Sivut

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Merelliset tofupyörykät ja trooppinen porkkanaraaste

Meinasin ensin laittaa että kalaiset tofupyörykät,mutta eihän näissä kalaa ole ....bussissa matkan aikana tuli vain mieleen,että voisi kokeilla laittaa tofupyöryköitä,jotka muistuttavat kalapihvejä....No ihan kalalle nämä eivät maistuneet mutta merilevästä tuli hieman meren makua näihin pyöryköihin ,ja hyviä olivat:) Olen vähän kokeillut erilaisia tofupyöryköitä viime aikoina ,ja nämä menevät myös uudestaan kokattavien listalle. Kuvasta ei tullut hyvä ja nämä ehkä eivät siinä näytä kauhean houkuttelevilta,mutta olivat todellakin hyviä! Pyörykät ovat myös gluteenittomia.

Merelliset tofupyörykät
  • 300 gr kiinteää tofua
  • 2 Nori-merileväarkkia,hienoksi jauhettuna
  • 2,5 dl tilliä
  • 1 rkl soijakastiketta (vehnätöntä)
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 2 tl raastettua sitruunankuorta
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl pellavansiemenjauhetta
  • 2 rkl vettä
  • 5 rkl riisijauhoa
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan
Jauha tilli ja kaikki muut ainekset paitsi tofu ja riisijauho. Raasta tofusta ohutta raastetta ja lisää muiden ainesten joukkoon.Lisää riisijauho ja sekoita hyvin. Jos taikina tuntuu liian paksulta voi sekaan lisätä hieman vettä,mutta tämä taikina on tosi helposti käsiteltävää. Öljyä uunipellin päällä oleva leivinpaperi,ja muodosta taikinamassasta pyöryköitä,jotka litistetään pihveiksi. 
Pyörykät ennen uuniin menoa..
Öljyä myös pyöryköiden pinta. Lämmintä uuni  200 C-asteeseen ja kypsytä pyöryköitä 30-40 minuuttia.Käännä pyörykät  loppuvaiheessa ja anna pyöryköiden kypsyä vielä 10 minuuttia.Pyöryköiden pinnan tulee olla rapeaa.Tarjoa vaikka salaatin seuraksi.
Bussisssa ehdin vilkaista ilmaislehteä,jossa oli vinkki kivan näköisestä porkkanaraasteesta;joka tarjottiin tyhjennetyssä passionhedelmäkuoren puolikkaassa.Ohueksi raastettu raaste sai myös lisämakua passionhedelmästä. Passionhedelmän hapokkuus yhdistettynä makean porkkanan ja appelsiinin ja mintun kanssa on hyvää ja raikkaan makuista :)  Lehden ohjeessa taisi olla vielä pähkinöitäkin ja minttua ei kai siinä  ollut,mutta näin siitä tuli tosi hyvää

Porkkanaraaste appelsiinilla,mintulla ja passionhedelmällä
  • 1-2 suurta porkkanaa
  • 1 suuri appelsiini
  • 1-2 passionhedelmää
  • 2 tl oliiviöljyä
  • suolaa ,mustapippuria
  • 10 mintunlehteä
Raasta porkkanat ohueksi raasteeksi.Kuori appelsiini,poista myös valkoinen kuoriosa, ja ota varovasti hedelmästä kalvottomia lohkoja.Paloittele appelsiinilohkot,lisää  ne raasteen joukkoon.  Laita appelsiinista irronnut mehu erilliseen astiaan. Puolita passionhedelmät,ja jos haluat,voit lisätä sisuksen siemenineen appelsiinimehun joukkoon. Jos haluat mehua ilman siemeniä, (vinkki!),jauha ensin passionhedelmän sisus siemenineen ja siivilöi mehu sen jälkeen seoksesta,ja lisää se kastikkeeseen.Passionhedelmissä hedelmäliha on kiinnittynyt siemeniin ja ilman erillista jauhamista ei mehun siivilöinti onnistu kunnolla.Lisää kastikkeeseen öljy,suolaa ja pippuria.Paloittele mintunlehdet ja sekoita ne raasteen joukkoon.
Viikottain käyn kurkkimassa Saronassa,mitä uutta sinne on tullut.Keskeinen sijainti takaa myös sen,että sinne on helppo mennä vaikka rentoutumaan;istua appelsiinipuun alle ja nauttia lintujen viserryksestä ja kauniista ympäristöstä. Ensi viikolla siellä aukenee Little Italy,joka käsittää 2  restauroitua rakennusta;kuvassa toinen niistä. Little Italyssä on 4 erilaista ruokapaikkaa,,joista yksi on Piknik,josta  voi ostaa piknikorin ja sitten valitaan mitä ruokaa ja juomaa sinne tulee. Saronahan on kuin tehty piknikkejä varten ja alueen vihreille alueille  on kiva mennä piknikille.Sisiliasta on tuotu jäätelövaunu,josta myydään sisiliaistyyppistä jäätelöä. Lisäksi Little Italyyn tulee avataan liha-ravintola sekä trattoria ja viinitupa. 
Yksityiskohta Little Italyssa Saronassa

