Sivut

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Herkulliset makupalat koiralle

Tämä onkin ensimmäinen kerta kun julkaisen ohjeen koiraa varten.  Koirani Bambi täyttää ylihuomenna 12 vuotta, ja yleensä olen käynyt hakemassa Bambille synttäriherkkuja torin  lihakaupasta, jossa  omistaja Beni aina laittaa joitain syrjään koiria varten.  Nyt kun tori ja kaikki muutkin paikat, kuten Benin lihakauppa, ovat kiinni,  niin päätin itse  valmistaa jotain herkkua Bambille.  Olin joskus nähnyt koirien makupalojen  ohjeen,  johon tuli tonnikalaa , kananmunaa  ja  jauhoa.  Muutin ohjetta  jonkun verran, lisäämällä Bambin rakastamaa porkkanaa,  ja korvaamalla osan jauhoista kauralla.  

Ihan blogin alkuaikoina,  marraskuun alussa  vuonna 2008,  kerroin kuinka Bambi päätyi luokseni.

Makupalat koiralle🐶
  • 1 purkki öljyyn säilöttyä  tonnikalaa
  • 2 kananmunaa
  • 1  hienoksi raastettu porkkana
  • 2 rkl täysjyväjauhoa
  • 2 rkl kaurahiutaleita
Kaada tonnikala öljyineen vuokaan,  ja muussaa tonnikala hienoksi haarukalla. Lisää kananmunat hyvin sekoittaen, sen jälkeen porkkanaraaste,  ja lopuksi jauhot. Sekoita hyvin.   Kaada taikina neliskulmaiseen uunivuokaan,  ja tasoita taikina lastalla.  Päällystin uunivuoan  kevyesti öljytyllä leivinpaperilla.   Koiran tonnikalaherkkua paistetaan uunissa noin puolisen tuntia ,   180 asteen lämmössä,    Kun herkku on jäähtynyt,   se leikataan pieniksi ruuduiksi. Makupaloja säilytetään jääkaapissa.
Yritin kuvata Bambia niin että annan sille makupalan, mutta eihän se mitenkään onnistunut sillä Bambi hotkaisi makupalan hetkessä....
Bambi olisi syönyt kaikki makupalat kerralla,mutta niitä riittää  nyt muutamaksi päiväksi:)

20 kommenttia:

  1. Ihana kun Bambille on omia herkkuja! Varmasti tykkää:) Onnitteluja ja rapsutuksia hänelle♥ Mukavaa alkanutta pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki:Bambi ihan hullaantui näihin:) Kiitos paljon Bambin puoleta, ja rapsutuksia Zeukselle:) Ja samoin sinulle oikein hyvää pääsiäisviikkoa:)

      Poista
  2. Paljon onnea Bambille! Vikassa kuvassa on aistittavissa pientä närkästystä siitä, ettei kaikkia makupaloja saanut syödä kerralla... ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta:Kiitos paljon:) Hih, Bambi olisi tosiaankin hotkaissut koko satsin kerralla;D

      Poista
  3. Ihana Bambi ja tuolla iällä jo ansaitseekin herkkuja...vähän joka päivä :)
    Mukavaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OUti:Kiitos Bambin psta. Ja todellakin ansaitsee herkkuja, .OIkein ihanaa pääsiäisen aikaa tulevaa viikkoa OUti.

      Poista
  4. Ihana lahja pikkuiselle ladylle :)

    VastaaPoista
  5. Aww, hi Bambi! So good to see you again! Glad your momma is treating you well, quite literally. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah: Greetings to your cute dog from Bambi:) Bambi is 12 and certainly deserves some extra pampering from momma;D

      Poista
  6. Ihana Bambi! En tiedä onko koreektia sanoa, mutta tuo tonnikalapiiras maistuisi mullekin, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:ihan korrektia, sama ajatus oli mullakin että mausteita lisäämällä tosi hyvää:)

      Poista
  7. What a lucky little girl! And such a good girl, too. She definitely deserves those treats. :)

    VastaaPoista
  8. Tottakai koira tarvitsee omat juhlaherkut!
    Äitini usein paistoi koirille lettuja, kun ne olivat yökylässä.
    Nykyinen koiramme on aivan hulluna uunissa kuvattuun ruisleipään...
    Myöhästyneet onnittelut päivänsankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satunnainen Paula:No tottakai tarvitsee;D Bambi olisi kyllä syönyt nuo kaikki yhdellä kertaa. Bambi jopa tykkää tofusta;D Kiitos Bambin psta:)

      Poista