tiistai 29. elokuuta 2017

Kesäkurpitsatalkoot

Huomasin minäkin että menossa on kesäkurpitsatalkoot, joten keräsin tänne muutaman kesäkurpitsaohjeeni. Kesäkurpitsa kuuluu lempparikasviksiini, ja sitä käytän paljonkin tässä huushollissa. Ensimmäinen kuva on kesäkurpitsatahnastani, jonka ohje löytyy täältä.
Ottolenghin tomaatti-kesäkurpitsasalaatti on ihana:)
Kesäkurpitsasoppa maistuu viileinä syksyn iltoina.
Pikkelöity kesäkurpitsa on kiva lisäke.
Kesäkurpitsa ja tahini on hyvä kombo:)

Tässä oli muutama kesäkurpitsaohje. Lisää löytyy esimerkiksi Sillä Sipulilaisten blogista.


lauantai 26. elokuuta 2017

Paras seitan pepperonimakkarani

En ole pitkään aikaan tehnyt seitanpepperonia  ,   eli gluteenijauhoista tehtyä  makkaraa,  mutta kun äskettäin kävin eräässä leivontatarvikekaupassa niin huomioni kiinnittyi  gluteenijauhopussiin,  ja niinpä aloitin  pitkästä aikaa makkaratehtailun .   Tein tätä eri lailla kuin aiempina kertoina , ja loin itselleni oman seitanmakkaraohjeeni, joka on ehdottomasti paras ikinä valmistamistani seitanmakkaroista. "Makkaran" herkullinen maku  tuli maukkaasta  kastikkeesta,  joka oli osa "makkaran " märistä aineksista. Kastikkeessa oli kasviksia ,  ja siitä tuli tosi herkullinen:) Tein kerralla aika monta  "makkaraa" ,   eli näitä taisi olla 6 kappaletta,   joten ohjeen määriä voi puolittaa kun haluaa tehdä pienemmän määrän "makkaroita".  Vaikka näyttää siltä että aineksia on todella paljon ,  ja että "makkaroiden " valmistus on hankalaa; se on itse asiassa tosi helppoa , ja kastikkeen voi tehdä etukäteen. Täkäläinen yritys tekee todella hyviä vegaani seitanmakkaroita,  mutta aina on kivempi ja edullisempaa tehdä niitä itse.

Seitan makkara (6 kpl)

Kuivat ainekset

  • 6.5  dl gluteenijauhoa
  • 5 rkl  kikhernejauhoa
  • 1 tl fenkolinsiemeniä jauhettuna

Kastike

  • 1 punainen paprika
  • 1 sellerinvarsi
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 vihreä chilipippuri  (siemenet voi poistaa jos ei halua makkarasta liian tulista)
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 2  reilun kokoista tomaattia
  • 2 rkl tomaattipyrettä 
  • 2 tl tummaa sokeria
  • ½ tl savupaprikaa
  • 1.5 tl paprikamaustetta
  • 1 tl jeeraa
  • 2½ rkl soijakastiketta
  • 1 tl yrttimaustetta 
  • ½ tl mustapippuria
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 3 rkl  oliiviäöljyä
  • 1 tl  balsamietikkaa
  • 2½ dl vettä
Kosteat  ainekset

