Sivut

torstai 17. maaliskuuta 2011

Purim-juhla ja hieman epäonnisia kokeiluja keittiössä

Täällä vietetään näinä päivinä Purim-juhlaa,johon kuuluu muun muassa naamiaisasuja,karnevaalikulkueita ja kolmion muotoinen leivonnainen:kuvassa näkyvä hamantash-eli Hamanin korva. Jotkut leipomot keksivät joka vuosi uusia täytteitä,ja tämän vuoden täytteet näkyvät olevan esim.mantelitäyte Amaretolla,belgialaista suklaata,halvaa,praliineja jne.Koska Purimiin kuuluu myös ruokalahjojen (yleensä leivonnaisia tai makeisia)antaminen,ajattelin tehdä näitä hamantasheja ystävälleni Marylle.Tarkoitus oli ensin tehdä raw-versio näistä leivonnaisista,sillä Mary pitää raw-herkuista, ja löysinkin Tel Avivin keskustassa sijaitsevan ekologisen yhteisön sivuilta kivan raw-version,joka näkyy tuossa kuvassa.Siinä "taikinakuori" on tehty banaanista ja taatelista.Täytteessä käytetty hamantashin klassista täytettä,eli unikonsiementahnaa,johon oli lisätty taatelia. Viime viikon raw-iltaan olinkin tehnyt banaani-taateli-wrappeja,mutta leikkasin ne pieniksi palasiksi ja tarjoilin niitä karkkeina(tosi nameja muuten..) joten ajattelin kokeilla jotain  muuta tällä kertaa. 
Keksin,että voisin käyttää idätetyistä tattareista jauhamaani jauhoa ja vaikka omppuja,ja käyttää sitä hamantashien kuorena. Niinpä sitten jauhoin 3 dl tattarijauhoa ja 3 omenaa,ja hieman steviaa taikinaksi,jonka levitin kahdelle pyöreälle kuivurin kiinteälle osalle. Kun taikina oli hieman kuivunut,leikkasin siitä ringillä pyöreitä paloja. Ja odotin ,että taikina kuivuisi hieman lisää. Taikina kuivuikin aika nopeasti,mutta kun aloin ottaa noita pyöreitä kiekkoja käsiini,ne hajosivat heti! Täysi katastrofi,eihän näistä mitään hamantasheja tule... Keksin sitten kuivattaa noita kiekkoja hieman enemmän ja jauhoin ne jauhoiksi,eli nyt minulla on sitten pussillinen tattari-omenajauhoa. Kai ne johonkin kelpaavat,vaikkapa omenapiirakkaan...


Seuraava yritys oli sitten vegaaninen,ja siinä turvauduin Elanan reseptiin blogista Elana's Pantry. Elanan gluteenittomissa leivonnaisissa käytetään yleensä mantelijauhoa ,ja kokeilin hänen reseptiään,joka on sekä gluteeniton että vegaani.Kuoritaikinaan tulee seuravaat ainekset:

Elanan gluteeniton ja vegaani taikina
  • 4 dl mantelijauhoa
  • ripaus ruususuolaa
  • 2 rkl rypäleensiemenöljyä (varmaan muukin öljy käy,itse käytin kylmäpuristettua rypäleensiemenöljyä)
  • 2 rkl agave-siirappia
  • hieman vaniljaa 
  • 1 rkl vettä
Jostain syystä päätin sekoittaa 1 teelusikallisen psyllium-jauhetta märkien ainesten joukkoon.En tiedä oliko syy siinä,mutta taikina oli sen verran hajoavaa,etten siitä kyllä mitään leivonnaisia saanut aikaiseksi. Ehkä Elana käyttää erilaista mantelijauhoa kuin minä:omani on luomukaupasta ostettua irtopainossa myytävää mantelijauhoa. Mietin mitä tehdä,ja lisäsin noin desin vehnänjyvistä jauhamaani jauhoa sekä hieman vettä joukkoon,ja jopahan alkoi taikina toimia niinkuin pitikin. Täytteenä oli desi unikonsiemeniä,joihin sekoitin   5 liotettua Medjoul-taatelia,luomukaakaota sekä carob-jauhetta. Jauhoin ainekset tahnaksi. Itse pidän perinteisestaä täytteestä ,johon tulee näitä unikonsiemeniä.Eihän noista omista  hamantasheista kauhean nättejä tullut ,mutta kyllä ne olivat hyviä ja  kelpasivat hyvin Marylle;D Paistoin  niitä 180C asteessa noin 10 minuuttia.

