Sivut

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Passionhedelmäsimaa ja vappuista leikittelyä vispipuurolla;D

Täälläpäin ei vietetä vappua vaan toukokuun ensimmäisenä marssivat ehkä ammattiliittojen jäsenet ja pankit ja jotkut muut työpaikat ovat kiinni.... Mutta sehän ei estä luomasta hieman vappuista tunnelmaa näin kotioloissa... Parin vuoden tauon jälkeen tein simaakin,ja ohjeen otin Dansukkerilta:tein ihanaa passionhedelmäsimaa:) Ohje löytyy linkin takaa.Hieman jouduin improvisoimaan,koska lähikaupassa ei ollut sitruunamelissaa,vaan laitoin sen tilalle minttua ja lisäsin myös jonkun verran sitruunaa.Simasta tuli ihanaa,aivan siman makuista mutta maussa tuntuu myös minttu ja passiohedelmä.Tykästyin tähän niin että taidan tehdä tätä seuraavanakin vappuna!
Tein pitkästä aikaa myös vispipuuroa;tällä kertaa mansikoista ja kyllä vispipuuro vaan on hyvää:) 

Vispipuuroa  jäi yli ja  jostain tuli vähän hassu idea laittaa puuroa paksuna kerroksena kuivuriin....siitä tuli kaksi levyä,joiden väliin pursottelin suklaaganachea.Tarkoitus oli alunperin käyttää siinä valkosuklaaganachea mutta lähikaupassa ei nyt sitä sitten ollut... Myös päälle pursottelin hieman ganachea.
Lisäsin lautaselle ja päälle myös mansikkacoulista-eli kastiketta,jonka tein näin:

Mansikkacoulis (kastike)
  • 250 gr mansikoita
  • 60 gr sokeria
  • 2 tl sitruunamehua
  • hieman aitoa vaniljaa
  • 50 ml vettä
Laita kaikki ainekset kattilaan;anna kiehua keskilämmöllä noin 5 minuuttia ja kaada sitten seos lävikköön. Siivilöity kastike on käyttövalmis jäähtyneenä ja säilyy jääkaapissa joitakin päiviä.
No millaista tämä sitten oli? Vähän hassuhan kokeilu tämä oli,mutta vispipuuro oli tuollaisina kuivattuina  levyinä (sisus oli jonkun verran pehmeää) aika hyvää;marjojen maku oli tiivistynyt ja tuohan kävisi vaikka välipalapatukkana!  Suklaaganache päällä ja välissä,.no ihan kiva sekin mutta  ehkä parempi vaan ihan patukkamuodossa tuo duunattu  vispipuuro;D

Hauskaa Vappua kaikille lukijoille!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ihana ihana maidoton ja gluteeniton suklaakakku(tai muffinit) bataatilla

Pesah eli juutalainen pääsiäinen aloitetaan Seder-juhla-aterialla ja emännälle on tapana tuoda jotain. Tuotavan täytyy pyhän aikana  olla viljatonta;ja illallisella sen tuli olla myös maidotonta. Mietiskelyn jälkeen valmistin brownie-tyyppisen suklaakakun,joka täytti molemmat ehdot,ja oli myös todella herkullinen;niin että tätä voi tuoda mukanaan muutenkin kuin tuonne seder-illalliselle. Mukaan viemäni kakun ohje syntyi oikeastaan sitä tehdessä mutta kirjoitin ylös vain ainekset enkä määriä. Mehukas kakku sai mehukkuutta bataatista.
Niinpä oli ihan pakko tehdä tämä uudestaan;kakku kun oli niin hyvä että halusin ohjeen ehdottomasti talteen mutta minullahan oli vain ainesluottelo. Toisella kerralla syntyivät sitten nämä muffinit,ja taikinaa riitti vielä pienempää brownievuokaankin, Kakusta(tuosta ylemmästä) ja näistä muffineista tuli ihanan meheviä,joka on bataatin ansiota....

