Sivut

torstai 31. toukokuuta 2012

Herkkupallerot hävikkileseistä

Jouduin eilen siivoamaan jääkaappini alahyllyn,sillä sinne oli kaatunut ylemmällä hyllyllä ollut muki,jossa appelsiinimehua.Hyllyä siivotessa huomasin,että  luomukauraleisetteni viimeinen käyttöpäivä oli mennyt ohi puolitoista viikkoa sitten,mutta ihan hyvin niitä pystyi  vielä käyttäämään,ja kun olen niitä säilyttänyt jääkaapissa
,niin olivat vielä ihan hyvän tuoksuiset ja makuiset. Ne joutuivatkin sitten ihaniin palleroihin,ja ehdin  laittaa viimeisen hävikkipostauksenkin.

Herkkupallerot hävikkileseistä
  • 2½ dl vehnä,ruis-tai kauralesettä(täällä on ainoastaan kaura-ja vehnälesettä,ja käytin kauraleseitä)
  • 8 isoa liotettua Medjoul-taatelia (tai hieman isompi määrä pienempiä taateleita)
  • ½ dl kookoshiutaleita (plus muutama rkl koristeluun)
  • ½ dl vehnänalkioita
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • ripaus ruususuolaa
  • 1 dl tahinia
Laitoin kaikki ainekset  uuteen monitoimikoneeseeni ,koristeluun tulevia kookoshiutaleita lukuunottamatta,ja jauhoin tasaiseksi massaksi. Massan laitoin jähmettymään puoleksi tunniksi jääkaappiin ,jonka jälkeen muotoilin siitä pallosia ,jotka kierittelin kookoshiutaleissa. Tosi herkulliset ja terveelliset pallerot,jotka maistuvat niin isoille kuin pienille!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Juustokakku ja käynti keittiömessuilla

Meillä on täällä tänään illalla alkamassa Shavuot-juhla,joka on pyhiinvaellusjuhla,mutta myös sadonkorjuujuhla sekä kesän alkamisen juhla.Shavuot osuu aina samoihin aikoihin helluntain kanssa,ja alkuperältään helluntai liittyy myös shavuotiin.Shavuotina on tapana syödä paljon juustoja ja maitotuotteita,ja juustokakku taitaa olla pyhän tunnetuin ruoka.En normaalisti syö paljon maitotuotteita;laktoosi-intoleranssin vuoksi ja myös koska muutenkin voin paremmin,jos syön niitä vain harvoin. Silloinkin kun niitä syön,niin ne ovat joko lampaan -tai vuohenmaidosta tehtyjä. Shavuot on poikkeus,ja silloin valmistan  juustokakun. Tämä juustokakku oli pienoinen muunnos täkäläisen kondiittorin juustokakusta,ja se on helppotekoinen eikä kovin raskas juustokakku,mutta erittäin herkullinen.Tätä pyhää edeltävänä aikana täällä ovat monet maitotuotteet tarjouksessa ja niinpä myös juustokakkujen ainekset ovat nyt edullisempia kuin normaalisti täällä.Meijerit jakelevat vihkosia,joissa juustoisia ohjeita ja lehdetkin  ovat täynnä sellaisia ohjeita.

