Sivut

maanantai 3. lokakuuta 2011

Tomaattiquinoa

Viime kuussa ystävä tarjosi minulle herkullisen synttärilounaan kivassa  ravintolassa,ja kala-annoksessani oli myös mielettömän hyvää tomaattista quinoaa. Siitä lähtien on sitä tehnyt mieli,ja nyt viikonloppuna teinkin sitä.Tomaatti maistuu tosi hyvältä quinoan kanssa,ja tätä tulee takuulla tehtyä toistekin.Ravintolan tomaattiquinoa oli hieman kermaisempi;epäilen että siinä oli ripaus vuohenjuustoa.

Tomaattinen quinoa
  • 4 keskikokoista luomutomaattia
  • 2 dl quinoaa (liotin quinoaa 15 min,ei välttämätöntä)
  • 1 valkosipulin hienonnettu kynsi
  • 1 tl luomuruokosokeria
  • 1½ rkl oliiviöljyä
  • ruususuolaa,mustapippuria
  • ripaus paprikaa
  • 1½ dl vettä
Hienonsin tomaatit murskaksi monitoimikoneessa,jonka jälkeen lämmitin öljyä kattilassa.Lisäsin tomaattimurskan kattilaan,ja lisäsin mukaan mausteet ja valkosipulin. Kiehautin seosta hiljaisella tulella n. 10 minuuttia.Tomaateissani oli runsaasti nestettä,mutta se ei haitannut. Nesteet tulivat tuonne mukaan. Lisäsin quinoan ja veden,ja kun seos alkoi kiehahtaa,käänsin tulen hiljaiselle ja laitoin kannen päälle.Quinoa sai kypsyä tomaattisessa kastikkeessa kunnes kaikki neste oli imeytynyt quinoaan.

23 kommenttia:

  1. Ihana ohje! Mitä paprikaa käytit? Siellä taitaa olla enemmän valinnan varaa? Resepteissä törmää usein esim. Aleppon paprikaan. Mut yks juttu: ainakin Suomessa myynnissä oleva quinoa kannattaa edes huuhdella hyvin - itse olen myös liottanut - pinnalla olevien kitkerien saponiinien poistamiseksi. Kerran unohdin ne jääkaappiin yöksi likoon ja pelkäsin jo pilanneeni ne mutta niistä tulikin ihan hyviä! Terveisin "Suometar"

    VastaaPoista
  2. Suometar:kiitos,tämä olikin tosi hyvää:)Laitoin ihan tavallista paprikajauhetta tuohon. Juu täällä on mausteissad paljon valikoimia,samoin noissa paprikoissa.Mutta tavallista siis käytin tähän. Yleensä kyllä huuhtelen quinoan,mutta nykyään löytyy hyvin quinoaa,josta tuo saponiini on jo poistettu.Mutta ihan varmuuden vuoksi yleensä liotan sitä kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Ai että ihan tuli vesi kielelle! kvinoa on niiiiin hyvää ja tomaatin kanssa varmasti aivan mahtavaa.
    Ja vielä tuo vuohenjuusto.... NAM!
    Tätä täytyykin koittaa.
    Kiitos ohjeesta =)

    VastaaPoista
  4. Tämä näyttää hyvältä ja varmaan maistuukin. Tätä kokeilen.

    VastaaPoista
  5. Keitetty quinoa on heikkouteni ja jääkaappi pullollaan tomaatteja. Tämän viikon ruokalista alkaa olla selvä :)

    VastaaPoista
  6. Inna;minäkin rakastan quinoaa,siitä lähtien kun sitä ensi kerran maistoin Perussa tuttavien luona.Ja aika monipuolinenkin ruoka-aines on:) Tomaatin kanssa oli tosi hyvää:)

    Unelma:oli tosi hyvää ja helppotekoista:)

    Katja:Samoin minun! Rakastan quinoaa yli kaiken,nami! ja tosiaankin oli hyvää näin tehtynä:)

    VastaaPoista
  7. Ihana idea. Olenkin jo kyllästynyt quinoaan sellaisenaan!

