Sivut

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Kumkvateista ja salaatista…

Kumkvatti 3

Parisen viikkoa sitten kuvasin kumkvattipuuta ystävättären kotitalon pihapuutarhassa(ja söin niitä suoraan pikku puusta) ja siitä lähtien teki kauheasti mieli syödä niitä lisää.Kumkvatithan ovat pieniä sitrushedelmiä,jotka syödään ihan kuorineen;ainoastaan siemenet joutuvat roskakoriin.Ne ovat kivoja naposteltevia ihan sellaisenaan ja maku on kirpeänmakea. Ne sopivat hyvin salaatteihin, leivontaan ja ruoanlaittoon.

Salaatti 1Viime viikolla sitten näin marketissa ison korillisen kumkvatteja ja ostin niitä;korillinen painoi 1.2 kiloa. Napostelin niitä parisen päivää ihan noin vain mutta niitä oli vieläkin suuri röykkiö, joten piti keksiä niistä jotain. Tein salaatin, jossa oli baby leaf-salaattisekoitusta, tuoretta pinaattia, kirsikkatomaatteja, punasipulia, saksanpähkinöitä sekä ohuiksi renkaiksi leikattua kumkvattia. Kastikkeena ihan perusvinaigrettekastike. Tässä salaatissa käytin 2 kumkvattia,joten ihan pienikin määrä riittää antamaan kivan erilaisen lisän salaatissa.

Kumkvatteja kuitenkin oli vieläkin suuri määrä, eivätkä ne kestä ikuisesti, joten halkaisin ne ja poistin siemenet.Niin pieniä kuin kumkvatit ovatkin, on niissä yleensä siemen tai kaksi. Kumkvati koneessa

Laitoin puolitetut ja siemenettömät kumkvatit monitoimikoneeseen ja käynnistin konetta, kunnes ne olivat soseutuneet.KUVAT 005

Laiton soseen pussiin ja pussin pakastimeen. Siellä se saa olla kunnes keksin mihin sitä käyttää. Sose käy varmaan kätevästi leivontaan ja kuulemma sopii loistavasti yhteen suklaan kanssa

KUVAT 006

19 kommenttia:

  1. Täällä herahti vesi heti suuhun kun ajattelin tuota sosetta ja suklaata...;)

    VastaaPoista
  2. Olen Suomessa tavannut naita kaupassa,mutten koskaan ostanut.Nyt pitaa tutkia,saako naita taalta Turkista.En ole ainakaan nahnyt.

    VastaaPoista
  3. Olisi varmaan aika ihanaa jäädykkeenä. Kumkvatin maussa on jotain samaa kuin tyrnissä ja tyrnijäädyke on ainakin ihan helevelevetin hyvää. Jään mielenkiinnolla odottelemaan, mitä keksit. -Jokke-

    VastaaPoista
  4. Marke:Mietinkin juuri ohjetta johonkin kakkuun,jossa ne yhdistyisivät.

    Sateenkaari: Täällä monet tykkäävät laittaa noita kumkvattipuita pihoilleen. Ne tuottavat kivasti hedelmää. Kyllä varmaan teilläkin pitäisi niitä olla..

    Jokke: Ajattelinkin ehkä laittaa jäätelöön. Tyrniä olen maistanut niin vähän ,etten tarkalleen muista sen makua, mutta kumkvatin kirpeänmakea maku on kiva.

    VastaaPoista
  5. Kyllä minä kumkvateita joskus käytän, enimmäkseen "mausteena".

    VastaaPoista
  6. Oi ihanaa, kumkvatteja! :-)

    Oon samaa mieltä, että kumkvatteja ei tarvitse kauheasti laittaa, kun ne antavat jo aika hyvin makua.

    Mä en varmaan olisi tajunnut tehdä kumkvateista sosetta ja pakastaa sitä, vaan loput kumkvatit olisivat pilaantuneet ja lentäneet lopulta roskiin... Pointsit sulle! :-) Jään odottelemaan, mitä herkkua soseesta teet!

    VastaaPoista
  7. Good idea! I love kumquats and once had them stewed with honey and saffron and eating them whole was divine as they burst in the mouth! :)

    VastaaPoista
  8. Hannele: ne antavatkin kivasti makua..

    Hippu: Siis teilläkin siellä on kumkvatteja ymmärränkö oikein?Mulla oli niitä niin kauhean paljon että pakko oli ne pakastaa. Ehkä teen jätskiä niistä.

    Lorraine: Thanks! Kumquats really are yummy! Mmmm, with saffron and honey, sounds very interesting..

    VastaaPoista
  9. Kumkvattia en olekaan koskaan maistanut. Maistuukohan se enemman appelsiinilta vai mandariinilta? Olisi hauska tutustua siihen.

    Laita vaikka sitten joku resepti, mihin lisasit tuota sosetta. Suklaan kanssa se menisi varmaan jossain kakussa tai jalkiruoassa hyvin :)

    VastaaPoista
  10. Anna:kiva kun kävit kommentoimassa:-) Kumkvatti maistuu kirpeältä ja makealta samanaikaisesti, vähän vaikeaa muulla tavalla kuvailla sitä makua.Kannattaa tutustua! Laitan sitten tänne sen reseptin kun teen siitä jotain.

    VastaaPoista
  11. yaelian
    What an interesting idea to use kumquats in a salad! I'm going to try it, too! So pretty.

    VastaaPoista
  12. Tess:thanks for stopping by and commenting:-)

    VastaaPoista
  13. Nää kasvikset ja hedelmät sun blogissa on vaan niin ihania! Kumkvatti on yks meidän suosikeista, mutta täällä Suomessa ostamme niitä vaan ihan erikoistapauksessa.

    VastaaPoista
  14. Okriina: Yksi parhaimmista puolista kun asuu etelässä on juuri tuo vihannesten, yrttien ja hedelmien runsaus ja saatavuus.Suomessa piti aina kitsastella niiden kanssa. Esim. poikani tykkää tosi paljon passionhdedelmistä, mutten tietenkään Suomessa ostanut niitä kiloittain kuten täällä...

    VastaaPoista
  15. Täällä Intiassa en kyllä ole nähnyt kumkvatteja, mutta kotona Suomessa niitä onneksi saa! :-)

    VastaaPoista
  16. tee kumvatti dallaspulla :) vanilja kreemiä ja tota sosetta.

    itte tekisin varmaan valkosuklaa ganachen jonka maustaisin tolla ja täyttäisin sillä konvehteja.

    VastaaPoista
  17. Me just keskusteltiin Shanghaissa kumkvateista ja miten niitä syödään. Tunsin ennestään yhden reseptin, jossa niitä laitettiin kanan kanssa mutta muuten ei ollut juuri tietoa niistä.

    VastaaPoista
  18. hi! was reading the vitamix post on bittersweet and saw that you were looking/lusting for one :)

    in case you do end up ordering one (I'm sure they must ship overseas), here's a coupon code to get free standard shipping:

    https://secure.vitamix.com/redirect.aspx?index.aspx?COUPON=06-003915

    Please pass it on! :)

    VastaaPoista
  19. Kumkvatteja piti kerran kokeilla kumkvatti-suklaapiiraaseen (vuosia sitten), mutta en löytänyt kumkvatteja mistään. Ovatkohan Suomessa myytävät hyvän makuisia?

    VastaaPoista