Näytetään tekstit, joissa on tunniste laitteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laitteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Inspiroiva aamiainen

Kävin lounaalla syömässä aamiaisen ihan torin viereisessä pienessä hummus/shakshukaravintolassa,jossa olen aiemmin syönyt ihanan salaatin. Aamiainen valikoitui lounasateriaksi siksi että paikka avataan aivan liian myöhään aamiaista varten (klo 10 aamulla) ,mutta aamiaisenhan voi syödä periaatteessa milloin vain;D  Sellaista varten on Tel Avivissa aamiaisiin erikoistunut ravintolakin,jossa aamiaisia voi syödä kellon ympäri..Shuka Carmelin ruokalista on lyhyt;annokset niin tuoreita kuin vain voivat olla kun on tori ja kaikki ainekset ihan vieressä,ja hinnat erittäin kukkaroystävälliset.Shuka Carmelin aamiaiseen kuuluu 2 kananmunaa halutulla tavalla;salaatti jonka päällä reilusti kikherneitä ja tahinia,turkkilainen kahvi,lasi talon limonaadia,pikku kippoja joissa oli munakoisosalaattia,juustolevitettä,tahinia,chilitahnaa,hyvää oliiviöljyä jossa mukana tippa balsamietikaa ja vielä hapatettuja vihanneksiakin. Leipäannoskin oli mutta se oli jo ihan turha,enkä edes koskenut sihen,
Tuo salaatti inspiroi minua aikaisemminkin eli miten herkulliseksi saa ihan tavallisen vihannessalaatinkin kun päälle lisätään kikherneitä ja tahinia.Hapatettujen vihannesten joukossa oli hapatettua fenkolia.En ole ennen pitänyt erityisesti aniksen mausta ruuassa,mutta hapatetut fenkolipalat olivat sen verran kivan makuisia että pitää joskus tehdä tuollaisia.
Viime viikolla tein pienen juusto-mustikkapiirakan,johon käytin Suomessa keräämäni ja hilloamani mustikat.Oli kyllä niin hyvää;kaupan mustikkahillo ei vedä vertoja omin käsin kerätyistä mustikoista keitetylle hillolle;D

lauantai 16. marraskuuta 2013

Appelsiiniset florentine-pikkuleivät eli mantelilastut ja uusi turha? keittiökapine....

Florentinet ovat italialaisia joko mantelista tai hasselpähkinöistä tehtyjä lastuja,joihin lisätään myös karamellisoituja hedelmiä ja joidenka toinen pinta on yleensä suklainen.Netissä onkin useita florentin-ohjetta:useihin on lisätty jauhoa tai kermaa tai muutakin.Nämä mitä simppelimmät flotentinet on tehty Ottolenghin ja Tamamin ensimmäisen kirjan;" Ottolenghi:the Cookbook"-kirjan ohjeen mukaan ja näihin tulee vain 4 ainesta:manteleita,kananmunanvalkuaista,appelsiinia ja tomusokeria. Lisäksi hieman öljyä leivinpaperin päälle. Appelsiiniset florentinet ovat koukuttavan hyviä ja rapeita..Florentinet säilyvät suljetussa astiassa 4-5 päivää .Säilytin näitä jääkaapissa,jossa rapeuskin säilyi hyvin. Jos teet näitä vaikka joululahjaksi,valmista florentinet ehkä edellisenä tai samana päivänä.Raastettu appelsiininkuori antoi ihanasti makua:) Tein kirjan ohjeesta vain puolen satsin,sillä mantelilastuja ei kotona ollut tarpeeksi.Nämä herkkulastut ovat muuten vain ihan miedosti makeita,mutta hyviä juuri sellaisina:)