Herkullinen juustokakku (ohje 24 cm vuokaa varten)
Pohja:En tehnyt pohjaa kondiittorin ohjeiden mukaisesti ,vaan jauhoin manteleita yhdessä luomukeksien ja voin kanssa ,enkä ollut lainkaan tyytyväinen tulokseen,ja sitä tuli muutenkin liikaa kakkuun ja sen reunoille.Juustokakkuun ei tarvitse kuin vähän taikinaa pohjaksi ja näin kondiittori teki taikinapohjan:
  • 100 gr voita
  • 50 gr sokeria
  • 210 gr jauhoa
  • 2 rkl vettä
  • 1 munankeltuainen  
Voi,sokeri ja jauhot sekoitetaan murumaiseksi massaksi,johon lisätään keltuainen ja vesi.Sekoitetaan tasaiseksi ja kääritään muoviin,sekä annetaan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Tämän jälkeen taikina kaulitaan tasaiseksi ympyräksi ,joka laitetaan avattavan vuuan pohjalle.Reunoille laitetaan taikinaa noin sentin verran,ei enempää.Pohja paistetaan 170C-asteessa 12 minuuttia. Pohjan ollessa uunissa valmistetaan juustomassa.
  • 750gr valkoista rahkantyyppistä juustoa*
  • 2 purkkia hapankermaa *
  • 2 kananmunaa
  • 1 3/4 dl ruokosokeria
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • yhden luomusitruunan raastettu kuori
  • ½ vaniljavanukaspakkauksen pussin sisällöstä tai 1½ dl maissitärkkelystä.
*täällä myytävä rahkantyyppinen juusto on maultaan ja koostumukseltaan  rahkaa pehmeämpi.Käytin 5% juuostoa.  Lidlissä myytävä valkoinen rahkantyyppinen juusto on hyvä tähän kakkuun.
**samoin tähän sopivat Lidlin hapankermat.

Juustomassan ainekset sekoitetaan tasaiseksi. Minulla ei ollut reseptissä ollutta vaniljavanukasjauhetta,mutta ne jauheet on yleensä tehty maissitärkkelyksestä ja sokerista,joten käytin maissitärkkelystä ja lisäsin hieman sokerin määrää. Jäähtyneelle taikinapohjalle levitin hieman karhunvatukkahilloa ja kaadoin juustomassan päälle.Lisäsin pinnalle vielä hieman karhunvatukkahilloa ja käytin tikkua marmorointiin.Käytin pienempää vuokaa,joten massaa jäi vielä jäljelle pientä juustokakkua varten,jonka olen luvannut viedä ystävälle. Uuni lämmitetään 150C-asteeseen ja kakkua paistetaan siinä ensin 20 minuuttia,jonka jälkeen lämpöä lasketaan 120C-asteeseen,ja kakkua paistetaan vielä 40 minuuttia. Uuniluukku avataan ja kakun annetaan hieman jäähtyä vielä uunissa ,jonka jälkeen se otetaan sieltä pois ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään kun se on tarpeeksi jäähtynyt.Vuoka poistetaan vasta kun kakku on kunnolla jähmettynyt. Juustomassa oli tässä kakussa  todella herkullinen eikä lainkaan raskaan tuntuinen.
Kävin tällä viikolla Tel Avivin messukeskuksessa keittiömessuilla ja olin niihin vähän pettynyt,sillä viime vuonna ne olivat paljon isommat ja osastojakin oli enemmän.Nyt tuntui,että tuolla oli enimmäkseen keittiölaitteiden esittelijöitä ja paljon vähemmän elintarvikkeiden esittelijöitä.Ihan alussa maistelin näitä basilikalla maustettuja,aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja,joita täälläpäin kutsutaan tomaattirusinoiksi. Ovat todella hyviä ja kiva lisä salaattiin.
Tustuistuin Hurom Slow Juicer-mehulinkoon,josta tuleva kuvassa näkyvä porkkanamassa oli todella kuivaa.Sillä voi kuulemma tehdä pähkinämaitojakin.
Kikkomanin osastolla sai ilmaista sushia
SodaStreamin mielestä muovipullot ovat out
Tämä iloinen nuorimies esitteli kaikenlaisia keittiöapuvälineitä
Uloskäynnin kohdalla oli viinitarhan osasto ja tämä mies sanoi,että ethän mene pois viiniä maistamatta....En toki ja Jerusalem Wineryn Nikanor Merlot oli erinomainen.
En tullut messuilta tyhjin käsin ,vaan uuden monitoimikoneen kanssa. Vanha yli 16v. Braunini on viime aikoina osoittanut väsymisen merkkejä palveltuaan minua hyvin ja uskollisesti noin monta vuotta. Joten olin jo jonkun aikaa miettinyt uuden koneen ostoa.Messuilta keittiölaitteita saa erikoishinnoilla ja hyvillä maksuehdoilla  ja päädyin tähän Boschin ProfiKubixx-koneeseen .Se leikkaa mm. vihanneksista kuutioita.
Kokeilin tuota toimintaa ja hetkessä oli kuutioitu salaatti valmis! Täällä kuutioitu salaatti on erittäin suosittua ja tuo kuutioleikkuri laitteessa on ihan kiva juttu,mutta muutenkin koneessa oli paljon hyviä ominaisuuksia.  Kaupanpäällisenä tuli juustokakkukirja sekä Boschin sauvasekoitin,jota en tarvitse,joten se menee lahjaksi jollekin.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Sokeriton omenalla makeutettu raparperihilloke

Raparperien aika alkaa täälläpäin olla ohitse tältä kertaa,sillä tänään torilla ostamani raparperit olivat jo paksuvartisia,kun taas viimeksi  ostamani olivat paljon hennommia varreltaan.Mansikoidenkin aika taitaa olla ohi,sillä näin niitä vain parissa kojussa;sen sijaan torille oli ilmestynyt kesän hedelmiä,kuten aprikooseja,nektariineja,persikoita ja kirsikoita.

Raparperi on yksi suurista herkuistani ja koska täällä raparperia saa syksystä kesään (tosin tämä ei ole kauhean yleinen kasvis täällä,Karmel-torilla sitä myydään vain yhdessä kojussa),ostankin sitä usein.Torilla sitä myydään aina kilon pakkauksessa. Yleensä teen raparperista hilloketta,mutta sokeritonta sellaista.Makeuttajana käytän tiivistettyä omenamehua,jossa omenan lisäksi ei ole mitään muuta,sekä steviaa.Pidän kirpeästä,joten en laita hillokkeeseen paljon makeutusta.


Omenalla makeutettu raparperihilloke
  • noin kilo raparperia
  • 1 dl tiivistettyä omenamehua
  • yhden vaniljatangon sisältö
  • ripaus kanelia
Pese raparperitangot ja leikkaa ne palasiksi.Laita kattilaan,lisää joukkoon tiivistetty omenamehu,vanilja ja kaneli. Keitä kannellisessa kattilassa pienellä tulella kunnes raparperi pehmenee ja nestettä on tarpeeksi haihtunut.
Minusta tämä on tosi hyvää ja se on myös kevyttä,koska sokerina on vain omemehun hedelmäsokeri. Laitan tätä jugurtin sekaan,ja välillä myös chiasiementen ja mantelimaidon sekaan.Nami!

torstai 17. toukokuuta 2012

Kaupungin maku....

