Sivut

torstai 14. elokuuta 2014

Selleripesto

Kun eräänä perjantaina (viikonlopun alku täällä) söin aamiaista kantakahvilassani Sugar  Cafessa,oli aamiaiseen kuuluvien tahnojen joukossa myös tosi herkullinen,ennestään tuntematon tahna.Kysyin kahvilan omistajalta Gideonilta että mitä tuossa tahnassa oli ja  hän sanoi sen olevan selleripestoa.En kuitenkaan saanut ohjetta Gideonilta,mutta tahnan maut olivat muistissa jotenkuten ,joten näin syntyi tämä tahna.

 Selleripesto
  • 2½ dl  persiljaa
  • 4 dl paloiteltuja sellerinvarsia
  • 1,25 dl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 rkl raastetua sitruunankuorta
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 tl chiliä
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan
  • 50 gr pinjansiemeniä tai mantelilastuja
  • 50 gr parmesaania (ei välttämätöntä)

Laita kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta monitoimikoneeseen ja anna koneen käydä kunnes seos on tasaista muttei liian hienojakoista. Lisää öljy vähitellen joukkoon ,samoin kuin juusto,jos haluat käyttää sitä. Selleripesto on ihanaa lisäkkeenä ,leivän päällä,ja miksei pastankin kanssa.
Olin jossain lukenut uudesta falafelipaikasta,Falafixista ja kun menin siitä yhtenä päivänä ohi,päätinkin poiketa sisälle. Ei kyllä tarvitse arvata mistä Falafix on saanut inspiraation mitä tulee nimeen ja ulkoasuun,sillä selvästikin on kahvipisteketju Cofix,josta olen täällä blogissa kertonut,vaikuttanut tämän falafelipaikan perustajaan. Cofix-Falafix;D Falafelipaikkojahan täällä on kuin sieniä sateella,joten kannattaa olla hieman muista poikkeava.Hot falafel.small price,lukee tuolla ja falafeliannoksen hinta on euroissa 1,30 Eur. Saman hintaisia falafeliannoksia saa muutamasta muistakin falafelpaikoista.
Tiskillä oli kiva valikoima tuoreita salaatteja,joita saa falafeliannokseensa.Pienestä lisämaksusta saa paistettuja munakoisoviipaleita ja /tai keitetyn kananmunan.
Hyvä ohje;D
En ollut niin nälkäinen ,että olisin jaksanut kokonaisen falafelannoksen,joten otin vain annoksen falafelpyöryköitä.Hanasta tuli tahinia erikseen. 10 pyörykkää on kuitenkin aika suuri annos,joten puolet meni kotiin vietäväksi;koirani Bambi rakastaa falafelia!

24 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hauskalta tuo selleripesto, olen vasta viime vuosina alkanut tykkäämään sellerista (tosin en pidä siitä vieläkään yllätyksinä salaatissa) ja tämä voisikin olla hauska resepti kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne,mä.taas.olen suuri sellerin ystävä;-) tässänuo muut ainekset aika hyvin peittävät.sellerin.maun jos siitä.ei.tykkää

      Poista
  2. Suomeenkin voisi tulla yhtä halpoja falafelpaikkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T: falafelien valmistushan.ei kauheasti maksa mutta Suomessa on sitten.niin paljon.muita maksuja jotka korottavat sen hintaa.Tosin.falafelin.hinta taitaa olla.aika.ylihinnoiteltu Helsingissä......

      Poista
  3. On sinulla kyllä aika taito tehdä kotona samanlaista mitä olet jossain maistanut! Tuohan on jo taidetta :) Minulle ei varmaan selleripesto maistuisi...se on niitä harvoja kasviksia, joita en voi sietää. Ehkä siksi kun nuorena olin sairaalassa raskauspahoinvoinnin takia ja toivat minulle raakaa selleriä. En voinut syödä kuin appelsiinimehujäitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä maistoin sitä aika.tarkasti ja.löysin.pari.täkäläistä.ohjetta joita yhdistelin.ja pääsin sitten.oikeaan.makuun;-) monet karsastaa selleriä; minä.taas rakastan.sitä!