  • 150 gr tofua
  • edellä mainittu kastike
  • 1. 5 tl savuaromia
  • Tabascon Chipotle-kastiketta muutama tippa (ei välttämätön)
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • kourallinen tuoretta persiljaa
  • vettä tarpeen mukaan
Aloitin makkaran teon tekemällä kastikkeen (edellisenä päivänä)
  1. Kaikki kasvikset pilkotaan pieneksi.
  2. Lämmitin pannussa (kattila käy yhtä hyvin)  3 rkl öljyä, ja paistoin sipulia, kunnes  se alkoi hieman ruskistua. Lisäsin paloitellun sellerin, valkosipulin,   paprikan  ja chilipippurin ,  ja annoin seoksen paistua keskilämmöllä muutaman minuutin.
  3. Sekoitin keskenään kuutioidut tomaatit, tomaattipyreen,  sokerin , veden , soijakastikkeen , balsamietikan ja mausteet. 
  4. Kaadoin nestemäisen seoksen pannuun, ja käänsin lämmön minimiteholle. Peitin pannun kannella, ja annoin kastikkeen hiljalleen kypsyä, noin 20 minuutin ajan. 
  5. Kastike sai hieman jäähtyä,  jonka jälkeen hienonsin sen sauvasekoittimella. 
Kokosin makkarataikinan näin:
  1. Jauhoin tofun , yrtit  ja kastikkeen keskenään.   
  2. Tähän sekoitukseen lisäsin gluteeni-sekä kikhernejauhot, jauhetut fenkolisiemenet , savuaromia ,Chipotle Tabascoa sekä  vettä sen verran  että siitä sai hyvin koossa pysyvän taikinan. 
  3.  Tässä vaiheessa taikinaa kannattaa maistella,  ja lisätä suolaa jos siltä tuntuu.
Folioarkkiin laitetaan makkarataikinaa , ja  tehdään pötköjä,  joiden päät kierretään tiukaksi.  "Makkarat " kypsensin vesihauteessa,  40 minuutin ajan.  "Makkarat "  ovat sen jälkeen tosi kuumia, joten kannattaa odotella että ne jäähtyvät ,  ja vasta sen jälkeen poistaa ne foliokääreistä.  Nämä ovat tosi maukkaita, ja täyttäviä.   Koirani Bambi on nähin ihan hulluna ;D  

tiistai 22. elokuuta 2017

Uuniton pizza oli ihan jees

Sattumalta osuin eräänä päivänä   Kitchn-sivuston ohjeeseen,  jossa tehtiin pizzaa uunipannulla ,  ilman uunia.  Lämpimällä säällä uunin lämmittäminen ei kauheasti minua innosta,  ja kun uunini vielä toimii varastotilana joillekin uuniastioille,  niin helppo ja uuniton pizzaohje kuulosti sellaiselta jota piti ehdottomasti  kokeilla. En odottanut että siitä tulisi mitään erityisen hyvää pizzaa, mutta yllätyin: pizza olikin itse asiassa hyvää näin tehtynä.   Tämä onkin hyvä ohje pikapizzalle:  taikinan voi tehdä etukäteen, ja sitten nopeasti kypsentää pizzan pannulla.

Uunittoman pizzan taikina

Taikina on tosi helppotekoinen:  ainekset  (öljyä lukuunottamatta ) sekoitetaan keskenään. Taikinan voi tehdä joko yleiskoneessa, tai käsin vaivaamalla ,  vähintään 5 minuutin ajan.  Taikina saattaa ensin vaikuttaa hieman kuivalta ,  mutta on käsittelyn jälkeen ihan hyvä.  Taikinan tulee olla elastinen,  ja käsiin tarttumatonta.  Taikina jaetaan neljään osaan,  jotka laitetaan kulhoon.  Päälle sivellään hieman oliiviöljyä ,  kulho peitetään  ,  ja taikinan annetaan nousta  kaksinkertaiseksi, tunnista puoleentoista tuntiin. 
Taikinasta riittää  4 pienehköön pizzaan.  Pannulle lisätään hieman öljyä,  ja kun pannu on lämmennyt keskilämmölle,  laitetaan siihen sopiva taikinaympyrä  pannuun.  Taikinan alapuolen annetaan paistua kunnes se  on saanut kunnolla väriä.  Yläpinnalle tulee helposti kuplia, mutta niistä ei kannata välittää.  Kun pizzan alapuoli on paistunut,  taikina käännetään,  ja lämpö alennetaan minimiteholle.   Täytteet lisätään nyt pizzan päälle.  Minulla oli tässä kotitekoista tomaattikastiketta , jonka olin antanut kiehua kokoon lähes soseeksi,  sekä vuohenmaitofetaa.  Pannu peitetään kannella, ja pizzan annetaan kypsyä 4-5 minuutin ajan. Välillä kannattaa tarkistaa ettei pizza pala pohjaan,  mutta minulla pohja kypsyi täydellisen hyvin, ilman palamista. 
Olipa hyvää.  Taikina tietysti käy myös uunissa valmistettuihin pizzoihin.  Ylijäänyt taikina meni jääkaappiin,  ja huomasin lopputuloksen olevan vieläkin parempi jääkaapissa yön yli ollutta taikinaa käytettäessä.  Yksityiskohtaiset kuvat löytyvät Kitchn-sivustolta.
Osa lähiseudun jättimarketin pikkelöityjen vihannesten puolta. Kokonaisena pikkelöidyt tomaatit kuuluvat venäläiseen keittiöön.
Saman tiskin loppupää kuuluu oliiveille. Vieressä on tikut oliiveja varten,   sillä niitä  saa maistella ennen ostopäätöstä. 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kochinilaiset punalinssipihvit tomaattisessa kastikkeessa

