Sivut

perjantai 24. toukokuuta 2013

Ihanaa vuohenjuustoa:)

Olin eilen iltapäivällä kävelemässä ystävän kanssa kun päätimme pysähtyä juomaan kahvikupposet. Kahvit joimme ihanan Lehamim-leipomokahvilan pienemmässä pisteessä (Lehamim on varmaankin parhaita leipomoita täälläpäin ja joku aika sitten he avasivat leipomokahvilan New Yorkissa,Union Squarella).Siinä istuessamme miellyttävä nuorimies tuli tarjoamaan meille herkullisen vuohenjuuston palasia.Hän kertoi että leipomokahvilan sisäpuolella on juustonurkkaus,jossa hän voisi maistattaa meille muitakin vuohenjuustoja.Tottakai suostuimme!
Erittäin miellyttävä ja asiantunteva Avi pitää tuota pikku putiikkia kahvila-leipomon sisällä ja siellä myydään paitsi vuohenjuustoja myös hunajaa,erilaisia etikoita,jugurtteja,taateleita sekä erilaisia tahnoja,jotka kaikki tulevat kestävää maataloutta harjoittavasta Ofaimme-farmista joka sijaitsee Aravassa eli ihan erämaassa.Kaikki tuotteet ovat myös luomua.
En tiedä kuinka monta juustoa Avi meillä maistatti mutta monta sellaista,sillä olin aivan täynnä tuon maistelun jälkeen. Jokaisella vuohenjuustolla oli oma ,erikoinen makunsa ja kaikki olivat hyviä.Minulla on testien mukaan täydellinen laktoosi-intoleranssi ja esimerkiksi jo ruokalusikallisen tavallista raejuustoa saa vatsani ihan sekaisin mutta olen huomennut että luomuvuohenjuustoista en saa minkäänlaisia oireita:) 
Maistoimme myös tällaista levitettävää vuohenjuustoa joka muistutti hieman ricottaa mutta ei ollut kuitenkaan sellaista.Tuota voisin hankkia ihan jo purkinkin vuoksi;D
Poislähtiessä ei vaan voi olla huomaamatta kahvilaleipomon herkkuja.....
Aamulla taas kävin kahvilla vakiokahvilassani  Sugarissa jossa uuden ruokalistan julkistamisen kunniaksi oli päätetty tuoda vähän beachiä  terassille;D  Uusi ruokalista miellytti:paljon enemmän kasvisvaihtoehtoja (tähänastinen ruokalista oli liian lihavoittoinen).Listalle oli otettu myös muutama vegaaniannos(jokaisella itseään kunnioittavalla ravintolalla on täällä ainakin jonkinlainen vegaaniannos..)

29 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä juustoja, ja vieläpä luomua!
    Itselläni ei ole laktoosin kanssa ongelmia, mutta arveluttaa maitotuotteissa kaikki ne hormonit ja antibiootit, joita lehmille syötetään. Luomutuotteissa ei pitäisi olla tätä ongelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat kyllä tosi hyviä.Maistoin ainakin 8 eri juustoa ja vaikka näyttävät aika samanlaisilta niin selviä makueroja on.Ja tosiaankin,ei tullut minkäänlaisia mahaoireita noista.Totta,luomutuotteissa ei ainakaan hormoneja ole.

      Poista
  2. Onpas herkkuja...itse en ole mikään vuohenjuuston ystävä. Voi olla, että täältä Suomesta ei vaan saa mitään niin kovin hyvää vuohenjuustoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli,kaikki eivät tykkääkään sellaista voimakkaamman makuisista vuohenjuustosta.

      Poista
  3. Lurps! Vuohenjuusto onkin suunnilleen ainoa maitotuote, jota silloin tällöin nautiskelen ja parhaillaan on meneillään feta-villitys hortakauden kunniaksi. Olisipa kiva päästä maistelemaan noita herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuusto ja lampaanmaitojuusto ovat sellaisia joita voin aika huoletta käyttää mutta muista tulee kyllä helposti kipeä maha. Oli kyllä kiva myyjä kun kutsui meidät maistelemaan herkkuja:)