Appelsiiniset florentinet (8 kpl)
  • 130 gr mantelilastuja
  • 1 kananmunavalkuainen
  • 50 gr tomusokeria
  • yhden appelsiinin raastettu kuori
  • hieman öljyä leivinpaperin päälle
Sekoita kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta. Koska rakastan appelsiineja ,laitoin näihin vähän enemmän appelsiininkuorta kuin oli kirjan ohjeessa,mutta appelsiini maistui aivan ihanasti näissä:)  Laita leivinpaperi uunipellin päälle ja sivele se kevyesti öljyllä.
Ota ruokalusikallinen seosta ja laita se leivinpaperin päälle.Tasoita veteen kastetun haarukan avulla mahdollisimman ohueksi pikkuleiväksi.Niiden tulee olla tosi ohuita. Lämmitä uuni 150 C-asteeseen ja paista florentineja 15-20 minuuttia,tai kunnes ne ovat saaneet hyvin väriä. Anna lastujen jäähtyä kunnolla ennenkuin poistat ne leivinpaperin päältä. Hieman juhlavammat näistä saa jos ne sivellään kevyesti sulatetetulla tummalla suklaalla  yhdeltä puolelta.
Vastustattoman hyviä!
Muutama päivä sitten ruokamessuilla sorruin ostamaan tällaisen leikkurin,jolla saa leikattua vihanneksista tai hedelmistä ristikkoja.Nyt kun ajattelen niin oikeastaaan tämä on aika turha väline vaikka tulos onkin ihan kivan näköistä...
Mieluummin olisin ostanut sieltä tämän Wondermillin jauhomyllyn,joka hetkessä jauhoi valkopavut hienoksi jauhoksi ja vielä suoraan muovipussiin. Mutta laite oli kallis ja jos oikein mietin,niin miten usein käyttäisin tällaista......Mutta kätevä laite tämä oli:)
Surimipizzaa messuilla

lauantai 17. elokuuta 2013

Mehujääkokeiluja uudella laitteella ja ilmankin....

Täällä on nyt kuumaa ja kosteaa! Suomesta tullessani yllätyin kun normaalisti niin kostean kuuma elokuu alkoi mukavasti,ilman tähän aikaan vuodesta tyypillistä  läkähdyttävän nihkeää kosteutta,mutta pari päivää sitten alkoi kosteus taas häiritä.Silloin tekee mieli vain jotain todella kylmää,kuten vaikka mehujääpuikkoja.
Ennen Suomeen menoani ostin itselleni jo  kauan himoamani Zoku-laitteen. Zoku on ottanut mallia jäätelökoneista ja tuo kuvassa näkyvä osa laitetaan pakastimeen vuorokaudeksi,jonka jälkeen siinä voi sitten muutamassa minuutissa  tehdä itselleen erilaisia mehujäitä-tai vaikka jugurttijäätelöpuikkoja.Olin kyllästynyt kaikenlaisiin muovisiin mehujäämuotteihin,jotka ovat kyllä ihan ok,mutta melkein aina saa laittaa ne muotit kuuman veden alla ennenkuin puikot irtoavat muotista. Zokussa taas puikot tulevat todella helposti ulos tuosta laitteesta eikä puikon jäätymista  tarvitse odotella kuin vajaa 9 minuuttia .Viime viikolla otin ihanan limenvärisen Zokuni esille ja tarkoitus oli tehdä mehujääpuikkoja,mutta se ei nyt sitten onnistunutkaan, sillä huomasin saaneeni vioittuneen laitteen;siitä vuoti laitteen sisällä olevaa nestettä. Tuo ostamani laite on kaikkein pienin Zoku;niitä saa 2 tai kolmella kololla..Yhden kolon laite lupaa 3 mehujäätä ennenkuin tuo osa pitää uudestaan jäädyttää.
Turhautuneena otin sitten IKEAsta ostamani mehujäämuottini esille ja tein sillä kurkku-lime-minttupuikot. Ja taas sain pitää muotteja jonkun aikaa lämpimän veden alla ennenkuin puikko suostui irtoamaan muotista. Mutta jääpukot olivat ihanan raikkaita:näihin tuli siis minttua,kurkkua,limeä ja makeutusta ja tein nämä niin että ensin jauhoin mintunlehdet pienen vesimäärän kanssa,jonka jälkeen siivilöin minttuveden.Siihen lisäsin kurkkua,limen mehua sekä steviaa. 
Eilen menin sitten keittiötarvikekauppaan,josta olin viallisen Zokuni ostanut ja sain sen vaihdettua;tosin limenväristä ei enään ollut joten Zokuni on nyt punainen. Ja tänään sitten onnistuivat ylimmän kuvan oranssiset puikot ihan täydellisen helposti.Nyt on mangojen ja limesitruunoiden aika,joten soseutin mangoa,limesitruunan mehua,vettä sekä agavesiirappia oranssinvärisiin puikkohin.Mango ja lime ovat muutenkin loistava makupari.Googlasin Zokua Suomesta ja sitä löytyi ainakin täältä