Ihana gluteeniton ja maidoton suklaakakku
  • 1½ dl mantelijauhoa (hienoksi jauhettua mantelia
  • 5 dl hienoksi jauhettuja kookoshiutaleita (tai kookosjauhoa)
  • 1,2 dl perunajauhoa
  • 4 dl ruokosokeria
  • 10 gr leivinjauhetta
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • 2 rkl murukahvia
  • 2 rkl carobia
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 150 gr tummaa suklaata
  • 350 gr hienoksi raastettua bataattia
  • 3 kananmunaa
  • 1½ dl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
Sekoita hienoksi jauhettu manteli,kookosjauho tai hienoksi jauhetut kookoshiutaleet (jauhan aina kookoshiutaleet enemmän jauhomaiseksi,kun käytän leivontaan)perunajauho,sokeri,leivinjauhe,murukahvi,carob ja kaakao keskenään. Raasta bataatti hyvin hienoksi raasteeksi. Sulata suklaa vesihauteessa.Vaahdota kananmunat ja lisää ne bataattiraasteen joukkoon.lisää myös öljy ja kun sulanut suklaa on jäähtynyt,sekoita se raasteen joukkoon.Lisää ripaus suolaa. Sekoita kosteat ainekset ja kuivat ainekset keskenään ja laita taikinaa joko muffinsi-tai kuppikakkuvuokiin tai matalaan vuokaan,josta voi sitten leikata brownietyyppisiä neliöitä.Lämmitä uuni 190 C-.asteeseen ja paista muffineita  20-25 minuuttia;kakkua jonkun verran enemmän;kunnes sisään työnnetty hammastikku tulee kuivana ulos. Lämpimänä sisus on hieman pehmeää ,mutta jähmettyy jääkaapissa. Jos tästä tekee tuon brownietyyppisen ,niin kannattaa leikata kakusta palaset jääkaappikylmänä;huoneenlämmössä kakku pehmenee ja sitä on vaikeampi leikata.
Sekä kakkuun että muffineihin tein ganachetyyppisen kuorrutuksen;johon tuli tummaa suklaata sekä kookoskermaa. Mukaan viemäni matalan,suuren kakun päälle vain levittelin kuorrutusta,joka sitten jähmettyi  kylmässä. Muffineihin halusin tehdä nätimmän kuorrutuksen,mutta kun aloin kuorruttaa muffineita,huomasin että kuorrutuspussi olikin hajonnut,eli se siitä....

Kuorrutus kakulle/muffineille.
  • 150 gr tummaa suklaata
  • 1 dl kookoskermaa
  • (rommia mausteeksi..)
Riko suklaa paloiksi kulhoon.Lämmitä kookoskerma kattilassa ja kaada kuuma kookoskerma suklaan päälle. Anna suklaan sulaa ja sekoittele seosta,lisää rommia mausteeksi,ehkä jotain likööriä.  Kuorrutus ei ole kovin makea,joten tomusokeriakin voi hieman lisätä joukkoon.Kun suklaamassa on jäähtynyt,sekoittele se kuohkeaksi ja laita pursotinpussiin;pursottele muffinien päälle...tai levittele lastalla kakun päälle.
Ennen jauhotonta pyhää kävin Tel Avivin vanhan juna-aseman maatilatorilla. Sinne oli tullut tämä liikkuva keittiövaunu(food truck) pohjoisesta;erään täkäläisen tunnetun kokin ja meijerin yhteistyöprojekti.
Hieman yli eurolla sai ostaa suolaisen leivonnaisen ja appelsiinituoremehu kuului myös hintaan.Kaikki tuotto meni hyväntekeväisyyteen. Tuossa leivonnaisesessa oli voitaikinakuori ja sisällä mangoldia ja fetan tyyppistä juustoa;päällä oli siemeniä ja parmesaania. 
Hieman maatilaakin oli tuotu mukaan....
Tulin taas aikaisin eikä ihmisiä vielä ollut paljon
Luomuviljelijältä ostin kilon luomuvauvaporkkanoita

torstai 24. huhtikuuta 2014

Mausteisia kikherneitä,tomaattia kahdella tavalla sekä fetajuustoa,uunissa+linkki Ottolenghin Kreeta-ruokamatka-videoon.

Pyhän aikana katselin muutaman ruokaohjelmavideon,ja yksi niistä oli Ottolenghin Mediterranean Island Feast-ohjelman Kreeta-jakso,jonka voi nähdä YouTubessa täällä. Siinä Ottolenghi valmisti herkullisen uuniruoan,jossa oli maustettuja kikherneitä ,kahdella tavalla käsiteltyjä tomaatteja,sipulia,valkosipulia sekä fetajuustoa. Ottolenghin ohjeessa käytettiin kreetalaisia Dakos-korppuja,jotka ovat helposti korvattavissa muilla korpuilla,mutta minä tein leivättömän version eli korput jäivät tästä omasta ruuastani pois.Ottolenghin hieman ruokaisempi versio onkin hyvä vaikka alkupalaksi,kun taas korputtomana  tämä toimii hyvänä lisäkkeenä ,,mutta on myös hyvää ihan sellaisenaan. Maut tässä ruuassa ja tuo tomaattien raastaminen  ovat minulle tuttuja myös täältäpäin,ja tosi hyvää tämä onkin:)
Mausteisia kikherneitä,tomaattia kahdella tavalla sekä fetajuustoa,uunissa
  • 200 gr keitettyjä kikherneitä
  • 7 rkl oliiviöljyä
  • 3/4 tl kanelia
  • ½ tl kurkumaa
  • 3/4 tl paprikaa
  • 2 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 3/4 tl jauhettua korianteria
  • noin 1.5 kiloa keskikokoisia tomaatteja (minulla tomaatteja oli vähemmän eli vajaa kilo)
  • 1 suuri punasipuli( kaupasta oli punasipulit loppu,joten käytin tavallista keltasipulia)
  • 4 murskattua valkosipulinkynttä
  • 400 gr korppuja(esim näitä) 4 sentin paloina
  • 250-300 gr fetaa,3 sentin palasiksi leikattuna
  • 15 basilikan lehteä
Lämmitä pannulla 4 rkl oliiviöljyä ja lisää kikherneet ja mausteet.Lisää suolaa. Paista kikherneitä  10 minuuttia,aina välillä sekoittaen,jotta mausteet imeytyvät hyvin kikherneisiin. Anna kikherneiden jäähtyä ja valmista sillä välin tomaatit: raasta kolmasosa tomaateista niin että vain kuori (joka heitetään pois) jää jäljelle.Kuutioi loput tomaatit ja yhdistä raastettujen tomaattien ja tomaattinesteen kanssa.. Kuutioi sipulit murskaa valkosipulit ja .lisää tomaatin joukkoon.Lisää myös 3 rkl oliiviöljyä,suolaa ja mustapippuria ja sekoita. Lämmintä uuni 200 C-asteeseen.

