Sivut

lauantai 15. elokuuta 2009

Uusi ihana keittiövälineeni!

Kuivuri

Keittiövälineisiin kohdistuva ihastukseni on jatkunut jo vuosikausia ,eikä vieläkään näytä lopahtamisen merkkejä. Vuosien varrella niitä onkin kertynyt jonkinlainen kokoelma; joskin joistakin on pitänyt luopua maastamuuttojen vuoksi. Keittiövälinekaupoissa kiertely on  mielipuuhaani,ja onneksi Tel Aviviin on kertynyt aika monta tosi hyvin varustettua keittiövälinekauppaa,joissa kiertely on kiehtovaa!  Olen jo parin vuoden ajan himoinnut kuivuria, ja lukenut paljon niistä kertovaa aineistoa. Innostukseni kuivuriin syntyi,kun aloin valmistaa elävään keittiöön liittyviä ruokia, joista monet vaativat kuivausta. Kuivurin sijaan olen tähän asti käyttänyt uunia alimmassa lämpötilassa, uuniluukku raollaan,mutta kuivuri on ollut suunnitelmissa koko ajan.

Elävän keittiön kursseilla olin tutustunut Excalibur –kuivuriin,jota pidetään parhaimpana kotikuivurina,mutta olin myös nähnyt messuilla Ezidri-merkkisen kuivurin,joka vaikutti erinomaiselta,ja oli jonkun verran  Excaliburia edullisempi.Kesällä Suomessa näin OBH-Nordica-kuivurin,joka oli erittäin edullinen vaihtoehto, sekä Evermat-kuivurin,joka  oli lähempänä Ezidri-kuivuria. OBH Nordica olisi ollut edullinen,mutta siinä ei ole lämpötilansäätöä,joka on aika tärkeä parametri,jos haluaa kuivattaa muutakin kuin sieniä ja yrttejä. Ja jos olisin tunkenut sen matkalaukkuuni, en olisi saanut sinne mitään muuta mahtumaankaan……..

Niinpä parisen viikkoa sitten messuilla käydessäni tilasin Ezidri-kuivurin ja tämän viikon alussa se saapuikin.

Heti piti kokeilla,ja tässä tähänastiset kokeilut:

Roll up

Mansikka-banaani-jugurtti-rulla (roll up)

Sekoitin kypsiä banaaneja ,mansikoita ja maustamatonta jugurttia sekä pikkuisen sokeria tehosekoittimessa, ja kuivasin  kuivurissa mukana tulleen kiinteän osan päällä.Näitä kiinteitä osia,jotka asetetaan lävikköosien päälle, oli vain yksi kappale,joten tein leivinpaperista lisää samanmuotoisia;toimi ihan hyvin. Tähän sekoitukseen olisin voinut lisätä sitruunamehua, niin väri ei ehkä olisi ollut noin ruskea.Maku oli ihana; banaani tuntui eniten,koska sitä oli paljon m ansikoihin verrattuna.Tämä oli herkullinen makeinen!

Keksit

Samanaikaisesti kuivasin myös näitä “keksejä” joihin tuli: pellavansiemenrouhetta, kurpitsan ja auringonkukan siemeniä, valkosipulia, pinaattia,basilikaa,tomaattia aurinkokuivattua tomaattia, vehnälesettä, mausteita. Keksit olivat tosi maukkaita,ja kiva kun näitä nyt voi tehdä helpommin;aikaisemmin olen näitä tehnyt useasti uunin avulla.

25 kommenttia:

  1. Kuivuri olisi kyllä loistojuttu, kuivatut hedelmät, marjat ja sienet ovat ihania. Hauska tuo lätty; olisi kiva nähdä millainen siitä tulisi sitruunan kanssa, kuinka paljon se vaikuttaisi väriin?

    VastaaPoista
  2. Voi, että, vasta nyt löysin tänne "ruokapuolelle". Olen jatkuvasti vailla kasvisruoan ohjeita, meillä on yksi pieni 14v tyttö kasvissyöjä. Hän on lapsenlapseni. Tekisin hänelle mielelläni hyvää ruokaa silloin, kun hän täällä käy. Nyt taidan löytää ohjeita.

    Minulla on myös tuollainen kuivuri, ei ehkä noin hieno, mutta toimiva kapistus kuitenkin.

    Rapsutukset Bambille.

    VastaaPoista
  3. Hyvän ostoksen olet tehnyt! Meillä on samantyyppinen kuivuri, jolla olen kuivannut pääasiassa sieniä ja omenasiivuja. Nyt saankin täältä varmasti lisää vinkkejä, mihin kaikkeen muuhun kuivuria käyttäisin.:)

    VastaaPoista
  4. Pinea: Olen kyllä tosi ihastunut tähän ostokseen,ja odotankin,mitä kaikkea tällä voi tehdä, tavanomaisen kuivaamisen ohella. Tuo roll up oli tosia namia, ja voisi käyttää vaikka minkälaisia hedelmiä siihen.Ensi kerralla taidankin lisätä vähän sitruunamehua joukkoon...

    Unelma:Kiva kun löysit tännekin:-) Meinasin ostaa sen halvemman kuivurin,mutta siitä puuttui lämpötilojen säätely,mitä tarvitsen.

    KMSU:Tulen varmaankin käyttämään tätä moneenkiin juttuihin.

    VastaaPoista
  5. Meillä on Bomannin halpiskuivuri, jossa on vain yksi lämpötilavaihtoehto ja se tuntuu aika lämpimältä. Pitäisi mitata, niin tietää. Kiva kun teet myös ainakin osittain elävää ravintoa:) Nuo suolaiset näyttävät hyviltä!

    VastaaPoista
  6. Heidi>Suomessa varmaankin olisin ostanut sen Nordican halvan kuivurin,jos siellä asuisin. Täällä taas ei myydä minkäänlaista halpakuivuria;tuo minkä ostin, on halvin täälläpäin myytävä.Pari vuotta sitten olin high raw-ruokavaliolla pitkän aikaa;nykyään osittain.

    VastaaPoista
  7. mun heikkouteni ovat myös keittiövälineet ja astiat, painottaen jälkimmäistä. kuivuria meillä ei ole, mutta anopilla on. viime vuonna kuivailtiin sillä sieniä ja oli tosi kätevää! (varsinkin kun anoppi hoiti pilkkomisen ja kuivaamisen :D)

    VastaaPoista
  8. Onnittelut uuden käyttökapineen johdosta! Usein käy niin että innostutaan laitteesta joka sitten jääkin kaappien tukkeeksi. Tämä on ihan sen vastakohta! Lisäksi tästä saavat bloginlukijat tietoa, hyötyä ja iloa. Minun pitäkin lähettää blogisi linkki ystävälleni Elsalle joka on taitava keittiössä!

    Hauska tuo "rapsutukset Bambille" ^ ylempänä Unelman kommentissa :) Taidanpa lähettää rapsutukset minäkin.

    VastaaPoista
  9. Merituuli: Minäkin olen aika hulluna astioihin, mutta kaapeissa ei ole tilaa enään yhdellekään!Kuivurista on varmaan vielä paljonkin iloa minulle.

    Rita:Kiitokset onnitteluista:-) Ja rapsutuksista Bambille(Unelmalle myös siitä kiitos).

    Monet keittiökapistukset jäävätkin kaappeihin usein vain kaappeihin.Tätä laitetta varten tein paljon taustatyötä ja mietin kauan.Se ei myöskään mahtunut kaappiin,joten se on ihan esillä keittiössä,ja eiköhän sitä tule käytettyä:-)

    VastaaPoista
  10. Onko kukaan kokeillut tehdä kuivurissaan kuivalihaa (jerky)? Meillä on kuivuri harkinnassa, mutta yksi ehto on, että sillä pitäisi myös voida valmistaa beef jerkyä :-D

    VastaaPoista
  11. Voi että mitä ihania reseptejä täällä taas monen postauksen verra. Voisitko muuttaa meille Ramadaniksi valmistamaan mulle kasvispöperöitä niin voin keskittyä itse olennaiseen :D

