maanantai, 17. lokakuuta 2011

Kyssäkaaligranaattiomenasalaatti

Tein taas kyssäkaalia hieman erilaisella tavalla ja taas oli niin hyvää;kyssäkaali on ihana kasvis! Tällä kertaa kyssäkaali sai kaverikseen granaattiomenaa,ja idean salaattiin sain hieman samantapaisesta valkokaalisalaatista täkäläisessä lehdessä.

Kyssäkaaligranaattiomenasalaatti
  • 1 kyssäkaali
  • puolikkaan granaattiomenan siemenet
  • 2 kevätsipulia
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi
  • suolaa,mustapippuria
  • ripaus chilihiutaleita
  • 1½ rkl valkoviinietikkaa
  • 2½ rkl oliiviöljyä

Kyssäkaali kuoritaan ja raastetaan,ja sen joukkoon sekoitetaan kaikki muut ainekset. Annetaan makujen imeytyä hetken ennen syöntiä. Granaattiomena antoi kivasti makeutta salaatille,ja pidin tästä todella paljon. 

Granaattiomena,samoin kuin sitrushedelmät,eivät enään kypsy sen jälkeen kun hedelmät on irroitettu puusta.Granaattiomena alkaa puusta irroittamisen jälkeen myös kuivua ja menettää nesteitään,jonka  vuoksi onkin yritetty kehittää lajikkeita,jotka kestäisivät kauemmin puusta poimimisen jälkeen. Granaattiomenaa pidetään erittäin terveellisenä hedelmänä.Blogituttuni Sarah on kirjoittanut kauniisti granaattiomenista täällä.

Punajuurikimppuja salaattien keskellä torilla

12 kommenttia:

Mustikkatyttö kirjoitti...

Kaunis ja raikkaan sekä mehevän oloinen salaatti!Jännä juttu tuo granaattiomenan siemenien erillään laittaminen salaattiin. Enpä olisi keksinyt itse... :)

Yaelian kirjoitti...

Mustikkatyttö:Tämä olikin ihanan raikas salaatti! Granaattiomenan siemeniä käytetään täällä ahkerasti salaateissa:)

Hippu kirjoitti...

Kyllä sinä nämä salaattiasiat osaat. :-) Sinun pitäisi perustaa joku salaattibaari, kun sinulla on näitä ideoita vaikka muille jakaa. ;-)

Yaelian kirjoitti...

Hippu:kiitos,mutta tämä maa vasta onkin täynnä salaattibaareja ja paikkoja;D

Tuula kirjoitti...

Justiinsa tanaan ostin kaksi granaattiomenaa ja herkuteltiin niilla Maikin kanssa telkkaria katsellessa. Taidankin ostaa lisaa ja tehda tuollaista salaattia!

Yaelian kirjoitti...

Tuula:salaatti oli tosihyvää ja muutenkin granaattiomput on hyviä ja hurjan terveellisiä!

Katherine Martinelli kirjoitti...

Yum! I love kohlrabi and my husband recently discovered that he loves it so I am always looking for new ways to prepare it. Can't wait to try this!

Yaelian kirjoitti...

Katherine:I fell in love with kohlrabi a few years back;it is such a versatile veggie:)

Okriina kirjoitti...

Yksinkertainen ja kaunis annos. Onkin vielä yksi granaattiomena kulhossa...

Yaelian kirjoitti...

Okriina;Yksinkertainen on joskus todella hyvää,niinkuin tämä;)

kmsu kirjoitti...

Raikkaan ja mehukkaan näköistä!:) Kyssäkaali on tosi hyvää. Miksiköhän olen nyt jättänyt parina vuotena sen kasvattamisen? Ensi kesänä kyssäkaalia pitää muistaa taas kylvää, kun yleensä sen kasvatus onnistuu hyvin.

Yaelian kirjoitti...

Kmsu:Kyssäkaali on tosiaankin hyvää ja yllättävän monipuolista.Olen käyttänyt sitä vaan raakana,ja rakastan sitä.Muista sitten kylvää sitä ensi vuodeksi taas,sillä etenkin nuorena se on myös kivasti makea:)