      Poista
  4. Mina tykkaan kaikista juustoista (paitsi sinihomeesta), ainakin mita olen maistanut. Vuohen- ja lampaanjuustot ovat kylla yleensa parhaita. Oliko tuo siella sataman Lehamim-kaupassa? Eilen ostin heidan Carmel-torin kaupastaan kaksi siemenilla paallystettya focaccia-leipaa jotka katosivat tosi nopeasti parmpiin suihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu,minäkään en tykkää oikein sinihomejuustosta.Ja vuohen-ja lampaanjuustot ovat täällä ihania:) Tuo oli Hashmonaim-kadun liikkeessä eli siellä pääpaikassa.IHan sen vieressä on sellainen pienempi piste missä voi juoda kahvia.Lehaminin leivät ovat kyllä huippuhyviä.Ystäväni osti sieltä eilen sokerittomia ja jauhottomia mantelipikkuleipiä ja voi hurja kun olivat hyviä:)

      Poista
  5. Voihan pökerrys, miten ihania juustoja! Elät ihan paratiisissa, kun siellä on niin paljon ihania herkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuustot ovat kyllä suosikkejani:) Ja ruuan suhteen melkein kuin paratiisissa;D

      Poista
    2. Nimenomaan pökerrys, kun katselin noita vuohenjuustopötköjä. Toivottavasti joskus pääsisin käymään siellä paikanpäällä!

      Poista
  6. Aivan ihanat vuohenjuustot! Nälkä iski tuota herkku vuorta katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin ihanat juustot ja kiva juustomyyjä kun antoi meille sekä tosi hyvät selitykset noista sekä reilusti maistiaisia:)

      Poista
  7. Nam, teillä oli herkullinen kahvilakäynti. Tuo vuohenjuustopurkki näyttää kyllä kivalta. Ei kun ostoksille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuli tuo juusto ihan yllätyksenä;D Ja taidan tosiaankin mennä ostamaan sen purkin!

      Poista
  8. Voi mikä juustohylly! Voisin elää vuohenjuustolla, onneksi täällä ei kumminkaan ole noin hyvää vuohenjuusto tarjontaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuustot ovatkin tosi hyviä jos niistä tykkää:)

      Poista
  9. Mielenkiintoinen paikka! Mikähän siinä on, kun minä en ole koskaan oppinut tykkäämään vuohenjuustosta. Minusta se haisee ja maistuu epämiellyttävälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kahvilaleipomo on ihana! Omistajaperustajan vanhemmat ovat Tanskasta ja hän itse on opiskellut leipuriksi Tanskassa joten siellä on myös tuttuja juttuja kuten tanskalaisia viinerleipiä ja toscapiirakkaa:)
      Vuohenjuusto on vähän sellainen juusto joka jakaa ihmisiä sellaisiksi jotka tykkäävät ja sellaisiksi jotka eivät...

      Poista
  10. Pikkuisenko vesi herahtaa kielelle lukiessa tätä. Vuohenjuusto on suurta herkkuani. Ja varmasti monen muunkin :)


    Terkuin, Inna


    kirsikanmarjoja.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna,niin minunkin:) Kaikki tosin eivät siitä tykkää..,.

      Poista
  11. Nyt vuohenjuuston makuun päästyäni uskaltaisin maistella noita herkkuja ... tosi monenlaista ja näköistä! Ja ihanan viehättävä sinun lempikahvilasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuustot ovat kyllä ihania:) Lempikahvilani on sellainen missä viihdyn hyvin, missä tiedetään nimeni ja jossa kahvi tehdään makuni mukaan ilman että pitää muistuttaa siitä:)

      Poista
  12. Vuohenjuusto on ihanaa! Teillä oli varmasti oikein herkullinen maisteluhetki :)

    VastaaPoista
  13. Annemi,niin minustakin:).Oli kyllä erikoisen herkullinen maisteluhetki!

    VastaaPoista
  14. meillä ollaan kokonaan siirrytty kutun maitoon juuri laktoosi-intoleranssin takia, käytän sitä kaikkeen ruoanalaittoon nykyään...vuohen maito, tai siis oikeasti kutun maito, sopii yksilöllisesti joillekin joilla ongelmia laktoosin kanssa. kannattaa kokeilla sitä kutun maitoa ja siitä valmistettuja tuotteita kuten jogurttia tms

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä (ja muissa Välimeren maissa )saa helposti tuota vuohen eli kutun maitoa ja tuotteita.Esim, supermarketissani on aina litran vuohenmaitopurkkeja,vuohenmaitovoita ja vaikka mitä tuotteita niistä. Suomessa olen huomannut että ei aina helposti löydä noita tuotteita.Vuohenmaitojugurttia käytänkin ,se on aivan ihanaa! ja tosiaankin,minä en saa siitä oireita toisin kuin lehmänmaitotuotteista.

      Poista