Sivut

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Appelsiineja ja Hunajaa 2 v. ,kookosbanaanileivos ja arvonta

Muistinkin eilen,että tämä ruokablogini täyttääkin 2 vuotta! Lokakuun 29 päivänä 2008 aloitin tämän ensimmäisen blogini,ja siitä lähtien on blogi tuottanut pelkkää iloa. Olen saanut tänne koottua reseptejäni,jotka aina löytyvät helposti,ja olen oppinut paljon uutta muitten blogien välityksellä. Olen tavannut bloggareita sekä täällä että Suomessa.Ja olen iloinnut mukavista kommenteista. 

Blogisynttäreiden kunniaksi tein tällaisen pienen leivoksen,jonka ainesten määriä  en muista,mutta pohjaan tuli jauhettuja kuorimattomia seesaminsiemeniä,jotka jauhoin,ja joihin lisäsin kaakaota,ruususuolaa,vaniljaa ja steviaa ja hieman vettä.Muotoilin siitä kuivuriin litteän taikinan,josta otin juomalasilla ympyröitä.Kuivattelin pohjia kuivurissa. Tuohon valkoiseen osaan tuli jauhettua kookosta,banaania, vaniljaa,steviaa ja kylmärpuristettua kookosrasvaa.Laitoin ringin pohjalle yhden suklaisen seesamipohjan ja täytettä päälle,jonka jälkeen  laitoin ringin sisältöineen lyhyeksi aikaa pakkaseen.Poistin jähmettyneen leivoksen ringistä,ja laitoin päälle toisen suklaaseesamipohjan,ja ripottelin päälle vielä kookoshiutaleita.Hyvää oli,eikä hiilareitakaan tullut liikaa.....

Ja blogisynttäreiden kunniaksi järjestän myös pienet arpajaiset,jossa palkintona jotain pientä ruuanlaittoon liittyvää.

Joten jos haluatte olla mukana arvonnassa,laittakaa kommenttia tuonne kommenttilootaan.Arvonnan suoritan 8 marraskuuta.

48 kommenttia:

  1. Onnea hienolle blogille! 2 vuotta on upea saavutus. Jatka samaan malliin Yaelian!

    VastaaPoista
  2. Onnea! Blogisi on ihanan erikoinen ja inspiroiva. Olen tehnyt muutamia ruokia ohjeittesi mukaan ja ne marinoidut munakoisosi teen ainakin pari kertaa kuussa. Kiitos!
    Ja tietenkin arvonnassa mukana. :-)

    Oletko muuten tehnyt Aharonin höyrytettyjä munakoisoja? Tein niitä pari kertaa ja ovat erikoisia ja tosi hyviä:
    http://food.nana10.co.il/Article/?ArticleID=588739

    VastaaPoista
  3. Mustikoita ja puolukoita:kiitos:-)

    Anna:kiitos,yritän jatkaa;D

    S;kiitos kovasti:-)Kiva kun olet täältä löytänyt sopivia ohjeita:-) Munakoisot ovat ihania,pitääkin katsoa tuo Aharonin ohje,kiitos linkistä:-)

    VastaaPoista
  4. Onnea minunkin puolestani! :) Olen seurannut blogiasi nyt noin vuoden verran ja löydän täältä todella usein aivan ihania reseptejä. Pysyn ehdottomasti mukana vastaisuudessakin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Herkullinen leivos!:P Paljon onnea 2-vuotiaalle ja monta vuotta lisää!:)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ja kiitos mielenkiitoisista jutuista! On se vaan hyvä että muutkin kokkaa välillä määriä mittailematta. :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea kaksivuotiaalle! Ja tottakai osallistun ihanan Yaelianin arpajaisiin!

    VastaaPoista
  8. Onnea! Blogisi on ihana :)

    -minerva

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea! Itsekkin olen seurannut tätä tovin, jos vaikka joskus saisin tehtyä jotain terveellistä. Yleensä tekemäni/syömäni herkut ovat olleet vähän liiankin epäterveellisiä. :/

    VastaaPoista
  10. Onnea! Ja bloginpito tietysti jatkuu ja jatkuu... :)

    VastaaPoista
  11. Onnea kaksi vuotiaalle.
    Luulenpa, että tämä leivos sopisi minunkin uuteen ruokaohjelmaani, koska sokeri on korvattu stevialla.
    Lähdenkin tutkimaan tarkemmin ohjetta.

