Sivut

torstai 23. huhtikuuta 2020

Kukkakaaliherkkua helposti ja nopeasti

Kun korona-karanteeni alkoi täällä  lähes puolitoista kuukautta sitten,   ihmiset alkoivat kokkailla kotona enemmän kuin koskaan,  kuten muuallakin maailmassa.  Pian sen jälkeen televisioon ilmestyi kokkausohjelma, jossa tunnetut täkäläiset kokit kokkaavat livenä omissa keittiöissään. 4 heistä on myös MasterChef-tuomareita,  ja ravintolan omistajia,  joiden ravintolat ovat nyt kiinni.  Jäin heti koukkuun tähän ohjelmaan,  ja on ollut tosi kiva seurata kokkien puuhia omissa keittiöissään.  Kun lähetykset ovat tulleet livenä,  on voinut myös  lähettää kysymyksiä, joihin on vastattu  kokkauksen ohella. En ole nähnyt kaikkia lähetyksiä, mutta silloin tällöin, ja  kolme kertaa olen itse innostunut kokkaamaan melkein ohjeiden mukaan... Annosten ainekset annetaan päivää aiemmin , niin että ihmiset ehtivät ostaa ne ennen ohjelmaa ,   ja kokata ne live-lähetyksen aikana.

Tänään seurasin  ainoan naispuolisen kokin kokkaussessiota hänen kotikeittiössään,  jossa hän teki  omien sanojensa mukaan maailman helpointa ja herkullisinta kukkakaaliruokaa. Olin sattumalta juuri ostanut muutaman kukkakaalin,  ja sopivasti osuikin tämä todella helppo ohje, jossa on vain 4 ainesta: kukkakaalia, suolaa, öljyä ja vettä. ja sitten tarjoiluun tulevia muita aineksia jos haluaa niitä lisätä. Tässä ohjeessa tapahtuu samalla kiehuminen ja paistuminen.
Kuva täältä
Kaikkien kokkien keittiöistä  Haim Cohenilla on ihanin keittö:) Etenkin tuo ikkunanäkymä.

Kukkakaaliherkkua  helposti ja nopeasti
  • 1 keskikokoinen kukkakaali
  • 1.5 rkl oliiviöljyä
  • suolaa maun mukaan
  • vettä
  • 2 dl jugurttia
  • 3 kirsikkatomaattia
Pese  kukkakaali ,  ja erottele kukinnot pieniksi kukinnoiksi .  Laita  kukkakaalin kukinnot paistokasariin,  tai muuhun korkeareunaiseen paistinpannuuun. Kaada pannuun vettä niin että sitä on kukkakaalikukintojen puoliväliin.  Lisää myös   öljy.

Kukkakaalista annetaan haihtua  vesi , ja lämpö saa olla korkea.  Kun kaikki vesi on haihtunut,  jäljelle jää öljy. Kukkakaalin kiehuessa ei tarvitse tehdä mitään,  mutta kun vesi on haihtunut, lämpöä hieman alennetaan ,  ja kukkakaalia käännellään välillä , niin että  kaikki kukinnot saavat väriä ja hieman karamellisoituvat.  

TV-kokki  asetteli laakealle lautaselle ensin jugurttia, jonka päälle hän puristi kirsikkatomaateista sisällön jugurtin päälle.  Kukkakaalipalat   asetellaan jugurtin  (minulla oli tahinia, jota voi käyttää jugurtin sijaan, tai yhdistää molempia)  päälle.  Päälle ripotellaan karkeaa suolaa. Tarjoillaan heti.
Veden määrä on todellakin tärkeä tässä ,  jonka huomasin kun tein tätä ensimmäistä kertaa.  Laitoin liikaa vettä,   ja kukkakaali kiehui mössöksi.  Maku oli loistava näinkin, mutta  vettä tosiaankin vain kukkakaalien puoliväliin.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Espanjalainen peruna-mantelikakku

Ruoka-ainesten  tai ohjeiden  historia on aina kiinnostanut minua,  ja monesti olen törmännyt johonkin  kiinnostavaan  ohjeeseen tai ruoka-ainekseen  ,  jota on pitänyt tutkia tarkemmmin, ja joskus   se on ollut niin kiinnostavaa että siihen on voinut mennä puolikin päivää.  Niin kävi myös  tämän   espanjalainen peruna-mantelikakun kanssa. Olin joskus kauan sitten nähnyt espanjankielisen ohjeen   kakusta johon tuli perunaa ja mantelia, ja  merkinnyt sen mieleeni, mutta  sitten kuitenkin  unohtanut koko ohjeen.  Kun huomasin Kaikki Äitini Reseptit-blogissa Nannan kirjoituksen perunasta, kakku tuli taas mieleeni.