16 kommenttia:

  1. Oi mikä ihana porkkanaraaste! passiohedelmä on suosikkihedelmäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne,minäkin rakastan passionhedelmää:-) täällä.sitä.käytetään.paljon.aitaköynnöksenä,koska kasvaa runsaana.ja nopeasti.Raaste.oli.ihanan raikasta:-)

      Poista
  2. mikä loistava idea tuo piknik juttu !!!! ja mikä on tuo mielettömän hieno tulenpunaisissa kukissa koreileva puu ????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös.olekin! Viinit.ja.ruuat.Little.Italysta ja sitten vaan.nurmikolle.piknikille:-) tuo punakukkainen on.Calystemonpuu ja paljon.parempi kuva tuosta on.Appelsiinipuun.alla

      Poista
  3. Låter mycket spännande och gott! Så fint att fylla passionfruktskalen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn,tack,var mycket gott :) Passionfruktskalen passade ganska bra:)

      Poista
  4. Tillin ja sitruunan yhdistelmä tekee varmaan myös hauskasti kalaisaa vaikutelmaa. Täälläkin on erilaisia pyöryköitä pyöritelty löytääkseni uusia menestysruokia vauvaa ja muutakin porukkaa varten. Kehittelyt jatkuvat ja tofuisia pyöryköitä voisinkin seuraavaksi koittaa. Oletko muuten pakastanut tofupyöryköitä? Tofun rakennehan menee kummaksi pakasteessa,mutta mitenkähän tällaisten pyöryköiden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula,kivasti tosiaankin antoivat makua tilli,sitruuna ja merilevä:) Kiva jos löytyy jotain menestysreseptejä vauvalle;laita sitten blogiinkin. En ole pakastanut valmiitä pyöryköitä mutta kyllä ihan tofua ja sehän muuttuu murumaiseksi mistä en yleensä pidä mutta itse asiassa tällaisissa pyöryköissä se voisikin toimia.

      Poista
  5. Mulla on ollut jo pari vuotta täydellisen tofupihvin metsästys käynnissä. Ehkäpä tästä olisi ehdokkaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia,toivottavasti löytyy sopiva ohje hyville pyöryköille.Mulla on muuten täällä blogissa parikin ohjetta sellaisille,ja tykkään kaikista.

      Poista
  6. Porkkana ja passion... sopii ja toimii takuulla. Itsekin valmistan aika ajoin tofusta ja pidän siintä kovin, sillä sen muuntelumahdollisuudet ovat huikeat :) Little Italy vetää varmasti herkuttelijoita puoleensa.

    VastaaPoista
  7. Jatta,hyvin toimi tuo yhdistelmä! Tofu on todellakin niin monipuolinen,ja jos joku sanoo ettei pidä siitä niin ei ole vaan saanut hyvin tehtyä tofuruokaa. Koko Saronan alue tulee vetämään paljon ihmisiä puoleensa;olen tykännyt käydä tuolla kun ei vielä ole kauheasti tunkua tuonne.

    VastaaPoista
  8. Ihanan oloinen porkkanaraaste ja kiva tarjoiluidea.:)

    VastaaPoista
  9. Katja:Porkkanaraaste oli tosiaankin ihana ja kiva välillä tarjota sellaista vähän eri tavalla;D

    VastaaPoista
  10. Olen joskus tehnty vähän saman tapaisia "kalapuikkoja" tofusta ja tilli tuo kyllä sen verran merellistä makua, että kalalle allerginen poikani kieltäytyy kaikesta missä on tilliä, vaikkei se olisi kalaa nähnytkään :D Ihanan keväiset porkkanaraastekupit ja tuo Saronan alue näyttää kyllä todell houkuttelevalta!

    VastaaPoista
  11. Outi,jännää että poikasi noin paljon vieroksuu tilliä! Porkkanaraaste noilla aineksilla oli ihanaa ja silmäiloa tarjosivat kun oli laitettu noihon kuoripuolikkaisiin. Sarona on jo nyt mielettömän ihana ja houkutteleva,ja kunhan se suuri ruokahalli avataan kesän lopussa niin se on oikea kulinaristin paratiisi:)

    VastaaPoista