tiistai 30. heinäkuuta 2013

Erikoisia jäätelömakuja

Kotiin paluuni jälkeen en ole vielä paljon viihtynyt keittiössä ja kaapit muutenkin huusivat tyhjyyttään palattuani joten on pitänyt hieman täydentää ruokavarastoja. Tänään kuitenkin sairastunut ystävä,jota olen auttanut,tarjosi jäätelöt ihanassa Sicialiana-jäätelökaupassa. Jäätelö siellä on tosi hyvää ja tehty parhaista raaka-aineista ja makujen joukossa on myös erikoisempiakin makuyhdistelmiä,kuten suosikkini (jota otin tänäänkin) edessä vasemmalla näkyvä verigreippi-camparijäätelö,joka on aivan hurmaavan hyvää.Kunhan verigreipit taas kypsyvät aion itsekin kokeilla tuollaista kotona. Toinen kiinnostava maku tuolla on taaempana näkyvä violettiin vivahtava päärynät viinissä ja kanelissa-makuinen jäätelö.Myös hunajainen jäätelö banaanilla,kanelilla ja saksanpähkinöillä kuulostaa hyvältä.Oikean alareunan pina coladakin on hyvää,joskin ehkä hieman liian makeaa mielestäni.Samasta paikasta saa myös soijapohjaista jäätelöä 4 eri maulla sekä sokeritonta jäätelöä.

Valitsemisen vaikeutta.....tuossa vasta puolet jäätelöiden määrästä


Kuulin myös huhuja todella hurjan makuisesta jäätelöstä----humusjäätelöstä!
Ennen jäätelöä kävimme syömässä falafelit Hippo-luomufalafelipaikassa,jossa vapaavalintaisten soosien määrä on ihana:) Kaksi viimeistä kuvaa olen ottanut tabletillani,ja tämä olikin ensimmäinen kerta kun tabletilta tuli kuvia tänne blogiin....

torstai 25. heinäkuuta 2013

Mustikassa,Elielin aamiaisella, Zaafran Delissä sekä hieman vähemmän onnistunut hodari

Tällä viikolla pääsin vihdoinkin mustikkaan ja soisella alueella löytyikin reilusti mustikkaa ja joukkoon eksyi myös juolukoita. Tämä mustikankeruureissu jäi kyllä ikimuistoiseksi ,sillä vajosin suohon ja onneksi en ollut siellä yksin,sillä ilman muitten apua en olisi sieltä päässyt ylös.Siellä sitten housut märkinä jatkoin mustikoiden poimimista,etenkin kun vajoamisen yhteydessä  osa jo poimimistani mustikoista putosi maahan....Harmi vaan ettei kukaan ajatellut ottaa kuvaa siitä kun olin koko alakroppa suohon vajonneena.....taisin olla aikamoinen näky!
Matkustin junalla mustikoita keräämään ja koska en ollut syönyt aamiaista,päätin kokeilla Helsingin rautatieaseman Eliel-ravintolan aamiaista.
Elielin hinta-laatusuhde on mielestäni hyvä ja 9,50 euron aamiainen kattava ja hyvä. Aamiaiseni koostui ruissämpylästä,juustosta,graavilohesta,sinappisillistä,munakokkelista,tomaatista,pienestä Karjalanpiirakasta ,jugurtista marjasurvoksen kanssa  sekä kahvista ja appelsiinimehusta.Lihansyöjille valikoima oli paljon laajempi prinssinakkeineen,rosvopaisteineen ja pekoneineen mutta myös ei-lihansyöjä sai tuolla vatsansa täyteen ja nautti aamiaisestaan.Puuroakin olisi ollut mutta jätin väliin.
Eräänä päivänä piipahdin Helsingin Malminkadun Zaafran Delissä.(nettisivut aika surkeat..)
Sympaattisessa delissä voi juoda kahvia (tosin paikan espresso jätti toivomisen varaa...) kakkupalan kanssa (kahvit vain soijamaidolla) ,syödä meze-lautasen (liha-versio ja vegaaniversio)
Delin viehättäviltä myyjätytöiltä voi myös tilata täytetyn pitaleivän. Salaattivalikoimassa on talon omaa  humusta,vihannes-ja muita salaatteja ja kuvan pitaan tuli myös falafel-pyöryköitä.
Zaafran Deli on myös ruokakauppa ja sieltä saa tosi laadukasta Al Arz-tahinia,joko luomuna tai ei luomuna.Al Arzin tahinit ja halvat (kaupassa myös  niitä) tulevat Nasaretista.Tätä tahinia ostan itsekin usein.
 Taatelisiirappia