Jos käytät korppuja,tarvitset sitä varten myös marinaadin,johon tulee seuraavat ainekset:
  • 200 ml  oliiviöljyä
  • 100 ml punaviinietikkaa
  • suolaa ja mustapippuria
Minä en siis käyttänyt korppuja,joten tein pienemmän määrän tuota marinadia ,jota lusikoin tomaattien päälle.
Asettele korpunpalaset tiiviiisti uuniastiaan (30x40 cm uuniastia) .Lorauttele marinaadia tasaisesti korppujen päälle.Lusikoi nyt tomaattisipulisekoitusta korppujen päälle (minulta tämä vaihe jäi pois,ja pohjakerroksena omassa ruuassani oli tuo tomaattisipuliseos,jonka päälle lisäsin marinaadia). Lisää tämän jälkeen kikherneet tasaisesti päälle ,ja levittele fetan palasia kikherneiden päälle.Asettele niiden päälle basilikan lehdet ja lorauttele vielä 3 rkl oliiviöljyä päälle. Paista 25 minuuttia;kunnes fetapalaset ovat saaneet pintaväriä.
Nami,hyvää myös ilman korppuja.Tämä paranee uudelleen lämmitettynä ja on hyvää myös kylmänä.
Muutama viikko takaperin kävin Tel Avivin vanhan juna-aseman maatilatorilla,joka on aina perjantaisin. Huomasin , että Jerusalemin Machane Yehuda-torin Halva Kingdomilla oli myyntipiste myös täällä;kiva ettei tarvitse tuon vuoksi matkata Jerusalemiin asti:)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Rommilla maustettu porkkanakakku;gluteeniton ja laktoositon

Pesah-pyhän juhla-aterialla eli seder-illallisella;luetaan Haggada-kirjasta,joka kertoo siitä miten juutalaiset pääsivät vapaaksi Egyptin orjuudesta
Sattumalta huomasin,että Roladin-leipomokahvilassa oli jaossa heidän julkaisemansa Haggada,johon oli kätevästi laitettu tuotteiden kuvia (hintojakin!) sekä muutama resepti pyhien tekstien lomaan....Täytyy tunnustaa että Haggadan lukemisen aikana tutustuin ohjeisiin;D Porkkanakakun ohje vaikutti lupaavalta,ja Pesah-pyhän vaatimuksien mukaan ohje oli sekä  gluteeniton ja vieläpä maidotonkin,koska aterialla oli lihaa.
Teinkin tätä sitten viikonloppuna ja tämä oli aivan ihanaa! Varmanakin paras koskaan syömäni porkkanakakku.  Tosin en jaksanut oikein odotella kakun jäähtymistä ja yritin kopsautella sitä vielä hieman lämpimänä ulos kakkuvuoasta,jolloin kakun pintaa jäi kakkvuoan pohjalle....Eli ulkonäkö hieman kärsi mutta herkulliseen makuun se ei vaikuttanut.Kakun valmistus aloitetaan edellisenä päivänä,jolloin rusinat laitetaan likoamaan rommiin.

Rommilla maustettu gluteeniton ja maidoton porkkanakakku (20 cm kakkuvuoka)
  • 350 gr hienoksi raastettua porkkanaa
  • 3 kananmunaa
  • 150 gr sokeria (käytin ruokosokeria)
  • 125 ml oliiviöljyä
  • 50 gr Maizenaa
  • 200  gr hienoksi jauhettua mantelia
  • 5 gr leivinjauhetta
  • 30 gr murskattuja saksanpähkinöitä 
  • 75 gr rusinoita
  • 3 rkl rommia
  • kanelia (ohjeessa ei ollut määriä,laitoin 2 ½ tl )
  • 2 tl jauhettua inkivääriä  
  • hieman raastettua muskottipähkinää
Aloita kakun valmistus jo edellisenä päivänä:laita rusinat likoamaan rommiin yön yli. Vispaa kananmunat sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi,lisää öljy astettain ,sekoittaen. Lisää kaikki kuivat ainekset (saksanpähkinöitä lukuunottamatta )hiljalleen sekoittaen(jos käytät mikseriä).Lisää porkkanaraaste,rusinat +rommi sekä saksanpähkinät,ja sekoita kunnes seos on tasaista.Hieman jauhoin myös rusinoita hienommaksi mutta näin ei ollut ohjeessa(mikä oli täysin turhaa...). Öljyä kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua noin 35 minuuttia 170 C-asteessa ,kunnes kakkuun työnnetty tikku tulee kuivana ulos. Anna jäähtyä kunnolla ja kumoa vuoasta lautaselle.En löytänyt suurempaa vuokaani,joten tein kakun pienemmässä reiällisessä vuoassa ja taikinaa riitti vielä pieneen neliskulmaiseenkin kakkuun.Kakku kannattaa säilyttää jääkaapissa ja ottaa esille ennen tarjoilua.
Tätä tehdään toistekin!
Kuva lainattu täältä