    VastaaPoista
  12. Coco:kiitos ja kiva kun olet pitänyt:)Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

    Kmsu:kiitos paljon:-)

    Anu:kiitos:-)

    Tuuli;kiitos;D Välillä unohtuu ne mittaamiset;D

    Tuula:kiitos ystäväiseni,mukana olet tietysti:-)

    Minerva:kiitos:-)

    Tanjus:mukana olet!

    Sera:kiitos:-)Vähän erikoisia ehkä ovat ohjeeni,mutta ehkä
    löydät täältä jotain sitten joskus.

    Hayley:kiitos,jatkuu se;D

    Unelma:Kiitos:-) Steviaa olen käyttänyt vaikka joskus kaipaan vaikka agavea.Mutta ainakaan se ei lihota;D

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea 2-vuotialle blogille ja kiitos kaikista ihanista resepteistä =).

    VastaaPoista
  14. Eka kertaa tänne päädyin ja taidanpa tutkailla paremmalla ajalle lisää! (Nyt kutsuu Nukkumatti)

    Ja onnea 2-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  15. No haluanhan minä! Olla mukana arvonnassa siis :) Onnea vaan!

    Harmi, ettei näitä(kään) reseptejä tule hirveästi omassa elämässä hyödynnettyä muuten kuin ihastelemalla ja kummastelemalla, miten jotkut ne vaan jaksaa.. :) Mut täällähän ne säilyy, joten ehkä joskus minäkin..

    VastaaPoista
  16. Onnea ihanalle 2vuotiaalle! Tämä blogi on tuottanut paljon iloa myös lukijoilleen :)

    VastaaPoista
  17. Onnea 2-vuotiaalle! toivottavasti jatkat vielä vähintää saman verran meidän lukijoiden piristyksenä :)

    VastaaPoista
  18. Angel;Toda;D

    Mia Lucia:kiitos:-)

    Tata;kiva kun tänne löysit:-)

    Kte:Kiitos ja mukana olet:-) Täällähän ne reseptit säilyy ,toivottavasti (se olisi kauheaa jos kaikki vaan häviäis bittiavaruuteen..)

    Satu:Kiitos;ilo molemminpuolinen:-)

    Satu:kiitos:-) Tarkoitus onkin jatkaa..

    VastaaPoista
  19. Onnittelut 2-vuotiaalle!

    Vaikken ole kummemmin kommentoinutkaan, niin joka kerta luen postauksesi mielenkiinnolla -itsekkin olen harkitsemassa raakaruokaan siirtymistä :)

    Aurinkoisia syyspäiviä toivotellen, pikkuthti

    VastaaPoista
  20. jihoo! grattis till 2-års bloggen!
    och vilken liten mini tårta....

    VastaaPoista
  21. Congratulations Yaelin on your blogsoversary! What a wonderful birthday to celebrate! :D x

    VastaaPoista
  22. Onnittelut ja kiitos ihanista inspiraatioista, joita tämä blogi on tulvillaan :) <3

    VastaaPoista
  23. Onnitteluni 2-vuotiaalle täältäkin! Mukavaa viikkoa sinne lämpimään :)

    VastaaPoista
  24. Sara;tack,tortan blev god:-)

    Lorraine:thanks:-) Sometimes it feels longer than 2 years!

    Katja;kiitos ja kiva jos on löytynyt inspiraatiota täältä:-)

    Omenaminttu:Kiitos:-)Ja samoin sinne kylmään mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  25. Pikkuthti:kiitos,ja kiva kun kommentoit:-)Raakaruossa monet jutut ovat helppotekoisia ja herkullisia:-)

    VastaaPoista
  26. Onnittelut minultakin 2-vuotiaalle:) Monta reseptiä olen täältä haalinut testailtavaksi mm. Taateli-valkosuklaaleivokset olivat ihania!

    VastaaPoista
  27. Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan!!.... :D Oikein hauskaa marraskuun ekaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  28. Onnea blogisynttäreiden johdosta! :)

    Rakastan reseptejäsi, viimeksi eilen tein marinoituja ruusukaaleja jokin aika sitten postaamasi ohjeen mukaan. Ja todella hyviä olivat! :)

    VastaaPoista
  29. Paljon onnea vaan herkulliselle 2-vuotiaalle. Piti tulla naapurikylàn nettipisteeseen, kun oma koe ei avannut postaustasi. Totta kait haluat jotain keittiòòn! Mità tuo stevia on?