Granaattiomenahilloa
Zaafranin hyllyjä
Edellisellä viikolla ehdin käydä Tall Ship race-tapahtumassa ihanan Andalusian Auringon alla-.blogin emännän kanssa, Kävimme syömässä Pure Bistron pop-up ravintolan gourmeehodareita,mutta minä ainakin olin aika pettynyt omaan katkarapuhodariini,sillä ciabatta oli sekä kylmä että kuiva ja katkarapu ei kyllä ciabattan täytetahnasta tullut mitenkään esille vaikka eihän tuo pahakaan ollut mutta odotin tuolta kyllä paljon enemmän.,
 Palvelu ainakin pelasi hyvin;D

torstai 18. heinäkuuta 2013

Taatelisiirappi (keitetty)

Olen aika useassa blogin reseptissä käyttänyt taatelisiirappia,joka sopii mainiosti moneen ruokaan,kuten äskettäin postaamaani kukkakaaliohjeeseen. Nykyisessä asuinmaassani myydään tummaa ja kirkasta taatelisiirappia joko sokerilla höystettynä tai ihan vain taateleista tehtynä ja aina välillä ostan pelkistä taateleista tehtyä siirappia,jota käytän esim. piparkakkuihin,sillä Israelissa  ei löydy samantapaista siirappia mitä täällä Suomessa käytetään piparkakkuihin. Usein teen raakaversion taatelisiirapista,jossa liotettuja taateleita jauhetaan liotusveden kanssa mutta nyt täällä Helsingissä tein keitetyn version taatelisiirapista.Kotitekoisesta  taatelisiirapista ei tule ihan ostetun kaltaista mutta se on silti erinomaisen hyvää ja monikäyttöistä. Valmista taatelisiirappia voi Suomessa ostaa vaikkapa täältä.

Kotitekoinen keitetty taatelisiirappi
  • 12 taatelia (makeat medjoulit ovat tähän parhain vaihtoehto)
  • 7 dl vettä +1 dl vettä 
  • 2 rkl ruokosokeria
 Poista taateleista siemenet ja pilko taatelit pienemmiksi. Laita kattilaan ja lisää 7 dl vettä.Keitä seosta kiehumapisteeseen ja vähennä lämpöä niin että seos kiehuu hiljalleen,noin 20 minuuttia,kunnes taatelit ovat kunnolla pehmenneet.Laita taatelit ja neste joko tehosekoittimeen tai käytä sauvasekoitinta. Laita seos siivilään ja siivilöi  taatelisose. Jäljelle jäänyttä paksuhkoa taatelisosetta voi käyttää vaikkapa leivontaan.
Laita siivilöity taatelisiirappi kattilaan ja lisää sokeri ja 1 dl vettä. Seos ei ole kovin makea joten lisää sokeriakin voi lisätä jolloin siirapista tulee enemmän siirappimaista. Anna seoksen kiehua hiljalleen noin puolisen tuntia.Käytin tätä taatelisiirappia taateliseen vinaigretteen ja lisäsin sitä myös maustamattoman jugurtin sekaan.
 Asuinmaassani käytän usein nettipohjaisia kuponkitarjouksia ja kun minuun otettiin yhteyttä Cuponationista, ,tarkistinkin heti ruoka-ja juomapuolen sekä keittiötarvikkeiden tarjoukset;D

tiistai 16. heinäkuuta 2013

No missäs olen viime aikoina ollut.....

