Sivut

lauantai 11. tammikuuta 2014

Polvoronit-espanjalaiset paahdetuista jauhoista tehdyt pikkuleivät

Jo pitkään olen halunnut valmistaa polvoroneja,espanjalaisia joulun aikana syötäviä pikkuleipiä. Polvoronit (polvo=tomu,jauhe) ovat osa mantecadoiksi kutsuttuja pikkuleipiä,joiden nimi tulee sanasta manteca eli laardi.Polvoronien nimi tulee taas siitä,että ne syödessä helposti murenevat käsiin melkein jauheeksi.Useissa mantecado-ohjeissa käytetään myös kananmunia,mutta polvoroneissa käytetään jauhoja,mantelia,sokeria ja laardia eikä kananmunia.Laardi on kuitenkin sellainen aines,,jonka pelkkä ajatteleminen aiheuttaa minulle yök-reaktion,joten ihan suosiolla olen vaihtanut laardin voiksi...Polvoronien maku tulee paahdetuista jauhoista ja joissain ohjeissa jauhot paahdetaan ,kunnes ne saavat väriä kun taas joissain ohjeissa jauhot paahdetaan ilman että niiden väri muuttuu tummemmaksi. Löysin hyvän ohjeen,jossa käytettiin tuota ensimmäistä tapaa,ja puolitin ohjéen ainesten määrät sekä tein pienen lisäyksen.Lopputulos oli aivan ihana:ihanan murea pikkuleipä,joka ei ehkä murene ihan jauheeksi sitä syödessä mutta on erinomaisen herkullinen,niin että näitä voi hyvinkin valmistaa milloin tahansa eikä vain joulun aikaan. Polvoroneista voi myös valmistaa vegaanisen version vaihtamalla voin öljyksi.

Polvoronit (16 kpl)
  • 400 gr vehnäjauhoa
  • 200 gr huoneenlämpöistä voita
  • 200 gr tomusokeria
  • 125 gr mantelia (käytin mantelilastuja)
  • 1 rkl raastettua sitruunankuorta
  • muutama rkl sitruunamehua
  • tomusokeria valmiiden polvoronien päälle

Polvoroneissa on siis tärkeää maun kannalta jauhojen paahtaminen,joten se tehdään ensiksi ja paahtamisen voi myös tehdä etukäteen vaikka edellisenä päivänä.
Tässä ohjeessa jauhot paahdettiin kunnes ne saivat hieman väriä. Yleensä se tehdään uunissa niin että uuni lämmitetään grilli-toiminnalla 250C-asteeseen;jauhot laitetaan uuniastiaan ja uuniin. Kun jauhojen pinta saa hieman väriä,astia otetaan uunista ja jauhot sekoitetaan,ja astia palautetaan uuniin.Tämä toimenpide toistetaan 5 kertaa.Halusin päästä hieman vähemmällä joten paahdoin jauhot wokkipannussani,aina välillä sekoittaen jotta ei vain pohja saisi väriä.Tässä meni hieman aikaa,joten ehkä tuo uunisysteemi olisi sittenkin helpompi,mutta vähitellen jauhojen väri muuttui tummemmaksi. Jauhojen annetaan jäähtyä kunnolla.

Tämän jälkeen paahdoin mantelilastut,ja kun ne olivat paahtuneet,jauhoin ne karkeaksi mantelijauhoksi ja sekoitin jauhojen joukkoon.Lisäsin kuutioiksi leikatun voin,tomusokerin,sitruunakuoriraasteeen sekä muutaman ruokalusikallisen sitruunamehua,ja työstin käsin taikinasta tasaisen taikinan. Jos taikina tuntuu liian kuivalta voi sekaan lisätä hieman lisää voita (tai öljyä).Polvoronit maustetaan usein myös kanelilla,tai aniksella.Taikina kääritään elmukelmuun ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään noin tunniksi. Taikina otetaan jääkaapista ja leivinpaperin päälle levitetään jauhoa.Taikina kaulitaan paksuksi (noin sentin korkeaksi)  ja taikinasta otetaan pyöreällä muotilla ympyröitä,jotka asetellaan uunipellille asetetun leivinpaperin päälle.Laitoin pellin jääkaappiin odottelemaan sillä välin kun uuni lämpiää.Polvoronit paistetaan noin 15 minuuttia,kunnes reunat saavat väriä. Polvoronit hajoavat lämpimänä,joten niiden annetaan täysin jäähtyä,jonka jälkeen ne puuteroidaan tomusokerilla.
Mahtavan herkullisia eivätkä edes vaikeatekoisia!
Espanjassa myydään käärepapereita polvoroneille,mutta koska minulla ei sellaisia ollut ja nämä menivät tuliaisiksi,käärin ne yksitellen paperiservetteihin.