    VastaaPoista
  30. Yritin jo kommentoida aikaisemmin, mutta en tiedä, minne hyperavaruuteen se katosi. Eli onnea kovasti! En tiedä, missä olisin ilman ihanaa blogiasi, se on toiminut monessa kohtaa inspiraation lähteenä :)

    VastaaPoista
  31. Kaisu:Kiitos ja kiva kun täältä on löytynyt jotain kokeiltavaa:-)

    Italiansalaatti:Grazie,ja samoin sinne hyvää marraskuun ekaa viikkoa!

    Misu;kiitos:-)

    Juille:kiitos kovasti ja kiva,että olet tykännyt niistä ruusukaaleista,olivatkin tosi hyviä niin tehtyinä:-)

    Lissu;Grazie sinullekin ja harmi,kun se yhteytesi taas oikuttelee.Stevia on yrtti,jonka lehdet erittäin makeita,ja se toimiikin makeuttajana(ilman kaloreita:-)

    Okriina:Viime aikoina Bloggeri oikuttelee ihan liikaakin..Kiitos,ja samaa voisin sanoa ihanasta blogisasi:-)

    VastaaPoista
  32. Onnea onnea! Ja kiitos inspiroivasta blogista täältäkin suunnasta. Ekan kerran taisin tulla jonkun munakoisoreseptin perässä ja sille tielle jäin :) Ja nyt karppikuuria seuraan mielenkiinnolla! Hyvää synttäriä siis ja pitkää ikää!

    VastaaPoista
  33. Onnittelut kaksi vuotiaalle :) Kaikkea ihanaa oletkin jo saanut tänne postattua!

    VastaaPoista
  34. Herkun näköinen leivos, ja nuo alla olevat patukat pitää laittaa testiin!
    Onnea myös kaksivuotiaalle, kiitos sinulle inspiroivasta blogistasi :)

    VastaaPoista
  35. Onnitteluita sylin täydeltä! =)

    VastaaPoista
  36. Onnea fantastiselle ruokablogille, jonka toivottavasti saamme vielä myös kirjana!

    VastaaPoista
  37. Paljon onnea blogisynttärin johdosta! Täällä löytää aina niin uusia tapoja hyödyntää tuttuja (ja tuntemattomiakin) raaka-aineita!

    VastaaPoista
  38. Hei!
    Olen seurannut ihan alkuajoilta lahtien, ja melkein paivittain kayn kurkkaamassa jos olis uusia postauksia tullut. Sinulta olen saanut paljon uusia vinkkejja ja ihania resepteja. Mietin aikoinaan jos perustaisin oman blogin, mutta, tajusin etta appelsiineja ja hunajaa tekeekin sen kaiken monipuolisesti ja mielenkiintoisesti!
    Eli kiitos ihanasta blogistasi, aj tietysti tarkein; tuhannesti onnea!
    Ihanaa loppusyksya!

    VastaaPoista
  39. Jytis:kiitos:-) Ja onnea sinunkin karppikuurillesi:-)

    Katiskatar:kiitos:-)

    Päivi:kiitos:-) Nuo patukat oli tosi kivoja,suosittelen.

    Henskis:Kiitos:-)

    Leena:kiitos:-)No ei ehkä ihan kirjana,mutta blogithan ovat melkein kuin kirjoja,,,

    Mausteinen Manteli:ekaksi ihmettelin mikä ihmeen mausteinen manteli,mutta sitten muistinkin nimenmuutoksesi;D Kiitos,jännästi sitä aina löytääkin uusia ruoka-aineita:-)

    Isadora:kiitos sanoistasi.Ihan kiva olisi jos sinullakin olisi blogi,mutta ehkä sitten joskus saatat sellaisen perustaakin.Ihanaa loppusyksyä myös sinne(täällä syksy vasta alkanut...)

    VastaaPoista
  40. Paljon paljon onnea blogille ja blogin emännälle! Välitän onnittelut nyt koko perheen puolesta! Koskas tavataan toistamiseen että voimme korjata lahjanantamattomuusmokamme ;)?

    Parasta antia blogisi on tarjonnut munakoisoruokien muodossa meille - sen olisit varmaan arvannutkin!

    Pitkää ikää!

    VastaaPoista
  41. Merituuli:Kiitos kiitos koko perheeltä;-) Oliskin kiva tavata sitten uudestaan vaikka ensi kesänä kun taas Suomessa olen,mutta vastalahjaa ei tarvitse tuoda,sehän oli vain sellainen pikku juttu.Teitä oli tosi kiva tavata,koko perhettä.,
    Ja yksi munakoisoruoka onkin taas pian tulossa....

    VastaaPoista