Sivut

tiistai 29. joulukuuta 2009

Wokattua tofua hijiki-merilevällä ja marinoituja,kuivattuja siemeniä sekä pähkinöitä


Viime päivinä ei kauheasti ole tullut kokkailtua kaikeinlaisten vierailujen ja  muiden juttujen vuoksi,mutta jotain sentään on tullut keittiössäkin tehtyä. Viime lauantai-iltana eli toisena joulupäivänä olin täkäläisten ,englanninkielisten bloggaajien blogimiitissä. Tämä oli toinen tapaaminen;ensimmäiseen en päässyt pari kuukautta sitten.Paikalla oli sekä ruoka-että tavallisia bloggaajia,ja suurin osa siis oli englanninkielisiä, ja sitten tämän kummajainen,eli suomeksi bloggaava minä. Olenkin joskus miettinyt että laittaisin englanninkielisen rinnakkaisblogin tälle blogilleni,mutta se veisi kyllä kauheasti lisäaikaa,joten toistaiseksi en ole sellaiseen ryhtynyt.Oli mukava tavata muita bloggaajia, nähdä kasvot jo tuttujen blogien takana ja tutustua uusiin blogeihin/bloggaajiin. Yksi paikalla olleista ruokabloggaajista oli amerikkalainen Liz,jonka blogi onkin jonkun aikaa ollut blogirullassani. Hänen ihanasta kasvisruokablogistaan nappasin tämän japanilaistyylisen tofu-hijiki-ruuan,joka on tosi hyvää! Käykääpä katsomassa Lizin blogia;myös hänen kuvansa tästä annoksesta on omaani parempi,sillä Liz on tosi taitava kuvaaja.Hieman muutin määriä omassa annoksessani sekä lisäsin paprikaa ja kevätsipulia.
Wokattua tofua hijiki-merilevällä
  • 150 gr tofua,kuutioituna
  • 1 porkkana
  • 1/4 osa punaista paprikaa
  • 2 kevätsipulin vartta
  • 3½ rkl soijakastiketta
  • 1 rkl miriniä
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • ½ rkl rypsiöljyä
  • 1½ rkl sokeria (käytin ruokosokeria)
  • ½ dl kuivaa hijiki-merilevää

Kaada merilevän päälle haaleaa vettä ja anna liota 15 minuuttia. Pistä lävikköön.Kuten Lizkin blogissaan mainitsee, on huuhteluvesi todella ravintorikasta ja kasvit ilahtuvat siitä! Kuutioi tofu, leikkaa porkkana julienne-leikkurilla ohuiksi julienne-suikaleiksi.Kannattaa satsata julienne-leikkuriin,sillä sillä saa kätevästi ohuita suikaleita kasviksista.Leikkaa myös paprika sekä suurin osa kevätsipulista ohuiksi suikaleiksi;säästä osa kesäsipulista koristeeksi. Kuumenna öljyt wokkipannussa, ja lisää siihen ensin merilevät,sitten tofu,sekä viimeisenä kasvikset.Lisää soijakastike,mirin sekä sokeri ja sekoita.Anna paistua wokissa,kunnes liemi on kuivunut kokoon. Tämä on tosi hyvää ja sopii sellaisellekin,joka vierastaaa merilevää,sillä merellinen maku ei tässä tunnu.

Blogimiitti oli samalla nyyttärikestit, ja jokainen toi sinne jotain.Oma panokseni olivat idätetyt,maustetut ja kuivatut auringonsiemenet. Ensin liotin siemeniä,sitten idätin joitakin tunteja, ja marinoin mauisteissa ja liemessä.Osassa oli valkosipulia,mausteita, soijakastiketta,ja toisessa hienonnettua tomaattia,yrttejä,valkosipulia ja ruususuolaa. Siemenet kuivuvat aika nopeasti kuivurissa ja niistä tulee ihanan rapeita.Näistä tykättiin tosi paljon.

