Sivut

maanantai 16. syyskuuta 2013

Gluteeniton ja erittäin onnistunut vegaanileipä

Aikaisin tiistai-aamuisin käyn pilates-tunnilla,ja meillä onkin tosi ihana pilates-ohjaaja,joka nyt on surukseni jättämässä tuon ohjaamisen;jatko-opintojensa vuoksi. Viime viikolla tapasimme sattumalta tunnin  jälkeen supermarketissa,ja hän valitti minulle gluteenittomien leipien kalleutta ja sitä,että hän ei itse ollut onnistunut tekemään minkäänlaista hyvänmakuista tai tuntuista gluteenitonta leipää;hän kun on keliaatikko ja kaiken lisäksi vielä vegaanikin. Hän kysyi olisiko minulla hänelle jotain hyvää ohjetta tällaiselle,ja vastasin että kyllä,vaikka totuus on se että teen usein gluteenittomia leivonnaisia mutta mitä leipään tulee niin olen niitä tehnyt muutaman kerran ja lopputuloksessa on ollut parantamisen varaa.Eli parin päivän ajan on sitten tullut tehtyä hieman kokeiluja gluteenittoman leivän teossa ja lopputuloksena onkin  todella hyvänmakuinen ja tuntuinen leipä,jonka ohjeen kehtaan todellakin  antaa pilates-ohjaajalleni.Vien hänelle yllätyksenä myös valmiin leivän ,joka on siis tehty tuon ohjeen mukaan.Minulla on jo pitkään  ollut sellainen perusseos gluteenittomalle leivälle,mutta nyt tein sitä eri tavalla kuin ennen.Käytin tässä amerikkalaista kuppimittaa,koska täällä ei käytetä desimittoja..

Perusseos gluteenittomalle perusleivälle
  • 2 kuppia riisijauhoa
  • 2/3 kuppia perunajauhoa
  • 1/3 kuppia tapioca-jauhoa
  • 1 tl ksantaania
Jauheet sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen niihin lisätään seuraavat ainekset:
  • ½ täysjyväriisijauhoa
  • 1 kuppi durra-tai soijajauhoa (käytin puolet soija-ja puolet durrajauhoa
  • 2 rkl kuivahiivaa
  • 2 rkl ruokosokeria
  • 1 tl guarkumia*
  • ½ tl ksantaania
  • 1½ tl suolaa
Kaikki kuivat ainekset sekoitetaan keskenään,jonka jälkeen niiden joukkoon lisätään seuraavat märät ainekset:
  • 2 tl oliiviöljyä
  • 1 tl omenasiiderietikkaa
  • 1½ rkl psylliumia
  • 3 kuppia vettä
Psyllium sekoitetaan ensin veden kanssa ,ja kun se on hieman turvonnut,sekaan lisätään omenasiiderietikka ja öljy,ja märät ainekset sekoitetaan kuivien ainesten kanssa. Tämä taikinan tulee olla kuohkeaa,joten sitä tulee vatkata melkein kuin kakkutaikinaa,Yleensä gluteenittomissa leivissä käytetään kananmunia,mutta koska tämä leipäohje tulee vegaanille,korvasi psyllium kananmunat.*Jos guarkumia ei löydy,voi tässä käyttää pelkästään ksantaania.Kirjoitin pilates-ohjaajalleni antamaani ohjeeseen myös että durra-tai soijajauhojen tilalla voi käyttää muitakin jauhoja,kuten vaikka kikhernejauhoa,tattarijauhoa tai erilaisia papu-ja linssijauhoja.
Tein taikinan yleiskoneellani.Valmiin taikinan tulee olla kuohkeaa ja tarttuvaa mutta sellaista ,että se ei tipu tuosta koneen litteästä vatkaimesta.Jos taikina tuntuu  liian paksulta voi siihen lisätä hieman vettä.
Leipä ennen uuniin menoa.Taikina on tosi tarttuvaista mutta kostutetuilla käsillä sitä on helppo käsitellä.Leivoin
leivän English cake-vuoassa-Päälle sirottelin seesaminsiemeniä
Taikinan annetaan nousta noin 40 minuuttia,jonka jälkeen taikina siirretään kakkuvuokaan,Laitoin vuokaan leivinpaperiarkin,ja sivelin  pohjalle ja sivuille hieman oliiviöljyä.Taikina on todella tarttuvaa,mutta kosteutetuilla käsillä sen saa hyvin muotoiltua.Leipää paistetaan ensin 30 minuuttia 190 C-asteessa,jonka jälkeen päälle laitetaan foliota,jos pinta on liiaksi  tummunut.Leipää paistetaan vielä 20-30 minuuttia,ja folio poistetaan päältä ennen viimeistä 10 minuuttia.Leivän annetaan kunnolla jäähtyä ennen leikkaamista.
Sellainen leipä,jonka kehtaan viedä mukanani onnistui vasta toisella kerralla,ja ihan oman tyhmyyteni vuoksi,sillä  mokasin kahdesti: pistin vahingossa kylmää vettä hiivataikinaan,joka esti taikinan nousemisen,ja lisäksi paistoin leivän paperivuoassa,joka paistettaessa laajeni ,joten leivästä tuli leveä ja ei niin korkea leipä....maku sen sijaan oli mitä erinomaisin mutta kuten tuosta kuvastakin näkyy niin leivän alaosa jäi vähän liian tiiviiksi,tuon ensimmäisen mokan vuoksi. Toisella kerralla tekemäni leipä(postauksen ensimmäinen kuva) onnistui sen sijaan täydellisen hyvin:)