Tehdessäni linssifalafeleita mietin miten sama onnistuisi muiden linssien , kuten vihreiden tai punaisten linssien kanssa.  Netissä surffatessa löysin  ohjeen punaisista linsseistä tehtyihin  pihveihin, joiden tekotapa oli samanlainen kuin falafelien,  vaikka ainekset olivat  hieman erilaiset.  Punaisista linsseistä tehdyt pihvit kuuluvat Kochin juutalaisten keittiöön.  Kochin juutalaiset ,  Intian eteläisessä osassa Keralan osavaltiossa, ovat Intian vanhin juutalainen ryhmä. Heitä oli siellä aikoinaan useita tuhansia, mutta tänään Kochin kaupungissa on jäljellä vain 26 henkeä.  eli Kochin juutalaisten lähes 2 vuosituhannen historia Kochissa on pian muisto vain,  ja tuon mielenkiintoisen yhteisön historiaa onkin laitettu muistiin dokumenttielokuvien muodossa, esim. täällä, ja täällä (kokonainen dokumenttielokuva).

Punalinssipihvien ohjeen löysin La Terra Promessa viinitarhan videolta.  Eteläisessä Israelissa sijaitsevan La Terra Promessa viinitarhan ravintolan ruokalista on mielenkiintoinen: se yhdistää italialaisen ja eteläisen Intian  keittiöitä, omistajapariskunnan taustojen mukaan.  Kochin juutalaisten keittiöön kuuluu paljon kasvisohjeita,  ja tämä on yksi niistä. Nämä linssipihvit eivät kuitenkaan olleet samalla tavalla falafelien  tapaisia kuten mustista linsseistä tekemäni falafelit,  ja mielestäni sopivat hyvin yhteen tomaattikastikkeen kanssa, joka ei  kuulunut ohjeeseen,  Pihvit pysyivät hyvin koossa ja  olivat hyviä tomaattikastikkeen kanssa.

Kochinilaiset punalinssipihvit
1. Liota linssejä 30- 60 min.  tai kunnes ne ovat pehmentyneet . Punaiset linssit pehmenevät muita linssejä nopeammin.  Laita liotetut linssit lävikköön  kuivumaan.
2. Leikkaa sipuli palasiksi, ja tee sama chilipippurille.  Jos et halua liian tulisia pihvejä,  poista siemenet,  tai käytä niistä vain osa. Laita sipuli, chili, inkivääri, valkosipuli ja korianteri monitoimikoneeseen, ja jauha muutama kierros. Lisää  linssit, suolaa ja mustapippuri. Jauha tasaiseksi seokseksi.  Ota seos pois monitoimikoneesta, ja sekoita kikhernejauho taikinamassaan.  Anna seoksen vetäytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen paistamista.   Maista seosta ja lisää suolaa jos siltä tuntuu.

3. Alkuperäisessä ohjeessa  pihvit uppopaistettiin.  Niissä oli myös curryn lehtiä, mitä minulla ei ollut. En uppopaistanut näitä , vaan lämmitin muutaman ruokalusikallisen  öljyä pannulla, keskilämmöllä,  ja paistoin pihvejä ( taikinasta muodostetaan pingpongpallon kokoisia palloja, jotka litistetään pihveiksi)  niin että alla oleva puoli sai väriä, käänsin pihvit  ja annoin toisenkin puolen ruskistua.

