Sivut

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Raikkaan herkullinen kyssäkaali-porkkanasalaatti vegelounaan innnostamanaa

Ystäväni Mary tarjosi minulle lounaan iki-ihanassa vegeravintolassa, Cafe Birenbaumissa,josta olen aiemminkin kirjoittanut,ja joka on Tel Avivin paras kasvisravintola,monien mielestä. Tämänkertainen lounas innosti laittamaan kyssäkaali-porkkanaraasteen,josta tuli tosi herkullinen.Oikeastaan ravintolassa oli tehty hieman vastaavanlainen salaatti retiisistä ja porkkanasta,ja suikaleetkin olivat paksumpia,mutta minulla sattui olemaan kotona kyssäkaali,joten käytin sitä. Se ravintolassa oleva retiisistä laitettu raastesalaatti oli ihanan makuista,vaikka inhoankin retiisiä,mutta se voi johtua siitä,että täällä on monia eri retiisilajikkeita,suuria sellaisia,ja ehkä ne eivät maistukaan sellaisille kuin ne pienet,kauniin sinipunaiset retiisit,joista en ole koskaan pitänyt.

Raikkaan herkullinen kyssäkaali-porkkanasalaatti
  • 1 kyssäkaali
  • 1 iso porkkana
  • 1 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1 rkl tamari-soijakastiketta
  • 2 tl hunajaa
  • mustapippuria
  • chilihiutaleita
  • 3 rkl seesaminsiemeniä (käytin kuorimattomia)
Raasta kyssäkaali sekä porkkana.Laita kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi.Lisää raasteen joukkoon ja lisää lopuksi seesaminsiemenet.
Cafe Birenbaumin buffet-lounas on ihana,ja kaikki tarjolla olevat ruuat maistuvat mielettömän hyvältä. Santsata saa jos haluaa ja niinpä santsasin tänäänkin...Näiden kylmien ruokien lisäksi lounaaseen kuuluu  quiche-piirakoita,kasvispihvejä ja muita lämpimiä kasvisruokia,jotka lämmitetään pyydettäessä, Mutta minä syön tuolla aina vain salaattipuolen ruokia.
Tässä ensimmäinen lautaseni (tämän jälkeen santsasin ja otin lisää salaatteja) Tuossa oikealla alanurkassa idätettyä tummaa quinoaa,kahdenlaista munakoisosalaattia,kyssäkaali-kurpitsasalaattia,adjuki-papuja tahini-kastikkeessa,kesäkurpitsa-antipastia ja nuo lautasella näkyvät suikaleet ovat juuri niitä,jotka innostivat minua laittamaan ylempänä olevan salaatin. Kasvisruokaa parhaimmillaan tässä paikassa!

13 kommenttia:

  1. Beffetpaikoissa kylmät salaatit ja tahnat ovat lähes poikkeuksetta parempia kuin lämpimät ruoat :)

    VastaaPoista
  2. Voi lääh, puuh, mikä buffet-pöytä! Ja tuossako on vasta osa...? Mä ostan nyt menolipun Israeliin. :-D

    Ihanan mehukkaan näköinen salaatti! Mutta minkä näköisiä ovat kuorimattomat seesaminsiemenet? Eivät varmaankaan ole niitä valkoisia?

    VastaaPoista
  3. Oh, ihanan näköinen buffet ja ihanan simppeli ja herkun kuuloinen ohje! Mulla on edelleen kyssäkaali testaamatta!

    VastaaPoista
  4. HIppu:tuossa on nuo salaatit.Tuo ravintola on ollut samassa paikassa 60-luvulta lähtien,mutta vasta pari vuotta sitten sen löysin. Ihania salaatteja siinä! Ne kuorimattomat siemenet ovat sellaisia vaaleanruskeita.

    Katja:ihana tuo buffet tosiaankin,jos asuisin lähellä söisin vain tuolla ,ei tarvisi edes kotona kokata;D Sun täytyy kyllä kokeilla kyssäkaalia,se on tosi hyvää!

    VastaaPoista
  5. Oi että, IHANAA, tulipas vesi kielelle noita salaattikulhoja katsellessa!! Kiitos muuten mielenkiintoisesta blogista, täytyykin heti tänään kokeilla tuota kyssäkaali-porkkanasalaattia! :)

    VastaaPoista
  6. Voi nyt tuli vesi kielelle! Hyvät salaattibuffetit on niitä parhaita, ja tämä näyttää upealta...

    VastaaPoista
  7. Mademoiselle Fromage:Salaattibuffetit ovat ihania ,nam! Ja kiva,että pidät blogistani:-)

    Anna:hyvät salaattibuffetit ovat mun suosikkeja,ehdottomasti!

    VastaaPoista
  8. Sinun innostamanasi olen löytänyt kyssäkaalin ja vaikuttaa taas kokeilemisen arvoiselta annokselta! Mutta toi buffetti... Lurps!

    VastaaPoista
  9. Okriina:toi buffetti on tosiaankin something else.Jos asuisin lähellä,varmaankin vain söisin tuolla enkä edes vaivautuisi kokkaamaan...Kyssäkaali onkin osoittautunut kivan monipuoliseksi:-)

    VastaaPoista
  10. Uuh, kuhan pääseen uuteen keittiöön, niin tämä salaatti menee kokeiluun.

    VastaaPoista
  11. Kylläpä näyttää hyvältä! Nam!

    VastaaPoista
  12. Kermaperse:jännää sitten nähdä mitä uudessa keittiössäsi syntyy.Tämä oliki tosi hyvää!

    Absolutely white:kiitos,oli todella hyvää!

    VastaaPoista