Jyväskylä-viikonlopun jälkeen olen ollut melkein yksinomaan Helsingissä muutamaa lyhyttä poikkeusta lukuunottamatta mutta  en ole oikeastaan tämän viimeisen kuukauden aikana kokkaillut paljon mitään,johtuen siitä että olen ollut vähän siellä sun täällä(aika paljon salaatteja on tullut tehtyä,kera ruisleivän;D) .Kahvin suhteen ystävä antoi hyvän vinkin ja olenkin aika usein juonut todella hyvän ja hinta-laatusuhteeltaan mitä parhaimman espresson Kaffecentralissa. Kaffecentral,jolla on Helsingissä 3 myymälää,maahantuo espressolaitteita sekä kahveja,mutta myymälöissä voi myös juoda erilaisia kahvijuomia tai teetä.
 Ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta kruunaa kahvihetken....
Kävin lounaalla poikani kanssa ja hän ehdotti turkkilaista Halikarnas-ravintolaa Ruoholahdenkadulla Helsingissä. 
Kasvissyöjällekin  löytyi tuolla tarpeeksi syötävää. Salaattitarjonta oli runsasta ja hyvää;falafelit kuivahkoja mutta ravintolan hummus oli erittäin hyvää:)
Johan&Nyströmissä tapasin Keittiökameleontti-Outin.Ihanan rennossa kahvilassa voisi istua vaikka kuinka pitkään!
 Kahvilassa voi myös maistella herkullisia raakakakkuja.
 Kävin pikaisesti ystävän kanssa Käpylässä sijaitsevassa pienessä ja hieman kulahtaneen näköisessä egyptiläisessä ravintolassa El Karimissa.
 Ystäväni on omistajapariskunnan ystäviä,mutta emme tuolla visiitillämme jääneet syömään paitsi että ystävä tilasi kuvassa näkyvän pitsamaisen pitaleivän zaatarilla (tosi hyvää) ja saimme maistaa muutaman falafelpyörykän.Egyptiläiset falafelit tehdään härkäpavuista ja ne olivat tuolla tosi hyviä:)

Eilen kävin ihastuttavassa kesäkahvilassa Helsingin Hellassa Sillä Sipuli-perheen kanssa.
Paikka on aivan hurmaava! Kahvi tarjotaan ihanista pikku kupposista ja jäätelö sekä korvapuustit olivat herkullisia. 
Tänään tein retken Helsingin Vanhankaupungin alueelle ja söin lounaan ravintola Koskenrannassa joka onkin aivan kosken varrella.
Buffettilounaassa oli tänään savulohta,joten päätin jäädä lounaalle.Salaattibuffetissa oli raikkaita salaatteja ja tarjolla oleva silli oli myös erinomaisen hyvää:)
Jos ei olisi ollut niin kovin tuulista olisin syönyt lounaani ravintolan isolla terassilla...

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Uunipaahdettua kukkakaalia tahinilla ja taatelilla

Tämäkin ohje on Orlyn ihanasta keittokirjasta.Tätä oli tarjolla kirjanjulkistamistilaisuudessa ja kukkakaali hupeni siellä hyvin nopeasti sillä se oli tosi hyvää kaikkien mielestä:) Kukkakaalia paahdetaan ja päälle kaadetaan tahinikastiketta sekä taatelisiirappia;ihana ja täällä hyvin suosittu makuyhdistelmä.Jos ei löydy valmista taatelisiirappia sitä voi tehdä itse.

Paahdettua kukkakaalia tahinilla ja taatelisiirapilla
  • 1 kukkakaali
  • 3-4 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • sitruunamehua
  • 3 rkl  tahini seesamitahnaa
  • 3 rkl taatelisiirappia
  • persiljasilppua
  • granaattiomenan siemeniä tai kuivattuja karpaloita
  • paahdettuja pinjansiemeniä
Esilämmitä uuni 200 C-asteeseen. Jaa kukkakaali kukintoihin ja sekoita kukintojen joukkoon oliiviöljyä ja suolaa.Paahda kukkakaalia  noin 15-20 minuuttia tai kunnes kukkakaali on saanut väriä . Ota astia uunista ja anna kukkakaalin jäähtyä hetken.Ripottele päälle tahinia (ei vedellä sekoitettua) ,sitruunamehua ja taatelisiirappia.Koristele granaattiomenan siemenillä tai kuivatuilla karpaloilla ja paahdetuilla pinjansiemenilllä (minulla ei ollut kumpaakaan...)

