Sivut

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Munakoisosalaatti


Munakoiso on yksi suosikkivihanneksistani. Täällä Israelissa munakoisot ovat todella suosittuja, ne ovat halpoja ja reseptejä on lukematon määrä.
Päätin tehdä munakoisosalaattia, johon tutustuin Venezuelassa,Söin tätä aina eräässä mukavassa ravintolakahvilassa.Minulla ei ole paikan ohjetta mutta makumuistini perusteella se tehdään suurinpiirtein näin. Tarkoitus on ensin raastaa munakoisot kuorineen, ja sitten suolata raaste ja antaa nesteen poistua. Ja sitten möhläsin! Tarkoitus on raastaa karkeaa raastetta, mutta en jostain syystä onnistunut löytämään yleiskoneeni karkeaa raastinosaa, joten käytin hienoa, sillä seurauksella että tulos oli aikamoista mössöä. Loppujen lopuksi salaatista tuli tosi hyvää, mutta raasteen pitää olla karkeaa eikä hienoa.


Munakoisosalaatti venezuelalaiseen tyyliin
  • 1-2 munakoisoa (tähän reseptiin käytin noin 800 gr munakoisoa, ennen raastamista)
  • 3-4 rkl öljyä (rypsi jne)+1-2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • suolaa, pippuria
  • runsaasti hienonnettua persiljaa
  • valkosipulia maun mukaan
Raasta munakoisot kuorineen raastimen karkealla terällä ja niin että ensin raastetaan kuori munakoison ympäriltä;näin itse munakoison raastaminen sujuu helpommin. Laita  raaste lävikköön suolan kanssa ja anna nesteiden valua tunnin pari..Raasteen tulee olla kuivaa, joten kuivaa lopussa raaste vielä talouspaperilla. Purista raasteesta liiat nesteet pois mutta jätä raaste kuitenkin hieman kosteaksi. Puristettaessa huomaa miten paljon munakoisossa on nesteitä.....

Lämmitä paistinpannu, lisää 3-4 rkl öljyä, ja paista kunnes munakoisoraaste on kypsynyt, noin 15-20 min.Osan ajasta peitin paistinpannun kannella ja annoin raasteen hautua miedolla lämmöllä. Valmiin raasteen tulee olla hyvin kypsynyttä ja sellaista joka on saanut väriä paistamisesta.. Laita paistettu raaste kulhoon ja lisää oliiviöljy, balsamietikka, suola, pippuri, persilja ja valkosipuli. Anna seoksen vetäytyä ennen tarjoilua. Tämä on parempaa kylmänä kuin lämpimänä. Tähän voi halutessa sekoittaa myös tahinia.

13 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä kokkauksia. Nuo munakoisot muistuttavat jotenkin paprikaa. Jotenkin paljon luonnollisempia, kuin mitä marketista saatavat.

    VastaaPoista
  2. nna, tämä oli eka kerta kun kokeilin tuollaisia munakoisoja, luulen että paistamiseen ne ovat kaikken parhaita, koska niissä ei ole siemeniä

    VastaaPoista
  3. Näyttää hyvältä! tämän kirjoitan ylös! usein tekee mieli munakoisoa mutta en aina viitsi laittaa moussakaa, se on niin kovatöinen.

    VastaaPoista
  4. Minustakin munakoisosalaatti kuulostaa mehukkaan erilaiselta. Voisin myös kokeilla tätä.

    VastaaPoista
  5. Janna erilainen juttu taalla munakoisojen luvatussa maassa! Taytyy kokeilla. Yleensahan niita pitaa suolata/liotella karvaan maun poistaakseen. Ehka nuo baladit on miedomman makuisia.

    VastaaPoista
  6. Arleena, kiitos!

    Anumorchy, tämä salaatti on tosi hyvä ja erilainen, en ollut ennen koskaan sellaista nähnyt ennenkuin siihen törmäsin Venezuelassa. En osaa sanoa sopivatko baladi munakoisot tähän paremmin,sitä raastetta pitää myös suolata ja antaa nesteen valua, mutta paistamiseen paloina ne ainakin sopivat paremmin.

    VastaaPoista
  7. ihanan erilainen munakoiso-ohje taas! varmasti kokeilen! jänskättää vähän onko meillä edes tarpeeksi karkeateräistä raastinrautaa, mutta nähtäväksi jää...

    tällä viikolla ei olekaan tullut tehtyä vielä mitään munakoisosta :O.

    VastaaPoista
  8. Julia, kiitos, kokeile ihmeessä!Ei ole vaikea resepti.

    VastaaPoista
  9. Hyppysellinen, vaikka mun raaste oli ihan hiuksen hienoa, siitä tuli kuitenkin hyvää....

    VastaaPoista
  10. Tämä vaikuttaa ihanalta, kiitos reseptistä! Kokeilen varmasti, kunhan vaan löydän hyviä munakoisoja ruokakaupasta... Olisipa täälläkin aina erilaisia munakoisolajikkeita tarjolla!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Anni, teidän blogianne olenkin jo kauan ihaillut. En ole ihan varma siitä että erilainen munakoiso olisi vaikuttanut salaatin lopulliseen makuun.

    VastaaPoista
  12. kokeiltiin tänään ja tykättiin kovasti molemmat (lapset eivät oikein munakoisosta perusta). syötiin tonnikalapihvien kanssa ja kävi hyvin yhteen. numakoiso on kyllä niin hyvää ja taipuu monenlaiseen! kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista