Sivut

maanantai 2. joulukuuta 2013

Maissista ja kookoksesta latinovanukas vaikka joulupöytään....

Jostain syystä tähän aikaan vuodesta ajatukseni vievät  taas entiseen asuinmaahani,Venezuelaan ,ja koko eteläisen Amerikan seudulle ja sen upeaan ruokakulttuuriin. Muistin  siellä minulle kerran tarjotun maissista ja kookoksesta tehdyn vanukkaan;majarete de cocon.Minulle siellä tarjottu vanukas oli kiinteä,ja ei hullumpi sekä rakenteeltaan ja maultaaan,ja  ja  siinä oli käytetty esikypsennettyä maissijauhoa,Harina pania (jota ainakin Helsingin seudulla saa Vii Voanista). Etsiessäni ohjetta vanukkaalle huomasin että Venezuelan keittiöstä löytyy 2 samantapaista vanukasta:majarete ja mazamorro.Majareteä tehdessä vanukkaassa käytetään harina pania,jolloin siitä tulee kiinteämpi ja mazamorrassa taas käytetään tuoreita(tai pakastettuja )maissinjyviä. Makeutuksenä käytetään yleensä panelaa eli käsittelemätöntä ruokosokeria,jota myydään neliön muotoisina paloina. Majarete ja mazamorro nimisiä jälkiruokia löytyy myös muista latinalaisen Amerikan maista,ja joskus niissä käytetään sekä tavallista maitoa että kookosmaitoa ja esim.Puerto Ricossa majarete valmistetaan riisijauhoista. 
Minun tekemäni vanukkaat ovat siis mazamorroja ja käytin niihin tuoretta maissia mutta yhtä hyvin näihin käy pakastemaissi (mieluummin se kuin purkkimaissi,vaikka sekin käy)

Vanukas kookoksesta ja maissista(Mazamorro)
  • noin 370 gr maissinjyviä (tuo määrä minulle tuli 4 maissintähkästä)
  • 7 dl kookosmaitoa
  • ½ tl  aitoa vaniljaa,vaniljaesanssia tai vaniljajauhetta
  • 3 kanelitankoa sekä jonkun verran jauhettua kanelia vanukkaiden päälle
  • 1,25 dl ruokosokeria
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl Maizenaa





























Laitoin maissin,kookosmaidon,vaniljan ja sokerin tehosekoittimeen ja sekoitin sileäksi.Sauvasekoitin varmaan käy yhtä hyvin tähän.Jätin erikseen  pienen määrän kookosmaitoa ,johon sekoitin maizenan. Tehosekoittimesta kaadoin ainekset pienireikäiseen siivilään ja painoin lusikalla maissimassaa jotta kaikki nesteet irtoaisivat siitä. Kaadoin nesteen kattilaan,ja sekotin siihen pienen määrän kookosmaitoa,johon olin sekoittanut maizenan. Laitoin kanelitangot myös kattilaan. Vanukasta keitetään keskilämmöllä koko ajan sekoittaen,kunnes vanukas paksunee kunnolla,jonka jälkeen kanelitangot poistetaan ja vanukas kaadetaan tarjoiluastiaan/asttioihin. Kun vanukkaat ovat jäähtyneet,ne peitetään elmukelmulla ja laitetaan jääkaappiin tarjoiluun asti.Ennen tarjoilua vanukkaiden päälle ripotellaan hieman kanelia.
Nautitaan sitten kylmänä....
En sitten voinut olla tekemättä myös majarete-versiota,ja kaikkein yksinkertaisinta versiota siitä,johon tuli 
myös 7 dl kookosmaitoa,1 dl Harina pan-jauhoa,kanelia,sokeria maun mukaan ja ripaus suolaa ja vaniljaa. Ainekset keitetään koko ajan sekoittaen kunnes se paksunee,kaadetaan astiaan ja annetaan jäähtyä,jonka jälkeen se menee jääkaappiin. Jos minun pitäisi valita tämän ja tuon ylemmän vanukkaan välillä,niin valitsisin sen vanukkaan,sillä tämä oli hieman kuin jonkinlainen puuromainen hmm,jälkkäri. Venezuelassa useat tekevät paljon juhlallisemman version tästä perus-majaretesta ja todennäköisesti se siellä syömäni oli juuri tuo makeampi  ei-vegaaninen versio, ja siihen tulee seuraavat ainekset:

Juhlallinen majarete
  • 2 lasillista kookosmaitoa
  • 1 lasillinen Harina pan-jauhoa (esikypsennettyä maissijauhoa)
  • 1 lasillinen maitoa
  • 1 purkki  kondensoitua maitoa
  • kanelia,
  • ripaus suolaa
Ainekset sekoitetaan ja keitetään kunnes paksunee.Toimitaan kuten tuon yksinkertaisemman majareten tapauksessa.Jos oikein muistan,tästä tulee hieman paahtovanukas mieleen.

15 kommenttia:

  1. Jännitävä ohje ja ihana tuulahdus Etelä-Amerikasta! Tulee vähän mieleen riisivanukas, jonka tilalle tätä voisi ajatella vaikkapa joulupöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteläinen Amerikka edelleenkin inspiroi ja muistot vielä hyvin tallessa sieltä;D Hieman ehkä muistuttaakin riisivanukasta,vaikka ainekset erilaisia.

      Poista
  2. Spännande och det låter riktigt gott!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I Venezuela använder man majs i så många rätter.Det här var också gott:)

      Poista
  3. Kuulostaa ihanan erilaiselta ja hyvältä! Kookos, nam... Monilla tuntuu olevan 80-luvun kookoskakkusten ja Bountyn aiheuttama kookoskammo vaikka siitä saa tehtyä kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman erilainen tosiaankin.Mun täytyy sanoa että kookos ei tässä mitenkään tuntunut ja oikeastaan tuohon voisikin lisätä kookoshiutaleita.Maku tuli enemmänkin sieltä maissin puolelta mutta nuo sopivat hyvin yhteen. Mä en ole koskaan kyllästynyt kookokseen;Bounteista huolimatta;D

      Poista
  4. Vautsi - tosi eksoottista ja makehermoja hivelevää ... Kookos on todella täyteläistä ja ihanaa herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina,kookos onkin lemppareitani;sopii niin moneen:-)

      Poista
  5. Onpas mielenkiintoinen ohje! En ole tullut koskaan ajatelleeksi, että maissia voisi käyttää makeissakin jutuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu,eteläisen Amerikan maissa,josta maissi on kotoisin,osataankin käyttää sitä vaikka missä:-)

      Poista
  6. Mazamorra morada on täällä Perussa suosittu jälkiruoka -se tehdään purppuran värisestä maissista. En ole koskaan kokeillut tehdä itse, mutta kookosmaitoa ei tahdo täältä löytää mistään, joten sitä siihen ei varmaankaan käytetä. Monissa Liman puistoissa on kojuja, jossa tätä myydään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna:mä muistan että olisin sellaista nähnyt ja chicha morada oli silloin Perussa mielestäni tosi hyvän makuista:)
      Aika kummaa ettei teillä löydy helposti kookosmaitoa,ehkä siellä Barrio chinossa aasialaisten kaupassa?

      Poista
    2. Mäkin ihmettelen, ettei kookosmaitoa tai kermaa tahdo löytyä. Muutamasta kiinalaisesta kaupasta olen kysellyt, samoin luontaistuotekaupoista ja aina saanut kielteisen vastauksen :(

      Poista
  7. Näistä pitäisin varmasti. Kaikenlaiset maitovanukkaat on herkkua.:) Mielenkiintoisia aina nämä eri puolilta maapalloa tulevat ohjeesi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanukkaat ovat sellaista lohturuokaa,mielestäni...Kiva kun tykkäät tällaisista ohjeista:)

      Poista