Tänä iltana täällä loppuu viikon kestänyt juutalainen pääsiäinen mutta samalla alkaa Marokon-juutalaisten Mimouna-juhla,johon kuuluu paljon makeita herkkuja. Mimounaan kuuluvat mm. makeat erilaisista vihanneksista tehdyt hillot,joista yksi on kuvassa näkyvä munakoisohillo. Kuvan olen lainannut täkäläisestä Ma Blogeria-blogista.Netti on pullollaan munakoisohillo-ohjeita;mm. David Lebovitzin blogissa on sellainen,mutta nimestään huolimatta ne eivät kyllä ole hilloja.Mimounan munakoisohillo on sen sijaan makea,ja tehdään yleensä minikokoisista munakoisoista.Munakoisot keitetään sokerisessa ja kanelilla ,inkiväärillä  tai neilikalla maustetussa liemessä,kunnes pikku munakoisot ovat läpinäkyviä.

Saronan Cafetery-kahvilassa oli tällainen lehtikaalipuu ruukussa.Aika kiva!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Uunipaahdettua tofua sitruunalla,luumuilla,kalamataoliiveilla ja persiljalla ,sekä ihana piknikkipaikka:)

Kamala kuva mutta tämä on hyvää!
Kun  ystäväni sai Gould Farmissa asuneelta ystävältään Gold Farmin keittokirjan,jonka tekoon tuo ystäväkin oli osallistunut;poimin kirjasta heti sitruunalla maustettujen kikherneiden ohjeen,jonka postasinkin helmikuussa.Huomasin samaisessa kirjassa pari muutakin kiinnostavaa ohjetta,ja toisen niistä toteutin viime viikolla. Kuvasin ne 2 ohjetta kameralla jotta muistaisin ne.Tästä tofuruuasta tuli hyvää mutta kuva ei nyt anna ihan kaikkein parhainta kuvaa siitä....mutta hyvää oli:). Pienensin ohjeen määriä ja punasipuli muuttui keltasipuliksi,mutta muuten ainekset olivat samat kuin ohjeessa.

Uunipaahdettua tofua sitruunalla ,luumuilla,kalamataoliiveilla ja persiljalla
  • 300 gr kiinteää tofua,kuutioituna
  • 2½ rkl oliiviöljyä
  • 2½ rkl vehnätöntä soijakastiketta (tamari)
  • 1 sipuli (ohjeessa oli punasipulia,minä käytin keltasipulia)
  • 2 valkosipulin kynttä,murskattuna
  • 8 kuivattua luumua (siemenet poistettu)pieniksi paloiksi paloiteltuna
  • 8 kalamataoliivia ,puolitettuna
  • 1½ rkl sitruunamehua
  • kourallinen tuoretta lehtipersiljaa
  • suolaa,mustapippuria
Laita tofukuutiot kulhoon ja lisää niihin 1½ rkl oliiviöljyä ja 1½ rkl tamaria.Sekoita kunnes öljyä ja tamaria  on kaikkien kuutioitten pinnalla.   Levittele tofukuutiot leivinpaperin päällystämälle uunipellille ja paahda niitä  20-25 minuuttia 180 C-asteessa ,kunnes tofukuutioiden pinta on rapeutunut mutta sisus on pehmeää. Tofu voi uunissa kuivahtaa helposti joten kannattaa tarkistaa hieman ennen ovatko ne jo valmiita.Lämmitä loppuöljy paistinpannulla ja paista sipulia keskilämmöllä ,kunnes sipuli pehmiää,noin 3 minuutin ajan.Lisää valkosipuli ja paista kunnes  valkosipuli alkaa saada väriä. Lisää nyt luumut ja kalamataoliivit,laske lämpötilaa ja anna luumujen ja oliivien pehmentyä;noin 10 minuuttia .Lisää hieman öljyä jos ainekset tuntuvat palaavan pohjaan. Nosta nyt lämpötilaa ja lisää  noin desi vettä ja anna kastikkeen kuivua melkein kokoon.  Lisää paahdetut tofukuutiot,sitruunamehua ja lopputamari sekä persilja.Maista ja mausta suolalla ja pippurilla.Tarjoa vaikka riisin kanssa.
Pari postausta sitten kirjoitin ihanan uuden lempipaikkani Saronan Little Italy-ravintolakompleksista,joka ei silloin vielä ollut auki.Nyt viime viikolla Little Italy oli sitten avatty ja kävin kurkistamassa sen Picnic-nimiseen puoleen,jossa ulkoseinällä oli hyllyttäin piknikkoreja,sekä olkisia  että pahvisia;ekopahvista valmistettuja.
Olin tuolla erittäin aikaisin aamulla eikä mikään ollut vielä valmista,mutta Picnicistä voi ostaa salaatteja,voileipiä,ym. sekä juotavaa,kuten viiniä,vuokrata/lainata kori  ja mennä vaikka Saronan vihreille alueille lounaalle korin kanssa,jonka mukana tulee kaikki tarvikkeet ja huopakin löytyy tarvittaessa.Aika ihana idea!
Koska tulin liian aikaisin oli Italiasta tuotu jäätelövaunukin vielä sisällä.... Little Italyn Picnicissä on seinät maalattu Italian väreillä ja taustalla kuuluu italialaista musiikkia.
Ulos oli laitettu paikan piknikkoreja näytille.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Hurrrjan hyvää uunipaahdettua kukkakaalia tahinilla ja chilillä ja Disco soup-tapahtuma

