Sivut

perjantai 17. toukokuuta 2013

Raikas ja erilainen ananasjuoma-Guarapo de piñá

Voi miten rakastan tuoretta ananasta! Venezuelassa asuessani ostin valmiiksi paloiteltua ananasta melkein päivittäin katukauppiailta ja se ei paljon maksanut.Täälläpäin taas ananakset ovat hurjan kalliita ja todella harvoin ostan sellaisen. Joskus näkee suuria Keski-Amerikasta tuotuja ananaksia mutta useimmiten törmää täällä kasvatettuihin ananaksiin,jotka ovat pienempiä ja usein löytyy myös ihan minikokoisia ananaksia,kuten kuvassa näkyvä ananakseni,jonka ostin viime viikolla torilta.

Mimi,johon olen tutustunut blogiemme kautta, on syntynyt Venezuelassa ja postasi kerran sikäläisestä ananasjuomasta nimeltä guarapo de piña,joka tehdään ananaksen kuorista ja  hedelmän kovasta keskiosasta. Pieni googlettelu selvitti,että juomaa tehdään myös Kolombiassa sekä Dominikaanisessa tasavallassa. Minusta juoma kuulosti ekologisen ihanalta;sen sijaan että kuoret heitetään pois  voi niistäkin tehdä juomaa.Kuorista tehty ananasjuoma fermentoituu,vähän samalla tavalla kuin simakin,mutta tähän ei tule hiivaa vaan käytetään ananaskuorten luonnollista hiivaa. Venezuelassa asuessani en kuitenkaan  koskaan törmännyt tähän juomaan. Pikku ananakseni syötyäni päätin tehdä sen kuorista juomaa Mimin ohjeen mukaisesti;tosin hieman muunnellen sillä ananakseni oli hänen ananastaan pienempi enkä laittanut Mimin tavoin inkivääriä joukkoon.
Mimin ohjeen mukaisesti ananaksen kuoria ei huuhdota,sillä muuten niistä häviävät luonnolliset hiivat. Huuhtelin kuitenkin omat kuoreni kevyesti. Koska minulla oli pikkuruinen ananas,tuli tästä vain vajaan litran satsi. Kuoret ja ananksen kova keskiosa ja mahdollinen hedelmästä jäänyt mehu laitetaan lasipurkkiin.Laitan ohjeen normaalin kokoiselle ananakselle.

Ananaskuorimehu
  • tuoreesta anaksesta jääneet kuoret,kova keskiosa ja mahdolliset muut jäänteet
  • 2 litraa vettä 
  • 2 dl ruokosokeria

Ananaksen kuoret ja keskiosa laitetaan lasipurkkiin tai lasikannuun ja peitetään talouspaperilla joka kiinnitetään kuminauhalla.Annetaan olla huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
1.päivä-kerran pari  päivässä talouspaperi otetaan päältä pois ja sekoitetaan purkin sisältöä.Ensimmäisenä päivänä pinnalla oli jo muutama kupla ja tuoksu oli erittäin ananaksinen.

2.päivä-pinnalla oli jo hieman enemmän kuplia ja tuoksu oli edelleenkin miellyttävä.
3.päivä-pinnalla oli jo hieman enemmän kuplia ja vaahtoa ja tuoksu edelleenkin miellyttävä mutta siinä selvästi jo tuntui että se oli fermentoitumassa. Mimin ohjeen mukaan juoman annetaan käydä huoneenlämmössä 3-5 päivää ja hänen juomallaan oli kunnon vaahtokerros pinnalla.Vaahtokerros kertoo että ananaskuoren luonnolliset hiivat ovat kehittämässä sokerista alkoholia.Päätin kuitenkin lopettaa tämän ensimmäisen kokeilun 3 päivään ja siivilöin juoman pulloon,jonka laitoin jääkaappiin.Juoma jatkaa käymisprosessiaan myös jääkaapissa joten se kannattaa juoda pois viikon sisällä. 4 päivänä join juoman ja minusta tämä oli ihanan raikas,kesäinen juoma.  Seuraavan kerran aion laittaa inkivääriä joukkoon kuten Mimikin.  

Ananksenkuorista voi tehdä juomaa myös keittämällä: kuoret ja keskiosa laitetaan kattilaan ,lisätään pari litraa vettä ,kanelitanko ja sokeria.Juomaa keitetään hiljalleen ½ tuntia. Juoma siivilöidään ja jäähdytetään ennen juomista.Älkää siis ihmeessä heittäkö kuoria pois seuraavan kerran kun syötte tuoretta ananasta....
Torilla näin mulpereita mutta en  kuitenkaan ostanut. Mansikoiden aika sen sijaan on loppunut ja ostin viimeiset mansikkani.Seuraavat mansikat sitten Suomessa.....Mansikka-ajan loppuessa täällä alkaa kirsikka-aika:)
Ja torin juustokaupassa näin burrataa.En olisi varmaankaan huomannut tuota ellen olisi lukenut Nannan burratapostausta....

26 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hannele ,se onkin halpaa.Täällä sama voi maksaa ainakin 7-8 euroa,sikamaista! Eli syön sitten ananasta kunnolla kun olen Suomessa...

