perjantai 30. heinäkuuta 2021

Parsakaalisalaatti

Olen täällä useinkin maininnut miten rakastan parsakaalia (ja kaaleja yleensäkin..) ja onneksi parsakaalia on ollut hyvin saatavilla  myös näin kuumana kautena.  Eilen  tosin torimyyjä,  jolta  ostan parsakaalia, kertoi että  parsakaalin aika on ihan kohta loppu, joten nyt kannattaa ostaa sitä.  Kaalien saatavuuteen tulee tauko, kunnes hieman viilenee.  Pakkohan oli ostaa parsakaalia,  jota käytin herkulliseen salaattiin.

Parsakaalisalaatti
  • noin 400 grammaa   parsakaalia, joko tuoreena tai pakasteena
  • 1 punasipuli
  • 2 tl seesamiöljyä (voi olla muutakin öljyä)
  • kourallinen korianterin lehtiä
  • vajaa 1 dl vettä
  • 1 rkl etikkaa
  • 2 taatelia
  • 2 valkosipulin kynttä
  • noin 1 cm pala inkivääriä
  • 1 vihreä chili
  • 1 rkl maapähkinävoita
  • 1.5 rkl soijakastiketta
Kun käytän tuoretta parsakaalia,  kuorin varren , jonkaa pilkon pieneksi , ja erottelen kukinnat pieniksi.  Tämän jälkeen laitan parsakaalin palaset kulhoon, ja kaadan päälle kiehuvaa vettä, Odottelen kunnes  vesi on jäähtynyt, minkä jälkeen  laitan parsakaalin  lävikköön kuivumaan.  Pakastettua parsakaalia  käytettäessä tätä ei tarvitse tehdä.

Kun parsakaali on kuivahtanut, paistoin   parsakaalin palasia  seesamiöljyssä,   kunnes parsakaaliin tuli hieman väriä.  Parsakaalin voi myös paahtaa uunissa.   

Punasipuli  leikataan   suikaleiksi,   ja korianterin lehdet pienennetään hieman veitsellä. 

Etikka,  taatelit (pehmeät,  tai pehmennetyt)  ,  valkosipuli, inkivääri,  chili (ilman siemeniä)  maapähkinävoi  , soijakastike ja vesi  jauhetaan kastikkeeksi joko sauvasekoitimella tai tehosekoittimessa. 

Parsakaali  ,  punasipuli ja korianterin lehdet yhdistetään,  ja kastiketta ripotellaan päälle.  
Niin maukasta:)
Ulkomailla on aina tosi mielenkiintoista mennä ruokakauppaan,  ja nähdä paikallisia erikoisuuksia. Tässä muutamia  täkäläisiä erikoisuuksia  valmistaikinarintamalla,  ja ne ovat kaikki tulleet aikanaan  jemeninjuutalaisten mukana,  mutta tänään  niitä syödään yleisesti.  Tässä kuvassa  malawach,  joka tarjoillaan   raastetun tomaattisoseen , kananmunan kanssa ja zhug-tahnan kanssa. Malawach muistuttaa lettua, mutta koostuu ohuista taikinakerroksista, joiden välissä on öljyä tai muuta rasvaa,  ja nämä paistetaan pannulla.  Joskus malawach tarjoillaan myös hunajan kanssa.
Seuraava valmistaikina on jachnun,  jota  saa sekä kypsennettömänä  tai kypsennettynä (oikealla). Perinteisesti tätä on tarjoiltu sapattiaamuna,  ja tämä on peräisin Adenin juutalaisilta  , mutta alunperin  sekä malawach että jachnun luultavasti   tulivat Espanjasta karkoitettujen juutalaisten mukana. Molempien taikinoiden  valmistajia on monen monta, ja näitä taikinoita onkin pitkä rivi pakastekaapeissa lähiseutuni jättimarketissa.
Jemeninjuutalaisiin kuuluvat myös nämä kubaneh-leivät,  joiden ohje on täällä.   Myös lahuch-lettuja löytyy täällä monesta paikasta. (linkin takana  suomenkielinen ohje)

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Tomaattihummus

Tässä hieman erilainen  hummus, eli tomaattihummus.   Tomaattihummuksen ohjeita löytyy kyllä netistä,  mutta tein tämän hieman erilaisella ohjeella,  joka syntyi yhtenä iltapäivänä,  kun piti käyttää loppuun muutama päivä aiemmin valmistamani tomaattikastike. 
Minulla oli tetrapakkaukseen  pakattuja kikherneitä, joiden nettopaino oli 230 grammaa.  Usein purkitetut ja tetrapakkauksessa olevat kikherneet eivät ole täysin pehmeitä,  joten silloin keitän niitä  vielä kunnes  ne ovat aivan pehmeitä, ja täydellisiä hummusta varten.  Niin tein myös näiden kikherneiden kanssa. 

Tomaattihummus
  • 230-250 gr  keitettyjä, pehmeitä kikherneitä
  • 1.5 rkl oliiviöljyä
  • 3 dl tomaattikastiketta  (käytin itse tekemääni tomaattikastiketta, mutta  jos käyttää valmista,  sen saa paremmaksi kun lisää hieman mausteita, ripauksen sokeria, ehkä suolaa,  maun mukaan
  • 3 rkl tahinia
  • vettä tarpeen mukaan
Jos  kikherneesi ovat todella pehmeät, yhdistä kastike  ja kikherneet. Jos kikherneet tuntuvat hieman kovilta, pehmennä ne keittämällä niitä kunnes ovat aivan pehmeitä. Pieni ripaus leivinsoodaa keitinvedessä nopeuttaa  kikherneiden pehmenemistä.