Espanjankielellä löytyi kakulle ohjeita, hieman eri versioina. Kun  googletin samanlaista kakkua englanniksi, vastaan tulikin ruotsalainen Kronans Kaka, joka on  lähes identtinen espanjalaisen kakun kanssa; paitsi että   ruotsalaisessa kakussa käytetään voita kun taas tähän minun tekemääni ei tullut ylimääräistä rasvaa, ja kakkuni on laktoositon.

Syvempi  sukellus ohjeen historiaan  toi eteeni  Pellegrino Artusin,   italialaisen liikemiehen , joka eli vuonna 1820-1911.  Miten Artusi liittyy tähän kakkuun?  Artusi on tunnettu keittokirjastaan  nimeltä " La Scienza in Cucina e l'Arte di Mangiar Bene.",  joka ilmestyi vuonna 1891.   Artusin kirjassa on ohje lähes samanlaiselle kakulle kuin  ruotsalaisten Kronan Kaka-kakulle. Oletan että ohje tuli aikoinaan Ruotsiin  Artusin kirjan kautta.

Entä espanjalainen ohje?  Taitaa olla niin että  peruna-mantelikakku sai alkunsa   Castellon de la Planan kaunpungissa, Valenciassa.  Siellä peruna-mantelikakkua tarjoiltiin perinteisesti juhla-aikoina , mutta nykyään  kaupungissa on haluttu tehdä kakku tunnetuksi myös kaupungissa vieraileville, ja kuulemma kakkua  tehdäänkin kaupungin leipomoissa. Kakku on yleensä koristeltu  Fadrin tornin kuvalla, hieman samalla tavalla  kuin  Santiagon torttu , joka  on koristeltu Pyhän Jaakobin ristillä.  Oma versioni kakusta on hieman erilainen, sillä päällystin kakun mantelilastuilla.  Käytin myös appelsiinia sitruunan sijaan. Kakun nimi espanjaksi on  Coca de Castello.

Espanjalainen peruna-mantelikakku Coca de Castello
  • 250 gr keitettyä jauhoista perunaa
  • 2 dl + 1 rkl ruokosokeria
  • 125  gr jauhettua mantelia
  • 3 kananmunaa
  • hieman öljyä  vuokaan
  • kourallinen mantelilastuja  + hieman sokeria
  • tomusokeria koristeluun
  • 1 appelsiinin kuoriraaste + ½ dl appelsiinimehua
  • ripaus suolaa
  • muutama rkl kookoshiutaleita

Kakun ainekset.  Jälkiviisaana  voin sanoa että kaupan  valmiiksi  jauhetun mantelijauhon sijaan olisi pitänyt käyttää itse jauhettuja manteleita,  sillä  niillä tulee parempi rakenne. 
Kuori ja keitä perunat. Monessa ohjeessa perunat keitettiin kuorineen, mutta  minä kuorin perunat ja pilkoin ne palasiksi.  Kun perunat ovat kiehuneet pehmeiksi, muussaa perunat  ja sekoita sokeri kuuman muussin sekaan.  Tämän vinkin löysin haastattelusta, joka oli tehty  80-vuotiaan  Angela Ginesin kanssa. Angela kuulemma tekee  Castellon de la Planan parhaimmat peruna-mantelikakut.

Lisää nyt mantelijauho (mieluiten karkeaksi jauhetut mantelit) , appelsiinikuoriraaste sekä appelsiinimehu.

Erottele keltuaiset  ja valkuaiset toisistaan.  Sekoita keltuaiset taikinaan. Vispaa  valkuaiset (lisää tilkka suolaa) kovaksi vaahdoksi.  Lisää valkuaisvaahto kevyesti käännellen taikinaan,  kunnes taikina on tasaisen näköistä.

Kakussa ei ole  leivinjauhetta, joten se jää matalaksi.  Paistoin kakun 24 sentin kakkuvuoassa,   jonka pohjalle laitoin leivinpaperia.  Sivelin pohjalle ja  reunoille hieman öljyä, ja hetken mielijohteesta  ripottelin pinnoille kookoshiutaleita.