    VastaaPoista
  12. Onnea uudelle kuivurille! Käyn tässä läpi kaikkia mielenkiintoisia postauksiasi, joita onkin kertynyt sitten viime lukeman. Olet ennättänyt kokeilla paljon kaikkea jännää :)

    VastaaPoista
  13. Sinä onnellinen, Jael! Minä olen tässä tehnyt myös kuivurikatsastuksia, sillä se on ainoa tapa säilyttää kantarelleissa ja suppilovahveroissa niiden aito rakenne ja maku. Onneksi kuviurit ovat nyt kohtalaisen pieniä, verrattuna siihen, kun muistelen tuonne 5-10 vuoden taakse. Nautinnollisia kuivurielämyksiä!

    VastaaPoista
  14. låter otroligt gott, men jag fattar inte riktigt. och google translator gör inte din text full rättvisa. vad precis gör den där maskinen?

    VastaaPoista
  15. Ylimuuli: Mä en tule tällä kuivaamaan lihaa,mutta tämän kuivurin mukana tulleessa vihkosessa oli myös beef jerkyn ohje, ja sanotaan sopivan myös lihan ja kalan kuivaukseen.

    Mizyena:Oliskin mielenkiintoista olla Tunisiassa juuri Ramadanin aikaan ;-)

    Okriina:Kiitokset:-)

    Leena:Kiitos sinullekin:-)Millaisen kuivurin aiot hankkia?Hyvä kun ovat pieniä nykyään,tämä omani mahtuu pienen keittiövaununi päälle just ja just.

    Sara:Maskinen torkar mat, altså en food dehydrator. Mattorkare kanske?

    VastaaPoista
  16. Mulla oli sellanen ikivanha Evermat, joka vastikään sanoi sopimuksen irti. Täytyy varmaan pian hankkia uusi, et pääsee kuivattelemaan sieniä ja omenoita

    VastaaPoista
  17. Onnea uuden "perheenjäsenen" johdosta.... minäkin olen joskus tuota miettinyt... Sinulla onkin niin paljo tuollaisia erilaisia ideoita kuivurin käyttöön:)

    VastaaPoista
  18. Elsbet: Kurjaa kun koneesi sanoi ittensä irti,oliko se sinulla montakin vuotta?

    Marke:kiitokset:-) Tämä oli sellainen laite,jota olin jo pitkään himoinnut!

    VastaaPoista
  19. Mulla se ehti olla pari vuotta, mutta sitä ennen äidin käytössä yli 20 vuotta!

    VastaaPoista
  20. Yaelian,

    How nice to have a food dehydrator!
    This is an article from The New York Times: New Wave Cooking: Do Try This At Home, by Matt Lee and Ted Lee, 28 April 2004. I have wanted to try the dehydrated dill pickles, but have no dehydrator.

    http://www.nytimes.com/2004/04/28/dining/new-wave-cooking-do-try-this-at-home.html?scp=1&sq=Do%20Try%20This%20At%20Home%20By%20MATT%20LEE;%20TED%20LEE,%20April%2028,%202004&st=cse&pagewanted=2

    The article also describes making pulverized lemon zest, roasted red pepper "vegetable leather," and other foods to dehydrate.
    There is also a mention of using agar-agar that sounds interesting.

    VastaaPoista
  21. Tess:Thanks so much for the link,I will definately go and check it. There seem to be so many uses for this machine..

    VastaaPoista
  22. Olen kokeillut myös muutamia kuivureita, mutta excalibur on mielestäni paras. Itse ostin sen www.ssj-import.com, Suomalainen firma jolla on varastossa niitä koko ajan. Kiitos hyvistä kommenteista.

    VastaaPoista
  23. Seppo:tuosta postauksestani onkin kulunut aikaa ja nyt minulla on myös pieni excalibur.Edelleenkin on tuo ezidri,joka on tosi hyvä,mutta kaipasin sellaista,missä ei ole reikää keskellä....

    VastaaPoista