Sivut

lauantai 13. lokakuuta 2012

Aasialaistyylinen suikalesalaatti merilevällä ja uusi pikaruokatrendi?

Pidän paljon aasialaistyyppisistä salaateista ja teenkin niitä usein.Tällä viikolla tein salaatin,johon tuli myös spagettimaista hijiki-merilevää,nuo mustat nauhat kuvassa).Hijiki sisältää rautaa,kuitua,jodia,magnesiumia sekä kalsiumia,mutta myös epäorgaanista arsenikkia,jonka vuoksi hijikia on syytä syödä vain silloin tällöin.Kuivattu levä turpoaa kolminkertaiseksi,joten mitään suuria määriä ei kukaan sitä muutenkaan taida syödä.

Tähän salaattiin tuli:
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 kyssäkaali
  • kurkkua
  • ruohosipulia
  • 1 porkkana
  • 10 grammaa hijiki-merilevää,ennen liottamista
  • kourallinen lasinuudeleita 
Leikkasin kasviksista (paitsi ruohosipulista) ohuita suikaleita Julienne-leikkurilla. Kaadoin kiehuvaa vettä lasinuudeleiden päälle ja annoin niiden pehmentyä jonkun aikaa,jonka jälkeen huuhtelin ne kylmässä vedessä ja siivilöin lävikössä. Kuivan merilevän päälle kaadoin lämmintä vettä ja odotin,kunnes levä turposi nuudelien näköiseksi.Hijiki-nuudelit huuhtelin myös kylmän veden alla.Ruohosipulin leikkasin noin sentin pituisiksi paloiksi ja lisäsin muiden ainesten joukkoon.

Kastike salaatille
  • 1 valkosipuli
  • 1 cm pala inkivääriä
  • 3 rkl soijakastiketta (tamari)
  • ½ rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 rkl miriniä
  • 1 rkl riisietikkaa
  • 1 tl maapähkinävoita (sokeritonta ja suolatonta)
Sekoitin kastikkeen ainekset tehosekoittimessa ja sekoitin salaatin joukkoon.Tämä on niin hyvää,että voisin syödä tätä vaikka joka päivä!(tosin niin,ettei tuota hijikiä ihan joka päivä tulisi mukaan)
Tel Avivissa on viime aikoina noussut pystyyn sen verran monta Dim Sum-paikkaa,että se näkyy olevan viimeisin pikaruokatrendi täälläpäin.Yksi niistä on ihan vakiobussipysäkkini takana,
Sisäpuolella on valtavat bambuiset höyrytyskorit täynnä dim sumeja.Dim sumeja tuolla voi ostaa myös kotiin;samoin siellä myydään höyrytyskoreja,3 eri kokoa.
Siellä voi valita aterian,johon kuuluu dim sumeja,juoma sekä salaatti,tai sitten valita pelkät dim sumit.
Päätin kokeilla ja otin pienimmän annoksen,johon kuului 3 dim sumia sekä 2 valintaista kastiketta. Tuossa pitkulaisessa oli sieniä sisällä;vihreissä riisijauhosta tehdyissä pallukoissa oli sisällä tofua ja kasviksia.Ei hullumpaa.Erityisesti pidin kastikkeista:toinen oli pikantti soijapohjainen kastike ja toinen ihanan makuinen maapähkinäkastike.

19 kommenttia:

  1. Tuollainen salaatti kyllä maistuisi minullekin! :) Voisinkin kokeilla vähän vaihdetuilla kasviksilla ja kaapissa on dulse-merilevää joten käyttää sitä. Voisikohan tuota miriniä korvata jollain?

    VastaaPoista
  2. Anni:minä tykkäsin tuosta salaatista tosi paljon.Tuon mirinin voi varmaan jättää poiskin jos muita aineksia tuohon löytyy.

    VastaaPoista
  3. Hurjan kaunis graafinen salaatti!

    VastaaPoista
  4. Jasu:kiitos,nuo mustat nuudelimaiset merilevät saavat aikaiseksi aika kivasti esteettisen salaatin:)

    VastaaPoista
  5. Mmmm... suosikkiruokaani! Teen tämän tapaista silloin, kun tarvitsee ruokkia vain itsensä.
    Olisikin kiva päästä kokeilemaan noita dim sumeja pitkästä aikaa. Täällä Suomessa en ole koskaan edes syönyt, eikä taida olla ihan meidän pikaruokatrendikään, ainakaan vielä.