10 kommenttia:

  1. Mulla tuli ensimmäisenä leivoksistasi mieleen joulutortut! Kiinnostava ohje :)

    Minerva

    VastaaPoista
  2. Joulutortun näköisiä, varmasti hyviä aineksista päätellen.

    VastaaPoista
  3. Hienoiltahan nuo näyttävät! Eivät ne klassikotkaan kaikkein helpoimpia ole, saatika raw-versiot.

    Oih, minä rakastan noita Hamanin korvia. Ne ovat tosi hyviä! Olen myös tehnyt niitä useilla eri täytteillä ja olipa hauska kuulla, että sielläkin niitä "muodistetaan". Näinhän käy kaikille klassikoille. Laskiaispullillekin keksitään mitä erilaisempia täytteitä.

    Hyvää Purim-juhlaa sinne!

    VastaaPoista
  4. Minerva:Mulle ei heti tullut joulutortut mieleen (ehkä tuon täytteen värin vuoksi ne näyttävät joulutortuilta) mutta nyt kun mietin,niin todellakin muistuttavat..

    Nelli;loppujen lopuksi tämä vegaani versio mantelijauhoilla oli tosi hyvää,ja etenkin täyte oli ihanaa.

    Omenaminttu: Siitä on kyllä kamalan pitkä aika kun viimeksi Hamanin korvia tein;D Mutta hyviä olivat.Suomessa muistan syöneeni niitä pullataikinaversiona ,täällä taas tuollaisella pikkuleipätaikinalla yleensä.Voilla pitää olla leivottu,kuten nuo kuvassa näkyvät Roladin-leipomon Hamanin korvat.Tykkään siitä että joka vuosi tuodaan uudenlaisia täytteitä perinteisen unikonsiementäytteen lisäksi:) Sama juttu on ollut munkkien kanssa Hanuka-juhlana.

    VastaaPoista
  5. No ei sinulta ainakaan yritteliäisyyttä puutu! Ihmeesti onnistut aina kääntämään vastoinkäymiset voitoksi. :-) Olet kyllä hirmu kekseliäs! Ja ihanilta näyttävät nuo leivonnaiset!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen juttu ja ruoka! En ole koskaan tuollaista maistanutkaan, mutta kuulostaa kylla hyvalta!

    VastaaPoista
  7. Ps. Tuo anonyymi kommentti oli multa, blogger toppaili taas ;-)

    VastaaPoista
  8. Hippu:No piti miettiä jotain kun ei oikein viitsinyt heittää epäonnisia kuivurikokeiluja roskiin,joten nyt on omenalta tuoksuvaa tattarijauhoa;D Lopuksi tuosta taikinasta tuli tosi hyvää ja pysyi hyvin koossakin,kun siihen lisäsi hieman vehnää.

    Maria:Bloggeri aina välillä oikuttelee,,,,En ole kauheasti koskaan välittänyt näistä leivonnaisista,mutta nyt innostuin tekemään,ja lopputulos maistui hyvältä,sekä kuori että täyte. Ja eilen kahvilassa tuli latten mukana pieni tuollainen halvatäytteellä:)

    VastaaPoista
  9. Jänniä kokeiluja. Olen kyllä itsekin todennut, että pähkinä/siemen ja tattarijauhoista tehdyt taikinat vaativat vielä jotain sidosainetta. Itse käytän usein chia-siemenistä jauhettua jauhetta, myös kypsennetyissä leivonnaisissa. Hieno, että se viimeinen versio kuitenkin onnistui :)

    VastaaPoista
  10. Okriina:Chiaa en olekaan kokeillut sidosaineena,täytyykin ensi kerralla kokeilla sitä,kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista