Sivut

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ihana hedelmäinen tomaattisalaatti

Näin täkäläisessä lehdessä kiinnostavan tomaattisen ja hedelmäisen salaatin ohjeen,jota teki mieli tehdä. Salaatista tulikin tosi hyvä,ja kastikkeen ainekset antoivat sille jännästi makua.Jouduin jonkunverran muuttamaan aineksia,mutta  tästä tuli muutoksillakin  sellainen salaatti,jonka voisi tehdä toistekin.

Hedelmäinen tomaattisalaatti
  • 6 luumutomaattia tai 20-30 kirsikkatomaattia (riippuen kirsikkatomaattien koosta:minulla oli tosi pikkuisia ,oranssisia kirsikkatomaatteja)
  • 2 nuorta sipulia varsineen tai 4 kevätsipulia
  • 2 nektariinia (minulla oli nektariineja,joista pidän paljon enemmän kuin alkupäisen ohjeen persikoista)

Kastike:
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 3 murskattua valkosipulinkynttä
  • 1 rkl juustokuminan eli jeeran siemeniä
  • 2½ rkl sitruunamehua
  • 3/4 rkl tiivistettyä omenamehua(alkuperäisessä ohjeessa käytettiin granaattiomenasiirappia,joka on hieman kirpeän makeaa.Minulla ei sitä ollut,joten lisäsin hieman sitruunan määrää ja käytin tiivistettyä omenamehua)
  • 2 tl hunajaa
  • suolaa  ja mustapippuria (käytin ruususuolaa)
Leikkaa ensin tomaateista lohkomaisia paloja ,tai jos käytät kirsikkatomaatteja,niin puolita ne.Paloittele sipulit,käytä myös vihreät osat. Puolita nektariinit,ja paloittele ne.Sekoita ainekset kulhossa.

Valmista kastike:lämmitä alhaisella lämmöllä pannulla oliiviöljy,valkosipuli sekä juustokuminan siemeniä 2 minuuttia;katso ettei valkosipuli pääse palamaan. Lisää hunaja,sitruunamehu sekä omenamehu tai granaattiomenasiirappi  ja anna olla tulella vielä puolisen minuuttia,sekoita välillä.Ota pois tulelta ja lisää suolaa sekä pippuria.Kaada vielä lämmin kastike tomaattien,nektariinien sekä sipulin päälle ja sekoita.Laita päälle kourallinen tuoreita mintunlehtiä sekä hyvälaatuista fetajuustoa (käytin lampaanfetaa).
Juustokuminan siemeniä.Näyttävät tavallisen kuminan siemeniltä mutta tuoksuvat erilaiselta.

15 kommenttia:

  1. Meillä on kyllä helpompi aina saada persikkaa kuin nektariinia.

    Jeerasta en tiedä mitään...

    Käytän kaikkiin salaatteihin kastikkeena tzazkia ja ellei se sovi, syödään ilman kastiketta;-)

    Minä syön niin paljon kirsikkatomaatteja, että muutun itse kohta tomaatiksi. Otan talven vajetta takaisin ja luomuna.

    Onneksi kohta saadaan syödä mansikoita ihan hulluina!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä siemenkuvasta.
    Lopultakin raaskin avata lahjaksi saamani siemenpussin. Nyt olen vakuuttunut siitä, ettäolen jeerapussin onnellinen omistaja.

    VastaaPoista
  3. Leena;täällä on sekä persikoiden että nektariinien aika nyt,mutta pidän enemmän nektariineista.Lidlistähän usein saa sellaisia kilon pakkauksia nektariineja...Kyllä aina olen niitä Suomessa ihan helposti löytänyt.Minä tykkään kokeilla erilaisia kastikkeita ja tämä oli tosi hyvä:) Kirsikkatomaatteja olen minäkin syönyt hurjasti viime aikoina! Ja ihanaa,kun mansikka-aika pian koittaa teillä! Minä en edes pakastanut niitä,mutta alkutalvesta niitä täällä taas on.

    Unelma:no sehän on kiva jos nyt selvisi mitä siemeniä sait tuliaiseksi:)

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään enemmän nektariineista. Ja salaatteihin ne sopivat todella hyvin. Täytyykin muistaa laittaa tämäniltaiseen salaattiin nektariinia makua antamaan. Minä olen huono laittamaan salaatinkastikkeita. Yleensä korvaan kastikkeen hyvällä oliiviöljyllä ja suolaripauksella.

