maanantai, 3. lokakuuta 2011

Tomaattiquinoa

Viime kuussa ystävä tarjosi minulle herkullisen synttärilounaan kivassa  ravintolassa,ja kala-annoksessani oli myös mielettömän hyvää tomaattista quinoaa. Siitä lähtien on sitä tehnyt mieli,ja nyt viikonloppuna teinkin sitä.Tomaatti maistuu tosi hyvältä quinoan kanssa,ja tätä tulee takuulla tehtyä toistekin.Ravintolan tomaattiquinoa oli hieman kermaisempi;epäilen että siinä oli ripaus vuohenjuustoa.

Tomaattinen quinoa
  • 4 keskikokoista luomutomaattia
  • 2 dl quinoaa (liotin quinoaa 15 min,ei välttämätöntä)
  • 1 valkosipulin hienonnettu kynsi
  • 1 tl luomuruokosokeria
  • 1½ rkl oliiviöljyä
  • ruususuolaa,mustapippuria
  • ripaus paprikaa
  • 1½ dl vettä
Hienonsin tomaatit murskaksi monitoimikoneessa,jonka jälkeen lämmitin öljyä kattilassa.Lisäsin tomaattimurskan kattilaan,ja lisäsin mukaan mausteet ja valkosipulin. Kiehautin seosta hiljaisella tulella n. 10 minuuttia.Tomaateissani oli runsaasti nestettä,mutta se ei haitannut. Nesteet tulivat tuonne mukaan. Lisäsin quinoan ja veden,ja kun seos alkoi kiehahtaa,käänsin tulen hiljaiselle ja laitoin kannen päälle.Quinoa sai kypsyä tomaattisessa kastikkeessa kunnes kaikki neste oli imeytynyt quinoaan.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana ohje! Mitä paprikaa käytit? Siellä taitaa olla enemmän valinnan varaa? Resepteissä törmää usein esim. Aleppon paprikaan. Mut yks juttu: ainakin Suomessa myynnissä oleva quinoa kannattaa edes huuhdella hyvin - itse olen myös liottanut - pinnalla olevien kitkerien saponiinien poistamiseksi. Kerran unohdin ne jääkaappiin yöksi likoon ja pelkäsin jo pilanneeni ne mutta niistä tulikin ihan hyviä! Terveisin "Suometar"

Yaelian kirjoitti...

Suometar:kiitos,tämä olikin tosi hyvää:)Laitoin ihan tavallista paprikajauhetta tuohon. Juu täällä on mausteissad paljon valikoimia,samoin noissa paprikoissa.Mutta tavallista siis käytin tähän. Yleensä kyllä huuhtelen quinoan,mutta nykyään löytyy hyvin quinoaa,josta tuo saponiini on jo poistettu.Mutta ihan varmuuden vuoksi yleensä liotan sitä kuitenkin.

Inna kirjoitti...

Ai että ihan tuli vesi kielelle! kvinoa on niiiiin hyvää ja tomaatin kanssa varmasti aivan mahtavaa.
Ja vielä tuo vuohenjuusto.... NAM!
Tätä täytyykin koittaa.
Kiitos ohjeesta =)

Unelma kirjoitti...

Tämä näyttää hyvältä ja varmaan maistuukin. Tätä kokeilen.

Katja kirjoitti...

Keitetty quinoa on heikkouteni ja jääkaappi pullollaan tomaatteja. Tämän viikon ruokalista alkaa olla selvä :)

Yaelian kirjoitti...

Inna;minäkin rakastan quinoaa,siitä lähtien kun sitä ensi kerran maistoin Perussa tuttavien luona.Ja aika monipuolinenkin ruoka-aines on:) Tomaatin kanssa oli tosi hyvää:)

Unelma:oli tosi hyvää ja helppotekoista:)

Katja:Samoin minun! Rakastan quinoaa yli kaiken,nami! ja tosiaankin oli hyvää näin tehtynä:)

Liisa kirjoitti...

Ihana idea. Olenkin jo kyllästynyt quinoaan sellaisenaan!

Okriina kirjoitti...

Kiitos inspiraatiosta taas! Huomisen ruokapulmat onkin ratkaistu :)

Yaelian kirjoitti...

Liisa;Quinoasta saa tosi hyvää maustamalla eri jutuilla;olen esim., aiemmin postannut yrttisestä
quinoasta,joka sekin oli tosi hyvää:)

Okriina:) Toivottavasti tykkäsitte:)

Hippu kirjoitti...

Kivan kuuloinen ohje! Minä käytän kvinoaa aivan liian harvoin, kai siitä syystä, kun en ole oikein varma, miten kvinoaa pitää käsitellä (pitääkö sitä liottaa vai).

Yaelian kirjoitti...

Hippu;ehkä varmuuden vuoksi onkin parasta liotella,kun ei voi olla varma onko siinä saponiinejä vai ei-Mutta quinoa on tosi hyvää:)

Johki kirjoitti...

Täytyy sanoa että en ole vielä quinoaa maistanut, mutta tämän reseptin myötä kävin ensimmäisen pussini ostamassa. Täytyy joku päivä koittaa millaista tulee!

Yaelian kirjoitti...

Johki;Sitten onkin aika kokeilla sitä,se on nimittäin (mielestäni)tosi hyvää:)

Maria kirjoitti...

Quinoa on kylla niin hyvaa! Taytyy kokeilla tomaattien kanssa nyt kun alkaa tomaattisesonki :-)

Yaelian kirjoitti...

Maria;Minustakin quinoa on tosi hyvää:)

Johki kirjoitti...

Tein tänään quinoaa tällä reseptillä ja lisäsin sitä vuohenjuustoa ja tosi hyvää tuli! Aion tehdä tätä usein jatkossakin ja kokeilla myös muita maustamisvaihtoehtoja quinoalle.

Yaelian kirjoitti...

Johki:Quinoa on super herkullista ja vuohenjuustokin sopii siihen kivasti:)