Eilen sataman maatilatorilla törmäsin toisenlaiseen tapaan laittaa jäätelöä.Tuohon jäiseen,pyöreään osaan kaadettiin jäätelöön tulevaa massaa.
Tässä valmistettiin passionhedelmäjäätelöä.Sain maistaa ja oli hyvää:)
Vähitellen nestemäinen jäätelöseos muuttui jäätelöksi.Tällaista olen nähnyt täällä jossain muuallakin ja ensimmäistä kertaa Cold Stone Creameryssä Yhdysvalloissa.
Tein Zokulla myöhemmin myös omenaiset ja hunajaiset vuohenmaitojugurttipopsit.Pehmittelin pieniksi kuutioiksi paloiteltua omenaa hunajassa kattilassa,lisäsin aitoa vaniljaa ja annoin  jäähtyä,jonka jälkeen lisäsin joukkoon vuohenmaitojugurttia.Zokulla jugurttipopsien tekoon kuluu hieman enemmän aikaa kuin mehujääpuikkojen tekoon,mutta 10 minuuttia per puikko riitti näille.Olipa hyvää:)

maanantai 20. elokuuta 2012

Onpa kätevä pikku keittiöväline!

Sain Suomessa ollessani lahjaksi tällaisen pienen keraamisen keittiövälineen,ja olin kokonaan unohtanut sen,ennenkuin muistin ottaa sen esille kaalisalaattia tehdessäni.
Kaalisalaattiini tuli sekä valkosipulia että inkivääriä ja tällä pikku jutulla sai ne todella kätevästi raastettua tai murskattua. Sitäpaitsi valkosipulipuristimiin jää usein osa valkosipulista,mutta tätä käyttäessä ei mikään mennyt hukkaan.Sain myös tuollaisen siveltimen,jolla saa vaikka valkosipulimurskan pois tuosta.Kuulemma myös suklaan ja parmesaaniraasteen(tai murujen/murskan ) saa tällä tehtyä kätevästi.
Pikku keittiöväline on myös nätti ja tehty käsityönä Suomessa:)

P.S.Tätä kuulemma saa syyskuussa Habitare-messuilla.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Suuri kirsikkahimo ja suklaakirsikkajäätelö

Ah ihanat kirsikat,en millään kyllästy niihin,vaikka olen viime viikkoina syönyt niitä kiloittain;olen jopa korvannut niillä joitakin aterioita.Pian on näiden sesonki täällä loppu,joten hyödynnän sitä mahdollisimman paljon. Etenkin nämä tummat kirsikat ovat olleet todella makeita.
Ja kirsikka ja suklaa sopivat loistavasti yhteen,joten tein myös suklaista kirsikkajäätelöä,josta tuli todella hyvää.Tämä oli raw-versio,tosin ei täysin raw,sillä käytin luomukaakaota.

Kirsikkasuklaajäätelö
  • 1½ dl kirsikoita (ilman siemeniä)
  • 1½ dl liotettuja cashewpähkinöitä
  • 1½ rkl luomuagavesiirappia+muutama tippa steviaa
  • 1 tl lesitiiniä
  • 1 1/4 rkl luomukaakaojauhetta
  • 1½ tl carobjauhetta
  • ripaus ruususuolaa
  • 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
Jauha kaikki ainekset,paitsi kookosöljy ja lesitiini tasaiseksi massaksi.Kirsikkani olivat erittäin mehukkaita,joten en tarvinnut lisänestettä tähän.  Lisää lopussa jauhettu lesitiini sekä kookosöljy ja sekoita vielä jonkun aikaa. Laita pakkaseen.Tästä määrästä tulee 2-3 annosta.Raakajäätelöistä tulee pakastettaessa helposti kiteisiä,mutta olen huomannut,että kookosöljyn lisääminen jäätelömassaan vähentää sitä.Tästä jäätelöstä ei tullut lainkaan kiteistä pakkasessa,vaan se oli ihanan kermaista ja hyvää.En laittanut jäätelöön paljon makeutusta,joten se oli vain miedosti makea.
Ja jonkun aikaa kirsikoita syötyäni alkoivat kivet niissä hieman häiritä.Kaupasta löytyi Chef'n kirsikankivenpoistaja,jolla saa todella kätevästi poistettua kivet(myös oliiveista)
P.S.Tein uuden satsin jäätelöä,jossa käytin makeuttajana tiivistettyä omenamehua.Jätski maistui aivan siltä kuin siihen olisi lisätty tilkka rommia...

lauantai 26. toukokuuta 2012

Juustokakku ja käynti keittiömessuilla

Meillä on täällä tänään illalla alkamassa Shavuot-juhla,joka on pyhiinvaellusjuhla,mutta myös sadonkorjuujuhla sekä kesän alkamisen juhla.Shavuot osuu aina samoihin aikoihin helluntain kanssa,ja alkuperältään helluntai liittyy myös shavuotiin.Shavuotina on tapana syödä paljon juustoja ja maitotuotteita,ja juustokakku taitaa olla pyhän tunnetuin ruoka.En normaalisti syö paljon maitotuotteita;laktoosi-intoleranssin vuoksi ja myös koska muutenkin voin paremmin,jos syön niitä vain harvoin. Silloinkin kun niitä syön,niin ne ovat joko lampaan -tai vuohenmaidosta tehtyjä. Shavuot on poikkeus,ja silloin valmistan  juustokakun. Tämä juustokakku oli pienoinen muunnos täkäläisen kondiittorin juustokakusta,ja se on helppotekoinen eikä kovin raskas juustokakku,mutta erittäin herkullinen.Tätä pyhää edeltävänä aikana täällä ovat monet maitotuotteet tarjouksessa ja niinpä myös juustokakkujen ainekset ovat nyt edullisempia kuin normaalisti täällä.Meijerit jakelevat vihkosia,joissa juustoisia ohjeita ja lehdetkin  ovat täynnä sellaisia ohjeita.

Herkullinen juustokakku (ohje 24 cm vuokaa varten)
Pohja:En tehnyt pohjaa kondiittorin ohjeiden mukaisesti ,vaan jauhoin manteleita yhdessä luomukeksien ja voin kanssa ,enkä ollut lainkaan tyytyväinen tulokseen,ja sitä tuli muutenkin liikaa kakkuun ja sen reunoille.Juustokakkuun ei tarvitse kuin vähän taikinaa pohjaksi ja näin kondiittori teki taikinapohjan:
  • 100 gr voita
  • 50 gr sokeria
  • 210 gr jauhoa
  • 2 rkl vettä
  • 1 munankeltuainen  
Voi,sokeri ja jauhot sekoitetaan murumaiseksi massaksi,johon lisätään keltuainen ja vesi.Sekoitetaan tasaiseksi ja kääritään muoviin,sekä annetaan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Tämän jälkeen taikina kaulitaan tasaiseksi ympyräksi ,joka laitetaan avattavan vuuan pohjalle.Reunoille laitetaan taikinaa noin sentin verran,ei enempää.Pohja paistetaan 170C-asteessa 12 minuuttia. Pohjan ollessa uunissa valmistetaan juustomassa.
  • 750gr valkoista rahkantyyppistä juustoa*
  • 2 purkkia hapankermaa * * 
  • 2 kananmunaa
  • 1 3/4 dl ruokosokeria
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • yhden luomusitruunan raastettu kuori
  • ½ vaniljavanukaspakkauksen pussin sisällöstä tai 1½ dl maissitärkkelystä.
*täällä myytävä rahkantyyppinen juusto on maultaan ja koostumukseltaan  rahkaa pehmeämpi.Käytin 5% juuostoa.  Lidlissä myytävä valkoinen rahkantyyppinen juusto on hyvä tähän kakkuun.
**samoin tähän sopivat Lidlin hapankermat.

Juustomassan ainekset sekoitetaan tasaiseksi. Minulla ei ollut reseptissä ollutta vaniljavanukasjauhetta,mutta ne jauheet on yleensä tehty maissitärkkelyksestä ja sokerista,joten käytin maissitärkkelystä ja lisäsin hieman sokerin määrää. Jäähtyneelle taikinapohjalle levitin hieman karhunvatukkahilloa ja kaadoin juustomassan päälle.Lisäsin pinnalle vielä hieman karhunvatukkahilloa ja käytin tikkua marmorointiin.Käytin pienempää vuokaa,joten massaa jäi vielä jäljelle pientä juustokakkua varten,jonka olen luvannut viedä ystävälle. Uuni lämmitetään 150C-asteeseen ja kakkua paistetaan siinä ensin 20 minuuttia,jonka jälkeen lämpöä lasketaan 120C-asteeseen,ja kakkua paistetaan vielä 40 minuuttia. Uuniluukku avataan ja kakun annetaan hieman jäähtyä vielä uunissa ,jonka jälkeen se otetaan sieltä pois ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään kun se on tarpeeksi jäähtynyt.Vuoka poistetaan vasta kun kakku on kunnolla jähmettynyt. Juustomassa oli tässä kakussa  todella herkullinen eikä lainkaan raskaan tuntuinen.
Kävin tällä viikolla Tel Avivin messukeskuksessa keittiömessuilla ja olin niihin vähän pettynyt,sillä viime vuonna ne olivat paljon isommat ja osastojakin oli enemmän.Nyt tuntui,että tuolla oli enimmäkseen keittiölaitteiden esittelijöitä ja paljon vähemmän elintarvikkeiden esittelijöitä.Ihan alussa maistelin näitä basilikalla maustettuja,aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja,joita täälläpäin kutsutaan tomaattirusinoiksi. Ovat todella hyviä ja kiva lisä salaattiin.
Tustuistuin Hurom Slow Juicer-mehulinkoon,josta tuleva kuvassa näkyvä porkkanamassa oli todella kuivaa.Sillä voi kuulemma tehdä pähkinämaitojakin.
Kikkomanin osastolla sai ilmaista sushia
SodaStreamin mielestä muovipullot ovat out
Tämä iloinen nuorimies esitteli kaikenlaisia keittiöapuvälineitä
Uloskäynnin kohdalla oli viinitarhan osasto ja tämä mies sanoi,että ethän mene pois viiniä maistamatta....En toki ja Jerusalem Wineryn Nikanor Merlot oli erinomainen.
En tullut messuilta tyhjin käsin ,vaan uuden monitoimikoneen kanssa. Vanha yli 16v. Braunini on viime aikoina osoittanut väsymisen merkkejä palveltuaan minua hyvin ja uskollisesti noin monta vuotta. Joten olin jo jonkun aikaa miettinyt uuden koneen ostoa.Messuilta keittiölaitteita saa erikoishinnoilla ja hyvillä maksuehdoilla  ja päädyin tähän Boschin ProfiKubixx-koneeseen .Se leikkaa mm. vihanneksista kuutioita.
Kokeilin tuota toimintaa ja hetkessä oli kuutioitu salaatti valmis! Täällä kuutioitu salaatti on erittäin suosittua ja tuo kuutioleikkuri laitteessa on ihan kiva juttu,mutta muutenkin koneessa oli paljon hyviä ominaisuuksia.  Kaupanpäällisenä tuli juustokakkukirja sekä Boschin sauvasekoitin,jota en tarvitse,joten se menee lahjaksi jollekin.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Ihana kesäkurpitsa-alkupala ja sitä edeltänyt pieni epäonnistunut laitekokeilu

