Sivut

torstai 2. toukokuuta 2013

Juustoiset munakoisokupposet sekä muutama torikuva

Olen aivan mahdottoman huono keksimään otsikoita ja joskus myös nimiä tekemilleni ruuille.Niin on nytkin enkä parempaa nimä keksinyt näille herkullisille ...hmmm....munakoisokupposille.Tarvitsen näille paremman nimen!
Noihin munakoisokupposiin sain inspiraation eilen iltapäivällä kun kävin lempikahvilassani.Siellä oltiin juuri kuvaamassa näitä kuvassa näkyviä paljon kauniimpia annoksia puolentoista viikon kuluttua alkavaa Shavuot-juhlaa varten eivätkä nämä vielä olleet listalla ,joten en voinut näitä maistaakaan.Gideon,kahvila-ravintolan omistaja/kondiittori/kokki kutsui näitä suolaisiksi juustokakuiksi. Shavuot-juhla on sekä sadonkorjuu-että pyhiinvaellusjuhla ja sen aikana on tapana syödä paljon juustoisia ruokia;sekä makeita että suolaisia. Näissä kahvilan suolaisissa juustokakuissa oli taikinapohja alla ja sivuilla munakoison lisäksi myös paahdettua paprikaa.Päälle oli pursoteltu kermajuustoa ja laitettu ruohosipulia koristeeksi. En tiedä minkälainen juustomassa noissa oli sisällä mutta päätin kokeilla samantapaisia gluteenittomina eli ilman taikinapohjaa.

Juustoiset munakoisokupposet  (4 pientä)
  • 1 iso munakoiso tai 2 pienempää
  • ruohosipulia
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl raejuustoa
  • 3 rkl juustoraastetta
  • suolaa,pippuria
  • öljyä munakoisojen paahtamiseen
Paahdoin munakoisot jo edellisenä iltana eli leikkasin munakoisot ohuiksi pitkiksi viipaleiksi;asetin öljyllä sivellyn leivinpaperin päälle ja sivelin vielä öljyä päällekin.Paahdoin munakoisoa kunnes ne olivat pehmenneet. 

Etsin suurta muffinivuokaani enkä löytänyt sitä mistään,joten käytin kuvassa näkyvää pientä vuokaa.Suurempaa vuokaa käyttäessä näistä olisi ehkä saanut vähän nätimpiä.Asettelin munakoison siivuja kuppimaiseen muotoon kolojen sivuille ja pohjalle.Sekoitin kananmunat,juustot sekä suolan ja pippurin ja leikkasin ruohosipulin palasia joukkoon.Kaadoin juusto-munaseosta munakoison päälle ja kypsyttelin näitä kupposia 225C-asteessa puolisen tuntia.Annoin niiden jäähtyä ja poistin ne muffinivuoasta. Aion kyllä mennä maistamaan suosikkikahvilani "suolaisia juustokakkuja" ja sitten ehkä tehdä näistä uuden version mutta nämä ovat tosi herkullisia vaikka alkupalaksi:)
Ilmat ovat lämmenneet ja kirsikkatomaattien hinnat samalla hieman laskeneet.Kesä on täälläkin tomaattien parasta aikaa.
Ja tuoretta valkosipulia pitää hankkia  lisää sillä näitä pitää kuivata talven varalle.En halua ostaa valkaistuja kiinalaisia valkosipuleita...

Tein muuten vieraspostauksen Herkkusuun Lautasella-blogiin.
Sen voi lukea täällä

35 kommenttia:

  1. Mun mielestä juustoiset munakoisokupposet on oikein hyvä ja kuvaava nimi. :-)

    Kyllä ovat nättejä ja varmaan tosi herkullisiakin.

    Onpa komeita kirsikkatomaatteja! Mitä tuommoinen rasiallinen muuten maksaa siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko...musta kuulostivat vähän hölmöltä. Ne suolaiset juustokakut kuulostivat paremmilta mutta ensin täytyy ottaa selville millainen juustomassa niissä oli.
      Nuo kirsikkatomaatit olivat 2,2 euroa kilo.Itse ostin noita pieniä luumukirsikkatomaatteja puoli kiloa.

      Poista
  2. OI, miten nuo näyttävätkin hyviltä. JA noista tomaateista olen kyllä niin kade...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä tosi herkullisia vaikka olisin halunnut niistä vähän enemmän noitten alempien näköisiä;D Tomaatit ovat nyt hyviä kun lämpeni:)

      Poista
  3. Onpa taas herkullisia torikuvia. Kuolasin jo aamulla ekalla Ranskan torikeikalla mutta nuo vaikuttavat vielä kypsemmiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä lämpenee aiemmin kuin Ranskassa joten nuo kypsyvätkin nopeammin.Tomaatit tykkää lämpimästä;D

      Poista
  4. Tulin kovasti kylläiseksi kuviasi katsellessa ja ihaillessa.
    Silmänruokaa siinä samalla.
    Terveisin Eko Kuusamosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eko:) Ja sinulle terveisiä täältä etelästä!

