Sivut

torstai 20. tammikuuta 2011

Mimin herkulliset carob-pallot ja carobpuu

Huomenna täällä vietetään Tu Bishvatia eli puiden uutta vuotta.Tällöin on tapana syödä kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä ,ja marketeissa onkin esillä hienoja kuivahedelmä-asetelmia. Myös carob-eli johanneksen leipäpuun hedelmä liittyy Tu Bishvatiin.Talmudissa kerrotaan,että kestää 70 vuotta,ennenkuin carobpuu tuottaa hedelmää(no oikeasti kyllä 3..),Syömällä carobia Tu Bishvatina korostetaan sitä,että kun kärsivällisesti panostaa tulevaisuuteen,vaikkakin se olisi pitkä ja vaivalloinen prosessi josta ei välitöntä hyötyä,niin tulevat sukupolvet korjaavat työn hedelmiä.Tätä voisi myös soveltaa maapalloomme,sillä jos nyt panostamme sen pelastamiseen,on siitä hyötyä (toivottavasti) tuleville sukupolville.Carobin palkoja olen poiminut suoraan puusta,ja yrittänyt tehdä niistä siirapppia,joka ei onnistunut,joten kuitenkin ostan carobjauheeni mieluiten luomumarketista.

Näin hyvän blogiystäväni Mimin reseptin carobpalloista,joihin tuli heti hinku,joten tein niitä,pienin muutoksin.Mimi postitti tämän reseptin Green Prophet-sivustolla,jonka vakituinen toimittaja hänkin on.

Vaihdoin amerikkalaiset kuppimitat desilitroiksi ja paahdetut (sokeroimattomat) vehnämurot vaihtuivat minulla paahdetuiksi luomuquinoamuroiksi,sokeroimattomia nekin.

Herkulliset carob-pallot
  • 3/4 dl mantelivoita (tein omani itse,idätetyistä ja kuivatuista manteleista monitoimikoneella)
  • ½ dl carobjauhetta
  • n. ½ tl kanelia
  • vaniljaa tangosta rapsutettuna tai vaniljauutetta
  • ½ dl  kuumentamatonta luomuhunajaa
  • 1 dl paahdettuja quinoamuroja (tai riisi-tai vehnämuroja)
  • ½ dl saksanpähkinöitä
Jauhoin ensin manteleista mantelivoin,jonka jälkeen lisäsin siihen carobjauheen,kanelin,vaniljan ja hunajan,ja jauhoin lisää.Lopuksi lisäsin vielä murot ja saksanpähkinät,ja jauhoin tasaiseksi massaksi,josta pyörittelin palloja.Carob-palloni pyörittelin kookoshiutaleissa ja limekuorijauheessa. Todella hyvät palloset:carob ja hunaja ovat ihana yhdistelmä. Jos haluaa pallosista vegaaniset,voi hunajan korvata agavella tai muulla makeutuksella.
Edit.Tänään,20 tammikuuta olin retkellä,ja retkeilimme alueella ,jossa kasvaa paljon syötäviä villikasveja ja myös carobpuita.Kuvassa carobin palkoja,joita tuli poimittua jonkun verran....
Myös mantelin kukinta oli täydessä vauhdissa...

22 kommenttia:

  1. Tuota kärsivällisyyden hedelmien korjaamista minun pitäisi muistaa kieltenopiskelijoillekin korostaa :)

    Herkullisen näköisiä carob-pallukoita.

    VastaaPoista
  2. Rita;näinhän se on,kun kärsivällisesti opettelee kieltä,niin sen sitten lopulta oppiikin. Carob-palloset ovat todella nameja!

    VastaaPoista
  3. Quinoa tekee varmaan myös jännän säväyksen!

    VastaaPoista
  4. These are very similar to carob balls that Mr NQN grew up with. I bet he'd love them! :)

    VastaaPoista
  5. Oletpa ehtinyt tekemään taas paljon kaikkia ihania juttuja! Vähän hassun kuuloinen juhla tuo puiden uusivuosi. :-)

    Carob ei ole mulle lainkaan tuttu ja kävinkin vähän googlettamassa carobista. Yllättäen carobin paloista tuli mieleeni tamarindi, jota käytetään paljon Intiassa. En tosin tiedä, onko niiden maussa mitään samaa.

    VastaaPoista
  6. jihoo, tubishvat! vilken utomordenligt bra idé att ha en högtid för just träden!

    kram till dig

    VastaaPoista
  7. Hippu: Tuo puiden uusivuosi on aika kiva juhla,ja ekologinen sellainen,sillä silloin on tapana istuttaa uusia puita ja kasveja.Koululaisetkin istuttavat kaikki uuden kasvin.
    Mulla on jääkaapissa tamarhindiä,mutta enpäs ole sitä käyttänyt,nytmuistin! Mutten usko,että ne ovat ihan saman makuisia;carob muistuttaa suklaan makua ja on makeahko.

