Sivut

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Mango-avokaadosalaatti ja elävän ravinnon kurssi

Eilen illalla olin elävän ruuan kurssilla, jossa sain kokeilla tätä ihanaa mango-avokaadosalaattia.
Kurssia veti amerikkalainen Anne, joka on ihan oikea sertifioitu elävän ravinnon keittiömestari, sellaisiakin on! Sitä voi opiskella mm. seuraavanlaisessa viehättävässä paikassa Elävä ruoka on käsitteenä mulle ollut tuttu teinistä lähtien, mutta vasta pari vuotta sitten aloin sitä tutkia tarkemmin.Löysin valtavasti tietoa, luin kirjoja, kirjoittelin asiaa ymmärtävien ihmisten kanssa ja viime vuonna päätin ihan kunnolla kokeillakin sitä.Kokeilu kesti puolisen vuotta, jolloin en koskenut mihinkään eläinperäiseen ruokaan, en myöskään kypsennettyyn ruokaan, paitsi jos se oli kuivatettu max. 48 C asteessa. Eli söin valtavasti vihanneksia, hedelmiä, siemeniä , ituja, pähkinöitä, merilevää, idätettyä viljaa jne. En kuitenkaan pystyisi sitä ihan kokonaan seuraamaan, sillä pidän liian paljon tavallisesta ruuasta (en lihasta...), mutta koska siitä tuli niin hyvä olo, yritän osan siitä mitä syön korvata elävällä ruualla, eli mahdollisimman paljon ei kypsennettyä "elävää " ruokaa. Oloni siis oli loistava tuon kokeilun aikana. Energiataso oli paljon parempi, iho kirkastui, mieli voi hyvin, nukuin paremmin ja vähemmän, eikä ollut pahemmin kovaa näläntunnetta. Olo oli välillä melkein euforinen. Juuri sen takia tekee joskus mieli taas kokeilla tuota elämäntapaa, mutta musta ei ainakaan kokonaan ole siihen. Mutta voin yhdistää sitä ruokavaliooni , paljonkin.

Eilinen pikakurssi (4 h) oli miellyttävä: Anne antoi ruuanvalmistamisen ohessa paljon tietoa, saimme maistaa monia eri ruokia, saimme hyvän selostuksen maailman parhaimmasta kuivurista sekä muista relevanteista laitteista. Itselläni oli tiedon suhteen ollut joitakin aukkoja, jotka nyt tuli korjattua. Saimme ison painetun tietopaketin, jossa on paljon hyödyllistä tietoa siitä kiinnostuneelle. Allaoleva salaatti oli niín namia, että mun on ihan pakko laittaa tämä resepti tänne blogiin....
Mango-avokaadosalaatti
1 mango
1 avokaado
tuoreen korianterin lehtiä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl lime-tai sitruunamehua
1rkl nigellansiemeniä (tai mustia seesaminsiemeniä / taval. seesaminsiemeniä)
Paloittele mango sekä avokaado kuutioiksi.Lisää korianterilehdet, oliiviöljy, lime/sitruunamehu sekä siemenet.Suolaa ja pippuria ei tule lainkaan tähän salaattiin eikä se niitä mielestäni edes kaipaa.Tämä voisi hyvin sopia lisukkeeksi vaikka kalalle.

11 kommenttia:

  1. onpa kauniin näkönen salaatti

    VastaaPoista
  2. Isäni söi pelkkää Elävää Ravintoa joskus 80-luvun lopulla monta kuukautta. Muistan kun meillä kasvoi "ruohoa" keittiössä ja isi teki siitä aamuisin mehua. Mun kaverit ihmetteli sitä kovasti! :D
    Soijalihapullia syötiin koko perhe ja oli tosi hyviä.
    Muistan elävästi (olipa sopiva sana!) kun jouluna 88 ostin isälle joululahjaksi linssejä ja elävän tikkarin Greenwaysta! :D

    VastaaPoista
  3. ekku: kiitos, ja oli todella hyvä salaatti, sääli että mangokausi nyt just loppuu täällä.

    MaaMaa, mäkin välillä kasvatan sitä ruohoa, mutta mehustan sen muitten juttujen kanssa kun se on aika pahan makuista....Mä luulen, että Elävä Ravinto, Raw Food, on muuttunut paljon tuosta ajasta kun isäsi söi sitä:nyt on kauheasti kirjoja, ravintoloita, elävä ravintokin voi olla gourmet ruokaa.Pitäiskin tehdä postaus sellaisesta....

    VastaaPoista
  4. Juu, teeskin sellainen postaus:) Tää aihe kiinnostaa kovasti!!!!

    VastaaPoista
  5. Kyökkipiika Kati, taidanpa jossain vaiheessa tehdäkin.

    VastaaPoista
  6. Tosi mielenkiintoisen kuuloinen kurssi. Mä oon yrittänyt saada aikaiseksi itseäni menemään jollekin kokkauskursseille, mutta tuntuu, että aikaa ei koskaan ole. Nyt seuraavalla ulkomaanmatkalla taitaa pienimuotoinen kurssi odottaa ja se on tosi kiva juttu.

    Mä taidan tehdä viikonloppuna tuota sinun ihanan herullisen näköistä salaattia jahka meidän kaupasta löytyy tuoreita avokadoja (mangoja ei löydy siitä olen varma:).

    VastaaPoista
  7. Rossana, tuohon ehkä voisi käyttää purkkimangoa, jos tuoretta ei löydy..Ruokakurssit on ihania, tämä raw kokki pitää joulukuussa vielä toisen kurssin, mietin menenkö....

    VastaaPoista
  8. Mango ja avokado saattavatkin olla maukas yhdistelma. Meneepa kokeiluun.

    Tuula

    VastaaPoista
  9. Tein tuota salaattia äsken tölkkimangolla ja limellä ja se meni kerralla silmää räpäyttämättä. Aivan mielettömän hyvää!! Postaan tuon ensiviikolla:) Kiitos ihan uskomattoman hyvästä reseptistä!

    VastaaPoista
  10. Mullekin tätä salaattia!

    VastaaPoista