Sivut

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Raikas linssisalaatti

Jugurttipohjaisella kastikkeella linssisalaatista tulee tosi  raikkaan makuista! Linsseinä käytin  tässä mustia belugalinssejä,mutta muutkin linssilajikkeet varmaankin sopisivat tähän salaattiin.Idätin myös linssit ennen keittämistä,minkä jälkeen linsseille riitti hyvin lyhyt keittoaika.

Raikas linssisalaatti
  • 4-5 dl beluga-tai muita linssejä
  • 1 dl sitruunamehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ½ dl maustamatonta jugurttia (käytin vuohenmaitojugurttia)
  • suolaa ja pippuria maun mukaan
  • ½ punasipuli 
  • 5 kirsikkatomaattia
  • kourallinen tuoretta korianteria
Liotin linssejä ensin joitakin tunteja,jonka jälkeen laiton ne lävikköön,jonne jätin ne yön yli.Aamulla huuhtelin linssit ja annoin niiden itää vielä muutaman tunnin.Keitin  linssit nopeasti,itäneet linssit olivat jo valmiiksi aika pehmeitä.
Silppua sipuli ja korianteri;puolita kirsikkatomaatit ja sekoita salaatin joukkoon.Lisää sitruunamehu,mausteet ja öljy sekä lopuksi jugurtti ja sekoita hyvin.

P.S. joskus linssien joukkoon saattaa jäädä yksi tai kaksi sellaista,jotka eivät idä eivätkä edes pehmene keittäessä. Yksi tällainen kivenkova linssi oli salaatissani,purin kovaa ja kräts,hammas hajosi.Onneksi sen sai korjattua;D

12 kommenttia:

  1. Belugalinssit ovat ihan parhaita salaateissa. Tykkään kyllä kaikista linsseistä ja vuohenmaitotuotteet käyvät niiden makuun hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania linssejä ovatkin ja niin nättejä! Muutkin linssit herkullisia ja vuohenmaitotuotteet6 sopivatkin tosi hyvin niiden kanssa:)

      Poista
  2. Linssisalaattia ei olekaan koskaan tullut tehtyä. Aina vain keittoa tai muhennosta. Pitää yrittää jatkossa käyttää hieman monipuolisemmin.:) Belugalinssejä ajattelin tilata netistä, kun äskettäin Hans Välimäki niitä valmisti tv:ssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tehnyt salaatteja kaikenlaisista linsseistä mutta nämä belugat ovat niin nättejä ja pieniä:) En antanut niiden mennä mössöksi,vaan olivat hyvin kokonaisen näköisiä tuossa salaatissa.

      Poista
  3. belugalinssit on niin kivan mustia, mulla oli viime talvena ja syksynä oikein mustien ruokien suma, mustia papuja, belugalinssejä ja mustaa riisiä joka oikeastaan huipentui begaanissa mustassa papukeitossa. mä vaan jostain syystä tykkään mustasta ruoasta...mutten kuitenkaan mustekalan musteesta.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustan värin kanssa on kiva leikkiä;D Täällä avattiin just uusi ravintola,jonka listalla on musta pizza!(mustekalan musteella värjätty ja päällä äyriäisiä)

      Poista
  4. Täytyypä kokeilla, belugalinssejä taitaa löytyä kaapista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu kokeile ihmeessä;belugat ovat ihania(paitsi silloin jos hammas särkyy;D)

      Poista
  5. I always thought that you had to boil lentils but good to know that you don't! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Well,you can sprout them too and sprouted lentils are really tasty! These however were sprouted and then slightly boiled.

      Poista
  6. Auh, onneksi hampaat tosiaan saa fiksattua. Teen hyvin, hyvin harvoin linsseistä mitään, joten kiitos muistutksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niin...Ja harvoinhan noin käy että jää joku kivenkova linssi sinne joukkoon.

      Poista