Mansikat ovat ihania mutta ne tarjottiin tuolla valtavan kermavaahtovuoren alla,eli ei kiitos..
Tällä viikolla Tel Avivin Yarkon-puistossa on taas vuotuinen "Taste of the City" eli "Kaupungin maku"-tapahtuma.Tapahtuma järjestettiin nyt 16. kerran,ja olen kerran ollut siinä ihan alkuaikoina,kun olin täällä käymässä Suomesta. Silloin tapahtuma oli vielä hieman  pienempi,mutta näyttää siltä,että se kasvaa vuosi vuodelta....
Menin sinne suomalaisen E:n kanssa ja saavuimme paikan päälle joskus 6 aikaan illalla (tapahtuma oli tiistaista torstaihin,klo 17 eteenpäin). Ihan alussa oli pakko mennä Yotvata-meijerin teltan läpi,jossa tarjottiin maistiaisia uudesta, liian makeasta  -maitokahvijuomasta.Yotvata on Eilatin suunnalla oleva kibbutsi,jonka meijerissä tehdään hyviä meijerituotteita.
De La Paixin leivokset näkyivat heti alussa
Tässä kojussa taidettiin laittaa pastaa
Tuolla oli melkein mahdotonta kuvata,sillä ryysis oli hurja! Tämän kuvan otin heti alussa,mutta jo vähän ajan kuluttua ihmisiä oli ihan hurjasti,ja jokaisen kojun edessä oli jonoa.Mikä pisti silmään oli se,että tuolla oli todella paljon lapsiperheitä.Tapahtumassa oli paitsi ruokaa myös musiikkitarjontaa ja vähän muutakin.
Dim Sum -ravintolan dim sumit
Mikäköhän ravintola tässä oli kyseessä
Marokkolaisen ravintolan pienet pastillat.Lihatäytteiset,tietenkin.Tuolla oli tarjonta muutenkin niin lihavoittoista ,että minun oli vaikeaa löytää syötävää.Olin ostanut tunnetun TV-kokin ja täkäläisen Masterchefin ravintolakojusta anisviina(arak)granitan,joka meni tyhjään vatsaan ,eli oli pakko löytää tuolta jotain syötävää.Drinksu oli muuten tosi hyvä,vaikken lainkaan  pidä arakista,mutta hyvälaatuisen arakin,sitruunamehun ja rosettan sekoituksessa arakin anismainen maku tuntui tosi sopivalta.
Taste of the City-alueen ulkopuolella oli eläviä patsaita...
Löysin sitten quiche-paikan kojusta palasen feta-pinaatti-tomaattiquicheä,joka oli tosi hyvää. Harmitti hieman,että kaikki kaupungin hyvät ravintolat kuten esim. Adora,Tapas Ehad Ha'amRokach 73 ja monet muut olivat panostaneet nimenomaan liharuokiin,joten minun piti ohittaa ne kaikki (paitsi sen ravintolan kojun,mistä ostin arakgranitan).Tapahtuma on myös paisunut isoksi festivaaliksi,ja mukavempaa olisi,jos tuo tapahtuma olisi vähän pienempi,mutta ruokatapahtumat näköjään kiinnostavat tosi paljon....
Ja kirsikat ovat kypsyneet! Kuva ei ole festareilta vaan Karmel-torilta,mutta myös puiston ruokatapahtumassa oli kirsikkakoju.

Huomasin muuten,että kesäkuussa Helsingissäkin on ensimmäistä kertaa tapahtuma,jossa ravintolamaailma tulee puistoon:) Sinne pitää ostaa liput,täällä tapahtumaan pääsee maksutta.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Superherkulliset papupihvit

Tein jääkaapissa olleista jämistä elämäni parhaimmat papupihvit! Olen ennenkin tehnyt papupihvejä,ja useinkin,kaikenlaisia versioita,mutta näistä Hävikistä Herkuksi-kampanjan innoittamista pihveistä tuli niin hyviä,että näitä tulen takuulla tekemään toistekin.

Hävikkiaineksina näissä olivat keitetyt punapavut (red kidney beans),jotka piti käyttää pois,muutama päivä sitten keittämäni kvinoan jämät sekä luomutomaattipyreen jämät. Pihveistä tuli todella isot ,sillä käytin vasemmalla näkyvää ,jonkun laitteen mukana tullutta hampurilaismuottijuttua,jolla saa todella tasaiset ja pyöreät pihvit,mutta ehkä vähän turhan isot sellaiset.Hieman pienempi tuollainen olisi kiva kapine keittiössä.

Superherkulliset papupihvit
  • 3½ dl keitettyjä punapapuja
  • 2 dl keitettyä kvinoaa
  • 1 iso sipuli
  • 1 rkl luomutomaattpyrettä
  • 1½ rkl pellavansiemenjauhoa
  • 3/4 dl riisijauhoa
  • noin 4 rkl oliiviöljyä(1 rkl massaan,2 rkl sipuleihin,ja noin 1 rkl uunipellille ja pihvien päälle)
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ruususuolaa,mustapippuria,ripaus jeeraa eli juustokuminaa, yrttimaustetta ,chilihiutaleita sekä ihanaa Toscana-maustesekoitusta,jossa on ainakin valkosipulia,sipulia,pippuria,rosmariinia,yrttejä,paprikaa,kuminaa ja tomaattia
Murskaa pavut,lisää kvinoa,tomaattipyre,öljy, sekä mausteet. Ruskista sipulia oliiviöljyssä ,lisää lopuksi pilkottu valkosipuli ja lisää papujen joukkoon.Lisää pellavansiemenjauho sekä riisijauho ja sekoita hyvin.Muotoile kostein käsin massasta litteitä pihvejä ja paista uunissa  200C asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pihvien pinta on ruskistunut.Kävin puolivälissä kääntämässä pihvit.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Mitä tehdä mansikkaylijäämälle?