34 kommenttia:

  1. Voi kiitos ohjeesta! Kuulostavat juuri semmoisilta pikkuleiviltä, jotka olisivat minun mieleeni.

    Monissa intialaisissa ohjeissa pitää kanssa paahtaa jauhoja, eikä mullakaan oikein riitä kärsivällisyys siihen. Kiva tietää, että sen voisi tehdä uunissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:nämä ovat ihania! Varmaankin tykkäisit.Ja mielenkiintoista kuulla,että myös Intiassa käytetään paahdettuja jauhoja.

      Poista
  2. en ole oikein koskaan ollut varma tykkäänkö näistä vai en - ne, joita olen syönyt kun ovat aina tuntuneet vähän... savisilta. mutta jos sinä näitä kehut niin näitä voisi jopa kokeilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana.olen kuullut että joskus näitä ei edes laiteta uuniiin,oliskohan se niin että olet syönyt sellaisia? Oli miten oli,nämä olivat sen sijaan mielettömän hyviä.

      Poista
  3. Oi että, näitä pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Tein noita blogin ekana kesänä, ellen väärin muista. Juuri tuo jauhojen paahtaminen jäi mieleen. Pidin kovasti polvoroneista, mutten ole tullut tehneeksi toistamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Campa,,kävin kurkkimassa mutten löytänyt niitä sinun polvoroneja.Ovat kyllä sen verran hyviä että näitä pitää tehdä uudelleenkin!

      Poista
    2. Löysinkin ne sinunkin tekemäsi:)

      Poista
    3. Joo, ne olikin toiselta bloggausvuodelta, 2012 :)

      Poista
  5. Tätä on kyllä pakko kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Jännä, mitä kaikkea sitä maailmalla keksitäänkin! Jauhojen paahtaminen ennakkoon! Vaikka onhan Suomessakin se perinteinen ruskea kastike. Eikös siinäkin ruskisteta ensin jauhot? Vähän hatara mielikuva, miten se kastike syntyy kun ei ole koskaan tullut tehtyä. Mielenkiintoinen keksiresepti siis, voisikin joskus kokeilla, mutta tosiaan ilman sitä laardia, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula,tuo jauhojen paahtaminen on kyllä jännä juttu mutta tuo kivasti makua ja vaikuttaa hieman rakenteeseenkin,koska ne jauhothan on jo osittain kypsytetty... Se jauhojen ruskistus kastikkeessa on sellainen pikajuttu,joka ei ihan samaa ole kuin tämä jauhojen ruskistus. Jeps,laardi kyllä on aika yök....

      Poista
  7. Meillä on nyt pikkuleipäkiintiö täynnä, mutta jossain vaiheessa minä tai Noomi kokeilemme näitä :) Vaikuttavat tosi herkullisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenaminttu,sinä ja Noomi takuulla tykkäisitte näistä ,sillä ovat niin herkullisia:)

      Poista
    2. Tuli mieleen talkkunajauhot, jotka ovat paahdettua ohraa ja tai kauraa. Ovatko Jael nämä Sinulle tuttuja? Niitä myydään valmiina Suomessa. On olemassa savolaista ja hämäläistä versioita. Ne ovat aika tummia ja antavat mukavan aromin esim. marjapiirakoihin vehnäjauhojen lisänä käytettynä, esim. 1/3 talkkunaa, loput vehnää tai spelttiä. Onko speltti Sinulle tuttua ja saako sitä Israelista? Sitä sanotaan myös "Mooseksen viljaksi", koska se on vanha alkuvehnä. Sitä on viljelty jo 3000 v. sitten ja siitä kerrotaan Raamatussakin. Suomessa on useita speltin tuottajia. Yhden yrityksen nimi on juuri tuo Mooseksen vilja. Spelttiä saa nykyisin monissa eri muodoissa aina kokonaisista jyvistä hiutaleisiin ja leseihin sekä eri jauhoversioina.

      Poista
    3. Kyllä tiedän talkkunajauhot,en ole itse kåyttånyt mutta muistan että mummoni niitä käytti.Speltti on tuttua ja käytän sitä;sitä saa täällä helposti joka paikasta tänään ja samoin siitä leivottuja leipiä ym.Hih,Mooseksen vilja,hauska nimi!

      Poista
  8. Nää näyttää todella sellasilta kekseiltä mitkä meillä häviäisi het suihin :) Pitää kokeilla jossain vaiheessa, tuo jauhojen paahtaminen vaan askarruttaa... etten vaan niitä onnistu tummentamaan liikaa;) Mutta paahdan kyllä riisiäkin joskus ennen keittämistä eli ei ihan uusi juttu.
    Meillä täällä käytetään laardia todella paljon leivontaan ja ruanlaittoon. Itse en ole vielä tottunut siihen, mut jääkaapissa sitä olisi, ehkä saisin sen tuhottua juuri näihin kekseihin.

    VastaaPoista
  9. Nää näyttää todella sellasilta kekseiltä mitkä meillä häviäisi het suihin :) Pitää kokeilla jossain vaiheessa, tuo jauhojen paahtaminen vaan askarruttaa... etten vaan niitä onnistu tummentamaan liikaa;) Mutta paahdan kyllä riisiäkin joskus ennen keittämistä eli ei ihan uusi juttu.
    Meillä täällä käytetään laardia todella paljon leivontaan ja ruanlaittoon. Itse en ole vielä tottunut siihen, mut jääkaapissa sitä olisi, ehkä saisin sen tuhottua juuri näihin kekseihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiva nähdä sinua pitkästä aikaa täällä:) Nuo todellakin ovat hyviä tällä ohjeella tehtynä:) Ehkä sitten tuo uunissa paahtamiinen on kuitenkin parempi vaihtoehto? MInusta laardi on kyllä niin yök,etten voisi käyttää sitä mutta monessahan maassa sitä käytetäänkin leivontaan....

      Poista
    2. Hei Jael,

      Uteliaisuuteni heräsi, että miten ja missä päin Suomea mummosi käytti talkkunajauhoja? Itse olen Savosta. Muistelen 60-luvulla lapsuudenkodissani tehdyn "kopratalkkunaa", joka oli paksua, pöperömäistä puuroa, jota syötiin voisulan kanssa. Sitä saatettiin kastaa myös sianlihasta tehdyn tirripaistin rasvaiseen liemeen. (eikö kuulostakin eksoottiselta, näin kasvisyöjän silmin ja korvin ajateltuna). Ruokalajin nimi saattaa tulla jopa tuosta syöntitavasta. Talkkunapöperöstä muotoiltiin pieniä palloja käsin (käsi = "kopra" murresanana), jotka kastettiin voisulaan. Muistuttaa siis afrikkalaisen "fafun" eli maissipuuron syöntiä.

      Poista
    3. Ihan Helsingissä.Hän laittoi talkkunajauhoja muistaakseni viilin päälle,en ole nyt täysin varma jos muistan oikein mutta näin taisi olla. Tuon kuvailusi perusteella tosiaankin muistuttaa sitä afrikkalaista puuroa,jonka minä tunnen fufuna,olen joskus syönyt.Aika mielenkiintoista kun ajattelee!

      Poista
    4. Siis fufuahan se oli. Kiitos, kun korjasit.

      Poista
  10. Hauskaa, että postasit näistä. Ovat olle vuoden verran omalla to do -listallani, sillä niistä on ehdottomasti muodostunut oma jouluperinteeni useiden Kanarian saarilla vietettyjen joulujen vuoksi. Niitä on aina pakko saada, vaikka laardinkin kera :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:) PItkään ovat nämä olleet minunkin listallani:) Ja osoittautuivat sellaisiksi,että näitä tullaan tekemään toistekin....,mutta ei laardilla;D

      Poista
  11. Onpas jännä ohje. Talkkuna on tuttua mutta en ole koskaan kuullut, että sitä käytettäisiin leivontaan. Ei sitä tosin vehnästä kai tehdäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä ja hyvä! Tutkin hieman tuota talkkuna-aihetta kun tuolla kommenteissa se mainittiin eikä se tosiaankaan ole yleensä vehnästä tehty.Ei taitaisi muutenkaan ihan näihin herkkuihin sopia....

      Poista
  12. Nam, tosi hyvän kuuloisia! Metka vaihe tuo jauhojen paahtaminen, en ole aikaisemmin vastaavaan törmännyt leivontaohjeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta:olivat tosiaankin niin hyviä että tein vielä toisenkin satsin;D Aika jännä juttu tosiaankin tuo jauhojen paahtaminen!

      Poista
  13. Wow, kuullostaapa jännältä tuo jauhojen etukäteen paahtaminen! Och citron och mandel låter också som en väldigt fungerande kombination .)

    VastaaPoista
  14. Sofia,tosi jännä tapa tosiaankin tuo jauhojen paahtaminen.Och älskar mandel med lite citron;brukar göra min egen marsipan och tillsäter alltid några droppar citronsaft:)

    VastaaPoista
  15. Nuo ovatkin aivan uusi tuttavuus minulle, mutta vaikuttavat erittäin hyviltä! Ja muuten, ihanat kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna,olin tällaisia joskus maistanut Espanjassa mutta nyt tein ensi kertaa enkä varmastikaan viimeistä kertaa.Kiitos:)

      Poista