Sivut

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Ihan paras peltileipä

Katselin täällä joku aika sitten kokkausohjelmaa, jossa tehtiin taikinanyyttejä niin että osaan jauhoista kaadettiin ensin kiehuvaa vettä. Tämä menetelmä oli.minulle ennestään tuttua aasialaisista keittiöistä, mutta mietin mitä tapahtuisi jos kokeilisin samaa ruisjauhoilla.. Googlesta selvisikin että ruisjauhojen kostutus kiehuvalla vedellä on vanha ruotsalainen menetelmä nimeltä "skålla" (scalded englanniksi).

Löysin täältä hyvän ohjeen, jota kokeilin ensin seuraamalla ohjetta tarkasti, mutta seuraavalla kerralla  lisäsin ruisjauhojen määrää ja tein toisenkin pienen muutoksen ohjeeseen. Tällä ohjeella peltileivästä tuli.parempaa kuin koskaan aikaisemmin tekemästäni peltileivästä; leivän sisus on herkullisen kuohkeaa, ja kuumakylpymenetelmällå tehty leipä myös säilyy paremmin. Leipään tulee paljon siemeniä, mikä lisää herkullisuutta.


Paras peltileipä

Kuumakylpy

  • 2 dl ruisjauhoa
  • 1 dl pellavansiemeniä
  • 1 dl kaura-tai vehnälesettä (leseen voi vaihtaa kaurahiutaleisiin)
  • 2 dl auringonkukansiemeniä 
  • 5 dl kiehuvaa vettä
  • 1.5 tl suolaa
Taikina
  • 2.5 tl kuivahiivaa
  • 2 dl haaleaa vettä
  •  9 dl vehnäjauhoa 
Ei mikään kaunis seos....
Aloitin valmistamalla "kuumakylvyn". Ruisjauho, siemenet, suola ja kuuma vesi sekoitetaan hyvin , ja kuuman  seoksen
annetaan viilentyä huoneenlämmössä.

Kun seos on viilentynyt, siihen lisätään haaleaan veteen lisätty kuivahiiva. Sekoitetaan hyvin. Lopuksi lisätään vehnäjauho, ja seosta sekoitetaan hyvin. Taikina on tarttuvaa,joten sen voi sekoittaa joko koneen avulla tai  käsin, muovikäsineillä...

Lisää hieman jauhoja taikinan päälle, laita taikina kulhoon, peitettynä, ja anna taikinan levätä vähintään 1/2 tunnin ajan.  
Levitä taikina leinpaperilla päällystetylle uunipellille, ripottelle hieman jauhoja taikinan  päälle, ja tee veitsellä ym. viillot taikinaan

Peitä taikina muovipussilla ym. , ja anna leivän levätä tunnin ajan, ennen uuniin menoa.

Näin tein ensimmäisellä kerralla. Pellavansiemenet tekivät leivästä tosi hyvää, .mutta en lainkaan tuntenut auringonkukansiemeniä valmiissa leivässä. Niinpä seuraavilla kerralla en lisännyt auringonkukansiemeniä kuumakylpyyn, vaan  vasta vehnäjauhon kanssa. Minulla ei ollut tarpeeksi vehnälesettä, joten käytin 1/2 dl kaurahiutaleita, ja 1/2 dl vehnälesettä. Vaihdoin myös 3 dl vehnäjauhoista ruisjauhoihin toisella kerralla,ja lisäsin silloin  pienen määrän vettä.Molemmilla kerroilla leivästä tuli aivan ihanaa.
Uuni lämmitetään ensin 225 C asteeseen,  ja leipää paistetaan uunin keskiosassa 15 minuutin ajan, minkä jälkeen lämpöä.lasketaan 175 C asteeseen,  ja leipä saa kypsyä vielä 20-25 minuutin ajan.
Leipän pitää antaa jäähtyä kunnolla ennen syömistä ja leipäruutujen halkaisemista.
Tämä on niin hyvää että tästä tuli vakioleipäni❤️