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos,pieni koeleipä tuosta kakkosleivästä osoitti,että tosi onnistunut tekele ja toivottavasti pilates-ohjaajanikin ajattelee niin huomenna leivän saadessaan:)

      Poista
  2. on muuten onnistunut rakenne tuossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaankin kun ajattelee ettei tuossa ole lainkaan vehnää tai muuta viljaa:)

      Poista
  3. Tästä taas huomaa, miten erilainen on gluteenittoman vegaanin ruokavalio. Minulla ei olisi komerossani puoltakaan tuohon leipään tarvittavista aineksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteenittoman vegaanin leipään tosiaankin tulee vähän erilaisia aineksia kuin tavalliseen leipään. En ole keliaatikko enkä enään vegaanikaan,mutta tykkään tehdä gluteenittomia leivonnaisia.Tämä leipä taas oli vähän sellainen haaste ,koska olin luvannut ohjeen tuolla pilates-ohjaajalleni.Ja sattumalta aika monet noista aineksista löytyi jo valmiina kaapista;D

      Poista
  4. Ihana yllätys pilates-ohjaajalle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän olikin erittäin iloinen tänä aamuna tuosta:)

      Poista
  5. Tosi mukava lahja, leipä ja sen resepti, varsinkin kun sellaista kaipaa. Tuollaiset haasteet ovat mielenkiintoisia. Itsekin olen ottanut vegegluteenittomat haasteekseni vaikka keliakiaa ei olekaan. Pikkuhiljaa tuossa haasteessa etenen, mutta leipäasteelle en vielä ole päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipa olla,etten olisi tätä tehnyt ilman tuota reseptipyyntöä,mutta nyt kun tämä onnistui näin hyvin eikä ollut mikään vaikeakaan juttu niin varmaan teen toistekin,ja itselleni:) Tsemppiä vaan leipäasteeseen,ei se vaikeaa ole.

      Poista
  6. Åh, så gott det låter och vad snällt av dig att baka till din pilateslärare. Den blev säkert uppskattad.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack:) Min pilateslärare blev jätteglad när jag kom med med glutenfria limpan och recept:)

      Poista
  7. Kiitos tästä ohjeesta,kokeilen tehdä pian. :)

    VastaaPoista