Sivut

torstai 25. lokakuuta 2012

Blogi reality-sellainen päivä oli....

Liemessä-blogin Jenni heitti äskettäin hieman erilaisen haasteen,jossa pyydettiin ruokabloggaajia kertomaan ihan rehellisesti arjestaan.Luin muutamien bloggaajien blog reality-postauksia;ajatellen ettei minulla oikeastaan ole mitä kirjoittaa tuosta:päiväni ei ole mitenkään kauhean mielenkiintoinen eivätkä postaukseni kuvat muutenkaan ole  mitenkään  erikoisesti stailattuja. Mutta yöllä tuli mieleen,että voisin sittenkin kertoa kaunistelematta päivästäni ruokabloggerin näkökulmasta. Päivä josta kerron on eilinen,eli keskiviikko.
Koirani ja puistokissa jota syötän iltaisin
Kelloni herätys piippaa tasan klo 6 ja  pomppaan ylös sängystä.Pikainen suihku ja 10 minuutin kuluttua olenkin jo viemässä Bambia  noin 10 minuutin aamulenkille.
Takaisin kotona juon smoothien(kurkku,selleri,omena,inkivääri,sitruuna,siitepölyrakeet ,vähän steviaa) .Kun herään noin aikaisin en millään jaksa tehdä mitään aamiaista ,ellen ole valmistanut jotain etukäteen edellisenä iltana.Monena aamuna kuittaankin aamiaisen muutamalla taatelilla,mutta edellisenä iltana olin tehnyt suuremman satsin smoothieta,jota riitti vielä aamuksikin.
Kauhea kiire,sillä haluan ehtiä kotipysäkiltäni ennen klo 7 lähtevää bussia,jotta vältän pahimmat ruuhkat.
Olen menossa pilates-tunnille,ja vaihdan bussia sopivasti lempikahvilani kohdalla. Sugar Daddyssä vierähtää hetki soijalatten ja aamun lehtien parissa.Sieltä sitten pilatestunnille,jonka jälkeen jokunen hetki juoksumatolla,jonka jälkeen suihkuun .

Koska kotona ei ole minkäänlaisia salaattiaineksia,päätän mennä kotiin torin kautta vaikka mukana onkin painava salikassi.
Ostan myös palan lampaanmaitofetaa.Torilta bussilla kotiin,ja vatsa huutaa ruokaa,sillä en ole sitten aamusmoothien syönyt mitään.Olisin voinut torilta ostaa banaanin siihen hätään mutta unohdin!
Kotona ei enään teekään mieli syödä salaattia,vaan laitan tofua ja kasviksia maapähkinäisessa kastikkeessa. Tämän jälkeen kuluu pari tuntia tietokoneen äärellä vettä litkien ja käännöshommia tehden.
Välillä vien taas koiraa ulos ja klo 16 aikaan olen odottamassa bussia kohti keskiviikon vapaaehtoistyöpaikkaani. Odotan ja odotan,eikä bussia kuulu;yksi vuoro välistä on jäänyt ajamatta. Olen erittäin ärtynyt ja kun seuraavakin vuoro on jostain syystä myöhässä;soitan vapaaehtoispaikkaan ja sanon että ehkä en pääsekään perille.Juuri silloin bussi tulee,yli 40 minuutin odotuksen jälkeen, ja kun kysyn kuljettajalta miksi edellistä vuoroa ei tullut,hän vain kohauttelee olkapäitään. Tulen perille todella myöhässä mutta ehdin auttaa kotiläksyjen teossa kamalan metelin keskellä.

Tulen illalla kotiin  ja pian sen jälkeen jo vien koiran puolen tunnin iltalenkille yhdessä naapuritalon tutun koiranomistajan kanssa;heti kun olen syöttänyt pihan kissat(homma siirtyi minulle äskettäin) Sitten lämmitän jäljelle jääneen maapähkinäisen tofuruuan(hyvää!)ja syön sen pois.

