lauantai 28. tammikuuta 2012

Hunajalla ja chilillä paahdetut fenkolit

Olin ihan unohtanut,että jääkaapissa oli 2 fenkolia,jotka tuli jo käyttää pois. Ennen inhosin fenkolia,mutta syötyäni sitä muutaman kerran appelsiinisessä ja myös  greippihedelmäpohjaisessa salaatissa,aloinkin pitämään siitä.Sitrushedelmiä ei kaapissa ole,joten fenkolit joutuivat sen sijaan uuniin. Paahdettunahan fenkolin anismainen maku häviää,mikä sopii ainakin minulle hyvin,sillä juuri se anismaisuus fenkolissa on se,jota ennen vierastin.Fenkoli sai seurakseen hunajaa ja chiliä,jotka sopivatkin sille hyvin.

Hunajalla ja chilillä paahdettua fenkolia
  • 2 fenkolia
  • noin 3½ rkl hunajaa
  • chilihiutaleita aika reilusti
  • muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä,sekä fenkolien alle että päälle
  • ruususuolaa
  • vettä keittämiseen
Puhdista ja halkaise fenkolit. Keitä noin 5 minuuttia suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä. Laita fenkolinpuolikkaat lävikköön,ja öljyä sillä välin uunipellille asetettu leivinpaperi. Aseta fenkolinpuolikkaat leivinpaperin päälle ja sivele öljyä fenkolien yläpinnoille.Ripottele noin vajaa ruokalusikallinen hunajaa per fenkolinpuolikas niiden päälle,ja lisää suola sekä chilihiutaleita. Paahdoin fenkoleita 200 C-asteessa puolisen tuntia. Osa hunajasta ohentui uunipellille valuvaksi kastikkeeksi,joten välillä valelin fenkolien pintaa tuolla kastikkeella. Tarjoa lämpimänä.
Kuva netistä
Arvatkaapa mitä nämä ovat? Ne ovat täällä kehitettyjä violetinvärisiä papuja,joita kuulemma voi syödä ihan sellaisenaan,ilman kypsyttämistä. Ne on kehitetty Aravassa,Israelin eteläosassa,jossa moni muukin kiinnostava kasvis on kehitetty,mutta todennäköistä on se,etten niitä pääse täällä maistamaan,sillä suurin osa erikoistuotteista menee vientiin.Ensi viikolla olisi paikalla avointen ovien näyttely,jossa pääsee tutustumaan uusiin mielenkiintoisiin kasvisuutuuksiin.Harmi vaan,että se on kaukana ja autottomalle aika mahdottoman matkan päässä:(

torstai 26. tammikuuta 2012

Tel Avivin kahvilamaailmasta juttu uusimmassa Glorian Ruoka&Viini-lehdessä

u
Jännää miten blogien kautta saa selville kaikenlaista,mitä ei ehkä muuten huomaisi.Lukiessani muutama päivä sitten Irlannissa asuvan Rouva Hoo:n blogia,siellä mainittiin,että viimeisimmässä Glorian Ruoka ja Viini-lehdessä on parin sivun juttu Tel Avivin kahvilamaailmasta.Jutussa on haastateltu minulle tuttua englanninkielistä ruokabloggaria Liziä,jonka kanssa muutama viikko sitten kiertelimme olutmessuilla.Liz on jutussa kertonut lempikahviloistaan.Rouva Hoo ystävällisesti skannasi minulle jutun,ja näin pääsin minäkin lukemaan sen,kun en täältä käsin saa tuota lehteä kiinni.Glorian jutussa mainitut kahvilaravintolat ovat minullekin tuttuja,ja kaupungissa onkin mieletön määrä erilaisia ihania kahviloita.Yksi suosikkini suljettiin äskettäin ,nyyh,mutta lohduttaudun ihanassa Sugar Daddy-kahvilassa,jossa maitokahvi (myös soijapohjainen)tuodaan lasikupissa,ja hintaan kuuluu myös pieni lasillinen vastapuristettua appelsiinimehua sekä pieni lasillinen soodavettä.Päivän lehdet ovat pöydällä kahvin seurana.
Kahvilan sisäpuoli on pieni,tiski ja pitkä puinen pöytä,jossa istutaan kahvilla satunnaisten kahvinjuojien seurassa. Monta kertaa on tullut jutunaiheitakin saman pöydän ääressä istuessa.Kadun puolella on pieni suljettu terassi ja sisäpuolella yksi seinä on liituseinä,jonne asetetuilla hyllyillä on pikkuleipäpurkkeja.Liituseinälle on kätevä kirjoittaa aina mikä pikkuleipä on kyseessä.
Paikan omistajan käsissä syntyy mitä ihanempia herkkuja;minä tosin enemmänkin katselen niitä:),tosin joskus,vain joskus,on ihan pakko ottaa vadelmatäytteinen suklaabrownie,niin täydellisen herkullinen se on.