Toin myös pähkinäseoksen,joka sekin oli idätetty, maustettu ja sitten kuivurissa kuivattu. Tässä oli kuorellisia ja kuorittuja manteleita sekä cashewpähkinöitä,jotka jaoin kahteen osaan:toiseen tuli luomuomenatiivistettä sekä piparimausteita,ja toiseen agavesiirappia sekä ruususuolaa.Pähkinöiden kuivaamiseen meni aika paljon aikaa,joten mieluummin kuivaankin tuota siemenseosta, mutta pähkinät olivat tosi herkullsia.

12 kommenttia:

  1. Nami! Tuo wokki kuulostaa kyllä todella hyvältä :P Miltä tuo levä maistuu? En oo koskaan oikeestaan mitään levää päässyt maistamaan, niin on hankala kuvitella makua..

    VastaaPoista
  2. Insanity:Eri levät maistuvat vähän eri tavoin.Olethan sushia syönyt? Se norihan on se tavallisimman käytetty merilevä. Hijikistä pidän, sen muota muistuttaa vähän mustaa pastaa ja tällä tavoin tehtynä sen maku (meren)ei tuntunut.Hijakia on kahdenlaista,tämä käyttämäni,joka muistuttaa hieman kuivattua teetä, tai sitten sellaista,josta liottaessa tulee mustan pastan näköistä.

    VastaaPoista
  3. Olen monasti ajatellut kuivata uunişssa pahkinöita ja siemenia,mutta kjun taalla saa ostaa niita juuri kuivurista tulleina,niin ei tule itse tehtya.
    Mutta voisi maustaa aina erilailla,jos itse tekisi

    VastaaPoista
  4. Pitikin tulla tiedustelemaan tuosta levästä, kun en moisesta edes muista kuulleeni. Osaisitko verrata sitä jonkin toisen (levän) makuun?

    VastaaPoista
  5. Tuo kuva on niin herkun näköinen, että taidanpa kokeilla heti kun taas pääsen tästä nuhataudista ja voin lähteä tofua ostamaan.

    VastaaPoista
  6. Sateenkaari:Tykkään tehdä näitä siemeniä,kun ne voi maustaa miten haluaa.Ja idätettynä ovat ravintoarvoltaankin parempia.

    Daniela: YLeensä huuhtelen aika hyvin nuo merilevät jotta saan sen meriveden maun pois. Hijikiä saa ainakin Ruohonjuuresta.Siinä on arsenikkia,mutta liottamisen ja kypsennyksen jälkeen on suurin osa hävinnyt. Käytän enemmän wakamea,ja siinäkin saa huuhtelemalla aika hyvin sen meriveden maun pois,ja sitten salaatin kastike aika hyvin tarttuu niihin,ja ne maistuu sille.

    Unelma:Paranemisiin! Tofu on hyvää!

    VastaaPoista
  7. How lovely to meet fellow bloggers! And this dish looks divine and packed full of flavour Yaelin! :D

    VastaaPoista
  8. Lorraine:It was really nice to meet them indeed! The tofu-hijiki dish is very tasty!

    VastaaPoista
  9. Tuo Lizin blogi on tosi jännittävä ja hieno, kiitos vinkistä! Eipä olisi muuten ikinä löytynyt täältä blogiavaruudesta..

    VastaaPoista
  10. Goddessofcake;eikös olekin hieno,ja tosi hyviä kuvia!

    VastaaPoista
  11. Yaelian, en ole vielä koskaan sushia päässyt maistamaan, en edes kasvisversiona. *hävettää* Pitäis varmaan joskus ite kokeilla väsätä, mutta levä jotenkin mietityttää raaka-aineena. Ehkä eniten kammoksun ajatusta levän limaisuudesta, vaikka eihän se sushiin käytetty levä edes ole limaista.. :D

    VastaaPoista
  12. Insanity:Poikani vierasti myös kunnes kerran suostui maistamaan ja tykkäsi.Se norilevä sushin ympärillä ei tosiaankaan ole limaista. Itse tykkäsin levistä heti,mutta ihan ymmärrettävää,että monet niitä vierastavat.

    VastaaPoista