Päätän valmistaa seuraavan päivän aamiaisen:laitan Magic Bulletin kuppiosaan chiasiemeniä,omenaa,kanelia,tiivistettyä omenamehua sekä myöhemmin lykkään sinne vielä muutaman taatelin. Vettä sekaan ja seos menee jääkaappiin odottelemaan seuraavaa aamua.
Ehdin vielä katsella USA:n XFactorin viimeisimmän jakson Celestial Seasoningsin Tension Tamer-teetä juoden. Rauhoittavan teen jälkeen uni maistuu....

22 kommenttia:

  1. Kiva kun osallistuit! Kyllähän sitä sinunkin päivässä oli vaikka mitä, toisin kuin alkuun epäilit :)

    VastaaPoista
  2. Hei, laitako reseptia tuosa maapahkina-tofu kastikkeesta, kuulostaa kivalta!

    VastaaPoista
  3. Vai ettei muka mielenkiintoista! Eläinten kuvia, ruoka- ja torikuvia... Niistä ainakin minä olen ihan myyty.
    Ihana kun ruokit kissaa, onkin vähän hoikkasen näköinen. Mutta näköjään hyvissä väleissä Bambin kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Anni Minerva:kun sitten laitoin ylös mitä tein,niin ei se niin tylsää ollutkaan;D

    Pilvi:laitoin sen sulle sähköpostiin....

    Paula:Kiva kun tykkäsit.Ruokin itse asiassa kokonaista kissajoukkoa.Pois muuttanut naapuri syötti niitä ennen.Ja kun hän pyysi minua sitten jatkamaan,suostuin,mutta hieman vastahakoisesti.Ne kissat tietävät just koska tulen kuivaruuan kanssa ja odottelevat minua katoksen alla talojen välissä. Tuo kuvan kissa,Kartush,on taas erikoistapaus,ei oikein tule muiden kanssa niin hyvin toimeen,on täysin kesy ja syötän sitä erikseen.Mutta se vaan näykkii sitä kuivaruokaa ja taitaa hankkia ruuan muualta.Sillä kai on matoja kun on noin hoikka....Pihan ja viereisen puiston kissat ja koirat tulevat tosi hyvin keskenään toimeen;D

    VastaaPoista
  5. Ihanasti kerroit päivästäsi. vauhtia sinulla tuntuu riittävän.
    Tuo vapaaehtoistyö on tosi tärkeää, voimia sinulle siihen.
    Aamujuomasi vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  6. Sinullahan oli vaikka mitä kerrottavaa päivästäsi :) bongasin myös kuvista upean juustotiskin, nam!

    VastaaPoista
  7. Vau mikä päivä! Ja samaa mieltä edellisten kanssa: hienoja kuvia mielenkiintoisista paikoista.

    Kiitos kun jaoit päiväsi!

    VastaaPoista
  8. Tosi kiinnostava tämä haaste, ajattelin ihan heti jo kun näin ensimmäisen. Kivoja kuvia ja aika paljon menemistä näin kotiäidin vinkkelistä ;) Meillä ei joskus lähdetä omaa pihaa etemmänki ;)

    VastaaPoista
  9. Ja mikä sissi, kukonlaulun aikaan jo matkalla treenaamaan. Olipas mukava päivä.

    VastaaPoista
  10. Unelma:Kiitos,eilen oli tuollainen päivä,tänään vähän rauhallisempi jo;D Tuo on se toinen vapaaehtoispaikka;vierastyöläisten lapset;kaikki vähän keskittymishäiriöisiä mutta ihania! Aamusmoothie oli tosi hyvää:)

    Annemi:lopuksi olikin enemmän kuin ajattelin;D Tuo torin juustokauppa on mahtava;tuossa on vain osa siitä.

    Mausteinen Manteli:oli loppujen lopuksi aika mukava haaste.Pienen lapsen kanssa ei kauheasti tulekaan liikuttua ja teillä muutenkin ei ihan helposti mennä minne tahansa.