Gloriasta ei turhaan tultu tekemään artikkelia Tel Avivin kahvila-ja ravintolamaailmasta,sillä se on mielettömän upea.Kuvan lyhyessä videossa se tulee kivasti esille.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Inkiväärijuoma


Rakastan inkivääriä! Ja tungenkin sitä moneen paikkaan,etenkin smoothieihin. Ollessani viime viikolla olutmessuilla sain maistaa tummalla rommilla terästettyä inkivääriolutta,joka oli tosi hyvää. Ajattelin tehdä sitä itsekin,mutta sisälämpötilat kodissani ovat vielä sen verran alhaiset,että taidan tehdä sitä vasta kun on hieman lämpimämpää.Inkiväärioluthan ei ole olut,vaan siman tapaan tehty inkiväärin makuinen juoma. Toistaiseksi tein sitten simppelin inkiväärijuoman,joka on todella raikkaan hyvää.

Simppeli inkiväärijuoma
  • 3/4 dl sitruunamehua
  • vähintään 3 cm kokoinen pala inkivääriä
  • steviaa maun mukaan (tai muuta makeutusainetta)
  • 4 dl vettä
Purista mehu sitruunasta,laita mehu,vesi,makeutusaine ja inkivääri tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Siivilöi ja nauti.

Inkivääriä kannattaa muutenkin käyttää,sillä siinä on monta terveydelle hyvää ominaisuutta:
  1. Inkiväärillä on antispasmisia ominaisuuksia, ja helpottaa mahavaivoja,kuten ilmanmuodostusta ja turvotusta.
  2. Inkivääri helpottaa yskää
  3. Inkiväärin on todettu helpottavan pahoinvointia
  4. Inkiväärissä on antiviraalisia ominaisuuksia,ja sitä käytetään tavallisen flunssan hoidossa
  5. Inkivääri toimii antihistamiinina ja sitä käytetään allergioiden hoidossa
  6. Inkiväärin  entsyymit  helpottavat ruuansulatusta.Antiikin kreikkalaiset söivät inkivääriä raskaan aterian jälkeen helpottaakseen oloaan
  7. Inkiväärin limaneritystoiminta estää mahahaavan muodostumista
  8. Inkiväärin on todettu alentavan kolestrolia 
  9. Inkivääriä käytetään ripulin hoidossa.
Ja inkiväärioluen step by step -ohjeet löytyvät täältä.


torstai 12. tammikuuta 2012

Olutmessuilla

Tiistai-illan vietin olutmessuilla Tel Avivin Nokia Areenassa.Olin saanut kutsun bloggarin ominaisuudessa vaikka kirjoitankin täällä ihan väärällä kielellä;D. Olutmessut pidettiin nyt toista kertaa,ja ne kestivät 2 päivää:tiistaina messut olivat auki ammattilaisille ja eilen keskiviikkona kaikille muille. Viime vuoden olutmessuista kirjoitin täällä
En ole oluen juoja ja ylipäänsä tietoni oluesta ovat aika vaatimattomat,minkä vuoksi nautin paljon enemmän syksyn viinimessuista,mutta tänä ja viime vuonna on kuitenkin ollut mielenkiintoista nähdä,miten oluen valmistus ja myynti on täällä lähtenyt nousuun.  Olin messuilla myös viime vuonna ,ja tänä vuonna tuolla oli monta uutta panimoa,jotkut suurempia ja jotkut pienempiä.Ainoa oluttyyppi ,joka minulle maistuu,on vehnäolut,ja useita sellaisia tuolla tulikin maistettua.
Pavo-panimo oli panostanut aika suureen osastoon.Vehnäolut ei ollut hullumpi.
Moran-kibbutsin  kurpitsaolut maistui kivasti kurpitsalle ja mausteiselle.Maistoin myös toisen panimon granaattiomenaolutta,johon oli käytetty myös taateleita,mutta tunsin vain kevyesti taatelin makua siinä oluessa.
Oluen raaka-aineita.Täkäläisten olueiden melkein kaikki raaka-aineet tulevat ulkomailta.Bloggariystäväni Liz,jonka kanssa kiersin messuja,onkin omassa erittäin hyvässä postauksessaan pohtinut,mikä tekee täkäläisistä olueista täkäläisiä.
Kotipanimokoneita.En edes tiennyt,että tuollaisia on  olemassa!
Erään pienen kotipanimon innostunut nuorimies laittoi minulle drinkin,jossa oli inkivääriolutta ja tummaa rommia. Hyvää! Viime vuonna nuorimies valmisti vain olutta,tänä vuonna hän oli edennyt jo viinintekijäksi ja liköörinvalmistajaksi.
Tämä oli messujen mieleenpainuvin osasto. Täkäläiset tunnetut viinintekijät olivat kehittäneet oluen(ihan ok) NaLagaat-keskusta varten.NaLagaat on sokeiden,kuulovammaisten  sekä kuuromykkien keskus Jaffassa,joka käsittää teatterin,Blackout-ravintolan (jossa syödään pimessä ja ruoan tarjoilevat sokeat tarjoilijat) sekä  Kapish-kahvilan,jonka työntekijät ovat kuulovammaisia.Olutta oli valmistettu vain näitä messuja varten;se oli pullotettu samppanjapulloihin ja pulloja oli ainoastaan 220 kappaletta. Olut oli nimetty Kelleriksi,Helen Kellerin mukaan.Ylläolevat esittelijät olivat molemmat kuuromykkiä ja kaikki hoitui elekielellä.Häpeäkseni huomasin vasta myöhemmin,kun olin tuolta jo poissa,että maistelusta olisi pitänyt maksaa 2 euroa,ja että juuri siten he keräsivät varoja keskukselle tuon oluen avulla...Olisi pitänyt lukea tuo sivu joka oli esillä ,mutta automaattisesti oletin,että tuollakin maistelu ei mitään maksanut.
Keller olutta
Koska jo mainitsin,etten ole mikään suuri oluen ystävä,ilahduin eniten siidereistä! Vielä joitakin vuosia sitten siideri täällä tarkoitti kuplivaa alkoholitonta omenamehua,mutta nyt näkyy alkoholipitoisten siiderivalmistajien määrä lisääntynyt mukavasti.Viime vuonna tuolla taisi olla vain yksi valmistaja,nyt heitä oli jo kolme.Jokaisella heillä oli sekä makea että kuiva omenasiideri. Päinvastoin kuin oluiessa,siidereiden kaikki raaka-aineet ovat paikallisia.Ensimäiseksi maistoin Tura Wineryn kuivaa siideriä,joka oli hyvää.
Isra-Alen siidereistä maistoin sekä makeaa että kuivaa siideriä.Sain kuulla,että makeaa siideriä on paljon vaikeampi valmistaa kuin kuivaa siideriä,ja että täkäläiset suosivat makeaa siideriä.Itse taas suosin kuivaa siideriä.Mukavalta amerikkalaissyntyiseltä Dennikseltä sai paljon tietoa siidereistä.
El-Rom-kibbutsin siidereistä maistoin sekä kuivaa että makeaa versiota,ja yllätyksekseni pidin myös makeasta,jossa oli tosi hyvä omenainen maku.Siiderit oli valmistettu ainakin 5 eri omenalajikkeen sekoituksesta.
Tällaisia tuli taas kerättyä lisää tuolla.....