Tomaattinen kastike pihveille
Tämä on suosikkejani, kun teen tomaattipohjaista  kastiketta:)

1. Sipuli pilkotaan, öljy lämmitetään pannulla tai kattilassa  , ja sipulia paistetaan kunnes se alkaa ruskistua.

2. Chili, paprika ja selleri pilkotaan pieniksi, ja ne lisätään pannuun /kattilaan sipulin joukkoon. Seoksen annetaan paistua kunnes kasvikset hieman pehmenevät.  Tomaattipyree, tomaattimurska, vesi,  sokeri ja mausteet sekoitetaan keskenään ,  ja kaadetaan vihannesten päälle.  Olen usein korvannut suolan soijakastikkeella,  ja lisännyt myös paprikamaustetta joukkoon.    Pannu/kattila peitetään kannella, lämpö alennetaan minimiin, ja kastiketta keitellään noin 20 minuuttia.  Kastikkeen annetaan jäähtyä, tarkistetaan maku, ja kastike hienonnetaan esim. sauvasekoittimella.

3. Hienonnettu kastike kaadetaan takaisin pannuun/ kattilaan, ja linssipyörykät lisätään kastikkeeseen. Kastiketta keitetään vielä viitisen minuuttia.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Pesto sardellilla maustettuna , ja mikä onkaan kubaneh

Kun tein porkkanoita sardellilla  maustettuna,  säilykerasiaan  jäi vielä muutama sardellifilee jotka halusin käyttää pois.  Ne lisäsin pestoon,  johon tuli basilikan lisäksi  myös persiljaa, mutta ei juustoa eikä pähkinöitä.  Sardellifileet (tässä voi käyttää myös  sardellitahnaa)  ovat sen verran suolaisia, ettei suolaa tarvitse lisätä. Sardellipesto on tosi hyvää  pastan kanssa ,  ja päälle voi tietenkin raastaa juustoa. 

Pestoa sardellilla
Kaikki ainekset jauhetaan tasaiseksi .  Sardellipesto säilyy jääkaapissa 3-4 päivää. Paitsi pastan kanssa, niin hyvää myös vaikka leivän päällä, johon on lisätty vaikka juustoa.

Kävin tällä viikolla Tel Avivin toisella ruokatorilla, Hatikva-torilla,  joka sijaitsee eteläisessä Tel Avivissa, Hatikva-kaunpunginosassa ,  joka on köyhempää aluetta. Hatikva-tori ei ole trendikäs kuten  Carmel-tori, mutta sieltä voi löytää paljon sellaista mitä ei ehkä löydä Carmel-torilta.  Tämä tori on myös katettu,  joten siellä ei kastu sateisina päivinä. 
Kävin siellä hyvin aikaisin ; ennenkuin kuin kaikki vielä oli kunnolla auki.
Vesimeloneja
Chilejä, joista olen täysin riippuvainen...
Tässä näkyy kibbehiä, burgulista tehtyjä täytettyjä  piirakoita, jos niitä voi sellaisiksi kutsua. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, riippuen mistä maast on kyse , ja esimerkiksi Turkissa nämä tunnetaan nimellä Icli Köfte.
Hatikva-torin alussa, vasemmalla  on jemeniläinen Saluf leipomo ,jossa voi myös syödä aamiaista tai lounasta.  Aamulla vitriinissä näkyivät nämä brioche-tyyppiset,   kubaneh-leivät. jotka ovat Jemenin juutalaisten sapattileipiä. Kubaneh valmistetaan perinteisesti yön yli, tällaisessa astiassa.   Kubaneh-leivästä on viime aikoina tullut suosittua  myös New Yorkissa:  ja sitä  on kesällä avatun Nur-ravintolan listalla ,  samoin kuin Timna-ravintolan listalla.  Jos kubanehia haluaa leipoa itse niin ohje löytyy täällä.

torstai 10. elokuuta 2017

Kahvilla maustettu kookos-tahini-taatelijäätelöpuikko

Täällä elokuu on se kuumin kuukausi,  ja toivoisin voivani lähettää tästä lämmöstä edes osan teille Suomeen,  sillä en lainkaan pidä yli 20 asteen yli menevästä säästä ,  ja etenkin kun kosteus saa sen tuntumaan  vieläkin kuumemmalta. Silloin maistuu kaikenlainen kylmä,  kuten jäätelö-tai mehupuikot.  Tahini on mainio jäätelön  raaka-aine, ja sitä onkin tullut blogissa käytettyä jäätelöissä  , esim . täällä ja täällä.   Nämä jäätelöpuikot saivat makua kahvista ja taatelista.  