Olen täällä blogissa aiemminkin laittanut kukkakaaliohjetta tahinilla,mutta viimeksi tahini lisättiin valmiin kukkakaalin päälle,mutta nyt paahdoin kukkakaalin yhdessä tahinin kanssa, ja oi oi miten hyvää tästä tuli! 

Uunipaahdettua kukkaalia tahinilla ja chilillä
  • 1 kukkakaali
  • 2 rkl tahinia
  • 1 rkl soijakastiketta (tamaria)
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 2 tl oliiviöljyä
  • chilijauhetta tai hiutaleita
  • suolaa
Erottele kukkaalin isot kukinnot toisistaan ja kiehauta ne joitakin minuutteja ,kunnes kukkakaali on  "al dente". Laita kukkakaali kulhoon ja kaada päälle tahini,soijakastike ja öljyt.Asettele kukkakaalikukinnot uunipellille leivinpaperin päälle ja ripottele päälle chiliä ja hieman suolaa. Paahda kukkakaalia 200 C-asteessa 20-30 minuuttia,kunnes kukkakaalikukintojen pinnat ovat saaneet väriä.Tarjoa lämpimänä.
Namskis!
Tel Avivin satama-alueella vietettin viime viikon keskiviikko-iltana Disco soup-tapahtumaa,ja kävinkin siellä ystävän kanssa. Disco soup-(Schnippel Disco)tapahtumaa vietettin ensimmäistä kertaa Saksassa;Slow food-liikkeen nuoriso-osaston järjestämänä,ja sen jälkeen samanlaista tapahtumaa onkin vietetty eri puolilla maailmaa.Täällä sitä vietettiin nyt ensimmäistä kertaa ja toivottavasti jatkossakin. Disco-soup tapahtumassa ihmiset kokoontuvat ja valmistavat ruokaa eri paikoista (tukkutoreilta,kaupoista,ym) kerätyistä vihanneksista ja muista jo hävikkiin tarkoitetuista elintarvikkeista,aina musiikin tahdissa,ja valmistettua ruokaa jaetaan sitten kaikille. Sataman Disco soup-tapahtumassa oli myös ammattikokkeja salaatteja leikkaamassa.
Jokaisessa pöydässä valmistettiin hieman erilaisia salaatteja. Ihmisiä tuolla oli hurjan paljon ja musiikki (siellä oli tiskijukka) pauhasi liiankin kovaa.On hyvä jos tällainen tapahtuma saa ihmiset tajuamaan,että myös jo hieman nuutuneet vihannekset ja muut ainekset kelpaavat ruoanlaittoon.Täällä,kuten monessa muussakin maassa ,heitetään aivan paljon ruokaa roskiin. Suurin osa tuolla olleista vihanneksista oli saatu tukkutorilta.Ne olisivat muuten menneet roskiin....
Parsakaali on ihan hyvää vaikka kukinnot ovatkin jo kellastuneet
Väsähtäneet appelsiinit ja passionhedelmät kelpaavat hyvin mehuksi
Mehutiskille olikin jonoa...
Joka pöydässä oli monen monta leipää,jotka olivat kuivuneet kivikoviksi.Mutta kun niistä leikattin palasia,jotka kostutettin jo viimeisen päiväyksen yli menneellä oliiiviöljyllä,kelpasivat ne hyvin panzanella-tyyliseen salaattiin. 
Poislähtiessämme huomasimme,että viimeisessä pöydässä olisi ollut  tarjolla paahdetuista paprikoista ja juustosta tehtyjä rullia,,mutta jono oli aivan liian pitkä.......

