuohon hedelmään.

tiistai 20. elokuuta 2019

Ihanaa tattaria

Olen viime aikoina rakastunut uudelleen tattariin... Tattaria olen käyttänyt vuosia,  mutta etupäässä  vihreää tattaria,  ja blogissa onkin monta ohjetta joissa on käytetty vihreää tattaria.  Mutta paahdettu tattari on jäänyt täällä blogissa vähemmälle huomiolle,  vaikka paahdettu tattari on niin hyvää.  Muistan miten lapsuudessani meillä oli joskus  uunissa haudutettua tattaripuuroa,  ja kun siihen lisäsi  hieman voita,   niin voi että se oli hyvää.   Värikästä Vegeä -keittokirjassa oli salaattiohje tattarilla,  ja sen myötä löysin uudestaan paahdetun tattarin,  jota olen viime aikoina käyttänyt paljonkin.  Tattaria on niin helppo lisätä salaatteihin:  sitä tarvitsee vain liottaa ,  siivilöidä ja sen voi lisätä salaatteihin. 

Ihana tattarisalaatti
  • 2 dl tattaria
  • vettä liottamiseen
  • 8   kirsikkatomaattia
  • 2 kevätsipulin vartta
  • paistettuja  kesäkurpitsakuutioita ( tai tuoretta kurkkua kuutioina)
  • 1 porkkana karkeana raasteena
  • korianterin lehtiä
  • ripaus chilihiutaleita  ( jos käytetään chiliöljyä tämä jää pois)
  • kastikkeeseen: 2 rkl oliiviöljyä, (tai chiliöljyä)  1 sitruunan mehu, suolaa maun mukaan,  ripaus mustapippuria,  hieman juoksevaa hunajaa
  • (1 rkl öljyä paistamiseen  )
Liota tattaria muutama tunti , kunnes tattarijyvät ovat pehmenneet.  Pehmenemistä voi nopeuttaa lisäämällä hieman lämpimämpää vettä liotusveteen.

Kun tattarijyvät  ovat pehmenneet, anna veden valua pois lävikössä.  Tattarin voi tässä vaiheessa  lisätä salaattin,  mutta itse tykkään paahtaa tattaria jonkun aikaa  pannulla,  pienessä tilkassa öljyä, ennen salaattiin lisäämistä.

Pilko kirsikkatomaatit 4 osaan,   paloittele kevätsipulin varret,   raasta porkkana karkeaksi raasteeksi,  tai tee porkkanasta pieniä kuutioita.   Kesäkurpitsan tilalle voisi  kuutioida kurkkua, mutta  edellisen  postauksen kesäkurpitsaruuasta  jäi jäljelle  muutama  kuoreton kesäkurpitsa,  ja  parin päivän kuluttua huomasin mielenkiintoisen asian:  kun kesäkurpitsasta   poistetaan kuoret,  ja kuorettomat kesäkurpitsat  säilötään muutaman päivän ajan jääkaapissa,  ovat ne kuivuneet niin että niissä ei enään ole kesäkurpitsalle tyypillistä kosteutta.   Kuorettomasta ja kuivahkosta kesäkurpitsasta saakin tehtyä rapeahkoja kuutioita paistamalla niitä öljyssä.

Lisää tattaria   kasvisten joukkoon,  sekoita kastike  ja lisää se salaattiin. Lisää lopussa vielä tuoretta  korianteria salaatin joukkoon.
Namskis:)
Kastikkeen öljynä käytin PR-tuotteena saamaani Alavuden Öljypuristamon  ihanaa chiliöljyä,  joka antoi kivasti poltetta salaatille.
Tattaria ja kesäkurpitsakuutioita jäi vielä yli,  ja niistä tuli pannulla paistettuna tosi herkullista:) Lisäsin tähän myös  persiljatahnaani (persiljaa, valkosipulia, chiliä).

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kesäkurpitsan kuoret käyttöön

Tässä herkullinen  kylmä   kesäkurpitsaruoka nimeltä Kashkarikas,  jossa kesäkurpitsasta on ainoastaan käytetty kuoret.   Kashkarikas kuuluu sefardijuutalaiseen keittiöön,  ja sai alkunsa siitä kun  toiseen ruokaan käytettiin  kesäkurpitsaa ilman kuoria, eikä kuoria haluttu heittää pois.  Hävikkiruokaa siis;D  Tosi ihana lisäkesalaatti:)

Tiedän kyllä että lähes aina kesäkurpitsat käytetään kuorineen, ja niin teen itsekin, mutta tässä ruuassa nimenomaan kuoret tekevät siitä hyvän. 

Kashkarikaksen  nimi tulee  todennäköisesti espanjankielisestä sanasta cascara,  joka voi tarkoittaa mm.   hedelmän tai vihanneksen kuorta.  Ohjeen nimi löytyi sattumalta ,  kun jostain päädyin lukemaan tarinaa kirjasta  "The Ottoman Turk and the Pretty Jewish Girl"   . Beyhan Cagri Trockin ruokakirjassa on  turkkilaisten ja turkinjuutalaisten ohjeiden lisäksi myös hänen vanhempiensa mielenkiintoinen tarina.   Minulla oli siis ohjeen nimi, mutta itse ohjeita ei paljon netistä löytynyt,  mutta muutama sieltä löytyi ,  etenkin hepreaksi.  Tästäkin ruuasta on erilaisia versioita, ja sovelsin ohjetta minulle parhaiten sopivaksi.  Pientä tutkimustyötä tehdessäni (ruokahistoria on äärettömän mielenkiintoista!) huomasin että ohje on Turkin sefardijuutalaisten keittiöstä päätynyt myös  tavalliseen turkkilaiseen keittiöön.  Esim. tässä versio ruuasta turkiksi.