Kahvilla maustettu kookos-tahini-taatelijäätelöpuikko (2-3 kpl)
Näiden jäätelöpuikkojen teko on todella helppoa:  kaikki ainekset  paitsi murukahvi  sekoitetaan tasaiseksi,  ja murukahvi lisätään sekoittamisen jälkeen.  Jos seoksesta tulee liian paksua, voi siihen lisätä kookosmaitoa , ja samalla hieman makeutusta . Ksantaani on tässä estämässä jäätelön kristallisoitumista , ja mielestäni aika tarpeellinen tässä.  Valmista taatelisiirappia saa esim. täältä , tai täältä.   Jäätelömassa kaadetaan mehujäätelömuotteihin, jotka siirretään pakastimeen. 
Nam:)
Tahinijäätelö maistuu muutenkin kuin puikkoina. Tämä oli tosin hieman erilainen versio edellisestä.

maanantai 7. elokuuta 2017

Saisiko olla linssifalafelia

Eräänä keväisenä päivänä kävin lounaalla ystävän kanssa kahvilassa ,  jossa söin mustista linsseistä tehtyjä falafeleja. Falafelit tehdään  härkäpavuista tai kikherneistä,   joten miksei myös linsseistä...
Kahvilassa syömäni linssifalafeliannos
Kahvilan annoksessa  falafelit  oli asetettu tahinikastikkeen päälle,  ja annoksessa oli myös salaattia. Annokseen kuului myös kuvassa näkyvä ohut lättymäinen leipä.  Kahvilan linssifalafelit olivat hyviä , joskin hieman kuivahkoja (ehkä liikaa jauhoa?).  Ajattelin tehdä samantapaisia joskus, mutta vasta nyt sitten tein niitä. Minun linssifalafelini  eivät olleet lainkaan kuivahkoja, ja totta puhuen  ne olivat parempia kuin kahvilan linssifalafelit, ja olivat myös gluteenittomia. Itse asiassa ne olivat hurjan herkulliset.  Minusta nämä olivat myös helppotekoisempia kuin kikherneistä tehdyt falafelit.

Linssifalafelit 
Linssejä liotetaan ensin 7-8 tuntia,  jonka jälkeen ne huuhdellaan ja laitetaan lävikköön kuivumaan. Jos näitä haluaa tehdä hieman nopeammin  niin linssien päälle voi kaataa kuumaa vettä ,  ja silloin liotusaika on vain muutama tunti.   Linssit jauhetaan ensin muutama kierros monitoimikoneessa. Tämän jälkeen lisätään  paloiteltu sipuli,  valkosipulin kynnet , yrtit sekä mausteet.

Taikina jauhetaan tasaiseksi ja karkeaksi massaksi.  Tässä vaiheessa taikinasta voi ottaa pienen palasen ja katsella miten siitä tehty  pallero pysyy koossa.  Jos taikina pysyy hyvin koossa, ei siihen tarvitse lisätä mitään,  mutta varmuuden vuoksi lisäsin riisijauhoa. Taikinaa kannattaa myös hieman maistella, ja tarkistaa suolan ja mausteiden määrä.  Linssifalafeltaikina laitetaan jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi ennen paistamista.

Taikina otetaan jääkaapista , ja siitä muodostetaan  palleroita , jotka litistetään . En uppopaistanut linssifalafeleja, vaan kuumensin paistinpannussa muutaman sentin korkuisen määrän öljyä. Öljy lämmitetään mahdollisimman kuumaksi, ja siinä paistellaan linssifalafeleja muutama kerrallaan. Kun alapuoli on saanut kunnolla väriä ja rapeutta, falafelit käännetään, ja annetaan toisenkin puolen paistua kunnolla.  Valmiit linssifalafelit asetellaan talouspaperin päälle hieman jäähtymään.