Ostin torilta puolitoista kiloa mansikoita,koska kun osti ison korillisen,niin hintakin oli halvempi. Ja kun muutaman tunnin kiersin kaupungilla mansikkakorin kanssa,niin oli selvää,että ne kotiin tullessa olivat jo aika pehmenneitä,etenkin kun tänään oli hellettä.Osa meni pakastimeen ja osa meni heti smoothieen,mutta kun amerikkalaistyylisen jääkaappini pakastelokeron koko on aika rajallinen,piti lopuille mansikoille keksiä joku ohje. Ja kun jääkaapissa oli vielä kookosmaidon jämät;syntyi niistä pienet mansikkahyytelöt.

Kookoksiset mansikkahyytelöt
  • puolitoista desiä mansikoita
  • desi kookosmaitoa
  • ripaus vaniljaa vaniljatangosta
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • steviaa maun mukaan
  • noin 2 tl agar-agaria
Laitoin kaikki ainekset,agar-agaria lukuunottamatta blenderiin ja sekoitin hyvin. Kaadoin soseen kattilaan ja lisäsin agar-agar-jauheen,ja sekoitin seosta koko ajan ,lämmittäen sitä pienellä tulella kiehumispisteeseen saakka.Kaadoin soseen silikoniseen kukkavuokaan jähmettymään.
Muita hävikkiruokia löytyy FaceBookin puolelta täällä.
Ja nyt just kukkivat granaattiomenapuut.Tuossa näkeekin jo hedelmän alun...

maanantai 7. toukokuuta 2012

Ylipehmenneistä tomaateista seesamista herkkutahnaa

Kun huomasin monessa blogissa Hävikistä herkuksi -haastepostauksen,aloin itsekin miettimään omaa ruokakulutustani,ja miten voisin hyödyntää enemmän jo hieman tuoreutensa menettäneitä tuotteita. Omassa keittiössäni roskikseen saattavat joutua etupäässä liian nuhjaantuneet vihannekset ja hedelmät,sillä täälläpäin on niiden valikoima todella hyvä ja joskus ne ovat myös sen verran edullisia ,että niitä tulee hamstrattua liikaa,jolloin on se vaara,että osa ei enään jonkun ajan kuluttua kelpaa helposti syötäväksi.Tosin erittäin harvoin tällaista tapahtuu keittiössäni,sillä hyödynnän hyvin myös nahistuneet kasvikset ja hedelmät: joko ne menevät blenderiin juomien sekaan tai sitten niistä tehdään tahnoja tai niistä saa aivan uusia herkkuja kuivurilla.Appelsiinin kuoretkin käytän helppotekoiseen (ja todella tehokkaaseen) puhdistusaineeseen . Ja tiesittekö,että banaanien kuoret ovat loistavia kengänkiillottajia:) No,nämä eivät ihan herkkuja ole mutta kuitenkin hyviä keinoja käyttää hävikkiruokien osia,,,

Ajattelin,etten itse voi osallistua tuohon hävikistä herkuksi-haasteeseen,kun asun näin kaukana,mutta olin iloinen Jonnan ottaessa minuun yhteyttä ja että pääsin tähän mukaan:)




Hävikkilistalla olivat nyt ylipehmeiksi kypsyneet kirsikkatomaatit,jotka olivat viime viikolla niin edullisia torilla,että niitä tuli ostettua parin kilon laatikko.Niitä olen syönyt  nyt ahkerasti salaateissa,osa meni tomaattiseen quinoaan ja toiseen ihanaan tomattikastikkeen
mutta jäljelle jääneet alkoivat olla jo sen verran pehmeitä,että ne oli käytettävä heti. Ja koska rakastan erilaisia tahnoja,niistä syntyikin superherkullinen tahna ja salaattikastike.Sitruunakin oli vähän jo väsähtänyt...