      Poista
  2. Täälläkin on euron verran anannas tarjouksessa. Ostankin aika usein niitä. Vaan kuoria en ole koskaan tajunnut käyttää mihinkään. Missä vaiheessa sitä alkoholia alkaa muodostumaan? Oliko sinun kolmen päivän satsissa alkoholia, mitä luulet? Haluaisin ilman :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula:en luule että tuossa minun 3 päivän satsissa oli alkoholia ja muutenkin se alkoholiprosentti tuossa on varmaan niin minimaalinen että tyttösikin voi sitä juoda.Sehän käy melkein samanlaisen fermentoimisprosessin kuin simakin.Hitsi miksei meillä voi olla noin halpoja ananaksia! Täällä kasvatetaan ananaksia,mutta niiden kasvattimen vaatii erikoisolosuhteet koska se on trooppinen kasvi ja täällä puolitrooppinen ilmasto. Tuo ihan pienikin maksoi 2 euroa...mutta se oli todella hyvän makuinen ananas:)

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoinen ananasjuoma. Tykkään ihan tavissimastakin kamalasti. Luomulaatuisia ananaksia en tosin ole tavannut, joten en tiedä uskaltaisinko varsinkaan pesemättömistä kuorista juotavaa tehdä. Houkuttelee kyllä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tee sitä keitettyä,siinä ei tarvitse tuota miettiä.. .Minä huuhtelin nuo omat kuoreni.Tuo minun ananakseni oli kyllä luomua mutta kuitenkin...

      Poista
  4. Ananassimaa? Jopas jotakin! Ehdottomasti pitää kokeilla tuota reseptiä. Ei vaan passaa unohtaa sitä käymisastiaan, ettei tule kiljua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin,hieman siman tapaistahan tuo on.Harmittaa kun nuo ananakset ovat täällä aika hintavia mutta kyllä pitää tehdä tätä uudestaan.Ja juu pitää muistaa ettei jää käymisastiaan liian kauan;D

      Poista
  5. Jes, mulla on ananas jääkaapis, nyt ei mene hukkaan mitään! Kokeilen heti, täälä oli tänään sopivasti kesän eka hellepäiväkin.

    ...Burrata... <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin hyvä juttu että koko hedelmä voidaan käyttää:) Ja burrataa en ostanut mutta ehkä seuraavan kerran....

      Poista
  6. Onpas mielenkiintoinen ohje. Aina joskus ananasta ostettaessa harmittaa, kun siitä menee hukkaan niin iso osa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tosi hyvä:) Minuakin on aina harmittanut kun ananaksesta menee niin paljon hukkaan.Nyt ei enään:)

      Poista
  7. Hihi, minä meinasin kysellä Tuulan tavoin tuosta alkoholin määrästä - ihan eri syystä kylläkin! :-D Eli jos antaisi tarpeeksi kauan käydä, niin mitä kävisi. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Mimilä oli rähähtänyt ympäriinsä pullon sisältö joten ei kai liian kauaksi tuota kannata jättää;D Samat prossat kai kuin simassakin...

      Poista
  8. Juuri tässä viikolla tein tuota keitettyä mehua. Keitin kuoret kanelitankojen ja kardemummaripauksen kanssa. Keittämisen jälkeen lisäsin 1dl sokeria (satsissa oli kahden ananaksen kuoret) ja 3/4 ruukkua minttua. Annoin hautua yön yli huoneenlämmössä ja siivilöin. Ihanan raikasta, minttuista ja kanelista kesäjuomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katili:kiva kuulla että tuosta tuli hyvää:) Olenkin ajatellut seuraavan kerran tehdä tuota keitettyä versiota kunhan löydän sopivan edullisen ananaksen;D

      Poista
  9. haa, martha teki aivan samanlaista juuri ananaksenkuorista jokin vuosi sitten tv-showssaan, kiva tietää sen alkuperä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tuota tiennytkään.juu alkuperä siellä tropiikin alueella;D

      Poista
  10. Ananaksesta tulee aina ihan älyttömästi roskiin päätyvää kamaa. Ihan mahtavaa, että nyt löytyi rääppeillekin käyttötarkoitus! Täytyy testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina:tosiaankin jää aika paljon pois heitettävää ananaksesta joten mahtavaa että jämistäkin voi tehdä jotain hyvää:)

      Poista
  11. Sä oot mun idolli! Luen täällä juuri kirjaa, joka käsittelee fermentointia, joten vähänkö innostuin tästä ohjeesta. Varsinkin, kun olen ananaksen suurkuluttaja. Tätä teen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihan punastun nyt;D Ja kokonainen kirja fermentoinnista,kuulostaapa mahtavalta! Minäkin olisin ananaksen suurkuluttaja jos se olisi täällä edullisempaa.Tänään näin suuria Dominikaanisesta tasavallasta tuotuja ananaksia mutta hinta ihan älytön eli hieman yli 7 euroa....

      Poista
  12. Ihanaa, olen aina harmitellut, miten paljon ananaksesta pitää heittää pois. Tämän testaan heti ensikerralla. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta,tosiaankin suosittelen! Ja jos ei tuota hapatettua niin sitten tuota keitettyä versiota...

      Poista
  13. Siis piti vielä lisätä, että kokeilen varmasti molemmat versiot =)

    VastaaPoista
  14. Tuli mieleen, että mitenkähän täällä Suomessa, kun ananakset kuitenkin kuljetetaan jostain kaukomailta, niin onkohan kuorissa paljon säilöntäaineita tms. Eli uskaltaakohan täällä tehdä kuorista juomaa...?

    VastaaPoista