Linssifalafeleja voi tehdä myös uunissa,  niin että sekä alla että päällä on reilusti öljyä, mutta paistetut ovat parempia. Tavallisen sipulin sijaan voi käyttää myös kevätsipulia.

P.S. Nyt kun vielä on grillikausi niin näistä voisi tehdä hieman isompia "falafelpihvejä", jotka grillataan reilussa öljymäärässä tasaisella grillilevyllä.  
Nam:)  Todella hyviä.  Nämä voi tarjota sellaisinaan ;  tahinikastikkeen kanssa, tai vaikkapa pitaleivän sisällä, esim. vihannesten ja tahini-tai jugurttipohjaisen kastikkeen kanssa. Myös tomaattipohjainen matbuha-kastike sopii loistavasti näiden kanssa.

lauantai 5. elokuuta 2017

Kun porkkanat ja sardelli yhteen meni

Muistan kerran nähneeni Rachael Rayn sivustolla ohjeen sisilialaiseen tapaan tehdyille  porkkanoille,  joihin tulee sardellifileitä.  Muistin ohjeen kun olin ostanut  hieman suuremman määrän porkkanoita,  ja kaapissa oli sardellipurkki. Mutta kun googlasin sisilialaiseen tapaan tehtyjä porkkanoita italiaksi,  vastaan tulikin aivan erilainen  ohje,  jossa ei ollut sardelleja mutta sen sijaan siinä oli kaprismarjoja.  Omaan porkkanaruokaani tuli  kuitenkin sardelleja,  mutta tein ruuan eri tavalla kuin Ray. 
Suurin osa porkkanaruuan aineksista. Sardellit ovat tuossa takana,  litteässä säilykepurkissa,  ja vaikka siinä lukee "Anchovies" niin kyse ei ole siitä mikä Suomessa  on anjovis, vaan sardelli. Säilöttyjä sardelleja pitäisi löytyä hyvin varustetuista ruokakaupoista, ja useimmiten sardellisäilykkeet ovat kotoisin Espanjasta tai Italiasta.  Sardelleja saa myös tahnana. Sardelleista tulee ihanasti makua moneen ruokaan.

Kun porkkanat ja sardelli yhteen meni
1. Porkkanat pestään,  kuoritaan ja paloitellaan. Paloittelin porkkanat kuutioiksi, mutta ne voi paloitella myös viipaleiksi.  Keitin  porkkanakuutioita sen verran että ne hieman pehmenivät, eli "al dente".  Kaadoin porkkanakuutiot lävikköön kuivumaan ja pilkoin sillä välin persiljan, sardellifileet  ja  valkosipulin. 

2. Noin 2 rkl oliiviöljyä (muutakin öljyä voi käyttää) lämmitetään pannulla,  johon lisätään pilkottu persilja , valkosipuli ja sardelli.  Seosta paistetaan muutaman minuutin ajan, sekoitellen, minkä jälkeen lisätään porkkanakuutiot .  Seosta paistetaan noin 5 minuutin ajan , aina välillä sekoitellen, minkä jälkeen lisätään sitruunakuoriraaste ja hieman chilihiutaleita.    Tähän ruokaan ei tarvitse lisätä suolaa  sillä sardellit ovat suolaisia.

3.  Porkkanoita paistetaan vielä muutama minuutti , minkä jälkeen  niiden päälle puristetaan sitruunamehua.  Porkkanakuutioihin jäi suuntuntumaa,  eli ne eivät pehmenneet kokonaan,  ja se oli se koostumus mitä hain, mutta jos porkkanat haluaa pehmeämmiksi, niitä voi keittää hieman kauemmin.  Porkkanat  sardelleilla ovat hyviä sekä lämpimänä että kylmänä.
Hyvää lisäkkeenä tai muutenkin.
Kodin lähellä granaattiomenat kypsyvät hiljalleen;  vielä ovat kalpeita.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...