    Jonna;joo olen noussut aikaisin niin pitkään että elimistö herättää mut ihan itsestäänkin;D

    VastaaPoista
  11. Kiva päivä bussin myöhästymisestä huolimatta. Mahtavaa tuo tekemäsi vapaaehtoistyö! Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  12. Anna;kiitos:)Loppujen lopuksi oli ihan kiva päivä vaikkakin bussin paha myöhästyminen vähän stressasi;D

    VastaaPoista
  13. Mukavalta kuulostava päivä, aika kiireinen tosin.

    Vapaaehtoistyöstä kiinnostaisi lukea enemmänkin :)

    VastaaPoista
  14. Ihanan kuuloinen päivä! Meinasi jäädä itselläkin haaste toteuttamatta kun olen ollut 24/7 töissä tai koulussa ja syöminen/ruuan laitto ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Harmittaa vain että hukkasin kameran muistikortin ja päivitys jäi ilman kuvia. :<

    VastaaPoista
  15. La fille du vent:muutama päivä viikossani on vähän kiireisempi...Vapaaehtoishommista olen kirjoittanut toisessa blogissani

    http://appelsiinipuunalla.blogspot.co.il/search/label/vapaaehtoishommat

    may-aa:Ohoh,sullahan ei ole jäänyt näköjään mitään vapaa-aikaa..Ja onpa harmi että hukkasit sen kortin,sellainen harmittaa!

    VastaaPoista
  16. Wow, mikä tehopäivä, kerrassaan hieno!
    .... paitsi tuo takkuileva bussiyhteys,
    ..... ja early bird-herätys klo kuusi!!

    Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
  17. Nurkkalintu:tuo oli hieman tehokkaampi päivä;D Tai on muutama sellainen per viikko. Bussit joskus iltapäivisin takkuilevat,harmitaa!Mukavaa lauantaita sinullekin!

    VastaaPoista
  18. den där katten ser precis ut som katten vi hade i när jag var liten. han dog för bara några år sedan...
    vad lagar du för gott, är det en curry? ser smaskens ut!

    kramar

    VastaaPoista
  19. Oli mukava kulkea mukanasi ruokkimassa pientä kisua, torilla, käännöshommissa, hermostua bussia odotellessa, läksyjenauttamisen hälyssä, ja illalla nauttia kuppi teetä sulatellen päivän käänteitä - vauhdikkaan päivän jälkeen tartteekin ladata pattereita!
    Sinun aamujuomasi ja seuraavan aamun aamupalasi kuulosti tosi kivalle - sekoitatko sauvasekoittimella ainekset sitten aamulla?

    VastaaPoista
  20. Sara;Kartush är en tam katt som troligen har vuxit upp i en familj och sedan blivit övergiven,stackarn.Han följer med när jag går ut med Bambi och gillar Bambi också:) Inte curry,utan tofu,mangold,paprika och lök i en härlig jordnötssmör sås.

    Nina Bille:olipa mukavaa että tykkäsit olla virtuaalisesti mukana:)Vauhdikkaan päivän jälkeen tosiaankin tarvitsee patterinlatausta,ja tuo Celestial Seasonningsin lakunmakuinen,rauhoittava tee on ihana! En käyttänyt aamujuomaan tai chiajuomaan sauvasekoitinta,vaan pientä Magic Bullet miniblenderiä,joka on tosi tehokas laite.Mutta sauvasekoittimellakin hoituu hyvin juomien valmistus:)

    VastaaPoista
  21. Kiva postaus! oon jo pitkään miettinyt, että kauanko olet asunut Israelissa ja puhutko hepreaa? Varmaan aika kansainvälinen ilmapiiri siellä (:

    VastaaPoista
  22. Anonyymi:olen nyt asunut 4½ vuotta (tämä on toinen kerta,asuin ihan nuorena myös)Juu puhun hepreaa,luen sujuvasti ja kirjoitan huonosti;D
    Tel Avivissa ja Jerusalemissa tosiaankin hyvinkin kansainvälinen ilmapiiri:)

    VastaaPoista