Taikina kaadetaan vuokaan,  ja päälle ripottelin mantelilastuja ja hieman sokeria. Kakkua paistetaan  180 asteessa noin 40 minuutin ajan.  Laitoin vuoan päälle  alumiinifolioarkin,  jonka poistin 20 minuutin kuluttua,  niin että puolet ajasta vuoka oli peitetty ja loppupuoli ilman foliota.
Kakun annetaan kunnolla jäähtyä ennenkuin se poistetaan vuoasta.    Kakkua säilytetään jääkaapissa. Jäähtyneen kakun päälle ripotellaan hieman tomusokeria.
 Kakku on sisältä kuohkea ja ihanan pehmeä.
#pelastetaanperuna

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Thaimaalainen bataattikeitto

Viikko sitten saimme   takatalven täällä,  ja vaikka ei edes ollut mitenkään erityisen  kylmää,  teki mieli jotain lämmittävää keittoa. Thaimaalaiset maut ovat aina niin ihania, ja niin ne ovat myös tässä ihanassa vegaanisessa   bataattikeitossa. Ja miten kaunis väri tuolla keitolla onkaan:) Käytin tätä ohjetta, mukaeltuna. Tuohon takatalveen taisivat jäädä viileät  päivät, sillä sen jälkeen on ollut vain hellettä ja hellettä.

Thaimaalainen bataattikeitto
  •  1 bataatti, kuorittuna ja kuutioituna
  • 2 porkkanaa  , kuorittuna ja kuutioituna
  • 1 sipuli
  • 3  valkosipulin kynttä
  • pieni pala inkivääriä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 tölkki kookosmaitoa
  • 1.5 dl vettä
  • 1 rkl öljyä
  • 2 tl punaista curry-tahnaa
  • 1,5 rkl  maapähkinävoita
  • 1.5 rkl limetin mehua
  • muutama korianterin lehti
Pilko  sipuli , raasta  inkivääri ,   murskaa  valkosipuli ja kuori ja  kuutioi bataatti ja porkkanat.

Lämmitä öljy  kattilassa,  ja kuullota  sipulia keskilämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää murskattu valkosipuli   ja raastettu inkivääri.  Anna paistua muutaman minuutin ajan.
Lisää  tämän jälkeen bataatti-ja porkkanakuutiot. Sekoittele seosta ja anna kasvisten hieman ruskistua. Lisää tämän jälkeen curry-tahna, sekoittele ja anna paistua muutaman minuutin ajan, minkä jälkeen lisätään  kookosmaito, vesi,   soijakastike ja maapähkinävoi. Sekoittele hyvin,   ja anna seoksen kiehua kiehumispisteeseen.

Peitä kattila kannella,  alenna lämpö minimiin,  ja anna keiton kiehua 20 minuutin ajan.  Kun keitto on jäähtynyt, soseuta keitto joko  sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.  Lisää lopuksi limetin mehu, ja  muutama  korianterin lehti (voi jättää pois jos ei pidä korianterista). 
Keitto on ihanaa myös uudelleen lämmitettynä.

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Herkulliset makupalat koiralle

Tämä onkin ensimmäinen kerta kun julkaisen ohjeen koiraa varten.  Koirani Bambi täyttää ylihuomenna 12 vuotta, ja yleensä olen käynyt hakemassa Bambille synttäriherkkuja torin  lihakaupasta, jossa  omistaja Beni aina laittaa joitain syrjään koiria varten.  Nyt kun tori ja kaikki muutkin paikat, kuten Benin lihakauppa, ovat kiinni,  niin päätin itse  valmistaa jotain herkkua Bambille.  Olin joskus nähnyt koirien makupalojen  ohjeen,  johon tuli tonnikalaa , kananmunaa  ja  jauhoa.  Muutin ohjetta  jonkun verran, lisäämällä Bambin rakastamaa porkkanaa,  ja korvaamalla osan jauhoista kauralla.  

Ihan blogin alkuaikoina,  marraskuun alussa  vuonna 2008,  kerroin kuinka Bambi päätyi luokseni.