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Katukeittiö-parempaa roskaruokaa-kirja ja sen innostamat banaaniletut

Kun luin viime syksynä Liemessä-blogin Jennin tulevasta kirjasta,ajattelin että siitä tulee varmaankin mielenkiintoinen kirja,sillä asun maassa,jossa katuruoka on suuressa määrin osa katukuvaa,ja kovasti kiinnosti tietää millaista katuruokaa tulee olemaan Jennin kirjassa.Jennin blogia pitkään seuranneena tiesin myös että kirjan kuvitus tulee olemaan upea.Kirjan ilmestyessä  maaliskuussa ajattelin että voihan harmi että joudun nyt odottelemaan kesään saakka kunnes saan nähdä tuon kirjan. Kun sitten Jenni sanoi lähettävänsä minulle kirjan tänne kauas,oli iloni suuri,ja viikon alussa hainkin kirjan postitoimistosta ja olin niin malttamaton,että avasin kirjan jo postissa,jolloin postineiti huusi minulle ettei paketteja saa avata postissa..... Samaisen iltapäivän vietin sitten kirjan parissa ja huomasin,että siinähän on kivasti ohjeita,joita voi toteuttaa. Kirja on selkeä ja ohjeet sellaisia,että sopivat joka keittiöön,eikä harvinaisia aineksia tarvitse kaukaa metsästää. Ja Jennin ottamat kuvat tekevät kirjasta visuaalisesti upean.Tosi hieno teos:)
Kirjassa on otettu huomioon eri ruokakulttuurien herkkuja;mm.minulle tuttuja Lähi-idän herkkuja falaffeleineen ja tahnoineen. Jennin kirjassa on ohjeet myös  hyville lisuikkeille,kuten kotitekoiselle ketsupille ,majoneesille ,tai sinapille,ja voin ihan kuvitella,että tämä kirja on ykkössuosikki noviisikokkaajan kodissa,mutta miksei myös jo kokeneimmille;löysin kirjasta montakin ohjetta,joita on tarkoitus kokeilla. Kirjan ohjeilla saa tehtyä hyvää ja monipuolista,mutta ei liian vaikeatekoista ruokaa.Pidän myös siitä,että Jenni on lisännyt kivasti käteviä vinkkejä eri ohjeisiin.
Ihan heti ensimmäiseksi lähdin tekemään banaanilettuja kirjan ohjeella.Banaanilettujen ohjeita on ollut monessa blogissa enkä ole niitä vielä kokeillut,mutta Jennin ohje oli tosi helppo:yhtä monta banaania kuin kananmunaa. 

Banaaniletut
  • 2 banaania 
  • 2 kananmunaa
  • kanelia tai vaniljaa tai kardemummaa
Jauhoin banaanit kananmunien kanssa miniblenderissäni;yhtä hyvin se käy sauvasekoittimella.Omaan taikinaani lisäsin sekä vaniljaa että kanelia.Letut paistetaan miedolla lämmöllä runsaassa voissa. En millään saanut letuista yhtä nättejä kuin Jennin kirjan kuvassa,ja paistolämpötilani taisi olla hieman liian korkea kun reunat mustuivat,mutta hurjan hyviä näistä tuli. Ihan lopussa lisäsin hieman riisijauhoa sekaan,jolloin ne pysyivät paremmin koossa.Päälle lirauttelin taatelisiirappia. Kirjaan on nyt merkitty monta kokeilulistalla olevaa ohjetta kuten portobellohampurilaiset ,lohihampurilainen ja  kesäkurpitsaliuska.
Kirja saatu arvostelukappaleena

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Merelliset tofupyörykät ja trooppinen porkkanaraaste

Meinasin ensin laittaa että kalaiset tofupyörykät,mutta eihän näissä kalaa ole ....bussissa matkan aikana tuli vain mieleen,että voisi kokeilla laittaa tofupyöryköitä,jotka muistuttavat kalapihvejä....No ihan kalalle nämä eivät maistuneet mutta merilevästä tuli hieman meren makua näihin pyöryköihin ,ja hyviä olivat:) Olen vähän kokeillut erilaisia tofupyöryköitä viime aikoina ,ja nämä menevät myös uudestaan kokattavien listalle. Kuvasta ei tullut hyvä ja nämä ehkä eivät siinä näytä kauhean houkuttelevilta,mutta olivat todellakin hyviä! Pyörykät ovat myös gluteenittomia.