Tein pari päivää sitten ihanan herkullisen ja helppotekoisen raakakesäkurpitsa-alkupalan,mutta sitä edelsi epäonnistunut kokeilu viime kuussa Suomesta hankkimallani laitteella.
Näin siis heinäkuussa Claes Olhsonissa  tällaisen Leifheitin Perfect Roll-laitteen,jonka ostin,ja   näin jo silmissäni mitä upeampia tällä laitteella valmistettuja täydellisiä rullia! Otin höylällä ohuita viipaleita kesäkurpitsoista ,joita asettelin laitteeseen ja katin kontit;en minä mitään rullia tällä onnistunut tekemään! Mutta mukana tulleen esitteen kuvatkin olivat minimaalisen pienet,ja vasta jälkeenpäin näin nuo sivustolla olevat paljon isommat kuvat.Ja olisi pitänyt varmaan nähdä tämä videokin,jotta kesäkurpitsarullat olisivat onnistuneet.No ensi kerralla sitten.

Koska kuitenkin olin höylännyt suuren määrän näitä kesäkurpitsaviipaleita,päätin tehdä näistä jotain muuta,ja tulos olikin todella herkullinen.

Ihana kesäkurpitsa-alkupala (raw)
  • 1 kesäkurpitsa
  • 2-3 rkl hyvälaatuista oliiviöljyä
  • suolaa (käyttämäni suola on aina ruususuolaa)
  • mustapippuria
  • chilihiutaleita
  • 1 sitruunan tai limen raastettu kuori (käytin limeä)
  • ½ sitruunan tai limen mehu
  • 2 tl ravintohiivahiutaleita
Höylää kesäkurpitsasta ohuita viipaleita ja aseta ne reunalliseen astiaan.Kaada päälle 2 rkl oliiviöljyä,sitruunan tai limen mehu ja kuoriraaste,chilihiutaleet ja suola sekä pippuri. Anna marinoitua muutama tunti. Laitoin tämän jälkeen viipaleet ihan puoleksi tunniksi kuivuriin,jolloin pinta hieman kuivui.Viipaleet voi jättää kuivaamattakin,mutta sitten marinoida niitä kauemmin. Tämän jälkeen  ripottelin vielä hieman öljyä sekä pippuria viipaleitten päälle ,ja lopuksi ripottelin päälle ravintohiivahiutaleet. Tämä  oli ihana alkupala!
Kuva Keittiökameleontti
Viime viikonloppuna Helsingissä vietettiin Ravintolapäivää ja jos olisin ollut Helsingissä ,olisin suunnannut kohti Elävän Ravinnon yhdistyksen raakabaaria Museokadulle, jossa tarjottiin tätä Outin eli Keittiökameleontin  ihanaa raakaomenablondieta  Edit.tuo blondie olikin raakasnägärin tuotteita.
Mikä ihana ohje,tätä täytyy kyllä tehdä joku  päivä.Ohje löytyy tuolta linkin takaa. Outin tapasin muuten nyt kesällä Helsingissä ja oli todella mukava tapaaminen,ja toivottavasti tapaamme seuraavankin kerran Suomessa käydessäni.

torstai 6. tammikuuta 2011

Kurpitsacarpaccio uudella laitteella ja lounas uudessa ravintolassa

Kurpitsacarpaccio
Onnistuin vihdoinkin valmistamaan oikein ohuita viipaleita kurpitsasta carpacciota varten!Kurpitsa (ja myös punajuuri-)carpaccioon ihastuin viime vuonna Tel Avivin Carpaccio-baarissa, ja sen jälkeen olenkin käynyt siellä muutamia kertoja syömässä,ja vihannescarpacciot ovat aina maistuneet tosi hyviltä siellä. Siitä innostuneena ostinkin  viime vuonna hyvälaatuisen mandoliinileikkurin,jolla kuitenkaan en onnistunut melkein läpinäkyvän ohuita viipaleita leikkaamaan,vaikka se  muuten on hyvä laite.

