Sivut

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Paistetut munakoisosuikaleet


Munakoiso on  lähes aina herkkua, ja siitä saa tehtyä  vaikka mitä:)🍆 Joku aika sitten  tein niitä vähän eri tavalla,  ja lopputulos oli tosi herkullinen.  Herkullisuuden lisäksi tämä oli myös helppotekoista.

Munakoisosuikaleet
  • 1 munakoiso
  • 1 - 1.5 rkl oliiviöljyä 
  • ripaus mustapippuria
  • 1 tl paprikaa
  • 2 tl  soijakastiketta
  • päälle pilkottua vihreää chiliä, kevätsipulia ja tahinia
  • ½ rkl sitruunamehua
Tein tämän niin että ensin kuorin  munakoison kuorijalla.  Tämän jälkeen otin kuorijalla  munakoisosta mahdollisimman ohuita , leveähköjä  suikaleita.  

Puolet öljystä laitetaan pannulle,  ja pannu lämmitetään keskilämmölle. Kun pannu on lämmennyt , siihen lisätään munakoisosuikaleet. Ne saavat paistua  ensin keskilämmöllä,  niin että niitä käännellään aina välillä , kunnes suikaleet pehmenevät  ja  alkavat saada hieman väriä.  Tämän jälkeen lisätään  pippuri, paprika,  soijakastike ja loput öljystä,  ja lämpö laitetaan maksimille.  Suikaleita päistellaan välillä käännellen, kunnes ne ovat  kunnolla ruskistuneet. Osa suikaleista  jää hieman vaaleammiksi,  mikä ei haittaa.
Päälle lisäsin  pilkottua  vihreää chiliä,  kevätsipulia , sitruunamehua sekä tahinia.
Osan suikaleista laitoin syrjään ,ja käytin niitä seuraavan postauksen ohjeeseen.... 

14 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen ja kuuloinen ohje. Minun mies tykkää munakoisosta, siitä tehdään salaattia Marokossa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi;kiitos:) Tämä olikin hyvää, ja syntyi vähän vahingossa kun kuorin munakoison,niin kuorin sitten koko munakoisonkin suikaleiksi;D Munakoisosta saa kyllä tehtyä ihania salaatteja, ja täälläkin tosi suosittuja :) Kaunista viikonloppua sinullekin Outi.

      Poista
  2. Nams. Näyttää hyvältä!
    Meillä tykätään munakoisosta. Ja tahinista! Nappi ohje siis, kiitos<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:) Kiitos:) Sekä munakoiso että tahini ovat suosikkejani:) Toivottavasti tykkäät.

      Poista
  3. Det ser så gott ut! Ha en fin dag Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina, så gott att redan gjort några gånger 🍆🍆Ha en fin dah du också

      Poista
  4. Näyttää kyllä niin hyvältä, että pitääkö tässä läht5eä heti kauppaan hakemaan munakoisoa ; ) En ole koskaan noin älynnyt leikata munakoisoa ohuiksi suikaleiksi, joten onhan tuota testattava. Kaunista sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:Kiitos, ❤️O n kyllä jännää miten eri tavalla leikkaaminen vaikuttaa lopputulokseen. Tätä teen nyt useastikin, ja varmaan onnistuu hyvin uunisskin🍆🍆Kaunista uutta viikkoa

      Poista
  5. Simply changing the preparation and a texture makes eggplant seem like a brand new vegetable! I'm so curious about this recipe, I must try it ASAP.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah:Yes it is amazing how just prepping a veggie makes it so different 🍆🍆I really like this, and it is something I make often

      Poista
  6. Ai että, täytyypä kokeilla tätä reseptiä. Arvaan, että se maistuu todella hyvältä :)

    Ihanaa viikkoa sinulle Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta :Kitos, tosi huvää onkin näin tehtynä🍆Oikein ihanaaa juhannuksen edeltävää viikkoa sinulle

      Poista
  7. Olet kyllä tosi luova! En olisi itse keksinyt suikaloida näin. Munakoiso on herkkua. Täytyu kokeilla.

    VastaaPoista
  8. Anna:Voi kiitos😊Joskus tulee sattumalta joku hyvä idea mieleen🍆🍆

    VastaaPoista