Lämmitä öljy  kannellisessa paistokasarissa.  Lisää kastike ja kikherneet,  ja  anna seoksen saavuttaa  kiehumispiste, minkä jälkeen kansi laitetaan päälle,  ja  lämpö alennetaan minimiin. Seos saa hiljalleen kypsyä kannen alla ,   kunnes kastike on melkein kuivunut kokoon.

Kun seos on hieman jäähtynyt,  lisää tahini ja jääkylmää vettä  vähitellen,  joko tehosekoittimessa,  monitoimikoneessa  tai sauvasekoittimella,  kunnes tahna on sileää.  Tomaattihummus säilyy jääkaapissa  4-5 päivää.
Herkullinen tahna🍅

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Uunipaahdettua kyssäkaalia

Kaikki kaalit ovat herkkuani,  ja niin myös kyssäkaali. Tällä kertaa tein niistä herkullisia paahdettuja paloja,  jotka maistuvat lisäkkeenä,  tai vaikka salaatin kanssa. 

Uunipaahdettua kyssäkaalia
  • 2 reilun kokoista kyssäkaalia
  • 1 rkl hunajaa (tai muuta makeutusta, esim. siirappia)
  • 1.5 rkl soijakastiketta
  • 1/4 tl chilijauhetta
  • yrttimaustetta jonkin verran
  • 2 rkl oliiviöljyä
Pese ja kuori kyssäkaalit,  ja leikkaa ne palasiksi.  Leikkasin suuriman osan  vähän ranskisten näköisiksi, ja osan vähän miten sattui. Halusin hieman pehmentää kyssäkaalia ennen uunia, joten  kaadoin kiehuvaa vettä kyssäkaalipalojen päälle, ja  veden jäähdyttyä  laitoin palaset lävikköön kuivumaan.  Sekoita kastikeainekset.  Laita kyssäkaalipalat kulhoon,  kaada kastiketta päälle, ja  sekoittele palasia niin että sitä on niiden pinnoilla. 

Lämmitä uuni 200 C asteeseen.  Vuoraa uunipelti  leivinpaperilla,  ja kaada  kyssäkaalipalat kastikkeineen leivinpaperin päälle. Sekoittele lastalla  niin että  palasia ja kastiketta on tasaisesti  leivinpaperin päällä.

Paahda  kyssäkaalia uunissa kunnes palaset ovat pehmenneet ja saaneet väriä.  Minä tein nämä miniuunissani,  ja  kesti puolisen tuntia, mutta paistoaika riippuu uunista.  Kuumassa vedessä pehmentäminen myös lyhentää  paistoaikaa jonkun verran.
Hyvää lämpimänä ja kylmänäkin.
Kyssäkaali on niin hyvää,  ja tein joku aika taas uudestaan tätä kokonaisena paahdettua kyssäkaalia.
 Keväällä postaamani superherkullisen bataattiohjeen innoittamana päätin kokeilla samaa valmistustapaa munakoisoon. No ihan hyväähän tästä tuli , ja pinta sai hyvin väriä,  mutta ei kyllä tullut mitään ekstramakua tai rakennetta  munakoisoon,  bataatin tavalla,  kun ne  kypsytettiin uunissa leikattu puoli alaspäin.

torstai 1. heinäkuuta 2021

Hellejuomana vesimelonifrosee

Huh hellettä,,,, Sitä on täällä vielä monta kuukautta, mutta juuri nyt myös Suomessa, ja silloin maistuvat jääkylmät juomat. Tämänhetkinen suosikkini on  vesimeloni-frosee   eli vesimelonia ja roseeviiniä.  Niin virkistävää kun on kuumaa. Frosé  on alunperin  kotoisin  New Yorkista, Primi nimisestä baarista,  ja  hedelmänä voi olla mansikka,   mango tai muu hedelmä.  Tähän aikaan vuodesta  vesimeloni on tosi sopiva:) Alkuperäisessä versiossa mukana on myös vodkaa,  mutta tähän tuli  roseeviiniä, mutta valkoviini olisi mielestäni yhtä sopivaa tähän.
Lähiseudun jättimarketissa  vesimelonit olivat tarjouksessa,  ja ostin pari tälläista baby-vesimelonia, jotka painavat noin pari kiloa.  Toisessa laarissa oli valtavia vesimeloneita joita en kyllä pystyisi  kantamaan, mutta nämä pienet ovat kivasti kompakteja,

Vesimelonifrosee (per annos)
  • muutama  dl pakastettuja vesimelonikuutioita
  • 1.5  dl roseeviiniä (tai valkoviiniä)
  • makeutusta maun mukaan 
  • 2 tl  limettimehua
Leikkaa  vesimelonista  kuutioita pakastimeen,  ja kun kuutiot ovat jäätyneet, kaada ne tehosekoittimeen (tai käytä sauvasekoitinta) viinin ,  limettimehun ja  makeutuksen kanssa.  Yleensä froseejuomissa käytetään  makeutuksena sokerisiirappia,  mutta  koska nyt vältän sokeria, käytin steviaa.  Sekoita ainekset tasaiseksi , paksuksi juomaksi. Juoman paksuus riippuu pakastettujen vesimelonikuutioiden määrästä,  eli jos haluat tästä  lusikoitavaa juomaa, lisää  vesimelonikuutioiden määrää. Tarjoa kylmänä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...