      Poista
  5. Minäkin kateellisena noista tomaateista, meillä nimittäin yhtäkkiä hinnat pompsahti joten enää ei kanneta samaa tahtia kotiin niitä. Liekö niiden aika nyt sitten ohi kun syksy tuli. Olipa kiva tuo vieraspostauksesi. Mielenkiintoinen tuo juutalainen keittiö. Ystäväni söivät kerran pääsiäisaterian, Seder-juhlan tms., kuunnellen luentoa samalla aiheesta ja olin ihan kyllä vaikuttunut kaikesta mitä kertoivat siellä maistelleensa.. ilmeisesti joku perinteinen juutalainen vanha pääsiäisateria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä meilläkin muistaakseni tomaatit kalliimpia.Nyt laskivat niiden hinnat vähän ja ovat ihania:) Kiva että tykkäsit vieraspostauksesta:) Olen hieman kirjoittanut tuosta Sederistä täällä
      http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2010/03/charoset-tahna-ja-valkosipuliasiaa.html

      Poista
  6. Munakoisokupponenhan on ihan hauska nimi!
    Ranskassa noista varmaan käytettäisiin nimitystä "tartelette (à l'aubergine)", mutta en tiedä onko "tarteletti" kovin hyvää suomea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä se sittenkin on ihan ok nimi noille;D
      Tarteletti-sanaa olen itsekin täällä blogissa käyttänyt,mutta taikinaisille jutuille.

      Poista
  7. Juhlavan näköisiä kuppeja, sopisivat ihanasti juhlapöydän koristeelliseksi alkuapalaksi (laitan heti idean korvan taakse seuraavia juhlia odotellessa :)) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat kyllä hyviä ja kivan näköisiä tosiaankin alkupalaksi:)

      Poista
  8. Voi jösses,olispa tolladia valkkareita täälläkin myynissä,kateeks käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun valkosipulit tulevat markkinoille merkitsee se täälläpäin kevättä.Nyt alkaa noitten loppu jo häämöttää joten pitää pian ostaa...

      Poista
  9. Kiitos linkistä aiempaan tekstiin, tuo on mielenkiintoinen aihe kyllä. Ajatella, että leipävalikoima kutistuu kaupoissa ja leipomot ottavat lomaa tuon juhlan aikaan.. minusta aika uskomatonta ja mielenkiintoista ;) Kaipaisin samanlaista sitoutuneisuutta (dedication) tännekin johonkin asiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhät ovat täällä hyvin näkyvissä.Minusta on ihan mukavaa että noita noudatetaan ihan yleisesti:) Seuraavaksihan on se juustokakkujuhla(no ei se ihan niin ole mutta kun juustokakku on niin näkyvässä asemassa kutsun sitä sellaiseksi:D)

      Poista
  10. Herkullisen näköiset kupposet. Eipä sen nimen niin väliä, varmasti on hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat tosi hyvät:) Varmaankin teen toistekin.Mutta ihan yleisesti olen huono keksimään otsikoita näille postauksille...

      Poista
  11. Ihanat kupposet sekä mahtavat toripöydät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos Minna:) Toripöydät ovat täällä tosiaankin mahtavia:)

      Poista
  12. Sama nimiongema vaivaa välillä täälläkin... Ja reseptisi ovat niin innovatiivisia, että ymmärrän, jos perinteiset nimet eivät välttämättä toimi. Mutta makuhan se on pääasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo välillä tuntuu ettei keksi mitään;D Ja maku tosiaankin on se tärkein juttu:)

      Poista
  13. Todella edullisia tomaatteja. Silloin kun viljelin, niin valkosipulit ja sipulit sain aina vuodeksi. Valkosipulia tuli kyllä niin paljon, että letitin niitä ja annoin ystävillekin lahjaksi. Tomaatti, oliiviöljy ja valkosipuli, eihän sitä paljoa muuta tarvitsekaan.

    Munakoisoupposet on oikean nyvä nimi, nimi kertoo asian ytimen =)

    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ovat kun lämpeni...Oli varmaan mahtavaa kun oli oma kasvimaa:) Minä ostan suuremman määrän noita valkosipuleita ja letitän kanssa.Ja just niin,nuo ainekset ovat niin hyviä ett vau:)

      Ihanaa viikonloppua sinullekin Birgitta!

      Poista
  14. Ihania torikuvia! Juuri vierailin itskein vähän etelämmissä torimaisemissa (Etelä Ranskassa) ja ihastelin niitä herkkuja, joita siellä sai sanoa paikallisiksi :)

    Upeita nuo valkosipulit! Ja näyttääpä herkullisilta nuo munakoisokupposet!
    Erittäin kiinnostava myös tuo sinun vieraspostauksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Välimeren maissa on kyllä mahtavat toritarjonnat:) Valkosipulit ovat nyt upeita ja pitää haalia niitä sillä kohta niitä ei enään ole. Ja kiitos,munakoisokupposet olivat herkullisia:)
      Ja kiva että' tykkäsit vieraspostauksesta:)

      Poista
  15. Tosi hyvä idea. Munakoiso on ihanaa.

    VastaaPoista
  16. aivan ihania torikuvia! kaukokaipuu karjuu täällä kovaan ääneen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Juu etelän torit ovat sellaisia jotka jättävät kaipuun;D

      Poista
  17. On se otsikkojen keksiminen aina/usein/joskus kiperää viestinnän ammattilaisellekin, jos se yhtään lohduttaa... herkullisen näköisiä kupposia! Täytyypä kokeilla, kun hyvä munakoiso-ohje on hakusassa.

    Saakohan näistä pohjoiseen matkanneista munakoisoista hyviä? Munakoisot tinkii menemään mönkään vaikka kuinka niitä itkettäisi? Pohdin siis onko vika kokissa, reseptissä vai raaka-aineessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pata ,joo se otsikkojen keksiminen menee kyllä aika vaikeaksi välillä,omani ovat enimmäkseen aika tylsiä...Kupposet olivat tosi hyviä:) Kyllä Suomessakin saa ihan hyviä munakoisoja.Viime kesänä sain ystävän luona syödä mitä parhainta salaattia munakoisosta ja oli hurjan hyvää:)

      http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2012/07/taivaallisen-herkullinen.html

      Poista
  18. Oi, näitä on kyllä kokeiltava! ihana idea laittaa munakoisoa kupeiksi :)

    VastaaPoista