Tomaattinen seesamitahna
  • 10 pehmennyttä kirsikkatomaattia tai pari tavallisen kokoista tomaattia
  • 4 aurinkokuivattua tomaattia
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • 1 kevätsipulin varsi
  • noin yhden sitruunan mehu
  • muutama persiljanvarsi
  • ruususuolaa,mustapippuria,chilihiutaleita
  • sen verran vettä,että syntyy halutun paksuinen tahna
  • 1 dl tahiniseesamitahnaa
  • muutama tippa balsamietikkaa
Puolita kirsikkatomaatit tai paloittele kokonaiset tomaatit. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen (tai tehokkaaseen blenderiin) ja sekoita,kunnes on syntynyt tasainen tahna. Minun täytyy nyt ihan kehua tätä ,sillä tahna on tosi herkullinen ja myös terveellinen.Hyvää ihan lusikalla syötynä tai vaikka leivän päällä.
Lisäämällä vettä joukkoon tahnasta tulee herkullinen salaattikastike. Laitoin joukkoon myös lisää persiljaa,ja kastikkeen väri hieman kärsi siitä,mutta hyvää oli kesäkurpitsanuudeleiden kanssa!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Appelsiiniset seesamitattarikakkuset ja ravintolakäynti


Minulla on heikkous kaikkeen appelsiiniseen ja kun luin eräästä ruokalehdestä paikallisen  kondiittorin appelsiinin  makuisista kakkusista,kehitin niistä raw-version.Alkuperäisestä ohjeesta ei ole mukana kuin tahinia ja appelsiinia,mutta näistä tuli hurjan  herkullisia!

Appelsiiniset seesamitattarikakkuset
  • 3 dl idätetyistä ja kuivatuista tattarinjyvistä jauhettua jauhoa
  • 1 dl kaurajyvistä jauhettua jauhoa
  • 1,25 dl hienoksi jauhettua kookoshiutaleita
  • ½ dl pellavansiemenjauhoa
  • 6 Medjoul-taatelia,liotettu pienessä vesimäärässä
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • 2 luomuappelsiinin kuoriraaste
  • 2 dl appelsiinimehua
  • noin 1 dl luomutahinia
  • 2 rkl hunajaa
  • hieman steviaa,maun mukaan
Liota taateleita joitakin tunteja ja poista niistä siemenet.Laita jauhot,taatelit nesteineen,appelsiinimehu ,hunaja,steviaa maun mukaan (itse en pidä kovin makeasta) sekä tahini monitoimikoneeseen ja sekoita sileäksi tahnaksi. 
Lisää lopuksi appelsiinikuoriraaste ja sekoita vielä muutaman kerran koneella.Kannattaa käyttää luomuappelsiineja kuoriraasteeseen,ne maistuvat muutenkin paremmalta..Taikina on löysähköä tässä vaiheessa.Anna seoksen seistä puolisen tuntia,se turpoaa hieman.Laitoin taikinaa 6 kolon kukkasilikonimuottiin ja laitoin muotin kuivuriin.Kuivatin sen verran,että pinta kuivui jonkun verran,jonka jälkeen laitoin muotin joksikin aikaa pakastimeen.Kakkuset tulivat jäätyneinä helposti ulos muotista ja laitoin ne takaisin kuivuriin.Kakkuset olivat kuivurissa aika pitkään,eli melkein koko päivän,jonka jälkeen ne olivat pinnalta kuivia ja sisältä kivan kakkumaisia. Näissä tuntui todella paljon sekä appelsiinin ihana maku että tahinin halvamaisuus.Osan kakkusista  kuorrutin kookosöljykuorrutteella,johon tuli kookosöljyä,appelsiinimehua,appelsiinin kuoriraastetta sekä steviaa.
Kävin tällä viikolla lounaalla Jaffan satamassa uudessa Vanhus ja Meri -ravintolassa.Sen niminen suosittu ravintola on ollut jo kauan Jaffassa,mutta joku aika sitten avattiin suuri uusi ravintola Jaffan satamaan,merta vastapäätä.
Ateriakokonaisuus on sellainen,johon kuuluu pääruoka,sekä 20! erilaista salaattia! Salaattilautaset myös täytetään uudelleen,ja aina välillä käytiin kysymässä,haluaisimmeko uuden annoksen jostain salaatista. Salaatit täyttivät koko pöydän ja kuten kuvasta huomaa,siinä on niistä vain puolet.Salaatit olivat myös todella herkullisia ja täyttäviä.
Ateriaan kuuluu myös kannu limonaadia,(vettäkin saa..) ,leipää,kahvi sekä sokeriliemessä uitetut taikinapalloset,jotka jätimme suosiolla syömättä. Kun pääruoka eli tilaamani grillattu meribassi tuli,masu oli jo aika täynnä noista salaateista. Onneksi kyseessä ei ollut mikään suuri kala,sillä muuten en olisi jaksanut sitä syödä.Annokseen olisi kuulunut myös ranskalaiset (tai muusi,jos ei halua ranskalaisia)mutten halunnut perunaa.
Tippeineen ateria tuolla   maksaa noin 20 euroa.
Minua ihastutti ravintolassa tämä sisustuselementti,jossa oli laivojen keuloja ja takana vesielementti,joka ei näy kuvassa.Virtaava vesi kuului tuolta takaa..