    VastaaPoista
  8. Kiitos inspiraatiosta taas! Huomisen ruokapulmat onkin ratkaistu :)

    VastaaPoista
  9. Liisa;Quinoasta saa tosi hyvää maustamalla eri jutuilla;olen esim., aiemmin postannut yrttisestä
    quinoasta,joka sekin oli tosi hyvää:)

    Okriina:) Toivottavasti tykkäsitte:)

    VastaaPoista
  10. Kivan kuuloinen ohje! Minä käytän kvinoaa aivan liian harvoin, kai siitä syystä, kun en ole oikein varma, miten kvinoaa pitää käsitellä (pitääkö sitä liottaa vai).

    VastaaPoista
  11. Hippu;ehkä varmuuden vuoksi onkin parasta liotella,kun ei voi olla varma onko siinä saponiinejä vai ei-Mutta quinoa on tosi hyvää:)

    VastaaPoista
  12. Täytyy sanoa että en ole vielä quinoaa maistanut, mutta tämän reseptin myötä kävin ensimmäisen pussini ostamassa. Täytyy joku päivä koittaa millaista tulee!

    VastaaPoista
  13. Johki;Sitten onkin aika kokeilla sitä,se on nimittäin (mielestäni)tosi hyvää:)

    VastaaPoista
  14. Quinoa on kylla niin hyvaa! Taytyy kokeilla tomaattien kanssa nyt kun alkaa tomaattisesonki :-)

    VastaaPoista
  15. Maria;Minustakin quinoa on tosi hyvää:)

    VastaaPoista
  16. Tein tänään quinoaa tällä reseptillä ja lisäsin sitä vuohenjuustoa ja tosi hyvää tuli! Aion tehdä tätä usein jatkossakin ja kokeilla myös muita maustamisvaihtoehtoja quinoalle.

    VastaaPoista
  17. Johki:Quinoa on super herkullista ja vuohenjuustokin sopii siihen kivasti:)

    VastaaPoista
  18. Ihana resepti! Nimim. Ekaa kertaa quinoaa, nam ja lurps :P Olisin halunnut julkaista tämän fb:saa, mutta en löytänyt jakamispalkkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annina. Mulla ei vielä tätä tehdessä ollut FB.-sivuja blogille,joten sen vuoksi tätä kai ei saa jaettua siellä.

      Poista
  19. Hei ! Olen pitkään käyttänyt quinoaa eri tavoilla. Minusta paras tapa huuhdella quinoa on seuraava: Laita quinoa hyvin pienisilmäiseen lävikköön (en ole löytänyt muualta kuin Ohlsonilta tarpeeksi pienisilmäistä). Sitten lävikön kokoon sopivaan kippoon vettä. Minulla on sellaiset teräksiset kulhot, joka on laakeat, eikä liian syvät. Nyt voit käsin hieroa jyviä, nostaa lävikön pois ja vaihtaa veden ja uudelleen. Hyvä lopputulos ilman liotusta.

    VastaaPoista
  20. Heippa Anonyymi:)Noin olen yleensä tehnytkin mutta nykyään minusta ei se saponiini tunnu jyvissä kuten ennen.Mutta yleensä kyllä kuitenkin huuhtelen aina etukäteen. Liotus edistää sitä itämistä joten joskus käytän vähän pitempääkin liotusta.

    VastaaPoista
  21. Olipas kiva resepti! :) Tein hiukan muunnellun (ja kesämökkiystävällisen) version tästä ja kovasti kaikki kehuivat. Kirjoitin tästä myös blogiini mutta linkitin tottakai reseptin tänne :)

    http://vispilavintiontemmellyskentta.blogspot.fi/2014/07/tomaattikvinoa.html

    VastaaPoista
  22. Hei Siru,kiva kuulla:) tulenkin katsomaan tuota omaa versiotasi:)

    VastaaPoista