Merelliset tofupyörykät
  • 300 gr kiinteää tofua
  • 2 Nori-merileväarkkia,hienoksi jauhettuna
  • 2,5 dl tilliä
  • 1 rkl soijakastiketta (vehnätöntä)
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 2 tl raastettua sitruunankuorta
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl pellavansiemenjauhetta
  • 2 rkl vettä
  • 5 rkl riisijauhoa
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan
Jauha tilli ja kaikki muut ainekset paitsi tofu ja riisijauho. Raasta tofusta ohutta raastetta ja lisää muiden ainesten joukkoon.Lisää riisijauho ja sekoita hyvin. Jos taikina tuntuu liian paksulta voi sekaan lisätä hieman vettä,mutta tämä taikina on tosi helposti käsiteltävää. Öljyä uunipellin päällä oleva leivinpaperi,ja muodosta taikinamassasta pyöryköitä,jotka litistetään pihveiksi. 
Pyörykät ennen uuniin menoa..
Öljyä myös pyöryköiden pinta. Lämmintä uuni  200 C-asteeseen ja kypsytä pyöryköitä 30-40 minuuttia.Käännä pyörykät  loppuvaiheessa ja anna pyöryköiden kypsyä vielä 10 minuuttia.Pyöryköiden pinnan tulee olla rapeaa.Tarjoa vaikka salaatin seuraksi.
Bussisssa ehdin vilkaista ilmaislehteä,jossa oli vinkki kivan näköisestä porkkanaraasteesta;joka tarjottiin tyhjennetyssä passionhedelmäkuoren puolikkaassa.Ohueksi raastettu raaste sai myös lisämakua passionhedelmästä. Passionhedelmän hapokkuus yhdistettynä makean porkkanan ja appelsiinin ja mintun kanssa on hyvää ja raikkaan makuista :)  Lehden ohjeessa taisi olla vielä pähkinöitäkin ja minttua ei kai siinä  ollut,mutta näin siitä tuli tosi hyvää

Porkkanaraaste appelsiinilla,mintulla ja passionhedelmällä
  • 1-2 suurta porkkanaa
  • 1 suuri appelsiini
  • 1-2 passionhedelmää
  • 2 tl oliiviöljyä
  • suolaa ,mustapippuria
  • 10 mintunlehteä
Raasta porkkanat ohueksi raasteeksi.Kuori appelsiini,poista myös valkoinen kuoriosa, ja ota varovasti hedelmästä kalvottomia lohkoja.Paloittele appelsiinilohkot,lisää  ne raasteen joukkoon.  Laita appelsiinista irronnut mehu erilliseen astiaan. Puolita passionhedelmät,ja jos haluat,voit lisätä sisuksen siemenineen appelsiinimehun joukkoon. Jos haluat mehua ilman siemeniä, (vinkki!),jauha ensin passionhedelmän sisus siemenineen ja siivilöi mehu sen jälkeen seoksesta,ja lisää se kastikkeeseen.Passionhedelmissä hedelmäliha on kiinnittynyt siemeniin ja ilman erillista jauhamista ei mehun siivilöinti onnistu kunnolla.Lisää kastikkeeseen öljy,suolaa ja pippuria.Paloittele mintunlehdet ja sekoita ne raasteen joukkoon.
Viikottain käyn kurkkimassa Saronassa,mitä uutta sinne on tullut.Keskeinen sijainti takaa myös sen,että sinne on helppo mennä vaikka rentoutumaan;istua appelsiinipuun alle ja nauttia lintujen viserryksestä ja kauniista ympäristöstä. Ensi viikolla siellä aukenee Little Italy,joka käsittää 2  restauroitua rakennusta;kuvassa toinen niistä. Little Italyssä on 4 erilaista ruokapaikkaa,,joista yksi on Piknik,josta  voi ostaa piknikorin ja sitten valitaan mitä ruokaa ja juomaa sinne tulee. Saronahan on kuin tehty piknikkejä varten ja alueen vihreille alueille  on kiva mennä piknikille.Sisiliasta on tuotu jäätelövaunu,josta myydään sisiliaistyyppistä jäätelöä. Lisäksi Little Italyyn tulee avataan liha-ravintola sekä trattoria ja viinitupa. 
Yksityiskohta Little Italyssa Saronassa

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hieman erilainen Caprese-salaatti tomaattineliöillä ja sardellipestolla

Kuten jo pari postausta sitten kirjoitin täällä:olen aika lailla hurahtanut Game of Chefs-kokkausohjelmaan,jonka finaali on ensi viikolla ;:nyyh,tulee vieroitusoireita! Ohjelman alun jakson aiheena oli pasta ,ja yksi kolmesta joukkueesta teki aika jännän ja erilaisen pasta-annoksen,joka voittikin sen jakson kilpailun. Annos jäi mieleeni ja viikonloppuna tein sitten siitä hyvin riisutun version,mutta  tämä minun versioni ei ollutkaan enään pastaruoka vaan jonkinlainen Caprese-salaatin muunnos. Mutta tässä oli kaksi tosi hyvää uutta tuttavuutta,joista pidin  eli nuo tomaattineliöt ja mielettömän ihana sardellipesto,jota kyllä muutin hieman mutta onpa se hyvää! Tomaattineliöissä on tomaatin maku tiiivistynyt tosi herkulliseksi:)
Kuva täältä