    VastaaPoista
  6. Hieno salaatti! Aasialaisissa ruuissa on sitä jotain...
    Saispa täältäkin tuollaisia dim sumeja!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa salaattia ja ihania dim sumeja!

    Ja peesaan täysillä jokihakaa aasialaisista ruoista ;)

    VastaaPoista
  8. Kivan oloinen salaatti. Sinulla onkin kätevä leikkuri, kun tulee noin hienoa, ohutta suikaletta.:)

    Täällä saa vain haaveilla tuollaisista ruokapaikoista...:( Meiltä löytyy vain kolme kebab/pitseriaa, yksi grillikioski ja yksi ruokapaikka, jossa kaikki kotiruoat maistuvat pidemmän päälle samalta. Ei tule omalla paikkakunnalla käytyä koskaan ulkona syömässä.;)

    VastaaPoista
  9. Outi:minunkin suosikkiruokaani;D Dim Sumia oli ihan kiva kokeilla,ja olivat hyviäkin,mutta jos pikaruokaa syön,niin silloin mieluummin ihan tuon paikan lähellä olevassa luomufalaffelipaikassa:)

    Jokihakakokkaa:näin on,olen ihan melkein aina ollut aasialaisten makujen ystävä:) Ja nuo dim sumin olivat kieltämättä kiva pikku pikaruoka.Minusta oli aika jännää että myyvät tuolla myös höyrytyskoreja pakastettujen dim sumien ohella:)

    Hiidenuhma:molemmat maistuivatkin:) Ihan samaa mieltä minäkin aasialaisista ruuista:)

    Maistuis varmaan sullekin:mulla on sellainen ihan simppeli pikku käsileikkuri,jossa kieritetään nuppia ja sen mukaan tulee paksumpaa tai ohuempaa juliennea.Pienemmissä paikoissa harvemmin onkaan mitään kunnon valikoimaa ulkonasyömisen kanssa,mutta hyviä poikkeuksiakin on.Tel Avivissa on niin monta ruokapaikkaa,että ongelma on lähinnä siinä,minkä paikan valitsee...

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana salaatti, tätä täytyykin testata :)

    VastaaPoista
  11. Annemi;tämä olikin hurrrrjan hyvää:)

    VastaaPoista
  12. Teillä on tarjolla vaikka ja mitä siellä - kiva ruokatrendi kyllä, mulle maistui nuo hyvin molemmilla kiinanreissuilla :)

    VastaaPoista
  13. Mausteinen Manteli: Tel Avivissa onkin tosi mahtava valikoima kaikkea mahdollista syötävää. Ei hullumpia nuo dim sumit.Veljeni tekemiä olen aiemmin maistanut.

    VastaaPoista
  14. Onpa mahtavan kaunis salaatti. Kuin taideteos.

    Dim sumit on ihan outoja minulle, pitääkin tarkistaa saisiko niitä täältä jostain...

    Makoisaa viikonjatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  15. Birgitta;jos asut Helsingin alueella,niin Hakaniemen ViiVoanista ainakin saa,pakasteena.

    VastaaPoista
  16. Herkullinen salaatti! En ole koskaan kokeillut valmistaa ruokaa lasinuudeleista ens merilevästä ... Nyt olisi korkea aika kokeilla! Varmaan löydän levää täältä, nyt googlaamaan aineita :)

    VastaaPoista
  17. Nina:kiitos,oli tosi hyvää ja kauppalistalla uusi paketti lasinuudeleita;D Varmasti löydät sieltä noita aineksia,kerro sitten jos onnistuit.

    VastaaPoista
  18. Kuulostaa ihan hirmuisen hyvältä! Täytyy alkaa tutkia saako tuota levää jostain läheltä. Salaatin kastike kuulosti musta kaikista parhaimmalta, sitä voisi varmaan tehdä jonkin muunkin salaatin kaveriksi. :)

    VastaaPoista
  19. Huli:kiitos,oli tosi hyvää:)Ja kastike tosianaankin ihana,ja takuulla sopii muihinkin salaatteihin.

    VastaaPoista