lauantai 7. tammikuuta 2012

Appelsiini-porkkana-inkiväärineliöt

Ystävän puutarhasta poimittuja appelsiineja oli vielä muutama jäljellä,ja yksi niistä päätyi näihin aurinkoisiin neliöihin,jotka valmistin kuivurissa.

Appelsiini-porkkana-inkiväärineliöt
  • 3 hienoksi raastettua luomuporkkanaa
  • noin 2½ cm pituinen inkivääripala
  • 1 luomuappelsiinin raastettu kuori ja mehu (mehua oli 1 dl)
  • 1 dl idätettyä,jauhettua tattaria
  • 1 dl jauhettuja saksanpähkinöitä
  • ½ dl mantelijauhoa
  • 1 rkl riisinkuoriöljyä
  • 3/4 tl psylliumimkuitua
  • ½ dl vettä 
  • steviaa makeuttajana (voi myös käyttää muita makeuttajia)

Raasta porkkanat hienon hienoksi raasteeksi.Neliöihin voisi myös käyttää porkkanamehun puristamisessa jäänyttä porkkanamassaa,mutta tällä kertaa raastoin porkkanat sellaisenaan.Raasta mukaan myös inkivääri.Lisää appelsiinikuoriraaste ja appelsiinimehu.Lisää tattarijauho,jauhetut saksanpähkinät sekä mantelit ja öljy.Sekoita psyllium veden sekaan ja lisää seokseen.Makeuta stevialla.Steviasta on viime aikoina tullut päämakeuttajani. Ostan sitä tiivisteenä pipettipullossa ja sitä ei kauhean paljon tarvitse laittaa jotta tulee haluttu makeus.Steviaa viljellään ja valmistetaan täällä ,joten se on lähiruokaa minulle.Joidenkin mielestä stevialla on jonkinlainen sivumaku,mutta itse kai olen siihen jo niin tottunut,etten sitä huomaa.Viime marraskuussahan Euroopan komissio hyväksyi stevian käytön makeutusaineena.Kuivata neliöt  joko kuivurissa tai uunissa,alhaisessa lämpötilassa uuniluukku raollaan. Levitin massan noin sentin paksuiseksi levyksi kuivurin tasolle,tasoitin sen  ja käytin taikinaleikkuria neliöiden merkitsemiseen. Kuivatin  kunnes pinta oli kuivaa,ja käänsin neliöt,ja kuivatin myös alapintaa. Näitä olisi voinut kuivattaa myös kekseiksi,mutta pidän näistä tällaisena;hieman kosteina sisäpuolelta. Maussa tuntui selvästi eniten appelsiini ja sen jälkeen inkivääri.


Baklawat ja muut itämaiset leivonnaiset eilen Tel Avivin Karmel-torilla.Ennen pidin näistä tosi paljon,ja käydessäni joskus täällä lomalla Suomessa vielä  asuessa toin yleensä suuren laatikon mukaani.Nykyään eivät kyllä oikein  maistu;ovat aivan liian makeita.
P,S.Laitoin neliöt vielä sittenkin takaisin kuivuriin,ja nin nistä tuli keksejä,ja maku oli vielä parempi:)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...