Tässä sen annos  mistä sain inspiksen ja toteutus on kyllä aika lailla erilainen :Game of Chefsin annoksessa tomaattineliöt oliva ohuemmat ja tehty eri tavoin;juustona oli ricottaa kun taas minulla oli täkäläistä  korijuustoksi kutsuttua vähärasvaista-ja suolaista valkoista leikattavaa juustoa. Ohjelman ricottaan oli sekoitettu muun muassa muskottipähkinää,kermaa ja ohuen ohuita basilika-ja ruohosipuli-chiffonadea.Sardellipesto oli aika lailla samanlaista ,mutta vaihdoin omassani pinjansiemenet manteleiksi,kuten yleensäkin pestoissani. Lisäksi tuossa annoksessa oli sinihomejuustolla maustettua bechamel-kastiketta ja lopuksi päällä parmesaanituile(tuolle on varmaankin suomenkielinenkin nimi,mutten löytänyt...).
Tomaattineliöt tehdään tomaattimehusta ,ja jos näitä tekee ,siihen kannattaa käyttää hyvälaatuista tomaattimehua. Aikoinaan kannoin Tallinnasta kotiin viemisiksi tomaattimehua,siinä kun ei ollut sokeria kuten suomalaisissa tomaattimehuissa.Lidlistä onneksi  löytää  hyvää tomaattimehua ja Suomessa käydessäni aina ostankin sitä;rakastan tomaattimehua!

Tomaattineliöt
Game of  Chefsin tomaattineliöissä tai tomaattipastassa käytettiin agar agaria sekä kappa karrageenia ,niin että agar agaria oli 10 grammaa ja kappaa 2 grammaa. En viitsinyt tilata tuota kappaa,etenkin kun en tiedä milloin sitä seuraavan kerran käyttäisin,joten laitoin 12 grammaa agar agaria ja toivoin parasta....Kappa karrageenilla saa paremman tekstuurin,mutta ihan hyvä tästä tuli pelkällä agarillakin.

Keitä tomaattimehua kiehumapisteeseen,lisää agar agar ja sekoittele mehua kunnes se saavuttaa taas kiehumapisteen.Seos tulee kaataa heti jähmettymään. Ohjelmassa tomaattimehu kaadettiin uunipellille, 2 mm korkuiseksi ja laitettiin 90 C-asteiseen uuniin 1½ tunniksi.Minä kuivattelin mehua kuivurissa kunnes siinä ilmeni pientä kuivumista ja näin se sopii hyvin myös raakakeittiöön,En kuivattanut suhteessa yhtä kauan kuin jos olisin tehnyt tämän uunissa,joten neliöni jäivät paksummaksi.Ensi kerralla taidan kokeilla tätä uunissa tehtynä.Jos teet näitä uunissa,kaada mehu jähmettymään ja leikkaa  jähmettynyt mehu  tasaisen kokoisiksi neliöiksi ennen uuniin menoa.
Sardellipesto,jota nyt tein ensimmäistä kertaa,on myös hurjan hyvää  ja kokeilin tätä myös sellaisenaan  pastan kanssa (tummariisipastan) ja oli todella hyvää. Sardelli maustaa peston todella kivasti:),Ohjelman ohjeessa,joka oli tehty suurelle joukolle,oli hurja määrä basilikaa;minä pienensin määrät ja punnitsin basilikan,sillä täällä on tosi suuret basilikaniput ja jos laitan ohjeeseen  että nippu basilikaa;voi se olla hieman harhaanjohtavaa,,,

Sardellipesto
  • 70 grammaa basilikan lehtiä
  • 3 rkl oliiviöljyä 
  • 2 sardellin fileetä
  • mustapippuria
  • 3 rkl paahdettuja mantelilastuja
  • 40 gr parmesaania 
  • mustapippuria (suolaa)
Jauha basilika,sardellifileet,mantelit ja parmesaani jalisää öljy hitaasti ,jauhaen tasaiseksi. Maista ja lisää mustapippuria ja suolaa maun mukaan. Lisäsin tuohon vain ihan pikkuriikkisen verran suolaa,sillä sardelleista ja juustoista tulee pestoon suolaisuutta.  Tämä on myös ihanaa sekoitettuna vastakeitetyn pastan kanssa!
Kokoa annos:asettele lautaselle tomaattineliöitä ,ja niiden päälle tai viereen juustoa.(käytin täkäläistä 5% lähes suolatonta korijuustoa ,mutta tämän voi korvata vaikka mozzarellalla,kotijuustolla tai muulla leikattavalla tuorejuustolla). Asettele juustopalojen päälle sardellipestoa ja koristele annos basilikan lehdillä ja parmesaanilastuilla.
Torin eräässä kojusssa oli myynnissä Dominikaanisesta tasavallasta tuotuja isoja ananaksia.Kamalan kalliita! Täällä kasvatetaan ananaksia,mutta ne ovat pienempiä ja kalliita nekin. Enemmänkin kiinnosti tuo ananaskasvi,mutta tiedän,että jos sellaisin ottaisin kotiin,ei siitä  varmaan ananasta tulisi;sehän vaatii trooppiset olosuhteet ja täällä on vain puolitrooppista...