Makupalat koiralle🐶
  • 1 purkki öljyyn säilöttyä  tonnikalaa
  • 2 kananmunaa
  • 1  hienoksi raastettu porkkana
  • 2 rkl täysjyväjauhoa
  • 2 rkl kaurahiutaleita
Kaada tonnikala öljyineen vuokaan,  ja muussaa tonnikala hienoksi haarukalla. Lisää kananmunat hyvin sekoittaen, sen jälkeen porkkanaraaste,  ja lopuksi jauhot. Sekoita hyvin.   Kaada taikina neliskulmaiseen uunivuokaan,  ja tasoita taikina lastalla.  Päällystin uunivuoan  kevyesti öljytyllä leivinpaperilla.   Koiran tonnikalaherkkua paistetaan uunissa noin puolisen tuntia ,   180 asteen lämmössä,    Kun herkku on jäähtynyt,   se leikataan pieniksi ruuduiksi. Makupaloja säilytetään jääkaapissa.
Yritin kuvata Bambia niin että annan sille makupalan, mutta eihän se mitenkään onnistunut sillä Bambi hotkaisi makupalan hetkessä....
Bambi olisi syönyt kaikki makupalat kerralla,mutta niitä riittää  nyt muutamaksi päiväksi:)

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Mustalinssi-falafelit

Teen välillä  falafelin tapaisia pyöryköitä mustista linsseistä,  ja huomasin etten ole tänne laittanutkaan ohjetta, vaikka niin luulin,  joten nyt se on täällä.  Mustalinssi-falafelit ovat helppotekoisempia kuin  tavalliset falafelit,  ja myös linssien liotusaika  on lyhyempi kuin kikherneiden. Mustalinssi-falafeleissa on aivan ihanan rapeat pinnat, ja periaatteessa  näitä voisi valmistaa  kaikista linsseistä, mutta en ole toistaiseksi kokeillut kuin mustista linsseistä.  Punaiset linssit  muuttuvat  nopeasti muussimaiseksi,  joten en ole täysin varma onnistuisivatko nämä punaisista linsseistä, mutta vihreistä linsseistä varmaan saisi tehtyä hyviä falafel-pyöryköitä.   Lisäsin pyörykkämassaan  kananmunaa,   mutta periaatteessa  linssien valkuaisen pitäisi toimia "liimana" pyöryköissä.    

Mustalinssi-falafelit (8 kpl)
  • 3.5 dl yön yli liotettuja mustia linssejä
  • kourallinen  korianterin lehtiä (voi korvata persiljalla jos ei pidä korianterista)
  • 1 kananmuna
  • 1tl suolaa
  • 2.5 rkl korppujauhoa  (käytin gluteenitonta korppujauhoa)
  • ripaus chilihiutaleita
  • 1.5 tl paprikaa
  • ½ tl jeeraa
  • ½ tl leivinsoodaa
  • öljyä paistamiseen
Huuhtele pehmeäksi liotetut  mustat linssit . Jauha  linssit,  korianterin lehdet (tai persilja), kananmuna, korppujauhe, mausteet ja leivinsooda  monitoimikoneeksi  rouheaksi massaksi.  Massaa ei kannata jauhaa liian hienoksi. Anna  massan levätä  jääkaapissa vähintään puolisen tuntia ennen paistamista. Leivinsoodan avulla pyöryköistä tulee kuohkeampia.
Lisää  paksupohjaiseen  paistinpannuun öljyä niin että sitä  on noin sentin verran. Mustalinssi-falafeleita ei   tarvitse uppopaistaa,  vaan ne kypsyvät hyvin vähemmällä öljymäärällä,  eivätkä edes ime  paljon  öljyä itseensä.  Öljy lämmitetään aika kuumaksi ,mutta ei kuitenkaan  maksimiteholle.  Massasta otetaan  ruokalusikallinen per pyörykkä  , ja niistä muotoillaan litteähköjä pyöryköitä.  Jos massa tuntuu hieman löysältä , se ei häiritse, ja ruokalusikallisen massaa voi siirtää paistumaan ilman muotoilua.  Paista  pyöryköitä molemmin puolin  3-4 minuuttia,  kunnes pyöryköiden pinta on ruskistunut ja hyvin rapea. Tarjoile lämpiminä , pitaleivän sisällä tai  lautasella  tahnojen tai salaattien kanssa.   Näitä kannattaa tehdä vain sen verran kun syö kerralla,  sillä kuten kaikki falafel-tyyppiset pyörykät,   nämäkin ovat vähemmän hyviä jos niitä ei syödä heti valmistamisen jälkeen. Mustalinssi-falafel -massaa  voi tehdä isommankin määrän,  ja säilyttää massaa  muutaman päivän jääkaapissa.
Nam, tosi hyviä ja niin rapeita pinnoiltaan:)
Edit: tein pienen koe-erän vihreillä  linsseillä,  ja ilman kananmunaa, ja hyviä tuli näistäkin, mutta mustista linsseistä tehdyt vievät kyllä voiton:)