    Sarapirat: Jaminsan,en ekologisk högtid:-) Kram till tid också!

    VastaaPoista
  8. Hippu;tamarindista puheenollen,huomsin juuri että tuttavani Baroness Tapuzina on postittanut kakusta,jossa sitä on käytetty!
    http://www.baronesstapuzina.com/2011/01/20/tamarind-date-cake-for-tu-bishvat/?utm_source=rss&utm_medium=rss&utm_campaign=tamarind-date-cake-for-tu-bishvat

    VastaaPoista
  9. Tosi kiinnostavan näköisiä noi carobit ja ra-kas-tan mantelin kukkia! Aloittelivat juuri vuodenvaihteen aikoihin Gomeralla...

    VastaaPoista
  10. Okriina:Jännän näköisiä tosiaankin nuo carobit,ja niitä tulikin jonkun verran tuolla matkalla pureskeltua.Sain myös uuden,parannetun reseptin carobsiirappia varten ja opin,että carobin siemenissä on pektiiniä. Mantelipuut ovatkin niin nättejä kukkiessaan!

    VastaaPoista
  11. Oho, kiitos tuosta tamarindikakkulinkistä! En ole koskaan ajatellut, että tamarindia voisi käyttää myös makeissa jutuissa. Menee kokeiluun varmaan aika pian. :-)

    VastaaPoista
  12. Hippu:Mullekin oli ihan uusi juttu tuo tamarindin käyttö makeissa jutuissa,varmaankin antaa kivan makulisäyksen!

    VastaaPoista
  13. Maltalainen ystàvàperheeni valmistaa carobista yskànlààkettà. Kuulemma tehokasta.

    VastaaPoista
  14. Lorraine:Carob balls are really yummy!

    Lissu:Meidän opas eilen tuolla retkellä kertoikin,miten carob-siirappi on lääke moneen vaivaan!

    VastaaPoista
  15. Jälleen ihana resepti, kiitos! :)

    Mantelinkukat näyttävät kauniilta, en ole ennen tainnut edes tajuta että mantelipuukin kukkii :)

    VastaaPoista
  16. Juille:nämä olivat tosi nameja,suosittelen! Mantelipuu on tosi nätti kukkiessaan,ja se kukkii aikaisemmin koska sen kukat ovat valkoiset eivätkä pölytyshyönteisiä houkuttelevia keltaisia. Keltaiset nimittäin kukkivat myöhemmin,ja näin mantelipuu varmistaa,että pölytys toimii.

    VastaaPoista
  17. Mun blogista löytyisi ihanille resepteillesi tunnustus! :)

    VastaaPoista
  18. Ai hitsi, meillä kasvaa mökillä vaikka kuinka monta tuollaista carob-puuta ja niitä käkkyröitá on piha táynnä. Algarroboiksi niitä täällä nimitetään :) Jostain kuulin, että sitä voi käyttáä kaakaojauhon tavoin ja maistuukin kuulemma hiukan samalta..? Täytyypä laittaa resepti talteen :)

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoinen postaus. Minulle jauhottomalle peukalolle kyllä hepreaa. ;)

    VastaaPoista
  20. Palloset kuulostavat todella hyviltä!! :) Pidän paljon kanelin, vaniljan ja pähkinän yhdistelmästä, pitää tehdä kohtapuolin jotain samanlaista, alkoi tosissaan tekemään mieli tätä herkkua! :D
    Tänä aamuna annoin sinulle stylish blog-tunnustuksen, voit hakea sen blogistani, jos haluat! Pidän sinun blogistasi, koska täällä pääsee kurkistamaan "rapakon" toiselle puolelle, resepteistäsi saa hyviä ideoita ja valokuviasi ja reportaasejasi on tosi mukava katsella! Oikein kivaa viikonjatkoa!! :D

    VastaaPoista
  21. Hei, onko mun kommentti tunnustukseen liittyen lainkaan ilmestynyt tänne? Parissa muussakin blogissa kävi samalla tavalla, hemmetin blogger!

    Mutta joka tapauksessa, mun blogista löytyy tunnustus sinulle! :)

    VastaaPoista
  22. Vendaval:Carob on tosi monipuolista ja kivasti korvaa kaakaon.Sitä voi sekoittaa myös kaakaon kanssa,niin tulee kiva lisämaku.Siinä on myös paljon luonnollista makeutta,joten sitä käytettäessä tarvitsee vähemmän sokeria.

    Miranda.nämä ovat kyllä aika helppotekoisia...

    Italiansalaatti:voi kiitos kaunis! Olen todella otettu,ja sinunkin blogisi on mielettömän kaunis.
    Nämä namuset olivat sen verran hyviä,että varmaan teen uudelleenkin.

    Juille:nyt vasta näin,kiitos tosi paljon!

    VastaaPoista