Kashkarikas eli kesäkurpitsan kuoret käyttöön
  • 3 kesäkurpitsaa 
  • 1 iso sipuli
  • 2 tomaattia
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 3 rkl  oliiviöljyä + muutama tippa vielä ruuan päälle
  • tilliä
  • 2 tl sokeria
  • ripaus mustapippuria
  • 3/4 tl suolaa
  • 2.5 dl vettä
  •  rkl sitruunamehua
Pese kesäkurpitsat,  ja leikkaa niistä pois  kummankin puolen päät.  Ota kuorijalla suikaleita kuoresta, ja leikkaa kuoret muutaman sentin  kokoisiksi paloiksi.

Kuori ja pilko sipuli. Lämmitä 2 rkl  oliiviöljyä kattilassa (tai kasaripannussa)   keskilämmöllä,   noin 7 - 8 minuutin ajan,  kunnes sipuli pehmenee.  Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi.  Lisää tomaatti ja  tomaattipyree,  ,  ja anna seoksen paistua noin minuutin ajan, minkä jälkeen lisätään kesäkurpitsan kuoret,  1 rkl oliiviöljyä. sokeri,  mustapippuri,  suola ja vesi.
Kansi kohta päälle...
Anna seoksen kiehua kiehumispisteeseen, minkä jälkeen lämpö alennetaan pienelle,   ja kattila peitetään kannella.  Seos saa kiehua 20-25 minuutin ajan,  kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut, ja kesäkurpitsan kuoret pehmenneet.  Kesäkurpitsan kuoriin jää kuitenkin kivasti suuntuntumaa.
Tein kashkarikas-salaattia kahdesti:  ensimmäisellä kerralla kuorissa oli myös  jonkun verran kesäkurpitsan pehmeää osaa,  mutta olen sitä mieltä että pelkillä kuorilla tästä tulee paljon parempi.
Kun kashkarikas on kylmennyt,  päälle ripotellaan  sitruunamehua,  muutama tippa oliiviöljyä sekä tilliä. 
Kashkarikas tarjoillaan usein myös jugurtin kanssa, mutta sen  voi myös jättää pois. Tämä on kyllä niin hyvää että taidan jatkossakin erotella välillä kuoret kesäkurpitsoista;D  Ja mitä tapahtui sille kesäkurpitsan pehmeälle osalle? Siitä sitten joskus toiste....

maanantai 5. elokuuta 2019

Porkkanainen alkupala

Tällainen helppo ja herkullinen porkkanainen alkupala (tai salaatti) syntyi päässäni yhtenä päivänä.  Annoksesta tuli tosi kaunis, kiitos porkkanan kauniin värin. Tämän ruuan voi koota joko tarjoilulautaselle kuvan tapaan,  tai sitten tarjota  salaatin muodosssa kulhosta.  Koirani Bambi on muuten hulluna porkkanoihin,  ja aina kun käsittelen porkkanoita Bambi tulee kerjäämään makupalaa...

Porkkanainen alkupala
  • 2-3 porkkanaa
  • muutama tippa seesamiöljyä
  • 1 rkl limetin mehua
  • 1 rkl öljyä paistamiseen
  • suolaa maun mukaan
  • persiljatahnaa ( persiljaa,  valkosipulia, suolaa,  chilihiutaelita, oliiviöljyä, jotka jauhetaan joko sauvasekoittimella tai muulla laitteella tahnaksi.
  • (persialaista kuivattua limettiä)
Aloitin pesemällä ja kuorimalla porkkanat.   Kuorijalla otin porkkanoista ohuita ja  leveitä suikaleita.

Öljy lämmitetään pannussa, ja  porkkanasuikaleet lisätään  pannuun. Koska porkkanasuikaleet ovat ohuita, pehmenevät ne nopeasti .  Öljy saa olla aika kuumaa.  Kun porkkanasuikaleiden reunat alkavat hieman ruskistua ja karamellisoitua,  otetaan pannu pois hellalta.

Porkkanasuikaleet asetellaan tarjoilulautaselle ,  tai kulhoon,  ja päälle  tiputellaan muutama tippa  seesamiöljyä, hieman suolaa  sekä limetin mehua. Suikaleita käännellään niin makua  tulee kunnolla suikaleiden pinnalle.   Jos tätä halutaan salaatin muodossa tarjoilla kulhosta, kannattaa  lisätä porkkanoiden määrää,  sillä paistettaessa  porkkanat kutistuvat jonkun verran.

Jauhoin nipullisen persiljaa,  muutaman valkosipulikynnen,  hieman chilihiutaleita sekä suolaa oliiviöljyn kanssa löysähköksi tahnaksi.  Tahnaa lusikoidaan porkkanasuikaleiden päälle. 

Lopuksi raastoin  päälle mustaa kuivattua loomia, eli mustaa kuivattua limettiä. Musta kuivattu limetti on suosittu maustaja  eri Lähi-idän keittiöissä,  esim. persialaisessa keittiössä sitä lisätään kokonaisena  pataruokiin.   Koska kuivattua limettiä voi olla hieman hankalaa löytää Suomessa,  voi päälle ripotella hieman  sumakkia,  tai vähän lisää limettimehua.  Kuivattua limeä löytyy Suomessa varmaankin etnisistä kaupoista, joissa myydään Lähi-idän alueen tuotteita.. Itse raastan sitä esim. salaatteihin tai muihin ruokiin.  Tämän linkin takana olevalla videolla  tehdään kuivattuja limettejä ihan kotioloissa.
Kuivattuja limettejä Tel Avivin maustetorilla.  Vaaleat kuivatut limetit ovat maultaan miedompia kuin mustat.
Helppotekoista ja hyvää:)