tiistai 1. toukokuuta 2012

Ihana Delicatessen

Kävin eilen myöhäisaamiaisella Tel Avivin uudessa ihanassa Delicatessenissa. 
Kadun puolella olisi ollut myös mukava istua,mutta päätimme syödä aamiaisen yläkerrassa. Delicatessen on ravintola,herkkukauppa,leipomo ja kahvila ja kuulemma lounasaikaan on vielä niin täyttä,että pöytävaraukset ovat paikallaan.

Sisäänkäynnin toisella puolella on paikan herkkukauppa.
Delicatessenissa voi ostaa  valmista ruokaa,ja suuri valikoima vaihtelee päivittäin. Kun tulimme tuonne,tiskit olivat vielä tyhjät,mutta poislähtiessä tässä kohtaa oli suuri jono.
Valitsimme paikan standardiaamiaiset. Tel Aviv on niin täynnä ihania aamiaispaikkoja,etten voi sanoa,että tämä oli niitä parempi,mutta pienet yksityiskohdat ihastuttivat,kuten herttaiset hillopurkit,jossa paikan kotitekoista hilloa,sekä nuo pienet metallikipot,joissa kahta eri juustoa ja oliiveja. Salaatti,leivät ,kakut ja kahvi kuuluivat myös aamiaiseen.Palvelu tuolla oli erittäin hyvää,mutta miinusta tulee siitä,että sekä ruokalista että Delicatessenin webbisivusto ovat edelleen ainoastaan hepreaksi,joten jouduin kääntämään ystävälleni.Vaikka söimme aamiaista melkein lounasaikaan,niin tuolla oli hyvin täyttä.Aamiaislista on voimassa klo 12 asti,jolloin voimaan astuu lounaslista. Viikonloppuisin aamulla  on kattavempi brunssilista.
Yläkerran yhdessä osassa myydään myös joitakin keittiötarvikkeita.Yllätyimme iloisesti nähdessämme siellä Iittalan kattiloita:)
Emme mahtuneet terassille syömään aamiaista,mutta terassin toisella puolella on paikan yrttitarha,ja kaikki ravintolan yrtit tulevat omasta takaa:) 
Näkymä yläkerran rappusilta alas..
Ja eilisen molekyylinuudelipostauksen kommenttilaatikkoon tuli kommentti ihanalta Hannahilta,jonka kirja "My Sweet Vegan" on kirjahyllyssäni.Hannah laittoi linkin muutaman vuoden takaiseen postaukseensa,jossa hän oli tehnyt sitrusnuudeleita paljon helpommalla tavalla. Sopivat kivasti hedelmäsalaattiin! No ei näistä omistani vieläkään tullut sellaisia kuin halusin,mutta harjoitus tekee mestarin;D