    VastaaPoista
  5. Tuula:nektariinit ovat lempparihedelmiäni ja aika ihania salaateissa:) Tuo oli vähän erilainen kastike,kun piti lämmittää sitä,mutta hyvää se oli :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa aika hyvältä :) Juustokuminaa pitää jostain yrittää saada, siihen asti pitää reseptiä soveltaa!

    VastaaPoista
  7. Nektariinit ovat meilläkin enemmän suosiossa, ihan viikko pari sitten marketissa oli juuri parhaassa vaiheessa olevia, huumaavan tuoksuisia nektariineja. Aivan nauliinnuin tuoksun kohdalla:) Niitä piti sitten kyllä kiireesti syödä, taisi yksi ehtiä pahentua kotona. Ihania! Salaattisi näyttää houkuttelevalta.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen kastike, menee kokeiluun. Varsinkin kun kuulostaa sellaiselta, että sopii moneen muuhunkin.

    Mä tykkään kans nektariineista enemmän. Mut mä kutsun kumpiakin persikoiksi, musta ne on ihan sama hedelmä, eri lajikkeita vain. :) En sit tiedä onko oikeesti näin.

    VastaaPoista
  9. Kte;hyvää olikin.Juustokumina on vähän sellainen,että siitä joko pitää tai ei pidä...

    Campasimpukka:nektariineissa onkin ihana tuoksu ja maku.Tuossa kuvassa on sekä valkoinen että keltainen nektariini;minusta keltaiset ovat maukkaampia,sama juttu tavallisissa persikoissa.Ja pilaantuvat aika nopeasti,joten todellakin pitää syödä nopsaan pois,mutta se ei ole ongelma,kun ovat niin hyviä:D Salaatti oli tosi hyvää!

    Veera:kastike oli kivan makuinen ja tosiaankin voisi hyvin käydä muihinkin salaatteihin ja sellaisiin.,Oikeassa olet;nektariini on oikeastaan karvaton persikka,mutta koska se on kuitenkin eri näköinen ,niin pitäähän sillä olla oma nimikin.Ja nektariini on niin nätti nimikin;D

    VastaaPoista
  10. Mina myös pidan enemman nektariineista, kuin persikoista. Sailyvatkin paremmin. Meilla nektariinia saa toreilta ja kaupoista.
    Kiitos salaattiohjeesta. Menee kokeiluun. Tuo kastike on takuulla hyva.

    VastaaPoista
  11. Me tehtiin just eilen jääkaapintyhjennysmeinigillä nektariinista, salaatinlehdistä ja fatesta salaattia - ihan mielettömän hyvää.

    Sulla on tässä bonarina vielä hauskan kuuloinen kastike!

    VastaaPoista
  12. Suurena nektariininystävänä, joita täällä tuntuu olevan muitakin, pitäisin varmasti tästä kovasti. Mielenkiintoinen myös tuo kastike!

    VastaaPoista
  13. Sateenkaari:nektariinit ovatkin aivan ihania!Samoin täällä nektariineja saa sekä toreilta että kaupoista.Nytkin niitä on kotona.Ja salaatti oli tosi hyvää:)

    Merituuli:Nektariini sopii todellakin ihanasti salaatteihin,etenkin jos mukana on juustoa,ihan hurjan hyvää:) Ja kastike oli tosiaankin aika kiva:)

    Jonna:Nektariinit ovat kyllä ehdottomasti lempihedelmieni joukossa ensimmäisten kohdalla.Ja nektariini on todella hyvää salaateissa:) Kastikekin oli hyvä:)

    VastaaPoista
  14. Kaunis salaatti, enpä ole ennen tomaattia ja nektariinia älynnyt yhdistää :)

    Erityisen kaunis on myös tuo sinun kulhosi!

    VastaaPoista
  15. Annemi;kiitos:) Salaatti oli erityisen hyvää ja nektariini maistui tuossa tosi hyvälle.Käytän muutenkin paljon nektariineja salaateissa,silloin kun niiden aika on.Tuo kulho onkin nätti;Jerussalemin vanhasta kaupungista ostettu käsinmaalattu armenialainen kulho.

    VastaaPoista