tiistai 22. elokuuta 2017

Uuniton pizza oli ihan jees

Sattumalta osuin eräänä päivänä   Kitchn-sivuston ohjeeseen,  jossa tehtiin pizzaa uunipannulla ,  ilman uunia.  Lämpimällä säällä uunin lämmittäminen ei kauheasti minua innosta,  ja kun uunini vielä toimii varastotilana joillekin uuniastioille,  niin helppo ja uuniton pizzaohje kuulosti sellaiselta jota piti ehdottomasti  kokeilla. En odottanut että siitä tulisi mitään erityisen hyvää pizzaa, mutta yllätyin: pizza olikin itse asiassa hyvää näin tehtynä.   Tämä onkin hyvä ohje pikapizzalle:  taikinan voi tehdä etukäteen, ja sitten nopeasti kypsentää pizzan pannulla.

Uunittoman pizzan taikina

Taikina on tosi helppotekoinen:  ainekset  (öljyä lukuunottamatta ) sekoitetaan keskenään. Taikinan voi tehdä joko yleiskoneessa, tai käsin vaivaamalla ,  vähintään 5 minuutin ajan.  Taikina saattaa ensin vaikuttaa hieman kuivalta ,  mutta on käsittelyn jälkeen ihan hyvä.  Taikinan tulee olla elastinen,  ja käsiin tarttumatonta.  Taikina jaetaan neljään osaan,  jotka laitetaan kulhoon.  Päälle sivellään hieman oliiviöljyä ,  kulho peitetään  ,  ja taikinan annetaan nousta  kaksinkertaiseksi, tunnista puoleentoista tuntiin. 
Taikinasta riittää  4 pienehköön pizzaan.  Pannulle lisätään hieman öljyä,  ja kun pannu on lämmennyt keskilämmölle,  laitetaan siihen sopiva taikinaympyrä  pannuun.  Taikinan alapuolen annetaan paistua kunnes se  on saanut kunnolla väriä.  Yläpinnalle tulee helposti kuplia, mutta niistä ei kannata välittää.  Kun pizzan alapuoli on paistunut,  taikina käännetään,  ja lämpö alennetaan minimiteholle.   Täytteet lisätään nyt pizzan päälle.  Minulla oli tässä kotitekoista tomaattikastiketta , jonka olin antanut kiehua kokoon lähes soseeksi,  sekä vuohenmaitofetaa.  Pannu peitetään kannella, ja pizzan annetaan kypsyä 4-5 minuutin ajan. Välillä kannattaa tarkistaa ettei pizza pala pohjaan,  mutta minulla pohja kypsyi täydellisen hyvin, ilman palamista. 
Olipa hyvää.  Taikina tietysti käy myös uunissa valmistettuihin pizzoihin.  Ylijäänyt taikina meni jääkaappiin,  ja huomasin lopputuloksen olevan vieläkin parempi jääkaapissa yön yli ollutta taikinaa käytettäessä.  Yksityiskohtaiset kuvat löytyvät Kitchn-sivustolta.
Osa lähiseudun jättimarketin pikkelöityjen vihannesten puolta. Kokonaisena pikkelöidyt tomaatit kuuluvat venäläiseen keittiöön.
Saman tiskin loppupää kuuluu oliiveille. Vieressä on tikut oliiveja varten,   sillä niitä  saa maistella ennen ostopäätöstä. 

18 kommenttia:

  1. Heissan Jael, tuohan oli kiva ohje ja sopii ainakin kiireisen arki-illan ateriaksi, näyttääkin hyvältä. Voi tsissos teidän kauppojen tarjontaa, kuola valuen taas katson sun kuvia, yhtä suurta juhlaa tuo kaupassa käynti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari:nimenomaan kun on kiire, ja taikinan voi valmistaa etukäteen,ja sitten poks, on pizza pannussa valmis:) Tuo mun lähiseutuni jättimarketti on tosiaankin mahtava, sekä ulkonäöltään että tarjonnaltaan,mutta kaikki täällä ei suinkaan ole tuollaisia.

      Poista
  2. Uuniton pizza kuulostaa kivalta vaihtoehdolta. Herkulliselta se kyllä myös näyttää.
    Ihanaa tiistaita Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Kiitos, ihan yllätyin miten hyvää tuo oli,uunittomuudesta huolimatta;D Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Outi:)

      Poista
  3. Näyttää hyvältä tuo pitsa,loistava idea 😍👌Tuota pitää kokeilla ja onhan melkoiset valikoimat siellä kaupoissa😍👍Mukavaa viikkoa🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden paja:kiitos, olikin tosi hyvää tämä. Tuossa marketissa tosiaankin on ihanat valikoimat,voisin helposti viettää siellä koko päivän;D

      Poista
  4. No nyt löytyi hyvä pitsaohje sähköttömälle(mutta kaasu) mökille! Tätä ohjetta täytyykin kokeilla heti seuraavalla kerralla kun mennään pitemmäksi aikaa.Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi:kiva jos löytyi,ja toivottavasti tykkäät:) Tämä olikin yllättävän hyvää:)

      Poista
  5. Oh I've never made pizza in a pan before but come summer I'm sure I'd love this idea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorraine: This no oven skillet pizza was amazingly good:) You would surely love it:)

      Poista
  6. Onpas taas niin herkullisen näköinen annoskuva! Näin minäkin jonkin videon jossa pizza valmistui nuotiolla vähän samaan tyyliin, hyvä tietää jos jossakin missä uunia ei ole, niin silti voi saada oivan pizzan aikaiseksi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli: voi kiitos ihana:) Täällä tosiaankin tämän kuumana kauden aikana,koska ilmastointilaitteeni ei toimi, ei oikein tee mieli lämmittää uunia, mutta tämä oli tosi kätevä juttu,ja tosi hyvääkin:)

      Poista
  7. Hello Jael! Voi miten sinä jaksat kirjoittaa... eikö siitä ole jo 10 vuotta kun aloitimme? Minulla näköjään hidastuu ( tietysti iän myötä ), mutta niinhän se on elämäkin vanhetessa... hidastuu? On aikomuksena ollut jo viikon kirjoittaa omaa blogiani... jokohan tänään se ihme tapahtuisi?
    Sinun kirjoituksia on ihana lukea aina, niinpä nytkin! Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Maireanna: Ei ihan vielä 10 vuotta minulla, nyt lokakuun lopussa tulee 9 vuotta täyteen. Ja hyvin olet sinäkin ehtinyt täällä, . Kirjoita sitten kun taas jaksat, ja tekee mieli. Kiitos, tulin tästä kommentistasi niin iloiseksi:) Mukavaa loppuviikkoa sinulle:)

      Poista
  8. Hyvältä kuulostaa pizza tuolla tavalla tehtynäkin. Varmasti käyttökeleponen idea uunittomille ja kuumalla pizzan näläkään. Siellä on hyvät valikoimat pikkelssilöistä ja oliveista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla;kiitos ,tämä pizza olikin tosi hyvää vaikkei ollut uunia nähnytkään. Juu ja hyvä sellaiselle jolla ei uunia mutta muutenkin,syntyy pikaisesti:) Oliiveja on hurja määrä,ihan on valitsemisen vaikeus. Minä niin tykkään sun murteesta, siitä tulee ihan hyvälle mielelle:)

      Poista
  9. Aivan loistavaa! Meidän uunimme ei toimi kunnolla, joten tällaiset reseptit ovat erityisen tarpeellisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia: kiva kuulla,kiitos,ja toivottavasti tykkäätte💙

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...