Torilla käydessäni näin tuossa vasemmalla olevan laitteen esittelyn,ja jäin sitä katsomaan,sillä olen jo onnistunut rikkomaan yhden samantapaisen laitteen.Nyt selvisikin sitten miksi....Laitetta ei pitäisi painaa loppupäästä vaan keskeltä,eikä kauhealla voimalla,kuten minä tein yrittäessäni kuutioida kyssäkaalia.Laitteessa oli ruudukko-osien lisäksi myös viipalointiosa,ja kun esittelijä näytti,miten ohuita kurkkupaloja sillä tuli,ostin laitteen.  Muutenkin tähän laitteeseen oli paljon helpompi asentaa eri osat kuin siihen rikkomaani laitteeseen.10 euron hintakaan ei kauhean paha ollut,ja lisäksi tuli vielä sellainen sitruunaan laitettava juttu,josta mehu puristetaan ulos,sekä kurkun/kesäkurpitsan keskiosan poistaja.
Käytin tähän tuossa kuvassa näkyvää suuresta kurpitsasta leikattua palasta,koska sitä sattui olemaan kaapissa ,mutta yleensä käytän talvikurpitsaa (butternut pumpkin),joka on tätä kurpitsaa makeampi. Leikkurilla tuli kivasti neliönmuotoisia palasia,koska olin leikannut kurpitsapalan juuri sen muotoiseksi.Oma carpaccioni oli hieman erilainen kuin ravintolan vastaava carpaccio

Kurpitsacarpaccio
  • kurpitsaa
  • ruohosipulia
  • lampaanmaitofetaa
  • ruohosipulia
  • taatelivinaigrette (oliiviöljyä, balsamietikkaa,taatelisiirappia,suolaa,mustapippuria)


Viime päivinä on satanut,ja yrttikimput vaikuttavat ehkä sen vuoksi tavallista suuremmilta ja rehevimmiltä.









Torilta poispäin kävellessä huomasin uuden ravintolan,jonka paikalla oli aikaisemmin viinikauppa/baari,joka näköjään ei menestynyt. Torille ja sen sivukaduille ilmestyy jatkuvasti uusia ravintoloita,ja ei ihme,sillä kaikki hyvät raaka-aineet ovat vieressä,mikä varmaankin houkuttelee ravintoloitsijoita.
Hetken mielijohteesta päätin lounastaa uudessa ravintolassa (Rambam 16). Paikka näytti mukavalta ja viehätyin tuosta seinällä olevasta kuvasuurennuksesta,jossa näkyy vieressä oleva talo.
Ravintolassa on avajaisviikkojen johdosta hyvä lounastarjous,johon kuuluu alkupala,pääruoka sekä lasillinen viiniä. Heti aluksi pöytään tuotiin ravintolan omaa täysjyvä-pähkinäleipää ja voita. Koska karppailen,maistoin vain pienen palan leipää,ja se oli todella hyvää.
Ikkunasta ulos katsellen näkyy vastapäätä olevan vanha,kaunis talo,joka odottaa mahdollista restauroijaa.