P.S.tämän ohjeen ehdin tehdä ennen Suomeen tuloani.Täällä en olekaan oikein päässyt kokkaamaan,,,,,

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Rapeat ja maustetut tofupalat uunissa

Yksi suosikkitofuruuistani on ns. tofu finger,jonka teen päällystämällä tofupalat maustetulla riisijauholla ja paistamalla ne rapeaksi paistinpannussa.Paistamisen sijaan tofupalat voi tehdä myös uunissa.Tämä on sellainen tofuruoka jota olen tehnyt myös muualla kuin kotona ja siitä ovat aina tykänneet myös sellaiset jotka muuten karsastavat tofua.
Käytin tähän 2 luomutofupakkausta eli yhteensä 600 grammaa tofua

Rapeat ja maustetut tofupalat uunissa
  • 500-600 grammaa kiinteää tofua
  • 2½ rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl soijakastiketta (käytin Tamaria)
  • 1½ dl riisijauhoa
  • mausteita maun mukaan (käytin suuresti rakastamaani berbere-maustesekoitusta)
  • suolaa
Kuumenna uunin grillavastusta 225 C- asteeseen.Tofu leikataan palasiksi.1½  rkl öljystä ja soijakastike sekoitetaan ja sitä sivellään tofupalojen pinnoille. Riisijauho sekä mausteet laitetaan kestävään muovipussiin ja sekoitetaan hyvin.Tofupalasia laitetaan pussiin muutama kerrallaan ja pussia ravistellaan kunnes riisijauho peittää tofupalaset kunnolla. Öljyä sivellään leivinpaperin päälle ja tofupalat asetellaan leivinpaperin päälle..Tofupalat öljytään kevyesti myös päältä.  Tofua paistetaan 10 minuuttia  grillivastuksen alla minkä jälkeen palat käännetään ja niitä grillataan toiseltakin puolelta jonkun aikaa.Pinnan tulee olla rapeaa mutta tofua ei saa kypsentää liikaa;muuten rakenteesta tulee  liian kuivaa. Syödään sellaisenaan tai vaikka  aasialaistyyppisen dippikastikkeen kanssa. Paistetut tofupalat ovat edelleekin paremmat mutta uunissa tehty versio on hyvä vaihtoehto.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Herkuttelemassa Jyväskylän suunnalla

Romanovin mansikat Jyväskylän ravintola Pöllöwaarissa (Ranskalaiset Korot)

Ensimmäisen viikonlopun Suomessa vietin tällä kertaa Leena Lumen luona Jyväskylän lähellä.Viikonloppu oli täynnä mahtavia tapaamisia sekä erittäin herkullsia aterioita.
Heti ensimmäisenä iltana sain maistaa Leenan taivaallisen hyvää zarzuelaa.Voi miten se oli hyvää!
Seuraavana päivänä söimme ravintola Pöllöwaarissa hurjan herkullisen korvasienikeiton sekä ylhäällä näkyvät Romanovin mansikat.Ah ja oh!
Illalla oli stten Leenan suosittua perunasalaattia uusista perunoista ja muitakin salaatteja'
sekä Leenan miehen R:n grillaamaa  hurjan hyvää lohta.Jälkiuruokana söimme sulaneita Leenan pakastamia mansikoita  laktoosittoman vaniljajäätelön kanssa niin että niitä oli laitettu kerroksittain ja se oli niin hyvää että nuolimme lusikkammekin ja päätimme että se voitti jopa Romanovin mansikat ......
Katsoessani kotipuolen uutisia huomasin että ihanan telavivilaisen Lehamin-leipomon New Yorkin sivuhaaran Breads Bakeryn  suklaa babka-leivonnainen oli valittu New York Magazinessa New Yorkin parhaaksi.Sama lehti valitisi myös samaisen leipomon jättisuuren voileivän kaupungin parhaaksi halvaksi voileiväksi vaikka en ymmärrä miten  14 dollarin voileipä voi olla halpa...Mutta hieno tulos leipomolta joka avasi ovensa vasta puoli vuotta sitten.....

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...