      Poista
  4. Aivan ihanankuuloista! Mieheni ei ole sellerinystava mutta olen ihan varma etta tama maistuu kun en kerro sellerista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra,tuossa kun.on noita muita aineksia aika.suuri määrä joten voi olla ettei.selleri tule lainkaan.miehesi mieleen,jos hänelle tätä tarjoat;-)

      Poista
  5. Vaikutta hyvältä, juuri tein uunimunakasta ja pilkoin myös sellerinvartta mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena:itse tykkään tästä tosi paljon:-) selleri on.kyllä.hyvää monessa:-)

      Poista
  6. Tätä on ihan pakko kokeilla. Muutama viikko vielä, ja omat sellerit on niin isoja että pääsee kokeilemaan pestoa. Kiitos hienosta ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauvajyvänen,täytyy kyllä myöntää että kadehdin hieman noita omia sellereitäsi.-Täällä sellerit ovat kesäisin kuivia tummanvihreitä varsia,joita ei tule ostettua,mutta löysin vaaleaa vientiselleriä jättimarketista tätä varten:)

      Poista
  7. Oih, kuulostaa ihanalle tuo pesto - mä kanssa pidän selleristä kovasti!
    Ja noille falafel-keitaille kun kerran elämässään pääsisi, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna,on tosi hyvää ja todellakin tykkään selleristä ja lykkään sitä vähän joka paikkaan;D
      Täytyy sanoa että olen kyllä hemmoteltu mitä tulee falafelpaikkoihin;D

      Poista
  8. Låter så gott. Falafel gillar jag massor.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:falafel äter jag mycket sällan,men det är nog gott:) Jag äter helst organisk falafel i Hippo falafel,som jag har skrivit om här.

      Poista
  9. Wow, what an unusual sort of pesto! I've never seen one that uses celery before, and now I'm completely inspired by the possibilities. Next time I have too much celery on hand, I know what to do with it now, at last! Thank you so much for sharing this recipe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah.,unusual,but very tasty and I happen to like celery,so... You are welcome and I would love to know if you liked this;D

      Poista
  10. Kiva pikaruokapaikka :) Selleripesto kuulostaa ehdottomasti kokeilun arvoiselta. Uudet selleri-ideat ovat aina tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,täällä on pikaruokapaikkoja kyllä ihan kyllästymiseen asti;D Mä olen suuri sellerin ystävä,joten tykkään tästä paljon :)

      Poista
  11. Mä en voi siteää selleriä :D Tai no liemissä ja sellaisissa se on välillä korvaamaton mutta muuten. Olen onnistunut kerran Italiassa kielitaidottomana saamaan eteeni salaatin jossa oli pelkkää selleriä, yrttejä ja salaatin lehtiä + muutama pähkinä. Nälkä oli kamala ja koska muuta ei tullut tilattua söin sen hampaat irvessä ja ajattelin mielessäni että tää on terveellistä !

    Mä tulin tässä keväällä allergiseksi korianterille ja falafelliä on kamala ikävä. Mulla on tossa nurkan takana sellainen paikka kun Just vege ja sieltä saa todella hyvä falafel pitoja. Tosin multa ne on nyt kielettyjä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milma,voihan harmi,sellerikin taitaa olla sellainen kasvis joka jakaa mielipiteitä..;mutta tässä se ei tunnu liikaa,vaan juuri sopivasti. Voi miten kurjaa että tulit allergiseksi korianterille. Tuossa JustVegessä kävinkin viime kuussa ja siitä on postaus täällä blogissa.Sun pitää ehkä sitten tehdä itse falafelit,ilman korianteria...

      Poista
  12. Enpäs olekaan koskaan vielä selleritahnaa tehnyt, vaikka selleriä syön niin raakana kuin kypsennettynäkin. Täytyy kokeilla kyseistä ohjetta. Tein muuten sitä munakoisopaistosta viime viikonloppuna ja täytyy tunnustaa, että olipas todella hyvää niin lämpimänä, kuin kylmänäkin, ja maistui hyvin maanantaina töissä eväänä.:) Mitäpäs tuossa falafix salaattitiskin "mehumaljassa" mahtaa olla? Bambi on herkkusuu, joka ymmärtää hyvän maun päälle.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Jatta,sinun sitten kannattaa tehdä tätä kun pidät selleristä:) ja munakoisopaistos on tosi hyvää:) Mehujutussa on limonaadia,sellaista kotitekoista. Juu Bambi on oikea herkkusuu;D

      Poista