Alkuruoaksi valitsin pinaatilla ja juustolla täytetyn filotaikinarullan,jonka alla oli rucolaa vinaigretella,ja päällä savulohta. Karppailun vuoksi söin vain puolet filorullasta (joka oli mielettömän rapean hyvää)ja kaavin lopusta puolikkaasta pinaatin ja juuston ulos....Ihana annos! Ravintolassa oli ilokseni myös kankaiset lautasliinat,mitä harvemmin näkee tälläisessa reilun hinnoittelun ravintolassa.
Pääruoaksi valitsin kalmaria paahdettujen vihannesten ja munakoisokaviaarin kanssa.Annokseen olisi kuulunut myös peruna confit,mutta pyysin tarjoilijaa jättämään sen pois. Annos oli todella herkullinen,ja sellainen,jonka vuoksi voisin tuohon paikkaan mennä uudelleenkin:kalmari oli aivan nuorta vauvakalmaria,mikä takasi sen ,että rakenne oli herkullisen pehmeää,eikä sitkeää..Kastike oli myös todella maistuva.Kun ottaa huomioon,että koko ateria viinilaseineen maksoi hieman alle 10,5 euroa,oli se mielestäni hyvä diili.Paikassa oli paljon lihaisia annoksia ,mutta myös kalaisia annoksia,ja kasvissyöjätkin oli huomioitu parilla annoksella.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Punajuuricarpaccio

Vieraillessani viime viikolla Carpaccio-ravintolassa ihastuin niin syömääni punajuuri-carpaccioon,että sitä oli ehdottomasti saatava lisää.Olen toki ennenkin syönyt raakana marinoitua punajuurta, ja olen muutaman kerran tehnyt Chad Sarnon punajuuri-ravioleja,mutta juustohöylällä siivuja leikatessani niistä ei koskaan tullut tasaisia tai kauniita,ja muutenkin juustohöylällä ei ihan kauhean helppoa ole höylätä kovaa kasvista kuten punajuurta.Suomessa omistin sellaisen V-slicer mandoliinin,jota käyttäessani sain niin paljon sormivammoja,että sitä kohtaan tuli kammo ja tänne muuttaessani annoinkin sen pois.Okriinallahan Keittiökameleontista on  aika kiva mandoliini käytössä,ja kun hän sellaisesta mainitsi eräässä postaukseni kommentissa (ja nyt viimeisimmässä postauksessaankin),mietin uskaltaisinko hankkia vähän turvallisemman mandoliini-mallin. Perjantaina kävelin torin lähettyvillä ,ja poikkesin siellä olevassa keittiötarvikekaupassa,ja siellä sattuikin olemaan aika turvallisen tuntuinen mandoliini 20% alennuksella.Kun se vielä sattui olemaan viimeinen laite siellä,jäin sitä miettimään joksikin aikaa,ja lopulta sitten sen ostinkin.Ja mikä ero tuohon entiseen laitteeseeni! Tämäkin on vain sellainen  muovinen, ei mikään erikoinen mandoliini,mutta ainakin on panostettu siihen,etteivät sormet mene pilalle. Tosin tällaisella kotikäyttöön sopivalla mandoliinilla ei saa aikaiseksi yhtä paperinohuita viipaleita kuin ravintolassa,mutta aika kivasti sillä kuitenkin voi kasviscarpacciota tehdä.
Punajuuricarpaccio
  • 1 iso punajuuri
  • 5-6 rkl neitsytoliiviöljyä
  • 2 valkosipulin kynttä
  • suolaa,mustapippuria
  • basilika-ruohosipuliöljyä(basilikaa, ruohosipulia,valkosipulia,oliiviöljyä ja suolaa hienonnetaan tehosekoittimessa kastikkeeksi)
  • siemeniä (käytin idättettyjä,marinoituja ja kuivattuja auringonkukansiemeniä)
Leikkaa punajuuri ohuiksi pyöreiksi levyiksi(kyllä juustohöylällä saa,mutta hankalasti).Lisää niiden sekaan oliiviöljy,suola,valkosipuli ja anna marinoitua mieluiten yön yli. Asettele levyt kauniisti lautaselle,laita päälle basilika-ruohosipuliöljyä ,suolaa,mustapippuria sekä siemeniä.Ripottelin päälle vielä nigellansiemeniä.Tätä tulee nyt varmaan uuden laitteen johdosta tehtyä useinkin......
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...